Mikä on

olennaista?
Seurattuani pitkin kesää ja syksyä tätä palstaa on herännyt monia kysymyksiä.
Miten ihmiset täällä peilaavat toisiaan ja näkevät muut oman sielunsa silmillä?

Arista,tästä lahjakkaasta ja särmikäästä persoonasta luodaan milloin lähes fiktiivistä hahmoa, toisinaan hänen persoonaansa kaadetaan kaikki paska ja oma pahaolo.

Arin hahmo on alkanut elää täällä omaa elämänsä ihmisten mielikuvissa. Kuinka paljon se vastaa todellisuutta,tuskin on edes tärkeää.

Vastakkainasettelu saa kirjoittelijat täällä teroittamaan mielensä ja kielensä infernaalisiin mittoihin toisinaan. Aletaan kritisoimaan tuiki tuntemattomia ihmisiä ja laatimaan diagnooseja ja kirjoittelemaan lääkereseptejä, noin paremman puutteessa.

Vaikeaa on pysyä itse aiheessa;musiikki ja sen tulkinta.
Tekstit rönsyilevät aivan absurdeille alueille.
Kaikki tämä kertoo enemmän kirjoittajista kuin kohteesta, niin hyvässä kuin pahassa.

Itse olen pelkästään iloinen saatuamme Arin laulunlahjat kaikkien kuultavaksi ja nautittavaksi. Muuten hän eläkööt aivan millaista elämää tahtoo ja antakoot millaisia lausuntoja huvittaa, ei me häntä omisteta eikä hänen tarvitse olla mielinkielin mihinkään suuntaan.
271047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Sun juttus ei kuulu Ari-foorumille, hakeudu hoitoon ja nopeesti!!

Äänestä
  • ohjeistasi?

    Äänestä

Mutta innokentti oikeesti ,mee avautumaan ongelmistasi muualle kuin tänne Arin fanisivuille. Kyllä ne lääkärit varmaan keksii mistä sun käsityskyvyn ja älykkyyden rajoitukset johtuvat ja ohjaavat oikealle tielle.

Äänestä
  • hoitoon. sulla näyttää olevan vielä suurempia ongelmia kuin innokentillä;).

    Äänestä

  • huolestunut.... kirjoitti:

    hoitoon. sulla näyttää olevan vielä suurempia ongelmia kuin innokentillä;).

    Eikö seriffin pitäisi hoitaa tollaiset innokentin kaltaiset huijarit pois näiltä sivuilta?

    Äänestä

  • fanisivut kirjoitti:

    Eikö seriffin pitäisi hoitaa tollaiset innokentin kaltaiset huijarit pois näiltä sivuilta?

    "hyviä neuvoja sellaisille, jotka niitä ei halua" -sivut. sefu vois hoitaa tommoset neuvojat täältä mentaaliongelmaisten sivuille.

    Äänestä

nettipersoonien peliä ja virtuaalilarppausta; toiset ottavat liian tosissaan mikä taas on ihan mukava lisämauste ja ei kun fftf.

välillä eli harvoin saa tietää jotain mielenkiintoista itse artistiinkin liittyen, kuten että omaa matskua tule PIAN.

Äänestä

että keskustelu on keskustelua ja sillä on merkitystä vain keskustelijoile.
Ari taas on eri juttu eikä tää palsta vaikuta sen olemiseen millään lailla, paitsi äänestyksissä täältä tippuu jokunen ääni. Jos täällä on vilkasta myös ääniä tulee enemmän.

Äänestä

palstalle oot saman vistin laittanut?? Antti Tuiskun palstalle ainakin! Siis tää on ihan sekoo touhua!

Äänestä
  • Onko tämä muka keskustelua Idols-Arin MUSIIKISTA?????

    Äänestä

  • nyt kunnolla kirjoitti:

    Onko tämä muka keskustelua Idols-Arin MUSIIKISTA?????

    pystynet vastaamaan itsekin vaikka sen onkin viiden kysymysmerkin arvoinen eli ns. vaikea. jatkahan harjoituksia.

    Äänestä

oikeassa, ihmeellisiä kannanottoja on tullut viestiisi. Sinä puhut asiaa ja olen kanssasi täysin samaa mieltä!

Äänestä
  • Skebelin jauhaminen on kalliin aikani haaskausta. Täten määrään, että vastedes tällä palstalla puhutaan vain asiasta ja asiallisesti argumentoiden.

    Äänestä

täällä keskusteluun ajatusten vaihto Arista ja tietty musiikista ja muustakin ko hemmoon liittyvästä. Ei tästä tunnu saavan tarpeekseen vaikka näitä juttuja on jo yli puoli vuotta väännelty ja käännelty. Mä en käy muualla s24:ssa aikaani kuluttamassa mikä osoittaa että aihe on mulle se oleellinen juttu.

Niin ja tuleehan täältä myös tsekattua ettei mikään Ariin liittyvä ohjelma, artikkeli, tapahtuma tai muu vaan mee sivu suun eli kyllä tää on toiminut hyvänä tietotoimistonakin, mikä lienee aika harvinaista tällasilla palstoilla.

Onhan täällä noita ammatti-inttäjiäkin ja heille varmaan aihe ja asia on samantekevää kunhan porinaa riittää- ne varmaan tähän alotukseenkin on reagoinut dissaamalla, kun on varmaan liian tylsää pohtia miks? tekee jotain.

Äänestä
  • ku diggaan koiwusen saundimaailmast ja ihan soppeli paikka muuteski*** kenenkää wirallisil en mee spedeilee ja muuten käyn musasiwuil lähinnä lukemas/kuuntelemas missä millonki***

    olennaistako???? elämisen sietämätön keweys tietty***

    Äänestä

...loputtomiin jaksa pohtia ja analysoida - välillä täytyy olla näitä ulkonäkö-, maine-, tulevaisuus- ja seurustelumättöjä, niin ku tällä palstalla on.

Ari on kiinnostava tyyppi, mutta koska se ei levittele (eikä sen pidäkään levitellä) elämäänsä palstoilla, täällä eletään paljolti luulojen, oletusten ja valeiden varassa. Toden osuus on pieni ja iso osa kommenteista kertoo suoraan tai välillisesti enemmän kirjottajasta kun kohteesta. Joistakin vakikirjottajista tulee tehtyä pikkupäätelmiä (esim. Hese kirjottaa "rigor mortis", päätelmä "jätkä lukee dekkareita") ja sitä rataa.

Nää lääkitykset ja diagnoosit kertoo vaan siitä, että puskasta tulittaessa alkaa virtuaalipanokset loppua - ei keksi enää mitään nasakkaa. Sillon alkaa alatyylin nimittely.

Itteeni ärsyttää uusien ketjujen alottajissa pennut, jotka kalastaa suuria lukijamääriä. Mutta sananvapaudella on aina hintansa.

Muuten olen sitä mieltä, sun, alottaja, viestis oli vähä himmee...

Äänestä
  • kun joku kirjoittaa selkeästi,vailla homottelua,huorittelua haukkumatta ketään kusipääksi tai transuksi käyttämättä vittua joka toisessa lauseessä, täällä huudetaan seriffiä apuun kuin olisi joku hätä?

    Taidatte olla lauma apinoita jotka suhtautuu juuri näin kun joku poikkeaa tyylistä tavalla joka ei mene kaaliinne. Hyvä innokenti.

    Musta ei ainakaan jutussa loukattu ketään eikä ollu yhtään himmee. Näppäimistössä on nappi josta saa ruutua kirkkaammaksi, tietsä.

    Äänestä

  • ku pari siwuu ylipääns mitää ku pääs alkaa takoo..en tiä miks eikä kyl kiinnost tietääkkää*** ainoo kirja jonka oon lukenu useempiikin kertoi on sewen brothers...suomen paras koskaan***

    Äänestä

  • seurata kirjoitti:

    kun joku kirjoittaa selkeästi,vailla homottelua,huorittelua haukkumatta ketään kusipääksi tai transuksi käyttämättä vittua joka toisessa lauseessä, täällä huudetaan seriffiä apuun kuin olisi joku hätä?

    Taidatte olla lauma apinoita jotka suhtautuu juuri näin kun joku poikkeaa tyylistä tavalla joka ei mene kaaliinne. Hyvä innokenti.

    Musta ei ainakaan jutussa loukattu ketään eikä ollu yhtään himmee. Näppäimistössä on nappi josta saa ruutua kirkkaammaksi, tietsä.

    ...miten mä oon ettiny sitä nappia. Ja ottanu välillä nappia. Ja huikkaa. Ja pessy rillit. Jumankekka, nyt NÄKYY!!!!!

    Äänestä

  • en kestä lukee enää kirjoitti:

    ku pari siwuu ylipääns mitää ku pääs alkaa takoo..en tiä miks eikä kyl kiinnost tietääkkää*** ainoo kirja jonka oon lukenu useempiikin kertoi on sewen brothers...suomen paras koskaan***

    tämän jengin ihmistuntemus, heittäytyvät vielä typerykset analysoimaan, anna mun kaikki kestää.
    Joku lukee dekkareita ja joku sellainen ja sellainen.. lässyn lässyn sanon minä.

    Äänestä

  • nähdään^^ kirjoitti:

    tämän jengin ihmistuntemus, heittäytyvät vielä typerykset analysoimaan, anna mun kaikki kestää.
    Joku lukee dekkareita ja joku sellainen ja sellainen.. lässyn lässyn sanon minä.

    kuulemma oo tiedon väärti mutta sen varassa täällä kuitenkin keikutaan aika pitkälle, niinku joku tossa jo kirjottikin. Jokainen kertoo itsestään jotain näissä kirjotuksissa mutta kaikki muut myös tekee omanlaisiaan päätelmiä joten tää on tätä virtuaalitodellisutta missä mennään, sitä se pieni hämäryys on siinä ruudulla.

    Äänestä

  • nähdään^^ kirjoitti:

    tämän jengin ihmistuntemus, heittäytyvät vielä typerykset analysoimaan, anna mun kaikki kestää.
    Joku lukee dekkareita ja joku sellainen ja sellainen.. lässyn lässyn sanon minä.

    avaajaa. just sä parhaalla mahdollisella tavalla todistit oikeaksi tän väittämän että viestit kertoo eniten kirjoittajasta itsestään. lässyt vaan sullekin;D

    Äänestä

te onnettomat olette toistenne kurkussa nälvimässä. On tämä ihme viihde ja huvi toisille tulla tänne kettuilemaan?

No tästähän joku älypää saa taas vetää vanhan virren; eihän sun ole pakko täällä olla jne...
No onneksi ei ole pakko,se tästä nyt vielä puuttuisi.

Äänestä
  • sulla oli, kiitti vaan siitä. Pieni itsekritiikki tekee hyvää itse kullekin välillä. Jotkut ei kestä sitä ajatuksenakaan, siks ne älähtelee ihan levottomia.

    Äänestä


  • tääl kauaa happane;; pitää ottaa ilo irti hetkest ja jos ei saa nii sekää ei oo kowin tappiollist****

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


innokenti kirjoitti:

olennaista?
Seurattuani pitkin kesää ja syksyä tätä palstaa on herännyt monia kysymyksiä.
Miten ihmiset täällä peilaavat toisiaan ja näkevät muut oman sielunsa silmillä?

Arista,tästä lahjakkaasta ja särmikäästä persoonasta luodaan milloin lähes fiktiivistä hahmoa, toisinaan hänen persoonaansa kaadetaan kaikki paska ja oma pahaolo.

Arin hahmo on alkanut elää täällä omaa elämänsä ihmisten mielikuvissa. Kuinka paljon se vastaa todellisuutta,tuskin on edes tärkeää.

Vastakkainasettelu saa kirjoittelijat täällä teroittamaan mielensä ja kielensä infernaalisiin mittoihin toisinaan. Aletaan kritisoimaan tuiki tuntemattomia ihmisiä ja laatimaan diagnooseja ja kirjoittelemaan lääkereseptejä, noin paremman puutteessa.

Vaikeaa on pysyä itse aiheessa;musiikki ja sen tulkinta.
Tekstit rönsyilevät aivan absurdeille alueille.
Kaikki tämä kertoo enemmän kirjoittajista kuin kohteesta, niin hyvässä kuin pahassa.

Itse olen pelkästään iloinen saatuamme Arin laulunlahjat kaikkien kuultavaksi ja nautittavaksi. Muuten hän eläkööt aivan millaista elämää tahtoo ja antakoot millaisia lausuntoja huvittaa, ei me häntä omisteta eikä hänen tarvitse olla mielinkielin mihinkään suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu