Eli vaavin syntymästä on aikaa nyt noin 5kk. Ensimmäiset kaksi viikkoa tuntui ihanalta, kuitenkin pian kaikki muuttui. Sen kahden viikon jälkeen tusin itseni väsyneeksi ja vihaiseksi, en lapsia kohtaan vaan enemmänkin sellasta itseinhoa ja onnistumattomuuden oloa. Parissa kuukaudessa olo muuttui kokoajan inhottavammaksi, tuntuu jotenkin kuin vajoiaisin syvemmälle pinnan alle enkä saa happea. En tiedä saako tästä kuvauksesta mitään selvää :) Toinen asia joka vaivaa on se etten muista mitään. Tarkoitan niin etten muista mitä tein tunti sitten, tai en muista tärkeitä hetkiä esim. lapseni ensimmäistä kääntymistä, vaikka tiedä olleeni paikalla. Se hetki vaan on jotenkin ihan sumussa. Mitä tapahtuu jos kerron jollekkin ammattilaiselle näistä ongelmista? Joudunko sairaalaan? Sosiaalitädille? Vai siis mitä? Pelkään että jos kerron jollekkin, että joudun lopun elämääni todistelemaan jaksamistani äitinä.. Mieheni on ihan ok ja isovanhemmatkin tosi auttavaisia, minussa nyt on vaan jokin pilalla...
synnytysmasennuksesta..
??????????????
8563
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Univaikeudet ovat varmaan myös kuvassa mukana? Tuo muistamattomuus on aivan hanurista, todettiin tässäe ttä vaikka valokuvat apuna, en nuorimmaiseni ensimmäisestä vuodesta muista yhtään mitään. Sumu hälveni vasta kun mielialalääkkeet alkoivat toimia. Yhä vielä katkoksia on mutta sitä samaa kauheutta, avainten laskemista hyllylle ja kolmea sekuntia myöhemmin niiden etsimistä itku kurkussa... sitä ei enää ole. Ajatuskin ahdistaa.
Jaa että mitä tapahtuu? Ei mitään pahaa ainakaan :D älä pelkää. Kukaan ei vie lastasi pois vaikka masennutkin, vaan saat apua tervehtymiseen. Nevolasta voit apua pyytää, mutta varmin konsti on mennä suoraan lääkärille, kertoa oireet pääpiirteittäin ja pyytää aika psykologin arviointiin. Parhaassa tapauksessa saat lääkityksen jo ensimmäiseltä lekurilta jos haluat sitä kokeilla, (jotkut vierastavat ajatusta lääkkeistä mutta itseeni ne tepsivät) ja parin viikon päästä alkavat jo solmut selvitä. Kuukaudessa-kahdessa voit olla jo taas oma ihana itsesi! Psykologilla saat varmaankin käydä ainakin viikoittain ensi alkuun, ihan vain puhumassa mitä sylki suuhun tuo. Se helpottaa. Masennuksen syiden ruotiminen, lauakisevat tekijät ja niiden pohtiminen, ja sen selvittäminen yhdessä toisen puolueettoman ihmisen kanssa, mielenterveyden ammattilaisen vielä, mitä tarvitset avuksesi jtota sairaus ei enää uusiutuisi.
Jos kyseessä on masennus, mitä epäilisin ensimmäisenä, lääkäriin huomenna amrssiminen on ensimmäinen askel. Äläkä pelkää, ongelma on yleinen ja tunnettu jo nykyään.
Sinussa ei ole mitään pilalla, henkisellä puolellasi on nyt vain flunssa :D joka menee oikealla hoidolla ohitse. Lääketieteen ammattilainen ekrtokoon vaihtoehtosi, mutta on todettue ttä jo yksin aurongonvalo, liikunta ja terveellinen ruokavalio saavat ihmeitä aikaan.
***
Mulla oli samat fiilikset vaikka lapsi paljon nuorenpi. Pelkäsin et jos sanon lapsi viedään. Sanoin pelkoni kuitenkin tai neuvolantäti huomasi minussa tapahtuneen muutoksen. Sain lääkityksen (hävetti kun aina olen ollut ihan normaali) Se auttoi. Älä pelkää se kuulemma on ihan normaalia. Parempi hakea apua kuin kiduta. Ensimmäisen kanssa en tajunnut sitä
moi!
elä pelkää sosiaalitoimea.itselläni on kaks lasta toinen 4kk ja toinen 1v4kk. kesällä erosimme mieheni kanssa. sosiaalitoimi otti minut vakavissaa. eivät ne ota sinulta lapsia pois jos pelkäät sitä.
minulla on tänä päivänä kodinhoitaja sosiaalitoimen kautta. hän tulee jokainen arkipäivä. meillä on ollu jo heinäkuusta saakka sellainen apu. poika on syntyny syyskuussa. olimme syksyllä myös perhekodissa jotta sain levätä. on rankkaa noin kahden pienen kanssa. tuntuu vieläki ettei itsellä ole kaikki hyvin..ihme huimausta yms..mut ei vaa ole mitää lääkärissä löytäny.
kai se sitte kaikki on väsymyksen piikkii.
onha se tietty ku on noin liki kaks synnytystä et väsymyski on tuplattuna ku ei ole vielä kerenny edes edellisestä synnytyksestä toipua.
välillä tuntuu et mä kuolen tähän olotilaan.
kehotan sinua puhumaan asiasta sosiaalitoimen kanssa.nykyajan äidit ei kuulemma herkästi ota yhteyttä tai ettei ota itseään tosissaa ettei jaksa..ja sitte lapset on tänä päivänä vapaa kasvatettuja ku vanhemmat eivät jaksa.
sosiaalitoimistossa ne ajaa lapsen etuutta.
minäki pelkäsin aluksi ku kuulin et neuvolan kautta oli otettu yhteyttä sosiaalitoimeen et nyt ne vie ne multa.
Oli pahimmillaan juuri tuollaista mutta meni pian jo ohi eli noin 6-7kk ikäisenä. hormooneja taitaa jyllätä liikaa. Itse yritin keksiä järjellistä tekemistä ja ulkoilin paljon niin helpotti vähitellen ilman lääkkeitä yms.. Elämäkin alkoi taas maistumaan..
Tsemppiä
papukaija, kuinkahan monelle olen jo tätä samaa suositellut, mutta jos et ole sattunut lukemaan, niin ala syödä kalaöljykapseleita. Olet menettänyt raskauksissa ja imettäessä niin paljon itsestäsi, että sun täytyy ottaa vitamiineja ja noita terveellisiä rasvoja, että aivosi saavat ravintoa.
Samalla myös vauvasi hyötyy, jos vielä imetät.
Ainakin toht. Tolosen kalaöljykapseleita saa ihan marketeista. Seuraavalla kauppareissulla ostat ja syöt niitä esim. viikon säännöllisesti ja ohjeen mukaan. Olosi pitäis ruveta tuntumaan paremmalta. Niin on tapahtunut useimmille. Et siinä juuri mitään häviä, jos kokeilet, mutta voittaa voit täyspotin.
Sellasta huimausta ja muuta on varmaan useimmilla, ei siitä kannat huolestua, mutta huolehdi kuitenkin vitamiinien ja hivenaineiden saannista.
Olen jostain kuullut, että kestää kolme vuotta synnytyksen jälkeen, ennen kuin äidin keho on täysin palautunut entiselleen. Minä ainakin tunsin, että sen verran siinä just meni.
vain rohkeasti hakemaan apua vointiisi neuvolaan tai terveyskeskukseen! Älä jää odottelemaan! Käyn silloin tällöin tällaisilla keskustelupalstoilla ja jotenkin tulee aina surullinen olos siitä, miten ihmiset pelkäävät lastensuojelua ja sosiaalityöntekijöitä. Ei kannata sokeasti uskoa siihen, mitä julkisuudessa kirjoitellaan "lasten riistämisestä kunnollisilta vanhemmilta ilman perusteita". Olen itse nuori (n.30v.) sosiaalityöntekijä ja työskennellyt useita vuosia lastensuojelussa ja voin vakuttaa, että ammattitaitoinen ja pätevä sosiaalityöntekijä ei vie kenenkään lasta pelkän synnytysmasennuksen perusteella, vaan silloin täytyy olla jotain muutakin asiassa. Itse pyrin (sikäli kun kaupungin budjetti antaa myöten) hankkimaan ostopalveluina masennuksesta kärsiville vauvaperheille kotipalvelua, lastenhoitoa tai esim. ensikotien babyblues -jaksoa. Nämä ovat auttaneet monia. Ikävä kyllä 25% kunnissa ei ole yhtäkään pätevää sosiaalityöntekijää eikä rahaa budjetoituna mm. kotipalveluun tms. ennaltaehkäisevään työhön ja siten ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa ja epäpätevät sosiaalityöntekijät saattavat tehdä hyvinkin kyseenalaisia ja epäeettisiä ratkaisuja. Toivottavasti sinun kaupungissasi on pätevät työntekijät ja kunta panostanut lapsiperheiden palveluihin. Toivottavasti saat pian apua.
pelätään. Ehkä aiheestakin sosiaalityöntekijöitä mutta joskus syystäkin.
Sairastuin itse nuorena yksinhuoltajana syöpään. Hoidot kuluttivat minut ihan loppuun ja voimia oli oksentamiseen. Kotoa loppui ruoka kun ei edes kauppaan jaksanut ja pihalta en päässyt autolla kun omakotitalomme pihalla oli niin paljon lunta mitä en jaksanut lapioida.
Soitin sosiaalityöntekijälle kaupungissa Varsinais-Suomessa ja minulle ehdotettiin huostaanottoa ilman tutkimatta ollenkaan taustaani tai että hän olisi minua tuntenut. Puhelimessa kylmästi kun kysyin kodinhoitajan palveluita.
Minä korkea-asteen koulutuksen käynyt, säännöllisesti työssä käyvä itseni elättävä nainen joka asuin omassa kodissa huolehtien lapsesta ja jolla vain oli "pirun" huono tuuri elämässä sai siinä kyllä sellaisen virtapiikin ja menetin ikuisen luottamuksen sosiaalitoimeen.
Kyllä ihmisen paras ystävä on perhe ja pulska pankkitili jolla voi ostaa maksullisia palveluita ilman selvitysvelvollisuutta kenellekkään.
Entä jos aloittaja meneekin juuri sen "epäpätevän" sosiaalityöntekijän puheille mitä sitten tehdään..?
onkin siinä, että mikään taho Suomessa ei kontrolloi kuntien laittomuuksia eli sitä, että ei järjestetä lakien mukaisia palveluita (esim. kotipalvelu) eikä muutenkaan rahoiteta ns. ennaltaehkäiseviä ja avohuollon palveluita. Itse en usko, että tilanne kohenee ennen kuin kuntia ryhdytään sanktioimaan näistä laittomuuksista. Toisaalta kannattaa miettiä, keitä sinne kunnanvaltuustoon itse äänestää palveluista päättämään. Siellähän päätökset esim. kodinhoitajien palkkauksesta tehdään. Toisaalta ongelmana on se, palvelujärjestelmässämme on aukkoja: ei ole olemassa ns. matalan kynnyksen laitosmuotoisia palveluyksiköitä, joihin ihmiset voisivat hakeutua. Itse olen joskus yrittänyt löytää epätoivoisesti esim. psykiatrisesta sairaalasta pääseellee äidille ja hänen lapsilleen ns. "lepokotia", jossa äiti saisi vielä levätä ja riittävästi apua, mutta lapset ja äiti saisivat olla yhdessä. Eipä tällaista löytynyt, esim. turvakodit ovat aivan muuta asiakasryhmää varten. Monet palveluyksiköt myös valikoivat tarkkaan asiakkaansa, jolloin edes lupaus kunnan maksusitoumuksesta ei auta jollei ole "meidän kohderyhmäämme". Ns. palvelujärjestelän aukot eivät kyllä ole sosiaalityöntekijän syytä eikä hän voi tukiasunnoksi tai kotipalveluksi muuttua eikä sellaisia ostopalvelunakaan ostaa, jos budjetissa ei tällaisia määrärahoja ole. Mutta sinun kuvaamasi tilanne kyllä kuulostaa siltä, että on toimittu huonosti, epäasiallisesti ja ennen kaikkea ammattitaidottomasti.PIdän itsestään selvänä, että teille olisi kuulunut kotipalvelua vaikka sitten ostopalveluina hankittuna.. Todella tökeröä kohtehlua olet saanut, olen todella pahoillani siitä. Eikä tämä epäpätevien työntekijöidenkään ongelma ratkea ilman sanktiointia. Sosiaalityöntekijöitä edustavan ammattiliiton mukaan lääninhallitukset eivät edes pysty millään puuttumaan kaikkiin kuntien laittomuuksiin. Lain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla kelpoisuusehdot täyttävän sosiaalityöntekijä, mutta yhtä tyhjää tämäkin laki kun ei sitä mitenkään pystytä kontrolloimaan. Nämä kuntien ihmeelliset ja laittomat kuviot tosin ajavat useat pätevät sosiaalityöntekijät muihin tehtäviin - näin kävi myös itselleni.