lapsi korotus

haluaisin aloittaa asiallisen keskustelun.
olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä 15 vuotta.
käytännössä se tarkoittaa että saan pienintä mahdollista eläkettä . kukaan ei sairasta tai sairastu tahallaan. poikkeukset ovat todella harvinaisia. minulla on 2 lasta. olen kiitollinen siitä.
pystyn huolehtimaan heistä , vaikka en aivan sataprosenttisesti sairaudesta johtuen. uskon että samanlaisessa tilanteessa voi olla monta ihmistä. keneltä on mennyt selkä , jollekin on tapahtunut muu onnettomuus ennen kuin elämä edes on päässyt kunnolla alkamaan,
jossain vaiheessa ehti tulla laki joka ei ottanut lyhyttä työhistoriaani huomioon eläkkeessä. se olisi ollut -0.
nyt saan sitten huiman lapsi korotuksen eläkkeeseeni ....
ensimmäisestä n.17e...ja toisesta n17e. en jaksa edes selvittää ihan tarkkaa summaa.
jokainen jolla on lapsia ,,,varmaan käsittää kuinka suuri etu se on lapselle.kenellä ei ole lasta , voi kuvitella mitä lapsi hyötyy korotuksesta.
on kysymys lapsen edusta....ei minun.
olen tietenkin onnellinen että saamme edes sen.

onkohan jotkut päättäjät päättäneet antaa oikein runsaalla kädellä lapsen hyvinvoinnille....mahdollisuuksia?
kannustaako tämä pärjäämään joka päiväisessä elämässä?
kaikki voi ajatella elävänsä sairaana lopun elämänsä kun paranemisen mahdollisuus on "ihme".

onko jollain mielipiteitä asiaan.?
jotain muuta kuin...mitäs menit tekemään ne.

ystävällisiä vastauksia odotellen.... n17e
5216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jollet ole sattunut huomaamaan. Poliitikoista tehdään puffiartikkeleita. Yhteiskunnan rahaa jaetaan yrityksille, jotta yritykset antaisivat vastavuoroisesti rahaa puolueille vaalimainoksiin.

Monella ihmisellä, kuten sinulla, on jotain valitettavaa nykypolitiikasta, mutta kuitenkin he käsittääkseni vaikenevat vaalien alla, jolloin olisi mahdollista vaikuttaa. Toiseksi, poliitikot päättävät, mistä vaalien alla keskustellaan. Ei noin tarvitse edes olla, mutta äänestäjät ovat todella laiskoja kysymään omia kysymyksiään.

Muutoin minä olen sitä mieltä, että lasten kasvatuksen suurin pullonkaula ei ole raha, vaan se, ettei niitä lapsia kasvateta. Lasten kasvatus kuulema kuuluu koululle tai yhteiskunnalle. Vanhemmat tekevät lapsia ja eroavat ihan liian kevein perustein ennen lasten murrosikää. Lapset jäävät äidille, jolle tulee yllätyksenä, ettei uutta miestä löydy ja ettei murkkuikäisten kasvatus onnistukaan yksin kunnialla.

Stakesia asia ei kiinnosta, kun naiskansanedustaja on näköjään eronneen synonyymi.

Äänestä
  • valitsee eduskuntaan urheilijoita,missejä,seiväs
    hyppääjiä,iskelmälaulajia,sekopäisiä akkoja jotka
    hommaavat lapsia eri miesten kanssa.koska heillä
    on aikaa hoitaa kansan asioita.kirjoitellaan oma
    elämänkertoja,joita yleensä tehdään edesmenneistä
    sitten kun kaikki menee pieleen jäädään kuukausi
    en sairaslomalle,minkälaisella lääkärintodistuk
    sella,sen tuuli kertokoon.presidentti ihmettelee
    suomen köyhyytttä.mitä hän on koskaan tehnyt sen
    eteen,että sitä ei olisi.pitää aina muistaa ja
    tutkia mikä on presidentin poliittinen historia
    hän kuuluu siihen samaan -60 luvun suomenkaata
    jien porukkaan.

    Äänestä

  • Ei tee mieli äänestää ketään kaikki lupaa mutta se jää sitten sille tasolle.
    Koulujen tukiopetuksessa säästetään ainakin Tampereella ei ole resursseja antaa sitä kaikille tarvitseville vähävaraisia rangaistaan kaikella .
    Kaikilla ei ole hyvät tulot 70 luvulla mentiin suoraan töihin ysiluokalta meikä myös kuusi lasta saanut melkein aikuisiksi siitäkin saa takkiin kun mennyt 15 v töihin ollut hoitovapaalla ei ole paljoa kertynyt eläkettä kyllä kelpaa vanhuudenpäiviä viettää hyvä kun vuokran pystyy makseleen,palkka on pe-------------stä
    omaishoidon tukea ei makseta kun ei rahaa mukamas
    mutta aina sitä löytyy muille muttei köyhille

    onneksi ollaan terveitä hulluja koko perhe mitä nyt tarvittais kunnon tukiopetusta lapsille mutta ei opet kerkee kun lapsia luokilla 27 -32
    herätkää Tampereen koulun päättäjät tehkää jotain älkääkä vaan nauttko palkkaa toimitaa tarvitaan

    Äänestä

suomi unohti lapsiperheet -90 laman aikana,kaikki
vietiin,lapsivähennykset hoitomaksujen järjettö
mät korotukset.nyt maksetaan rikostilastoissa
valtion säästötoimet ja pankkien pelastaminen
TERVEISIÄ IIPPO VIINASELLE LAPSIPERHEIDEN TUHOA
MISESTA.TOIVOTTAVASTI TAUTISI EI KOSKAAN.....
Mikään ei koskaan palannut ennalleen laman jäl
keen koskien lapsiperheitä.isältä meni 7v sodassa
tämän maan eteen taistellessa.onneksi hän ei
enää ole näkemässä minkä eteen tuli tapeltua.
Suomeni Suomeni mihinkä olet menossa.varakas val
tio täynnä köyhiä,menikö jotain pieleen.?

Äänestä
  • olen tavattoman kiitollinen , tähän asti saamastani palautteesta.
    otan henkilökohtaisesti kantaa siihen , että tavallaan onkin kysymys ensisijaisesti lapsen edusta. loppu peleissä se on aina pois lapselta.

    en periaatteessa tarvitse mitään extreme elämyksiä lapsilleni tässä vaiheessa kun he ovat niin pieniä.
    tietenkin haluaisin tukea vanhinta lastani hänen harrastuksissa. ja vielä se että minulla(minä) menee vielä n. 16 vuotta ajatellessani , mitä lapseni voivat harrastaa , kun esim. kunnalliset -esim uimahalleja aletaan yksityistää , ym ym .

    pysyykö esim seura mahdollisuudet , edes siedettävällä tasolla.... lastenhan pitäisi liikkua ja kunto heillä yleisesti on"huonompi kuin koskaan" miten valtio kannustaa liikuntaan?

    korottamallako liikunta maksuja? tukeeko se lasten liikuntaa? paljon on perheitä millä ei ole enään edes mahdollisuus käydä ,EDES uimahallissa.

    ehkä kerran 2.5 kuukaudessa ja kunto nousee kohisten. politiikot ovat aika lailla "laitostuneet" arkkadian mäellä. mielestäni mielipiteet poliitikoista olivat varsin " osuvia" ja ehdotus , ennen vaalien alla esitettävistä kysymyksistä. ikävä tosi asia on vain se ...että heti tuppaa unohtua mitä tuli luvattua ja porukka unohtaa ja äänestää taas samat kasvot lehtereille istumaan.
    siihen että isäsi oli niin kauan sotimassa meidän puolesta..arvostan sitä suuresti. nyt sitten hallitus sössii urakalla asioita. mm ...ihankuin olisi ollut joku strategia...poistaa nolla luokka köyhimmiltä, mm , yksin huoltajilta lastentarha maksuista. ensin keppiä ja sitten porkkanaa. ollaan kiitollisia , eikä sitten kukaan voi vaatia enempää? muistan myös ikuisesti sen kun isoisäni,,hänkin veteraani makasi kunnallisella sairaalassa. kaatuili siellä , sängyt oli ne samat vanhat jotka luultavasi oli hankittu 50 luvulla, ei ollut sängyn vika , mutta tuli sieltäkin tiputtua , kun hoitohenkilökunnalla oli ..täysin ymmärrettävistä syistä , varmasti kiire. pappa halusi koko ajan kotiin. ihme. hän oli kunnallisvaltuutettu , ja ajoi mm terveyden huollon kestävyyttä jo 70 luvulla. niin makaa kuin itse petaa? jäi kyllä elävästi mieleen , alas ajo. pelkään lasteni puolesta . mihn ollaan menossa? 30-40% lasten kasvatukseen voi itse vaikuttaa. kaikki muu tulee ympäristötekijöistä ja kaveri piiristä. se on hyvä muistaa , myöskin se ettei ..yksikään...vanhempi ole koskaan täydellinen , vaikka kuinka haluaisi olla. kuitenkin jos valtio perehtyisi kokonaisvaltaisesti . ja olisi kiinnostunut lasten...ihan oikeasta edusta , olisi lapsilla varmasti edes pikkaisen helpomompaa tässä yhteiskunnassa. se näkyisi varmasti avio ero tilastoissakin. aina kun lapsi voi hunosti se koskettaa myös vanhempia , aina kun lasta sattuu , se tuntuu tosi ikävältä isästä ja äidistä ja heitäkin sattuu. jos lapsi voi huonosti , se myös kiristää aikuisia , mm stressi , jne. jos avio ero tulee...suurin kärsijä on aina lapsi. en tiedä..tramatisoinko keskustelua nyt liikaa ...mutta on hyvä että keskustelun taso on näinkin syväluotaava.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihanko totta? kirjoitti:

haluaisin aloittaa asiallisen keskustelun.
olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä 15 vuotta.
käytännössä se tarkoittaa että saan pienintä mahdollista eläkettä . kukaan ei sairasta tai sairastu tahallaan. poikkeukset ovat todella harvinaisia. minulla on 2 lasta. olen kiitollinen siitä.
pystyn huolehtimaan heistä , vaikka en aivan sataprosenttisesti sairaudesta johtuen. uskon että samanlaisessa tilanteessa voi olla monta ihmistä. keneltä on mennyt selkä , jollekin on tapahtunut muu onnettomuus ennen kuin elämä edes on päässyt kunnolla alkamaan,
jossain vaiheessa ehti tulla laki joka ei ottanut lyhyttä työhistoriaani huomioon eläkkeessä. se olisi ollut -0.
nyt saan sitten huiman lapsi korotuksen eläkkeeseeni ....
ensimmäisestä n.17e...ja toisesta n17e. en jaksa edes selvittää ihan tarkkaa summaa.
jokainen jolla on lapsia ,,,varmaan käsittää kuinka suuri etu se on lapselle.kenellä ei ole lasta , voi kuvitella mitä lapsi hyötyy korotuksesta.
on kysymys lapsen edusta....ei minun.
olen tietenkin onnellinen että saamme edes sen.

onkohan jotkut päättäjät päättäneet antaa oikein runsaalla kädellä lapsen hyvinvoinnille....mahdollisuuksia?
kannustaako tämä pärjäämään joka päiväisessä elämässä?
kaikki voi ajatella elävänsä sairaana lopun elämänsä kun paranemisen mahdollisuus on "ihme".

onko jollain mielipiteitä asiaan.?
jotain muuta kuin...mitäs menit tekemään ne.

ystävällisiä vastauksia odotellen.... n17e

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu