Mielestäni emme saisi mennä orjuuteen sapatin vietto tavoissa!

Sirkka-Iita

Jos orjaillen tehdään joitakin PAKOLLISIA kuvioita, tai orjaillen jätetään tekemättä jotakin, joka olisi muutoin tehty, niin eikö silloin SILLOIN olla jo sapatin orjuudessa?

On menty POIS siitä levosta, johon Jeesus meidät vapautti. Silloin emme enää voisi sanoa, että sapatti on ihmistä varten, vaan joutuisimme myöntämään, että me olemme sapattia varten! Ja sehän ei ole sapatin tarkoitus.

Sillä vapauteen Kristus meidät vapautti. Senvuoksi me emme ole sapatinkaan orjia!

On aivan eriasia, pitää SE päivä lepopäivänään omasta tahdostaan, Jumalan kunniaksi!

Se ei mielestäni ole yhtään enempää teoilla hurskastelua, kuin sunnuntainkaan pyhä päivänään pitäminen! Paavali jo kielsi tuomitsemasta näiden asioiden tiimalta, vaan kehoitti jokaista tekemään omantuntonsa mukaan.

Siinä kulkee se raja, että minä SAAN, eikä että minun pitää! Minun EI PIDÄ! Kaiken minkä teen teen sydämen ilolla ja omasta tahdostani.

Siitä asiasta olen täysin samaa mieltä, että tästäkin asiasta voidaan tehdä rasite, jos siinä aletaan kytätä omia ja toistensa tekemisiä kello kourassa, ja hoetaan:"Et voi, nythän on sapatti"!

Kyllä ihminen voi kunnioittaa Jumalaa ja muistaa hänen pyhittämänsä päivän, vaikka tekisi työtäkin. Ei kunnioittaminen ole ulkokoista pokkurointia, vaan sydämen asenne Jumalaan nähden!

Mielestäni ne, jotka syylistyvät kellon ja tekemisten kyttäykseen ja siihen mitä "SAA" tehdä, ja mitä "EI SAA" tehdä, niin silloin ollaankin jo täydessä LAIN ORJUUDESSA.

Kuitenkin tulee muistaa että uskovan ihmisen sydän lepää joka hetki Kristuksen tehdyssä työssä, istuime, takka seisoime, tai vaikka ojaa kaivaisimme, niin SE lepo EI petä!

"Niin on JUMALAN KANSALLE SAPATINLEPO varmasti tuleva.

Sillä joka on PÄÄSSYT HÄNEN LEPOONSA, ON SAANUT LEVON TEOISTAAN, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa."

21

462

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vapaasta tahdostaan,

      eikä vain joku ihmeen krituaali ja jäänne jostakin teoilla vanhurskauttamisesta?

    • hirvas

      oikein ja tuo oli Hengen ohjauksessa olevan ihmisen tekstiä. Olen täysin samaa mieltä, ja Jeesus sanoi tärkeät sanansa näin:

      Matteus 11:

      28 Tulkaa minun tyköni, KAIKKI TYÖTÄTEKEVÄISET ja raskautetut, niin MINÄ ANNAN TEILLE LEVON.
      29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin TE LÖYDÄTTE LEVON SIELULLENNE.
      30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on KEVEÄ."

      Ja tässä todistus sapatin Herralta Jeesukselta, jonka antama lepo tarkoitti sitä suurta sapatinlepoa, joka on tuleva Jumalan kansalle.

      Hepr.4:1-3

      1 Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
      2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
      3 Sillä ME PÄÄSEMME LEPOON, ME, JOTKA TULIMME USKOON niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.

      9 Niin on JUMALAN KANSALLE SAPATINLEPO varmasti tuleva.
      10 Sillä joka on PÄÄSSYT HÄNEN LEPOONSA, on saanut levon teoistaan, hänkin, NIINKUIN JUMALA OMISTA TEOISTANSA. ( Lukekaa koko luku !)

      Siis voiko enää selvemmin tuota ilmoittaa. Ei mitään kellonaikoja, päiviä tai viikonpäiviä ja turhia kiistelyjä. Ne ovat vain keinotekoisia oman lihan palvomisen tekoja. Ja sitä harrastavat vain ne, joilla ei ole Jumalan henkeä.

      • "" Siis voiko enää selvemmin tuota ilmoittaa. Ei mitään kellonaikoja, päiviä tai viikonpäiviä ja turhia kiistelyjä. Ne ovat vain keinotekoisia oman lihan palvomisen tekoja. Ja sitä harrastavat vain ne, joilla ei ole Jumalan henkeä. ""

        Ylläoelva hirvaksen teksti on yhtäpitävä Sanan kanssa.

        Kol 2:23
        Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä;
        mutta se on ilman mitään ARVOA, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

        - - -

        Kol 2:18-23

        18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
        19 eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
        20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
        21 "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
        22 -sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta-ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
        23 Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

        siunaten

      • Bush.
        AnttiVKantola kirjoitti:

        "" Siis voiko enää selvemmin tuota ilmoittaa. Ei mitään kellonaikoja, päiviä tai viikonpäiviä ja turhia kiistelyjä. Ne ovat vain keinotekoisia oman lihan palvomisen tekoja. Ja sitä harrastavat vain ne, joilla ei ole Jumalan henkeä. ""

        Ylläoelva hirvaksen teksti on yhtäpitävä Sanan kanssa.

        Kol 2:23
        Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä;
        mutta se on ilman mitään ARVOA, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

        - - -

        Kol 2:18-23

        18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
        19 eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
        20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
        21 "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
        22 -sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta-ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
        23 Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

        siunaten

        Sapatin oikea Hengellinen sisältö onkin TÄSSÄ: Olemme päässeet täydelliseen lepoon omista yrityksistämme,pitämisistämme ja teoistamme,niin ettemme yritä niillä ansaita itsellemme erikoista Jumalan siunausta ja hyväksymistä. On hyvin suuri vaara,että juuri tässä mielessä sapatista tulee sen pitäjille mitä ankarin taakka,ja rasitus,"omien askareitten",omatekoisen vanhurskauden päivä. Yrittäessä täyttää lain kirjainta mahdollisimman tarkasti sapatti,ei suinkaan tule heille aina levoksi vaan päinvastoin siitä voi muodostua raskas ja iloton omien tekojen tarkkailun päivä.
        Näin rikkoutuu sekä SOSIAALINEN ETTÄ HENGELLINEN LAKI.

        Adv.korostavat mielellään,että sapatin pyhittämisellään he tuovat esille Jumalan kunniaa Luojana, mutta asia syvällisemmin ajateltuna onkin juuri päin vastoin.
        Omilla yrityksillään,ponnistuksillaan ja teoillaan he himmentävätkin Jumalan ja Kristuksen valmiita luomistekoja,koska he aivan kuin paikkailevat sapatin pyhyyttä kaikella omillaan,"vaikka Hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti"(Hebr.4:3).
        On aivan luonnoton yritys KELLO KÄDESSÄ määrätä jokin ajankohta jolloin erityisesti kunnioitetaan Jumalaa,sillä se vie aivan pakostakin siihen,että lähinnä ulkonaisia säädöksiä yritetään täyttää.
        SISÄISTÄ elämäämme eivät voi mitkään ulkoa päin tulevat määräykset rajoittaa,sillä se on KRISTUKSEN MAAPERÄÄ.

    • mielestäni

      Miehen MIELESTÄ on monikin tie oikea,mutta lopulta se on kuoleman tie.
      Parempi on kysyä mikä on Jumalan MIELESTÄ oikea, sillä meidän mielemme on synnin turmelema ja se on pettävä.

      • poika...

        On aivan luonnoton yritys KELLO KÄDESSÄ määrätä jokin ajankohta jolloin erityisesti kunnioitetaan Jumalaa,sillä se vie aivan pakostakin siihen,että lähinnä ulkonaisia säädöksiä yritetään täyttää.
        SISÄISTÄ elämäämme eivät voi mitkään ulkoa päin tulevat määräykset rajoittaa,sillä se on KRISTUKSEN MAAPERÄÄ.

      • tietää luonnostaan

        sen mikä on oikein ja mikä väärin!

      • hirvas
        tietää luonnostaan kirjoitti:

        sen mikä on oikein ja mikä väärin!

        sillä Raamattu sen todistaa, ja minä uskon siihen.

        1. KOR 2:11-16

        11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
        12 Mutta ME EMME OLE SAANEET MAAILMAN HENKEÄ, VAAN SEN HENGEN, JOKA ON JUMALASTA, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
        13 ja siitä me myös puhumme, EMME INHIMMILLISEN VIISAUDEN opettamilla sanoilla, vaan HENGEN OPETTAMILLA, selittäen hengelliset hengellisesti.
        14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on TUTKISKELTAVA HENGELLISESTI.
        15 HENGELLINEN IHMINEN sitä vastoin tutkistelee kaiken, MUTTA HÄNTÄ ITSEÄÄN EI KUKAAN KYKENE TUTKISKELEMAAN.
        16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, NIIN ETTÄ VOISI NEUVOA HÄNTÄ ?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.

        Kirjoitin ennen joulua kuinka PH pysäytti minut metsässä tullessani mökiltä ja sanoi, " sinulla on niin hyvä usko, ettei sinun tarvitse selittää sitä kenellekään."

        Tänä aamuna PH avasi minulle nuo sanat tämän kirjoituksen avulla. Kiitos Herralle!

      • uskon että
        hirvas kirjoitti:

        Pyhä Henki ei voi meidän kenenkään uskoa kehuskella, kyllä me olemme vain niitä armon kerjäläisiä, ja aina Jeesuksen opetuksen tarpeessa.
        Mutta jos sinä olet saavuttanut uskon elämässäsi täydellisyyden niin ONNEKSI OLKOON, mutta minä en tässä lihassa kyllä sitä saavutakkaan.

      • Eki...
        uskon että kirjoitti:

        Kun luullaan,että pitää tulla ensin omassa voimassa täydelliseksi,ennenkö Pyhä-Henki meille puhuu,ja johdattaa. Se on juuri päinvastoin,kun olemme heikkoja,meidän on pyydettävä apua Jeesukselta,ja Pyhältä-Hengeltä. Jopa hellunt.jotka puhuvat paljon Pyhästä-Hengestä,on tilanne usein niin kuin heidän läh.saarnaaja Mauri Wiksten on sanonut. Useat hellunt. juoksevat kärryjen vierellä,kun saisi vain hypätä kyytiin. Juoksevat,ja väsyvät eivätkä tule sen kummemmiksi omassa voimassa. Jos hellunt.on tilanne tämä,mitä se onkaan muilla. Eli,kun pitäisi ottaa vastaan aletaan,itse suorittamaan.

      • hirvas
        Eki... kirjoitti:

        sillä silloin kuin me juoksemme, kovempaa ja kovempaa siinä kärryjen vieressä, silloin meiltä puuttuu Henki ja olemme edelleenkin lihan tekojen varassa. Me epäilemme omaa uskoamme, emmekä luota Jeesuksen sanoihin.

        Ei muuta kuin hypätkää kyytiin, täällä on tilaa KAIKILLE! Ja meno on iloista ja turvallista!

      • Eki... kirjoitti:

        Juuri se estää ihmistä muuttumasta, jos kynsin hampain pitää kiini siitä omasta minuudestaan, eikä myönnä sitä, että tarvitsee pelastajaa! Koska kukaan ei VOI omassa voimassamme pelastua!

        Armosta olemme riippuvaisia joka hetki siitäkin huolimatta, vaikka Jeesus on tullut elämämme Herraksi uudestisyntymässä.

        Mutta sanotaan, että kadotukseen joutuu eniten niitä "siivosyntisiä", jotka eivät tule synnintuntoon, vaan luulevat omassa voimassaan pärjäävänsä! Se on juuri sitä "sivussa juoksemista, aivan lääpästymiseen asti"! Tuossa sanasi "napsahti just kohdalleen."

        Niitä jotka eivät koskaan edes myönnä olevansa syntisiä, vaan sanovat, että "enhän minä ole paljon mitään syntiä tehnytkään, en ole tappanut ketään, enkä ole varastanut, saati sitten huorannut"! Mutta, jos he eivät tule synnintuntoon, niin he jäävät armon ulkopuolelle!

        Rukoilin Jumalalta tänään vastausta yhden ihmisen kysymykseen ja tämä paikka aukesi, joten luulen meille kaikille olevan Jeesuksella sanottavaa tämän Paavalin tekstin kautta: Ef.4.

        Siunausta Eki sinulle elämääsi ja hyvää vuoden jatkoa. Tv. Sisaresi Herrassa.

      • hirvas kirjoitti:

        sillä silloin kuin me juoksemme, kovempaa ja kovempaa siinä kärryjen vieressä, silloin meiltä puuttuu Henki ja olemme edelleenkin lihan tekojen varassa. Me epäilemme omaa uskoamme, emmekä luota Jeesuksen sanoihin.

        Ei muuta kuin hypätkää kyytiin, täällä on tilaa KAIKILLE! Ja meno on iloista ja turvallista!

        Kyllä! Aivan samoin ymmärsin tuon Ekin hienon vertauksen!
        _____________________________________________________________________

        Täällä on jo kelkka ja pilkkikelit! Entä siellä puolen, vieläkö ovat lumet pysyneet? Täällä on vain 2% pakkasta tänään.

        Mieheni läksi juuri äsken kokeilemaan että jos saisi ahvenia ahvenpataa varten.

        Moottorikelkalla tuosta vaarojen ylitse meni sellaselle suurehkolle järvelle.

        Toivottavasti jäät kestävät, kun on ollut melkein kokoajan sellaisata leudon puoleista säätä.

        Raikasta talvipäivää sinullekkin. Pitää sukkelaan laittaa ulkoiluvaatteet päälle ja lähteä ulos, että ehtii "päivännäöllä" ! Kuullaan! Tv. Sirkka-Iita.

      • Muutuminen alkaa siitä että avaamme sydämemme portin Jeesuksen käydä sisälle! Se on nöyrtyminen ja syntiensä katuminen ja tunnustaminen. Vain anteeksiannon kautta voi tapahtua armahdus. Vain särkyneen astian voi Jeesus eheyttää ja täyttää Pyhällä Hengellä. Siunausta ! Tv. Sirkka Iita.

      • hirvas
        Sirkka-Iita kirjoitti:

        Kyllä! Aivan samoin ymmärsin tuon Ekin hienon vertauksen!
        _____________________________________________________________________

        Täällä on jo kelkka ja pilkkikelit! Entä siellä puolen, vieläkö ovat lumet pysyneet? Täällä on vain 2% pakkasta tänään.

        Mieheni läksi juuri äsken kokeilemaan että jos saisi ahvenia ahvenpataa varten.

        Moottorikelkalla tuosta vaarojen ylitse meni sellaselle suurehkolle järvelle.

        Toivottavasti jäät kestävät, kun on ollut melkein kokoajan sellaisata leudon puoleista säätä.

        Raikasta talvipäivää sinullekkin. Pitää sukkelaan laittaa ulkoiluvaatteet päälle ja lähteä ulos, että ehtii "päivännäöllä" ! Kuullaan! Tv. Sirkka-Iita.

        ei hyvä tyttö. Minä olen kyhjöttänyt pari päivää sisällä, koska jostakin tarttui lentsun poikanen.
        No, edellinen oli lähes 10 vuotta sitten, joten eipä tuo niin usein vaivaa.

        Jäätä kotijärvessä on jo varmaan paikoittain yli puoli metriä ja toissäyönä -27,4 mittarissa, joten kylmä oli, nyt vain -6,5.

        Älähän palellu, terveisin aina "hengessä" mukana oleva Hirvas.

      • Eki...
        Sirkka-Iita kirjoitti:

        Muutuminen alkaa siitä että avaamme sydämemme portin Jeesuksen käydä sisälle! Se on nöyrtyminen ja syntiensä katuminen ja tunnustaminen. Vain anteeksiannon kautta voi tapahtua armahdus. Vain särkyneen astian voi Jeesus eheyttää ja täyttää Pyhällä Hengellä. Siunausta ! Tv. Sirkka Iita.

        Ihmisellä,on taipumus ensin parannella itseään,ennenkö voi tulla uskoon. Siinä ei ole vielä kukaan onnistunut. Uskon ratkaisu on "heittäytymistä" tuntemattomaan. Minäkin ajattelin seuraavana päivänä (epäilys heräsi) olenkohan tehnyt oikein,mutta kyllä se siitä sitten lähti,ja usko alkoi vahvistumaan. Mutta uskovanakin tulee...sitä mitä saarnaaja viksten tarkoitti...aletaan parantelemaan itseä (juostaan kärryjen vierellä) että Jumala täyttäisi Pyhällä Hengellä,vaikka se on tarkoitettu heikoille vastaan-otettavaksi lahjaksi,että vahvistuisimme.
        Pyhän-Hengen täyteys on toinen kokemus,vaikka olemme saaneet Pyhän-Hengen uudestisyntymässä.

    • Make 73

      Hieno kirjoitus kaikkiaan, näin Raamattu sen ilmoittaa. Kiitos Herrallemme Jeesukselle, Hän kumosi VT:n lain ja lunasti meidät vapaaksi.

      Juutalaiset elävät vielä Mooseksen laissa, eivät ole ottaneet vastaan Kristuksen sovitusta, eli ovat vielä lain orjia. Samoin moni uskovainen on siirtynyt takaisin lainalle. Meille Jeesukseen uskoville on annettu vapautus laista. Eläkäämme siis vapaana, Kristus sydämessämme joka hetki.

      Pitää muistaa, Jeesus poisti kokonaan Mooseksen lain, myös kymmenysten osalta. Toisaalta, Hänen käskynsä ovat nyt voimassa ja jokainen elää omantuntonsa/sydämensä mukaan. Lihan tekemä synti kuoletetaan sydämen ympärileikkauksella, eli katumuksella heti teon jälkeen. Siis tuomitsemme itse itsemme, ehkä tätä on hieman vaikea ymmärtää.

      • 10 käskyä

        Jumalan antama laki kymmenkäskyä sapatti mukaan lukien on voimassa myöskin Uudessaliitossa.
        Kymmenkäskyä ovat kasvattaja Kristukseen.

    • Tuosta kirjoittamastani aloituksesta on kulunut jo kuusi vuotta, mutta noin ajattelen tästä sapattiasiasta tänäänkin.

      Kiitos sinulle, joka kaivoit keskusteluun tämän vanhan linkin! Oli mukava lukea vanhoja kirjoituksiaan ja huomata että sama linja on pitänyt.

      Vilkaisin tätä aloitusta senverran, että totesin jonkun "Maken" olleen asialla.

      Kaikille tiedoksi, että se Make ei ollut mieheni Markus, jota myöskin "makeksi" kutsutaan. Hän ei kirjoittele näillä kristinuskon palstoilla.

    • Hyvä ketju aloituksesta lähtien minunkin mielestäni. Pieni halkeama armon lasimeressä kuitenkin oli parin tunnistautumattoman kirjoittamana:

      [][] Pitää muistaa, Jeesus poisti kokonaan Mooseksen lain, myös kymmenysten osalta. Toisaalta, Hänen käskynsä ovat nyt voimassa ja jokainen elää omantuntonsa/sydämensä mukaan.
      Jumalan antama laki kymmen käskyä sapatti mukaan lukien on voimassa myöskin Uudessa Liitossa.Kymmenen Käskyä ovat kasvattaja Kristukseen. [][]

      Jeesus TÄYTTI käskyjen lain meidän puolestamme. Mutta meiltähän vaaditaan enemmän kuin vanhan liiton edustajilta -salaisuus on siinä, että Jeesus vaikuttaa meissä kykenemisen. Nimittäin vanhanliiton aikaiset ulkoiset merkit, kuten uhraaminen, eivät riitä, vaan nyt laki on sydämessä, mikä tarkoittaa sitä, että sydämen pitää olla mukana lainnoudattamisessa.

      Ok, tarvitaan vertausta ja kuvakieltä - tai 100 sivua lisää selostusta.

      Mooseksen laki, 10 käskyä, Jumalan laki, miten vaan - sanoo: älä tapa. Uudessa liitossa jo vihaaminen määritellään tappamiseksi kuten myös avutta jättäminen. Eikä tässä vielä kaikki. Kaikki auttaminen ja vihaamatta oleminenkin on tyhjien tynnyrien kolinaa, jos tehdä rakkaudesta vaan lain pakosta. Laki siis on sydämessä eikä teoissa.

      Sapatinlepo siis siinäkin mielessä, että kaikki rakkaudesta ja levosta käsin, ei ohjesääntökirjaa toisessa kädessä pitäen. No, tämä on helppo sanoa, mutta toteutukseen tarvitaan rakkaus ylhäältä.

      "Kymmenen käskyä ovat kasvattaja Kristukseen."
      Toki siinä mielessä, että niistä tulee epätoivoiseksi, aina kokee itsensä riittämättömäksi ja rauhattomaksi, ja SE lopulta ajaa kasvamaan armon alla Kristuksen levossa, Kristuksessa.
      Pastoraalikirjeessä Tiitukselle, Paavali toteaa, että armo kasvattaa elämään oikein:

      Tiit.2:11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
      12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,

      Ensin armoton kova laki ahdistaa lain alla olevan ihmisen, ajokoiran lailla, Kristuksen armon alle:

      Room. 7:10
      ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.

      antti

    • orj

      ihan oikein

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      167
      1414
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      1005
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      640
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      626
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      612
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      563
    Aihe