Yhtäkkiä päähäni pälkähti, että silloin kauan sitten taisit valehdella minulle
tunteesi. Jostain sain sen yllättäen päähäni. Väitit, että et tunne mitään,
mutta olitkin rakastunut minuun. Et paljastanut tunteitasi, koska minäkään
en kertonut kaikkea. Et luottanut minuun? Jotenkin alkoi nyt tuntumaan
siltä, että niin sen on pakko olla...
Aikaa on kulunut niin kauan, että pöly on jo lähes laskeutunut tämän
juttumme päälle. Viimeiset pölyhiukkaset leijuvat enää, ja nekin näkyvät
vain kirkasta valoa vasten... :) Onko kaikki menetetty?
Jälkiviisaus on helppoa. Saadaankohan me koskaan tätä korjattua. Olemme
kuin luodut toisillemme. Se on selvä... ainakin minulle..! :)
tunteesi. Jostain sain sen yllättäen päähäni. Väitit, että et tunne mitään,
mutta olitkin rakastunut minuun. Et paljastanut tunteitasi, koska minäkään
en kertonut kaikkea. Et luottanut minuun? Jotenkin alkoi nyt tuntumaan
siltä, että niin sen on pakko olla...
Aikaa on kulunut niin kauan, että pöly on jo lähes laskeutunut tämän
juttumme päälle. Viimeiset pölyhiukkaset leijuvat enää, ja nekin näkyvät
vain kirkasta valoa vasten... :) Onko kaikki menetetty?
Jälkiviisaus on helppoa. Saadaankohan me koskaan tätä korjattua. Olemme
kuin luodut toisillemme. Se on selvä... ainakin minulle..! :)
Vastaukset 54
Vanhimmat
, mutta vastaan kuitenkin..
valehtelin, valehtelen aina, kun olen tosissani.. niin ironista kuin se onkin..
Ota yhteyttä häneen.
käydä, mikäpä sinua estää kysymästä onko näin... voit olla oikeassa...
valehtelin ja peittelin tunteita, suojellakseni itseäni. Pelkäsin, että satutan vaan itseni, jos annan tunteideni viedä. Mutta, jos sinä oisit tehnyt aloitteen, niin.. ehkä silloin oisin uskaltanut tunnustaa sulle, kuinka paljon susta tykkään! Tykkään susta enemmän kuin kenestäkään muusta ja tiedän, että siitä on jo liian kauan aikaa, mutta sua ei voi vain unohtaa. Ikävöin sua ja muistelen välillä meidän pieniä ohikiitäviä hetkiä.. Oliko niissä jotain? Tunsitko myös, vai kuvittelinko mä vaan? Kertoisit mulle.
valehtelitko sinä hänelle jossain vaiheessa? Minusta tuntuu, että hän teki
niin. Itse en ole hänelle valehdellut. Mitä tarkoitat aloitteella? Olipa
se mitä hyvänsä, niin aloitteentekijä taisin olla joka suhteessa minä..
Siis eri tapaus kyseessä..? :) Ei yllättävää...
Hyvät opetuslapset.
Tänään olette taas hakoteillä
terveisin yli-ihminen
Siltäkö kuulostaa? ;) Minä taas ajattelin niin, että olempa minä tyhmä, kun
en aikaisemmin ole tajunnut mitään. Tai korkeintaan puolet...
Mutta onnea ja menestystä sinullekin, yli-ihminen, jos sitä nyt edes tarvitset..
niistä tunteistaan valehteli...?
Itse en ainakaan ole eläessäni valehdellut tunteisiini liittyen mitään..
vaikenemista tietenkään voi sanoa valehtelemiseksi...
"Itse en ainakaan ole eläessäni valehdellut tunteisiini liittyen mitään.."
on tunnetusti vähän hidas syttymään (sanot; "kauan sitten"), mutta onneksi me Suomalaiset naiset olemme erittäin kärsivällisiä, mietimme , huokailemme ja vain odotamme.
Korjatahan voi aina tilanteen ,jos on tahtoa. Joku viisas on sanonut että "Niin kauan kun on elämää, on toivoa".
Olin silloin ja olen varmaan edelleenkin sinuun rakastunut. En keksi muutakaan selitystä tähän aina vaan jatkuvaan ikävän ja kaipauksen tunteeseen. Ei varmasti olisi pitänyt valehdella sinulle, mutta silloin se näytti ainoalta oikealta ratkaisulta. Todella typerää, jopa minulta ;)
En vaan näe mitään ratkaisua tähän tilanteeseen ja tuntuu, että juttumme on jo menneen talven lumia ja että haahuilen jossain menneessä. Joskus taas tulee sellainen toiveikas olo mutta pian järjen ääni jyrää sen alleen :( Ikävän tunne kuitenkin jää.
Sehän tässä on, kun en tiedä tunnetko enää samoin tai oletko koskaan tuntenutkaan...
kun täällä tunnustaa, mutta minä ainakin tunsin. Jäikö kaikki sitten siihen, että
et luottanut minuun? Osaan antaa hieman epäluotettavan kuvan täysin ilman syytä,
eteenkin, kun emme ole kauhean läheisiä...
tunnustaminen täällä palstalla auta yhtään mitään. Pitäisi sanoa se ihan kasvotusten, silloin ei ainakaan jäisi mikään epäselväksi. Nyt kun aikaa on kulunut, on tunteiden tunnustaminen aika mahdoton tehtävä.
Ei se ollut täysin sitä etten olisi luottanut sinuun, mutta osittain kyllä. Osa oli jotain.. ehkä omaa epävarmuutta ja pelkoa siitä että nolaa itsensä. Olisi kyllä pitänyt ottaa isompi riski silloin. Mutta tää on tätä jälkiviisautta :)
Heh, emme kyllä olekaan läheisiä ;) Ei sinne päinkään. Mietinkin nyt, että miksi silti kaipaan? Enkä osaa vastata kysymykseeni. Ei kai sitä aina osaakaan vastata, se pitää vaan tuntea.
käydä. Tein sen silloin välttääkseni kolmiodraaman, mutta nyt esteitä meidän yhdessäololle ei enää ole. Kyllä, olemme ehdottomasti toisillemme tarkoitetut, ja haluaisin yrittää vielä. Jos sinä vaan annat siihen mahdollisuuden. Tule vaikka käymään illalla niin puhutaan.
niin kuin sinäkin.
Olet oikeassa!
En halunnut valehdella. Siinä vaan kävi silloin niin.
Mulla tuli tukalat olot, kun kyselit, että tykkäänkö sinusta. Hermostutti ja ahdisti tilanne. Ja menin jotenkin lukkoon.
Mun oli pakko kieltää tunteeni.
Olin todellakin tosi epävarma sinusta. Et puhunut koskaan mitään omista tunteistasi ja vaikutit niin itsevarmalta. Lisäksi oli muita epävarmuustekijöitä, kuten varmaan tiedätkin.
Naiset, sitoutumattomuus etc.
Kyllä mä sinusta tykkäsin silloin ja edellen.
Niin, luota vaan vaistoosi. Hyvin näyttää sujuvan..
Niin, ei tietty kaikki ole menetetty. Toivon itsekin, että saadaan asiat joskus korjattua!
Tarvii myös sanoa, että mustakin me sovitaan tosillemme!
Että niin!
XX
itsekään miksi niin tein. Luottamuksen puutteesta ei ainakaan ollut kyse. Ehkä se johtui siitä, ettet sinäkään missään vaiheessa heittäytynyt kunnolla mukaan. Kumpikin meistä olisi voinut yrittää vähän paremmin. Nyt se ikävä kyllä on myöhäistä. :(
jo liian myöhäistä? Nyt ei tarvitse ainakaan pelätä sitä, että möhlii ja siten
menettää toisen. Nyt, kun on jo periaatteessa menettänyt... :)
Täällä on monta valehtelijaa. Kaikki luulevat omakseen.
pelkäsit, möhliväsi? Miten se olisi ollut edes mahdollista. Myöhäistä joo... liian paljon aikaa kulunut ja elämäntilanteet muuttuneet. Vaikka vähän kyllä houkuttelisi katsoa mitä meistä vielä voisi tulla.
Aivan oikeita päätelmiä olet tehnyt. Tunteistaan ei uskalla kertoa avoimesti ellei toista tunne juuri ollenkaan. Tosin tunteitaan voi näyttää muullakin tavalla kuin kertomalla. Niin olen koittanut tehdä ja onnekseni olet sen viimein äkännyt.
Mielestäni mitään ei menetetty. Turha surra mennyttä, katsotaan mieluummin sinne tulevaan.
On varmaan syytä järkätä pieni juttutuokio kaksistaan tuolla oikeassa elämässä. Samoin tunnen minä, että sovittais paremmin kuin hyvin toisillemme.
Tunteita voi näyttää muutenkin kuin kertomalla. Itseasiassa välittämisen
tunteet näkyvät aika helposti. Olet tosiaan viestinyt monella tavalla
tunteistasi, kuten minäkin varmaan. Sehän siinä juuri olikin ongelmana, että
kyseinen tilanne tapahtui sillon, kun me ei kunnolla vielä edes tunnettu
toisiamme. Ei ainakaan niin hyvin kuin nyt. Toisia ihmisiä oppii tuntemaan
aika nopeasti, jos on jotain eripuraa ja muita vastoinkäymisiä, ja niistä
vielä selviää onnellisesti.. :)
Valehtelitko tunteesi? Vai oivatko ne itsellesikin niin epäselviä?
Juttutuokio kahdestaan olisi parasta mitä voisi toivoa...
Mielestäni en valehdellut. En vain uskaltanut kertoa ihan kaikkea, koska me ei tunnettu juurikaan toisiamme. Tilanne ja paikkakaan eivät olleet parhaat mahdolliset. Siis ainakaan tässä omassa tapauksessa (tietysti toivon, että puhumme samasta tapauksesta).
Sitä pelkää kuitenkin tulkitsevansa toista väärin vaikka merkit olisi miten selvät tahansa. Itseluottamuksen puutettako lie?
Joskus sitä pelkää itseään ja tunteitaan enemmän kuin toista ihmistä. Kummallista.
Mitenkähän me päästäis tuohon juttutuokioon asti?
Miten et sitä tajunnut heti. Luulin, että tajusit. Tiesit. Tai se oli kai paremminkin asioiden kaunistelua. Luulin, että tiesit tunteeni....nehän oli arvattavissa. Halusin luottaa, mutta luottamus tulee ajan kanssa. Mikään ei ole myöhäistä vielä.
naista valehdellut tunteistaan. Ihme jos pää on pyörällä... Mitä tälläkin on itua jos et yhtään anna vinkkejä siitä kelle menee tai keltä tulee? Kaikki palstan naiset saat vaan perääsi. Vai liekö se sitten tarkoituskin?
mitään tarvetta saada kaikkia palstan naisia perääni. Se kai tässä palstassa
on tärkeintä, että asioita pohditaan itsekseen ja muiden vastaavassa tilanteessa
olevien kanssa. Tuskin kukaan uuden viestin aloittaja kuvittelee ihan tosissaan
bongaavansa kaipailemansa henkilön täältä... :) Ainakin minä kirjoitin aloitukseni
hetken mielijohteesta ja purkaakseni ajatuksia. Olisihan se tietenkin erittäin
positiivista, jos juuri se oikea lukisi viestini ja miettisi asiaa edes itsekseen...
Juuri siksi mennään aika yleisellä tasolla... Yhtä hyvin voisin kirjoittaa hänelle
sähköpostia ja kysellä kuulumisia vaikka siten. Sitä en kuitenkaan viitsi tehdä
juuri nyt... Ehkä joskus...
pohdiskelijalle. Siltä varalta, jos olisitkin hän. Älä välitä tosta edellisestä, se vaan halua, että sen kulta ottaa yhteyttä. Hyvää yötä sulle, kulta.
että ne viimeisetkin pölynhiukkaset ovat laskeutuneet. Sitten... ehkä... No, jokainen tarpoo tyylillään. Kiva kun se sulle luotu tulee toisen kanssa käsikoukkua vastaan...
Minäkin joskus kirjoitan palstalle purkaakseni ajatuksia enkä oletakkaan tavoittavani sitä oikeaa kaipaamani henkilöä täältä. Mukava on kuitenkin saada vaihtaa ajatuksia ja käsitellä omia pulmia sitä kautta.
Itsellä on samanlainen pulma. Tulee mietittyä ratkaisujen järkevyyttä ja tarkoitusta. Jos sinulla on mahdollisuus lähentyä naista postitse niin tee se ihmeessä. Yksi elämä on aikaa ja joskus yllättyy positiivisesti siitä, että viitsi nähdä vaivaa.
Ainakin minä arvostaisin suuresti miestä ketä kaipailen, jos hän kaiken jälkeen ottaisi yhteyttä edes ystävänä. Tekisin sen itse mutta kaikessa hölmöydessäni hävitin hänen sähköpostiosoitteen. Puhelu olisi liian henkilöhohtainen lähestyminen omassa tilanteessani, joten sen unohdan ainakin toistaiseksi.
Tsemppiä ja rohkeutta sinulle! Toivottavasti saat asiasi selvitettyä ja saavutat onnen.
ettei hän halua sähköpostia sinulta vai miksi epäröit?
olla muuta estettä, kuin että toinen kieltää lähettämästä sähköpostia?
Voi. Minulla on korvieni välissä jonkinlainen itseni hillitsijä. Yritän kai pitää
imagoni kohdallaan ;) Ajattelen myös asioita usealta kantilta ja välttelen
tekemästä turhia typeryyksiä. Ainahan niitäkään ei voi välttää...
miten hän suhtautuisi sähköpostiisi? Ilahtuisiko vai vihastuisiko? Minä tipahtaisin tuolista...(kuulostaako pudota paremmalta..hm..);)
Kyllä todella paljon!
Toivoisin, että hän lähettäisi postia. Mutta en usko että lähettää. Hän ei varmaan tiedä osoitettani.
Harmi.
Puhelinnumeron hän tietää. Eli soittaa hän voisi:)
Mutta en usko, että hän tekee sitäkään. Koska hillitsee itsensä..
Hmm. Toivoisin, että hän tulisi joskus rohkeammaksi ja vaikka soittaisi...
Toivoisin myös, että hän asuisi aika lähellä minua tai liikkuisi samoissa paikoissa kuin minä, jotta voisin törmätä häneen joskus..
Silloin olisi ainakin paremmat mahdollisuudet törmätä, kuin jos hän asuisi ja liikkuisi jossain kaukana minusta.
Titenkin silloinkin sattuma voi astua peliin.
Mutta pienempi mahdollisuus kyllä.
T. neiti
ole ihan kunnossa hänen silmissään. Turhaan yrität pidellä kohdallaan, ei se imago siitä horju hänen silmissään ;)
Sivusta
pölyhiukkaset laskeutua jos vielä täällä hukkaat aikaasi vieratten naisten kanssa hölmöilyyn. Jos kerrat olette luodut toisillenne niin eiköhän kannattaisi kysäistä siltä ao naiselta itseltään?
kohdaltani ja voisinpa jopa yrittää selittää syytäkin käytökseeni jos epäilisin että voisit olla kenelle valehtelin. Mutta uskon ennemmin lottovoittoon, vaikken moista peliä harrastakaan, joten olkoon siis turhat selitykset. Hyvää yötä sinulle etsijälle. Laita rohkeasti viesti menemään ja kysy kuulumisia. Mitä sinulla on hävittävänäsikään?
todistaa olevani hän. Tuskin ainakaan täällä, enkä minä sitä haluaisikaan.
Ja mitä viestiin tulee, niin se saa odottaa, kunnes törmään häneen tuolla
tosielämässä. Silloinkin vain siinä tapauksessa, että saan häneltä jonkinlaisen
sanallisen tai sanattoman viestin hänen ajatuksistaan.. :)
Tästä kylmiltään en viitsi kysellä mitään niin henkilökohtaista. Se olisi ihan,
kuin yrittäisit kertaheitolla saada viidelle nopalle saman silmäluvun ;) Tai
vaikka sitten yhtä helppoa, kuin lotossa voittaminen. Satun muuten tietämään,
että hänkään ei harrasta kyseistä peliä, kuten en minäkään. ;)
Uskon niin, että en saa ongittua häneltä sanaakaan tunteisiin liittyen.
Ehkä hän pelkää jostain syystä koko asiaa... Paha mennä arvailemaan... Olisi
kai pitänyt luovuttaa jo aikaa sitten.. ;)
Näkyillään! :)
Jos asiat olisi mennyt helposti niin ehkä sitä ei osaisi arvostaa ja luovuttaisi helpommin...
Ja sen tunteen sen haluaisin tuntea vielä, mutta pelkään että jotain on muuttunut...
Mutta älä luovuta se on aina liian aikaista... :)
Hei,
Jos mä törmään mun "vanhaan" ihastukseen joskus livenä, niin ihan varmaan kerron hänelle tunteistani. Siitä ei ole epäilystäkään.
Olisi tilanne silloin mikä hyvänsä.
Toista kertaa en jätä kertomatta.
Eli reippautta ja avoimutta sinullekin!!
Ei hätää:) En usko, että hän torjuu sinut....
Toivon todellakin, että minä törmään tuohon minun ihastukseen! En tiedä, oletko se sinä?!
Kaikki viestisi paitsi yksi puoltavat sitä.
Laitoinkin sulle jo yhden vastausviestin, mutta en kerro minkä. Heh.
Niin, olisi todellakin mukava törmätä ja jutella! Olenkin odottanut sitä kauan. Mitä nopeammin, sen parempi..
VOisin kyllä soittaakin hänelle tai sulle, mutta näyttää olevan hankalaa...
En tiedä hänen numeroaan...
t. nainen
Ps. Älä nyt ihmeessä luovuta!
Vaikeuksien kautta oppii ymmärtämään ja arvostamaan erilaisia asioita. On
siis ihan tarpeellista kohdata vaikeuksia. Jos selvittää suuretkin vaikeudet,
jotka ovat ystävyyden tai rakkaudenkin esteenä, se takaa varmasti
onnellisen ja vakaan ystävyyden tai yhteiselon.. :D
mitä enemmän meitä yritetään "kitkeä" pois sitä sitkeämmin ja vahvempana jatkamme kasvuamme...
ja jonkun toisen roska on toisen kallein aarre ;)
...kuka olet, en ainakaan ole varma siitä. Ehkä tosiaan pitäisi tavata uudemman kerran ihan kasvotusten, että kumpikin tietäisi kenen kanssa edes on tekemisissä.
Mua kyllä edelleen syö, miten meidän juttu alkoi, jatkui ja päättyi, vai päättyikö? -Pitkäänhän se jatkui kuitenkin, vaikka useasti muuta sovittiin. Molemmat perääntyi kun alkoi mennä vakavammaksi ja olisi pitänyt keskustella jostain tunteista.
Nyt on vaan vaikea enää uskoa että se on ohi...onko se?
En tiedä rakastanko tai rakastinko, se on niin pitkään auki, kunnes tiedän mitä sinä tunnet/tunsit...ja kunnes tiedän oliko se ihminen josta minä välitän, pelkkä kuvitelma. Vai olitko se sinä?
ja puoliväliin asti tuntui todella tutulta. Itse en ole vain perääntynyt
missään vaiheessa. En sitten tiedä, olisiko hänestä tuntunut aikanaan niin.
Voi olla mahdollista, mutta jostain syystä en usko. Tai en ole ihan varma... :/
Perääntymiseni johtui ihan muista syistä...
Koska olet viimeksi kuullut tästä naisesta ja missä merkeissä?
että mistä syistä se mahdollinen perääntyminen sitten johtui?
siitä mitä tarkoitat. Ei siitä ole kamalan pitkää aikaa, kun viimeksi "kuulin"
hänestä.. :) Nähdään tosin valitettavan harvoin...
Enhän minä voi sitä estää. Sanon nyt niin, että se ei johtunut siitä, että minä
pakoilisin tunteita ja asioiden vakavuutta. Tunteet eivät ole tabu minulle.
Eivät enää.. Siitä voin kiittää omalta osaltaan myös tuota naista, jonka vuoksi
kirjoitan tänne nyt.. :)
hei,
Kiitos vastauksista ap!
Ne ovat valaisseet paljon. Niitä on ollut ihana lukea!!
Mä olen itse nainen ja olen käyttäytynyt kuin kyseinen nainen, josta kirjoitit..
Nyt vasta hoksasin, että kuinka paljon olen aiheuttanut ongelmia käytökselläni...
Huh.
Toivon todellakin, että minä ja herra saamme joskus tilanteen korjattua kasvotusten!
täältä kukaan muu kuin hän itse sua tunnistaa, jos kerrot mitä kautta viimeksi hänestä kuulit...
Joo harvoin nähdään, eikä ole pitkääkään aikaa. Reilu viikko sitten ois oikea vastaus.
(eka vastaus aloittajalle) Taisin paljastua.;) "Jokainen aamu on uusi alku".
Tunteet on kahlittu korkean aidan taa. Ei kaikkea ole vielä menetetty.
Olipas syvällistä.. ;) Tunteesi taisivat olla kahlittuna korkean aidan taa,
mutta aidassa oli harvakseltaan rakoja. Tarkoituksella?!? :)
Olen ajatellut, että kaikki ihmiset näyttävät omat tunteensa omilla tavoillaan.
Meilläkin on erilaiset tavat tuoda ne esille. Ongelmana taitaa olla sen toisen
ymmärtäminen... :)
ollakkin niitä rakoja, kun olen Hänen kanssaan samassa paikassa, mutta paikkaan ne kiireen vilkkaa kun palaan kotiin.
Mukavaa lukea että pystyn olemaan, (tai ainakin kirjoittamaan) myös syvällinen, yleensä kuulen sanottavan itsestäni että olen, kylmä, tunteeton ja pinnallinen ihminen. Ajattelen nyt; että ehkä se suuri salaisuus sydämessäni aiheuttaa sen ulkoisen kylmyyden.
On ihana kun saa purkaa tänne tuntojaan, ehkä tämä kaipuu ajan mittan helpottaa.
Ongelmia todella on, toistemme ymmärtämisessä, siinä olet oikeassa. Joskus tapahtuu asioita että jää miettimään ,olikohan tietty asia sattumaa vai tarkoitettua.
...