Tulin tahallaan raskaaksi miesystävälleni. Kuvittelin sillä tavalla voivani pitää hänet. Se oli tietysti hirvittävä erehdys ja väärin. Meistä kumpikin oli vapaa ja eronnut. Kummallakin ennestään lapsia. Suhde alkoi päätäpahkaa ja etenkin miehen puolelta kiihkeällä suunnittelulla yhteisestä elämästä kaikkien lastemme kanssa. Lapset tutustutettiin toisiinsa ja vietimme lähes kaiken ajan yhdessä "perheenä", enimmäkseen niin, että ainakin omat lapseni olivat paikalla. Kyse olikin sitten tällaisesta paljonpuhujasta, jonka ikuista rakkautta ja mielenkiintoa ei kestänyt paria kuukautta kauempaa. Hän otti etäisyyttä ilman, että meillä oli mitään riitaa tai puolin tai toisin ilmaistua tyytymättömyyttä suhteessa ollut.
Entiset puolisot kummallakin olivat kyllä parhaansa mukaan laittaneet kapuloita (lasten)rattaisiin, vaikka kummankin erosta oli jo jonkin aikaa ennen kuin tapasimme.
Suhde oheni, katkesi ja alkoi uudestaan sitten kun minä päästin irti. Sanoin, että haluaisin jatkaa, mutten voi jatkaa yksin tai estää hänen lähtöään. Sanoin, että tuntuu järjettömältä erota kun meillä ei ollut ollut mitään erimielisyyksiäkään. Yhteensovittamisen vaikeuksia tietysti, mutta se lienee normaalia. Sanoin myös, etten ikinä voisi olla vain miehen "kaveri", tai elää pelkässä tapailusuhteessa, koska rakastan häntä liikaa. Mies ilahtui tästä irtipääsystään niin, ettei halunnutkaan päästä irti, vaan sanoi yllättäen haluavansa jatkaa kanssani.
Jatkettiin. Olin ilahtunut, mutten täysin vakuuttunut. Eropäätöksen yhteydessä olin lakannut syömästä pillereitä. Enkä aloittanut niitä uudestaan, vaan vaikenin asiasta. Katalaa, epätoivoista ja todella tyhmää. Kuvittelin, että ehdin miettiä tilannetta ja katkaista sitten suhteen, jos en ole vakuuttunut tästä uudesta käänteestä miehen käytöksessä. En ehtinyt miettiä. Tulin hetimiten raskaaksi. Kerroin asiasta miehelle. Myös oman osuuteni asiaan. Ja se siitä sitten. Aborttiin en kyennyt.
Ja sitten siihen, miksi tämä väärintekijän säälinkerjuustoori on isovanhempipalstalla: Kuinka sinä pystyisit isovanhempana sulattamaan tällaisen katalan ihmisen omaan lapseesi kohdistuvan tempauksen? Kuinka toimisit tällä tavalla syntyneen lapsenlapsen kohdalla?
Entiset puolisot kummallakin olivat kyllä parhaansa mukaan laittaneet kapuloita (lasten)rattaisiin, vaikka kummankin erosta oli jo jonkin aikaa ennen kuin tapasimme.
Suhde oheni, katkesi ja alkoi uudestaan sitten kun minä päästin irti. Sanoin, että haluaisin jatkaa, mutten voi jatkaa yksin tai estää hänen lähtöään. Sanoin, että tuntuu järjettömältä erota kun meillä ei ollut ollut mitään erimielisyyksiäkään. Yhteensovittamisen vaikeuksia tietysti, mutta se lienee normaalia. Sanoin myös, etten ikinä voisi olla vain miehen "kaveri", tai elää pelkässä tapailusuhteessa, koska rakastan häntä liikaa. Mies ilahtui tästä irtipääsystään niin, ettei halunnutkaan päästä irti, vaan sanoi yllättäen haluavansa jatkaa kanssani.
Jatkettiin. Olin ilahtunut, mutten täysin vakuuttunut. Eropäätöksen yhteydessä olin lakannut syömästä pillereitä. Enkä aloittanut niitä uudestaan, vaan vaikenin asiasta. Katalaa, epätoivoista ja todella tyhmää. Kuvittelin, että ehdin miettiä tilannetta ja katkaista sitten suhteen, jos en ole vakuuttunut tästä uudesta käänteestä miehen käytöksessä. En ehtinyt miettiä. Tulin hetimiten raskaaksi. Kerroin asiasta miehelle. Myös oman osuuteni asiaan. Ja se siitä sitten. Aborttiin en kyennyt.
Ja sitten siihen, miksi tämä väärintekijän säälinkerjuustoori on isovanhempipalstalla: Kuinka sinä pystyisit isovanhempana sulattamaan tällaisen katalan ihmisen omaan lapseesi kohdistuvan tempauksen? Kuinka toimisit tällä tavalla syntyneen lapsenlapsen kohdalla?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Kaikenlaisia katalia tempauksia joutuu sietämään viikottain. Niistä tietenkin kärsii sekä mies että hänen äitinsä, eli anoppi. MUTTA niille ei voi mitään, miniällä on taito ja halua niitä temppujaan tehdä ja myös käyttää lasta siinä välikappaleena.
Lapsi kuitenkin on syytön kaikkeen siihen, joten sinunkin tilanteessasi jos olisin anoppina, en voisi olla rakastamatta lapsenlastani, mutta samalla paheksuisin tapaasi leikitellä ihmisillä ja ihmissuhteilla.
Mitä huonommin parisuhde menisi, sitä enemmän tahtoisin olla lapsen kanssa, jotta hänellä olisi edes yksi kestävä ja turvallinen ihmissuhde.
tämä siis vastaukseni kysymykseesi
Lapsenlapsi on aina lapsenlapsei.Piste.
Olemme sen ajan ihmisiä, joille ei noin vain ehkäisyä edes neuvottu, saati abortteja tehty.
Kaikki lisääntyminen oli "luojan kädessä", monissa maalaiskunnissa varsinkin.
Siksi ei isovanhemman iässä olevat ihmiset suinkaan saa mitään hepuleita "vahinkovauvoista", sillä niitä on ollut kautta aikojen. Monessa perheessä jompikumpi nyt odottavista vanhemmistakin on ollut yllätys perheessään.
Viisaat isovanhemmat jättävät nuorten selitykset omaan arvoonsa, eivätkä kommentoi kirjoittajan kertomusta, vaan ottavat uuden tulokkaan rakkaudella vastaan.
Jos minun tyttärelleni kävisi noin,olisi itsestään selvää että tukisin lastani ja lapsenlastani 100%.Lapsen isä menköön minne haluaa koska suhde tuossa tilanteessa on loppu.
Kiitos vastauksistanne. Niistä on paljon lohtua, kävi tässä omassa tilanteessani sitten kuinka tahansa. Mahdotontahan on enää peruuttaa tapahtunutta.
Toimin myös siinä mielessä omavaltaisesti, että ilmoitin syntyvästä lapsesta tulevalle isoäidille kirjallisesti. En ole häntä montaa kertaa tavannut. Sanoin viestissä, että toivon, että hän pystyy olemaan yhteydessä lapseen. Uskon, että lapselle tällä olisi iso merkitys, mutta en ole yhtään varma siitä, haluaako äiti ohittaa poikansa, joka raivostui entisestään myös siitä, että juorusin asiasta hänen äidilleen. Vastausta en ole vielä saanut, mutta eipä ole lapsikaan vielä syntynyt.
Itse äitinä en tietenkään ilahtuisi (lievä ilmaisu), jos omalle lapselle kävisi näin tai oma lapsi toimisi näin, mutta en usko, että voisin missään tilanteessa olla luomatta suhdetta lapsenlapseeni, jos suhteen luominen suinkin olisi mahdollista. Omista vanhemmistani ei ole käytännössä tukijoiksi, koska he ovat jo manan majoilla.
Seuraava kysymys kuuluu: kuinka tehdä kunnioittavasti selväksi isovanhemmalle se, että toivon todella hartaasti , että yhteys syntyisi? Onko edes korrektia raportoida lapsen syntymästä ja kasvusta, jos ei mitään vastausta koskaan kuulu?
Tämä lapsi ei synny ei-toivottuna ja sillä tulee olemaan paljon rakastavia ihmisiä ympärillään. Silti isän ja isänpuolen suvun puuttuminen on iso asia. Vähäinenkin yhteydenpito olisi kullanarvoista!
Samanlainen tilanne oli eräällä kirjoittajalla aikaisemmin syksyllä. Yhteydenpito miehen vanhempiin katkesi miehen vastustukseen. Ilmeisesti aluksi hyvinkin ihastuneet isovanhemmat kuitenkin halusivat olla ikään kuin poikansa "puolella" ja yhteys katkesi.
Maailma nyt on niin raadollinen.
Kauniisti kuitenkin tekisit, jos lähettäisit ristiäiskuvan aikanaan ja antaisit osoitteesi.
Pallohan jäisi sitten heille.
Väkisin ei voi sukulaisuutta ylläpitää.
isovanhempi piti vuosia yhteyttä poikansa hylkäämään lapseen, mutta lopetti sen yht'äkkiä, ilman mitään syytä. Lapsen isä perusti sittemmin uuden perheen, meni naimisiin ja sai lapsen, jolle on hyvä isä ja johon isovanhempi on yhteyksissä. Unohdettu lapsi jäi edelleen unohduksiin. Tätä on hyvin vaikea käsittää, koska lapselle pienikin määrä isyyttä merkitsee valtavan paljon!
heille, että ovat saamassa lapsenlapsen, eli eivät enää ainakaan järkyty, jos ilmotat heille, heti kun lapsi on syntynyt.
Jos ei isää kiinnosta, niin hänelle sun ei tarvinne mitään ilmottaakaan. Ilmota kuitenkin vanhemmille.
Jos ei heitä kiinnosta, niin ei sitten, mutta usein, kun asia on todellista totta, niin voipi kiinnostus kuitenkin herätä.
Jos he vähänkään näyttävät vihreää valoa, niin kutsuisin ilman muuta isovanhemmat itseoikeutettuina kunniavieraina lapsenlapsensa ristiäisiin, enkä vain kuvan kera ilmottaisi, et ristiäisetkin on sitte pidetty, eikä teitä kutsuttu. Siinä vaiheessa viimeistään heistä tuntuu, että ovat ulkopuolisia ja yhteydet voi jäädä siihen.
että minä haluan, että lapsi kastetaan. Vauvan isä ja isoäiti eivät taas kuulu kirkkoon, vaikkei isä ainakaan mikään jyrkkä ateisti olekaan. Aion kysyä isältä kantaa kasteasiassa, mutta en usko, että hän vastaa millään lailla. Ristiäisiin ajattelin lähettää kutsun, mutta kirkkoon kuulumattomuus viimeistään varmistanee sen, etteivät ilmesty paikalle. Ehkä kutsu eleenä kuitenkin osoittaa sen, että pidän heitä tärkeänä osana lapsen elämää, vastasivat he ristiäis- ja muuhun läsnäolokutsuun sitten miten tahansa.
Loikkaan seuraavalla kysymyksellä useamman vuoden eteenpäin: Ongelmallisena pidän myös kysymystä siitä, minkälainen oikeus vauvan isänpuolen vanhemmilla sisaruksilla on saada tietää tästä sisaruksesta. Loogisinta on, että isä kertoo heille. Todennäköistä on, ettei kerro. Onko minulla oikeutta ottaa heihin yhteyttä lapsen vartuttua, jos lapsi niin toivoo? Tai kutsua heitä lapsen synttäreille? Lapsen isommat sisarukset ehtivät heihin jo jollain lailla tutustua. Kuten kuvasta näkyy, murehdin ja märehdin jo kaiken valmiiksi...
Vuosia etenpäin on turha tehdä mitää suunnitelmia. Kokemuksesta tiedän, että mikään ei mene siten kuin luulee, eikä varsinkaan siten kuin suunnittelee.
Minulla (asiasta poiketen) oli tuttava, joka valmisteli Todellisen Keskustelun miehensä kanssa. Hän kertoi minulle, kuinka asettelee kysymykset siten, että miehen on pakko vastata niin ja niin. Ja silloin sitten HÄN sanoo ETTÄ...
"Ja tiedätkö", huusi ystäväni, "hän vastasi VÄÄRIN."
Koko keskustelu meni poskelleen. Mies ei ollutkaan tutustunut "käsikirjoitukseen."
Tällä haluan sanoa, että toisten ihmisten toimintaa ei etukäteen voi millään arvata tai ennustaa. Ja mitä tulee sisarpuoliin, niin kyllä heille pikkusisarus tietoon tulee. Ei sitä salata voi, varsinkaan, kun olet isovanhempiin jo ollut asiasta yhteydesä.
mieltä, että nyt todella menet asioiden edelle ja aivan turhaan murehdit asioita noin paljon etukäteen. Voihan siinä käydä niinkin, että hukkaan menee hyvät murehdinnat.
Elämä tuo sitte tulleessaan aikanaan kaikki ratkaistavaksi ja ratkaisut tehdään sitten sen hetkisen tiedon ja tilanteen perusteella.
Tuo kirkkoon kuulumattomuus ei välttämättä tarkoita, että olisivat ateisteja. Monet ovat eronneet kirkosta lähinnä verojen takia, jotkut protestiksi naispappien vastustajille, kuka mistäkin syystä, mutta monet esim. haluavat kuitenkin, että kuoltuaan pappi heidät siunaa.
Ei ole kirkkoon kuulumattomuus syy etteikö voisi osallistua lapsensa tai lapsenlapsensa ristiäisiin. Ei siellä kukaan kysele vierailta kuuluvatko vai ei. Ainoastaan kummeilta kysytään mihin kuuluvat.
Voisin vastaisuudessa ehkä murehtia ja suunnitella vähemmän kaukaista tulevaisuutta ja miettiä vähän paremmin kuluvan päivän tekemisiä. Olisi saattanut jäädä tämäkin erehdys tekemättä kun nyt näen matkan päästä, että vauvan isä oli hyvä suustaan ja lupasi kuunkin taivaalta, mutta huono laittamaan itseään likoon - sama juttu todennäköisesti edellisessäkin liitossa. Isäksi tulo ei kaikkia kasvata aikuiseksi, jos kohta havahduin siihenkin liian myöhään, että oma toimintanikin oli kaikkea muuta, kuin aikuisen ihmisen toimintaa...
Oppia ikä kaikki! Kiitos vastauksista ja voimia isovanhemmuuteen!
Lapsihan liitetään automaattisesti äidin seurakuntaan. Voithan kysyä heidän halukkuuttaan osallistua ristiäisiin. Uskonnottomien suhde uskontoihin on yleensä hyvinkin neutraali, toisin kuin uskovaisten suhtautuminen pakanoihin.
Sisarpuolet selviää viimeistään isän perinnön jaossa. Sitä ennen heistä ei ole kenenkää pakko kertoa, eikä sinua voi kukaan estää kertomasta.
uskonnottomista: Mun kokemuksen mukaan kumpaankin leiriin, nk. uskonnottomiin ja uskovaisiin mahtuu sekä tiukka- että väljäpipoisia ihmisiä. Uskonnottomiin niitä tiukkapipoisia ällistyttävän paljon kun lähtökohtana pitäisi nimenomaan olla avarakatseisuus.
Minä ja vauvan isä olimme oikein tyytyväisiä kun huomasimme, että vaikka itse kuulun kirkkoon ja hän ei, meidän näkemyksemme niissä asioissa menivät hyvin pitkälle yksiin, so. kumpikin suhtautui kiivaasti lähinnä juuri suvaitsemattomuuteen, pohjautui se sitten uskovaisuuteen tai ei. Se tuntui tärkeältä.
Ei lasta ole pakko kastaa ja liittää seurakuntaan, vaikka itse kuuluisikin seurakuntaan. Yllättävän moni kastattaa lapsensa sen kummemmin miettimättä toimituksen sisältöä vain, koska ristiäiset on tapana pitää.
Kysyn toki isän&sukulaistensa halukkuutta osallistua ristiäisiin ja ilahtuisin, jos tulevat. Sisarpuoliasiaan ottanee lapsi itse kantaa jossain vaiheessa.
Sinuna en tyrkyttäisi itseäni toisten elämään noin. Anteeksi jos loukkasi. Se isän puolen suku osaa aikuisina hakea lapsesi lähettyvilleen jos niin tahtovat, valitettavasti sinä et voi tehdä muuta kuin lähetellä toisinaan niitä kuvia. Loppu on suvusta kiinni. Anna periksi ja etsi oma elämä koska niin se vaan on että jokainen täällä joutuu vastuuseen valinnoistaan. Onnea teille.
Mulla ja lapsellani oli hieman erilainen tilanne - mutta myös paljonpuhuja 'isä' josta ei ole lapselle miksikään - otin jo ennen lapsen syntymää yhteyden bio-isovanhempiin - sekä serkkulasten äitiin . Vastaanotto oli varovainen, muttei huono. Serkkuperheen osalta hetimiten hyvin lämmin. Bio-isovanhemmat ollaan tavattu jo puolentusina kertaa, kävivät laitoksella, papanpäivänä heillä, toivat meille joulukuusen jne ... eli meidän tapauksessa halua isovanhemmuuteen oli ja ainakin alku on hyvä.
Tässäkin tapauksessa bioisällä on varsinaiset sotkut ja elämä mielenkiintoisella mallilla - tosin ei lapsia muita kuin tämä meidän.
Ainahan asian tiedoksi saatuaan isovanhemmuudestakin voi kieltäytyä - ihan kuin näemmä vanhemmuudestakin : (
terkuin,
äiti ja lapsi 3 kk
sillä, että jos vastuutan hänet juridisesti, sis. taloudellisesti, saattaa hän ehkä suostua joskus hamassa tulevaisuudessa tapaamaan lapsen, mutta että minun vastuullani on se, että lapsi saattaa joutu kohtaamaan hyvin katkeran ihmisen.
Omasta vetäytymisestään hän selittää, ettei se ole kosto, vaan vilpitöntä, täydellistä kiinnostuksen puutetta, ja etteikä lapsi tarvitse biologisia vanhempiaan voidakseen hyvin. Sen sijaan se, että ottaisin yhteyttä tämän syntyvän lapsen isänpuoleisiin sisaruksiin (= näiden äitiin), olisi miehen mielestä silkka pelkkä kosto minun puoleltani ja siitä ainakin seurauksena se, että hän kieltäytyy tapaamisista. Isoäidillekin kertominen oli täysin asiatonta hänen mielestään, koska lapsen olemassaolo ei hänen äitiinsä mitenkään liity.
Tuntuu siltä, että hän muutenkin itsensä suhteen jättää 2 vaihtoehtoa, a) että yritän pitää yhteyttä - joka ärsyttää häntä, jolloin hän ei suostu tapaamaan lasta sen vuoksi tai b) sen, etten ota yhteyttä, jolloin hän voi unohtaa koko jutun ja sanoa, etten minäkään ole ottanut yhteyttä (en siis todistettavasti ole kiinnostunut tukemaan hänen isyyttään).
Ja näin siis mies, joka kuitenkin on näkemäni mukaan hyvä isä toisille lapsistaan. Niille oikeille lapsille.
Juridiselle isyydelle en näe lapsen oikeuksien takia vaihtoehtoja, mutta tulen yrittämään sitä, että pärjään mahdollisimman pitkälle ilman isän taloudellista apua lapselle. Helpoimmalla pääsisin tästä tietysti niin, että jonkinlaiseksi hyvitykseksi ja lapsen isän mieliksi kieltäisin isyyden selvittämisen. Tämä tekisi tämän painajaisen unohtamisen isälle vielä helpommaksi.
sun sijassa antaisin nyt pölyn laskeutua. Vaikuttaa siltä, että isä on nyt jonkun tunnekuohun vallassa ja ei oikein ehkä itsekään vielä tiedä mitä haluaa. Totuushan on muutenkin, että on hyvä sanoa vaikka mitä niin kauan kun lapsi ei ole vielä syntynyt.
En tekisi sun sijassa vielä asioiden eteen yhtään mitään. Kysyisin ainoastaan isältä, että haluaako hän edes että ilmoitat lapsen syntymästä hänelle.
Jos haluaa, niin sitten vain ilmoitat.
Katsot sitten vieläkö pystyy olemaan yhtä välinpitämätön.
Hyvin usein mieli muuttuu. Ensin uteliaisuus voittaa ja haluaa nähdä lapsensa ja sitten heltyy, eikä pystykään olemaan niin kovana. Anna tilanteen kehittyä omalla painollaan, luulen, että se olisi parasta.
Älä esitä mitään vaatimuksia, tai toivomuksia vielä.
Odota lapsen syntymää ja isän reaktioita ihan vaan hiljaa sivusta seuraten. Sulla on vielä paljon aikaa laittaa asioita järjestykseen, myöhemminkin.
Kaikki voi vielä muuttua, mutta anna isälle ja hänen suvulleen nyt aikaa sopeutua ajatukseen. Jotkut ihmiset ei vaan kestä mitään yllätyksiä ja niillä menee pasmat täysin sekaisin, jos nämä ihmiset kuuluvat just siihen ryhmään, niin tarvitsevat rauhan sopeutuakseen.
Keskity vain nyt itsesi hoitamiseen ja vauvan vastaanottamiseen ja kaikkeen äitiyteen liittyvään, isyys-jutu seuraa sitte omalla painollaan perässä. Esitä sellasta, et aivan sama miten isä suhtautuu, sinulle on tärkeintä nyt vaan huolehtia tulevan lapsesi hyvin voinnista, et evvk.
tästä neuvosta vaarin paljon aikaisemmin. Välinpitämättömyyttä on nyt kestänyt jo joitakin kuukausia. Toisaalta tiedän, että lapsi ei ulkopuolisille, välttämättä edes läsnäolevalle isälle, ole ennen syntymäänsä samalla tavalla konkreettinen, kuin sitä kantavalle äidille. Tämän vauvan isä on myös erittäin jääräpäinen. Omaksi vahingokseni minä myös. Osaksi sen takia ehkä rakastuimmekin toisiimme. Tässä tilanteessa menin karmeaan paniikkiin miehen pakoreaktiosta kun se jotenkin soti kaikkea sitä vastaan, mitä hän oli suhteemme aikana ihmisyydestä ja ihmissuhteista puhunut. Voin kysyä häneltä mitä vain. Hän ei vastaa mitään. Tekstiviesteihin vastasi jonkin aikaa ärtyneenä. Puhelimeen ei kertaakaan vauvauutisen jälkeen. Hänen elämänhistoriansa puhuu nyt jälkikäteen ajateltuna erinomaisesta kyvykkyydestä heltymättömyyteen, jos hän kokee tulleensa loukatuksi. Siksi pelko ei hellitä.
Ymmärrän kyllä (jälkijunassa), että evvk-linja olisi ollut paras tässä tilanteessa kautta linjan. Oli vain niin vaikea ymmärtää ja kestää sitä, että toinen alkoi raskaudesta kuultuaan käyttäytyä sen mukaan, kuin ettei koko parisuhdetta tapailuista huolimatta oikeastaan enää ollutkaan (ollut) olemassa ja että yhteisen lapsen saaminen sellaisessa tilanteessa on yhtä absurdia, kuin yhden illan jutun jälkeen. Olisi pitänyt jo suhteen alussa olla viisaampi ja epäluuloinen kun mies oli heti niin hämmentävän ja epätavallisen valmis ja halukas ihan kaikkeen perhetouhuun ja tituleerasi äitiään minulle anopiksi alusta saakka.
Ajattelin vastedes pysyä niukalla neutraalilla asialinjalla. Tiedottaa lapsen syntymästä, esittää yhteydenpitotoivomuksen, mutta asennoitua siihen, että olen yksin ja keskittyä ihan vain meidän elämään.
miesten kanssa pitää olla ovela.
Joskus ja joihinkin tehoaa paremmin sellanen linja, että suorastaan melkein kiellät tapaamasta lasta.
Siis ei mitenkään suutuspäissään, eikä loukkaavasti, vaan viestit kaikessa, että ehkä on parempi, että elämme vain lapsen kanssa kaksin.
Älä siis sano mitään sanoilla, ettei käänny sinua vastaan, vaan jätä mies sellaseen tunteesee, siis epävarmuuteen. Siinä saattaa käydä niin, että hänelle tulee uho päälle, et perhana, vai en saa omaa lastani tavat, katotaas vaan.
Usein osaa arvostaa asioita, vasta, kun ne joko menettää tai on vaarassa menettää.
Nyt mies pakoilee kaikin tavoin, koska sinä olet ollut aktiivinen ja hän tietää, että toivot hänen muuttavan mielensä. Niin kauan kun anelet on hän tavallaan "vahvoilla", mutta päinvastaisessa tilanteessa hän onkin heikoilla.
Vaikea mitään varmaa ennustaa, kun en miestä tunne, mutta joskus se vain toimii just noin ja kuvauksesi perusteella toi mies on just sellanen, et nyt on paniikissa, kun tyrkytät isyyttä hänelle, mutta paniikki voi kääntyä pelkoon, että menettää isyytensä.
Mutta kaikki tämä vasta, kun lapsi on syntynyt.
Yritä nyt sinnitellä ihan hiljaa loppu raskaus, niin että mies joutuu miettimään, et mitä sun päässä nyt liikkuu, kun ei mitään kuulu.
Jos sattuu kysymään, niin olet vaan hyvin ylimalkainen ja vähän kyllästyneellä äänellä toteat, että ihan hienosti meilla on asiat, että kuinka niin. Hyvin tympääntyneellä evvk-äänellä.
jutut ja ohjeet,kaikillehan ei käy sun käyttämät menetelmät.
tarvinnut turvautua mihinkään edellä esittämääni, koska en ole vastaavaan tilanteeseen koskaan itseäni saattanut.
En väitäkään, että se kaikille sopisi, mutta aina kannattaa yrittää vaihtaa taktiikkaa, koska ilmi selvästi aikaisempi lähestymistapa ei ole tuottanut tulosta. Ei siis ainakaan kannata jatkaa samalla linjalla, sillä saa vain asiat enemmän solmuun.
- kurjaa, että pitäisi pelata. Toisaalta itsepä ehdoin tahdoin pelasin itseni ja kolmantena osapuolena täysin viattoman lapsen tähän pisteeseen, jossa ei ole kivaa. Epätoivoinen ratkaisu toi vain lisää epätoivoa. Tyhmä kaiken kokee, viisas pääsee vähemmällä. Periaatteessa tuntuu silti älyttömältä, että suora viestintä ei ole käyttökelpoinen vaihtoehto.
Kurjaa on myös se, että "vastapelurinani" tässä tilanteessa on näköjään mies, joka nimenomaan mainitsi ihanteikseen suoran kommunikaation, tasa-arvon, parisuhteen tiimityönä, isän ja äidin yhtä tärkeän roolin lapsen elämässä, rakastumisen luonnollisen muuttumisen rakastamiseksi, joka on konkreettista toimintaa, ei vain sanahelinää. Ja rakkauteni ja luottamukseni saavutettuaan söi hyvällä halulla kaikki sanansa eikä suostunut minkään sortin suoraan kommunikaatioon. Sain hänet lämpenemään vielä hetkeksi juuri tällä evvk-taktiikalla.
En aiemmin maininnut, mutta tämä superisä on jo hylännyt yhden lapsen aiemmin. Tapaamiset tulivat ensin hänen sanojensa mukaan vaikeiksi kun uusi vaimo oli yhteisen lapsen synnyttyä mustasukkainen ja penseä. Lopulta etälapsi ei enää halunnut tulla kun tunsi, ettei ollut toivottu. Se, mitä en tajunnut, ennen kuin vasta nyt, oli että myös isä oli luopunut yhteydenpidon jälleenrakentamisen ajatuksesta, vaikka esittikin minulle, että saatuaan 2. kierroksen lasten tapaamisasiat tolalleen, korjaisi myös tämän asian. Minäkin tähdensin, että homma on haastava ja lämmittelyssä voi mennä aikaa, mutta tärkeintä on, että lapsi tietää, että isä haluaa ja yrittää saada yhteyden kuntoon. Kului aikaa eikä mitään tapahtunut. Yritin välillä kysyä asiasta. Toisaalta se ei minulle mitenkään kuulu, toisaalta en voinut olla ajattelematta tätä lasta ja ihan itsekkäästi sitä, kuinka tämä rempallaan oleva asia heijastuu meidän suhteeseemme. Minusta lapsi tarvitsee biologista isäänsä ja hänellä on oikeus isään - jos se mitenkään vain on mahdollista.
Elämä on mielestäni ihan tarpeeksi jännittävää, haastavaa ja mielenkiintoista ilman, että siihen lähimpään ihmissuhteeseen sisältyy perustavanlaatuisia epävarmuustekijöitä ja pelaamista.
Suossa seison, enkä muuta voi. Sen kummemmin pelaamatta yritän kursia itseni kasaan, jotta jaksan huolehtia lapsista. Tietysti toivon ja rukoilen, että isä (ja isoäiti?) pääsisi loukkaantumisestaan yli ja kykenisi tapaamaan lastaan.
sinänsä pelaamisena. Ettekö muut ole huomanneet, että miehille ei kannata tuputtaa mia ajatuksiaan ominaan, vaan esittää asiat niin, että mies kuvittelee itse keksineensä koko jutun, siten se menee perille.
Siksi ajattelin, että sunkin olisi hyvä antaa miehelle "tilaa" ja aikaa itsen keksiä, et haluu isäksi tällekin lapselle. Ei ennätä ajatella, jos joutuu torjumaan sun ehdotuksia koko ajan, ymmärrätkö mitä tarkoitan. Ei miehet yksinkertaisesti osaa ajatella asioita samalla tavalla kuin naiset. Se on kylmä totuus. Miehillä on putkiaivot.
Tiedätkö, onko isovanhemmat olleet yhteydessä tähän isän hylkäämään lapseen? Siitä voisi ehkä päätellä jotain suhtautumisesta sinun lapseesi.
Varmaan tulee olemaan hyvin paljon isän suhtautumisesta kiinni, ellei isovanhemmat ryhdistäydy ja kävele vaikka ton raukkis-isän yli.
pojan esikoiseen poikansa ohi. Tämän kuitenkin luulen johtuvan myös arkuudesta, koska esikoisen äiti & suku suhtautuu ynseästi isään ja tämän sukuun. Lapsen isästä ei saa edes puhua. Minun ja tämän lapsen tilanteessa ynseysasia lienee toisinpäin. Voi olla, ettei isovanhempi "jaksa" enää, varsinkaan jos poika itse ei yhteyttä halua pitää. En tiedä, mitä äiti poikansa ratkaisuista ajattelee. Mahdollisesti niin, että tällä on ollut epäonnea kun on toistuvasti törmännyt niin vaikeisiin naisiin. Äidillä ja pojalla on erittäin hyvät välit ja jostainhan tämä matonallelakaisutyyli periytyy.
Juu tämä mies haluaa ainakin monopolin, mitä selittelyyn ja puhumiseen tulee. Naisen on myös sopivaa puhua kaikesta maan ja taivaan välillä, argumentoida vahvastikin asioista, kunhan pysytään helpoissa asioissa - maailmanparannus ja muiden ihmisten asiat...
luulisi, että miehen äiti olisi iloinen, että sinä annat hänen päästä lapsenlapsensa elämään.
Isovanhemmalle on todella surullista, jos jää ulkopuoliseksi.
Luulisi, että käyttäisi nyt tämän uuden mahdollisuuden hyväkseen.
Eihän tapaaminen ja tutustuminen vielä mihinkään velvota.
No, aika näyttää. Ei ne lapsenlapset oikein konkretisoidu mummoillekaan, ennen kun ne on syntyneet ja mummon sylissä.
syliin saakka jossain vaiheessa. Kyllä hän kumminkin tietää, etten ollut vääristä syistä (= elättäjää ja hyväksikäytettävää etsimässä) yhdessä hänen poikansa kanssa ja tuntui jopa arvostavan minua. Hän yritti suhteemme alussa toppuutella kovaa vauhtiamme. Olen nyt miettinyt, tekikö hän sen ehkä siksikin, että tunsi poikansa ja arveli, että tämän innostus saattaisi lopahtaa hyvinkin pian...
olikaan se laskettu aika?
On toi sen verran mielenkiintosta, et minkälöaiset käänteet toi juttu saa, että lupaatko, et tulet tänne kertomaan, kun lapsi on syntynyt, reaktioista.
vain selviän. Pääsiäiseen on vielä aikaa, vaikka se varhain onkin tänä vuonna. Isästä ja tämän suvun reaktioista vaikea luvata mitään. Jos ei mitään kuulu, saatan palata ajatukseen, joka minulla jo ennen tätä raskautta oli. Olin miettinyt varamummon ja miksei -vaarinkin etsimistä kun omista vanhemmista on jo aika jättänyt. Lapsella tulee kyllä riittämään hoitajia ja jokunen sukulainen isähahmoksikin, mutta vanhempien sukupolvien edustajista on lähipiirissä pulaa.
väkisinkin myös se, että miehellä saattaa olla jommankumman aiemman "vaimonsa" kanssa jonkinlaista vedätystä meneillään – varsinkin kun hän jutteli uudelle sinulle aivan kuin olisit jo kuulunut sukuun. Ehkä ensimmäisen vaimon kanssa? Tämä toinen lapsi on saattanut olla suuri kompastuskivi heidän suhteessaan, se on saatu jotenkuten paikatuksi ja taas on edessä sama tilanne.
Anteeksi nämä suorat sanani, mutta kirjoitat järkevästi ja vaikutat tolkun ihmiseltä.
'Anoppi' saattaa myös olla harmissaan, että poikansa laittaa lapsia ja sitten jättää ne toisten hoidettavaksi. Hän saattaa myös olla suorittaja-anoppi, jonka pitäisi ostella lapsenlapsille sitä ja tätä paikatakseen poikansa ynseyden. Kysymys saattaa olla siis myös taloudellinen.
Jos otat yhteyttä, voisit tehdä ihan järkevästi selväksi, ettet tavoittele rahaa/esitä vaatimuksia. Äidille ei myöskään kannata pahemmin moittia tämän poikaa, vaikka mieli tekisikin.
Ehkä olisi hyvä taktikoida niin, että teille sattui hänen (ilmeisen teräväpäisen) poikansa kanssa vahinko ja että sinulle sopii, että hoidat lapsen itse, et kykene aborttiin. Jätä päiväunet yhteiselosta mainitsematta.
Uskon, että pystyt olemaan tulevalle lapsellesi luja ja lämmin äiti. Onnea teille molemmille.
Minä olisin puhtaasti onnellinen vauvasta :) Ei niistä miehistä ole kuin haittaa arkielämässä. No tämä vähän "karikatyyrisesti" mutta eihän lapsi ole syntymäänsä syypää :), sanoisin että tervetuloa sukuun uusi ihana ihminen.
Ps. Jäin yksin lapseni ollessa 5-vuotias että kyllä kai se vaikuttaa mielipiteeseeni, tiedän että elämästä selviää monin eri tavoin.