Lapseni haluaisi

Mikä pankki antaisi parhaan koron, siis sellainen tili mihin ei tarvitsisi joka kuukausi sijoittaa tilille. Tapiolassa varmaan tarvitsee olla töissä että saa tilin.
4515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kun ei tiedä ikää, eikä sitä kokemusta jolla sijoitat, on vaikea antaa neuvoja.

Huomioi myös, ei lapsilisiä voi laittaa lapselle, se on lahjoittamista yli 4000 € /3 v aikana,
tarkkana kannatta olla.

Samoin sieltä pois ottaessa, mahdollisesti vanhempien tarpeisiin, autoon,
silloin lapsi lahjoittaa, mutta voihan lapsen nimiinkin auton ostaa.

Verottaja ei tilejä katsele, mutta jos sitenkin teet "suuremman virheen",
ostat jotain omaisuutta, sitten tarkkailee kyllä vuosia,
se on näin internetin aika helppoa.


Tapiolassa on kai kuluja, vai, ei taida olla kuluja lapsille eikä nuorille.

Mutta s-pankissa ei ole. kuluja.
----------------------------------------------

Meillä ei annettu rahaa lapsille, lapset saivatkin yhdellä istunnolla Kelalta useaan kertaan lähes tonnin, kun köyhiä olivat.
Meille lahjoitettiin omaa asuntoa aina pieninä osina, nyt se on heillä ja koskaan ei mene myyntivoittoa, kun olivat vielä kirjoilla omistuksensa aikana.

Nuo on asioita joita kannattaa harkita.

Äänestä
  • Ainakin mun ja siskon lapsilisät meni suoraan meidän omille säästötileille. Vanhemmat, äiti lähinnä, nosti sieltä rahaa jos piti hankkia esim. vaatteita tai meidän harrastuksiin rahaa. Kuitenkin pääasiassa noita lapsilisiä säästettiin meille. Itse maksoin lapsilisistäni mm. autokoulun. Käyttöoikeuden tiliin (visa elektronin) sain 17 vuotiaana.

    Edelleen on meikäläisellä samainen tili käytössä.
    Kavereilla on ollut kutakuinkin sama juttu. Lapsilisät menneet omalle tilille, joka on lapsen nimissä ja täysi-ikäisenä on saanut rahat itselleen. ¨

    Se että "laki sanoo", että lapsilisät menee vanhemmille. Toki, mutta vanhemmat voivat päättää kuka ne käyttää ja koska. Vanhemmat voivat ostaa sillä kerran viikossa pullon viinaa tai säästää niitä lapsilisiä kutakuinkin sen 17 vuotta ja antaa lapsen käyttää ne sitten.

    Kannattaa harkita jotain rahastoa esimerkiksi, jonne pistää vaikka 500 euroa rahaa ja nuo rahat korkoineen lapsi saa käyttöönsä esim. kun täyttää 20 vuotta.

    Äänestä

  • tietoa...mistä lie? kirjoitti:

    Ainakin mun ja siskon lapsilisät meni suoraan meidän omille säästötileille. Vanhemmat, äiti lähinnä, nosti sieltä rahaa jos piti hankkia esim. vaatteita tai meidän harrastuksiin rahaa. Kuitenkin pääasiassa noita lapsilisiä säästettiin meille. Itse maksoin lapsilisistäni mm. autokoulun. Käyttöoikeuden tiliin (visa elektronin) sain 17 vuotiaana.

    Edelleen on meikäläisellä samainen tili käytössä.
    Kavereilla on ollut kutakuinkin sama juttu. Lapsilisät menneet omalle tilille, joka on lapsen nimissä ja täysi-ikäisenä on saanut rahat itselleen. ¨

    Se että "laki sanoo", että lapsilisät menee vanhemmille. Toki, mutta vanhemmat voivat päättää kuka ne käyttää ja koska. Vanhemmat voivat ostaa sillä kerran viikossa pullon viinaa tai säästää niitä lapsilisiä kutakuinkin sen 17 vuotta ja antaa lapsen käyttää ne sitten.

    Kannattaa harkita jotain rahastoa esimerkiksi, jonne pistää vaikka 500 euroa rahaa ja nuo rahat korkoineen lapsi saa käyttöönsä esim. kun täyttää 20 vuotta.

    Kannattaa harkita jotain rahastoa
    -----------------------------------------------------

    Mahtaako kannattaa noilla tiedoilla harkita.
    Tuskin ainakaan tänä päivänä.

    Äänestä

Avaa tili S-Pankissa, joka maksaa osuuspankkeja paremman koron pienille summille. Sen vastatiliksi Glitnirin säästötilin, jonne saa tallettaa 5,05%:lla ylimääräiset, joita ei S-Pankin tilillä tarvita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


säästötilin kirjoitti:

Mikä pankki antaisi parhaan koron, siis sellainen tili mihin ei tarvitsisi joka kuukausi sijoittaa tilille. Tapiolassa varmaan tarvitsee olla töissä että saa tilin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu