Hei!
Olen 15-vuotias miehenalku, ja minua vaivaa "epätodellisuus". En tiedä ymmärtääkö monikaan mitä tarkoitan, mutta välillä, minuuteista useisiin tunteihin minulla tulee semmoinen olo että ympäristö ei ole realistinen. Tuntuu välillä etten ole tässä maailmassa.
Jännitän paljon koulua, välillä ahdistaakin tosi paljon mennä esim. jos on joku esitelmä.
Minulla on hartiat todella jumissa, ja päätäkin särkee aika usein. Näkö on myös huono, en näe kunnolla taululle. Isälläni on ollut nuorena samanlaista epärealistista oloa, mutta meni pitkän sinnittelyn jälkeen pois. Äitini puolella, sekä veljelläni on ollut pahaa paniikkihäiriötä. Onkohan näillä mitään yhteistä, tai osaako joku sanoa mistä tämä voisi johtua?
Kävin lääkärissä tänään aamulla, oma lääkäri ei ollut paikalla joten kävin keikkalääkärin vastaanotolla.
Hän ei osannut sanoa juuta eikä jaata, sanoi vaan että nuoruuden mielialavaihteluja. En usko siihen, koska en ole kuullut että kenelläkään muulla olisi ollut samanlaisia tuntemuksia, paitsi isälläni nuorena.
Minulla on koulussa kavereita, kotona yleensä oleskelen yksin. Se ahdistaa ja jään vain kotiin miettimään tätä olotilaa...
Usein arkena ei kiinnosta herätä kouluun, ja jonkin verran myös pelottaa mennä sinne. (Nykyään vielä enemmän kun on tämä epätodellisuus).
Koulussa ei ole kiusausta eikä mitään muitakaan ongelmia kuin ujous.
Osaisiko joku kertoa että voiko tämä olla joku sairaus tai mielialahäiriö, esim. masennus.?
Lääkäri sanoi että vaikutan normaalilta nuorelta, ja ei uskonut että tämä olisi masennusta. Miten esimerkiksi ahdistuneisuushäiriö, onko se mahdollinen?
Olisin niin kiitollinen kun saisin tietää mikä minua vaivaa... ja apuakin tarvitsisin.
Olen kiitollinen jokaisesta auttavasta vastauksesta, olen todella pelokas.
Kiitos
Olen 15-vuotias miehenalku, ja minua vaivaa "epätodellisuus". En tiedä ymmärtääkö monikaan mitä tarkoitan, mutta välillä, minuuteista useisiin tunteihin minulla tulee semmoinen olo että ympäristö ei ole realistinen. Tuntuu välillä etten ole tässä maailmassa.
Jännitän paljon koulua, välillä ahdistaakin tosi paljon mennä esim. jos on joku esitelmä.
Minulla on hartiat todella jumissa, ja päätäkin särkee aika usein. Näkö on myös huono, en näe kunnolla taululle. Isälläni on ollut nuorena samanlaista epärealistista oloa, mutta meni pitkän sinnittelyn jälkeen pois. Äitini puolella, sekä veljelläni on ollut pahaa paniikkihäiriötä. Onkohan näillä mitään yhteistä, tai osaako joku sanoa mistä tämä voisi johtua?
Kävin lääkärissä tänään aamulla, oma lääkäri ei ollut paikalla joten kävin keikkalääkärin vastaanotolla.
Hän ei osannut sanoa juuta eikä jaata, sanoi vaan että nuoruuden mielialavaihteluja. En usko siihen, koska en ole kuullut että kenelläkään muulla olisi ollut samanlaisia tuntemuksia, paitsi isälläni nuorena.
Minulla on koulussa kavereita, kotona yleensä oleskelen yksin. Se ahdistaa ja jään vain kotiin miettimään tätä olotilaa...
Usein arkena ei kiinnosta herätä kouluun, ja jonkin verran myös pelottaa mennä sinne. (Nykyään vielä enemmän kun on tämä epätodellisuus).
Koulussa ei ole kiusausta eikä mitään muitakaan ongelmia kuin ujous.
Osaisiko joku kertoa että voiko tämä olla joku sairaus tai mielialahäiriö, esim. masennus.?
Lääkäri sanoi että vaikutan normaalilta nuorelta, ja ei uskonut että tämä olisi masennusta. Miten esimerkiksi ahdistuneisuushäiriö, onko se mahdollinen?
Olisin niin kiitollinen kun saisin tietää mikä minua vaivaa... ja apuakin tarvitsisin.
Olen kiitollinen jokaisesta auttavasta vastauksesta, olen todella pelokas.
Kiitos
Vastaukset 5
Vanhimmat
voisi käydä uudelleen lääkärillä.Paniikissa huonointa on se jos alkaa tarkkailemaan itseään ja oloaan liikaa.Alkaa löytyä kaikenlaisia oireita
vaikka mitään vikaa ei olisikaan.Yritä itsellesi kehittää jotain tekemistä kotona tai mene vaikka kavereiden kanssa.
ja turha tuputtaa paniikkihäiriö diagnoosia joka
paikkaan!!
Jännittäminen on ihan normaalia joillakin vähemmän
toisilla sitten enemmän.Kaikki jännittää ja antaa
jännittää vaan.sieten oireet ovat helpompia kestää.
Se epärealistinen olo on ihan normaali tunne murrosiässä kun on kasvamassa aikuiseksi siitä ei kannata huolestua se menee ohi aikuistuessa eikä ole mitenkään vaarallista. Minulla on asiasta vankka kokemus.Oikeastaan muistelen miten se oli joskus ihan kiva tunne kun pystyi katselemaan maailmaa niinkuin sivuroolista ilman että itse oli paikalla. ;-) tsemppiä vaan ...ihan olet normaali nuorimies!
Ensimmäinen viesti oli todella helpottava lukea ja positiivisuus oikein lemahti kasvoille... =)
Koska isälläni ja eilen juteltuani veljellänikin on ollut samanlaista oloa, mutta murrosikä on vienyt olon mennessään.
Toinen viesti kuulosti aika pelottavalta, mutta en usko että mulla ois masennusta, tai ainakin kiinnostaa esim luistelut, ulkoilu, kaverit... Tietääkseni masentuleilla ei juurikaan. Koulu kyllä jännittää aika paljon.
Luin myös tuon viimeisen viestin ja tutkin asiaa hieman tarkemmin ja siellä sanottiin että melkein puolet maapallon ihmisistä jossain vaiheessa elämää tuntee tämän olotilan, joten ei se kai niin vakavaa ole.
Eilen kun juttelin perheen kans asiasta, illalla menin luistelemaan, tänään koulun jälkeen kaverille ja illallakin oli veljen kans tekemistä, niin tuntui että olo hävisi ja unohtuikin, ja oli paljon helpompi olo kuin useina aikaisempina päivinä!
Menen yksityiselle jos epätodellisuus ei omien konstien avulla ala häipymään.
Ja oon hoksannu että ei kannata mitään jäähä murehtimaan yksin, juttelu auttaa itessään jo tosi paljon ja tietää että perhe tukee ja jopa ymmärtääkin.
Olo oli muutenkin tosi helpottunut kun luin vastauksia, nyt tiedän että tästä kärsii ja on kärsinyt muutkin. Kiitos vastauksista
Hyvin tyypillistä on, että ihmiset, myös lääkärit, laittavat tällaisen oireen jännittämisen tai murrosiän piikkiin.
Se voi kyllä liittyä niihin, erityisesti jännittämiseen, mutta voi olla myös aivan oma sairautensa.
Minä olen kärsinyt epätodellisesta olosta jo vuosiakusia. "Kohtaukset" tai olotilat alkoivat masennuksen yhteydessä n. 20-vuotiaana. Niitä on hyvin vaikea selittää. Yhtäkkiä kesken jonkun tilanteen ikäänkuin "irtautuu" todellisuudesta, kaikki alkaa tuntua kummalliselta ja hiukan vääristyneeltä, hirveän yhdentekevältä mutta samalla aikaa yrittää epätoivoisesti jotenkin takertua ja "palautua" todellisuuteen. Joskus tilaan liittyy lievää huimausta, pahoinvointia, korvien suhinaa ym.
Minulla on myös vaivana se, että varsinkin jos joudun puhumaan pitkän aikaa vieraille ihmisille, tai joskus tutuillekin, niin että he kaikki kuuntelevat minua tarkkaavaisesti, alan yhtäkkiä tuntea itseni epätodelliseksi. Eli sama vaiva käänteisesti.
Vaiva on melko pelottava. Siihen liittyy joskus sekoamisen ja hulluksi tulemisen kokemuksia ja pelkoja, varsinkin, jos kohtaus on voimakas. Sosiaalisten suhteiden hoitamiseen se vaikuttaa myös, koska kohtauksen aikana on aivan mahdotonta käyttäytya normaalisti. Yleensä ei saa sanottua mitään, ajatukset katoavat, lanka katkeaa jne.
Pahimpina aikoina minulla on ollut vakavia vaikeuksia ajaa autoa, koska ympäristön havainnoiminen ja reagointi vaikeutuu ja esim. pitkät matkat pelottavat. Olen joutunut useiden satojen kilometrien matkoilla pysähtelemään kymmenen kilometrin välein, koska ajaminen on vain ollut niin pelottavaa, kun tie, auto, vauhti ja koko maailma ovat täysin epätodelliset.
Tämä on tietysti saattanut minut myös pelkäämään virallisia tilanteita, puhumista ja esiintymistä ym. kuin ruttoa, mikä on ammattini kannalta erittäin huono juttu.
Masennusta, ahdistusta ym. on minulla hoidettu, mutta tähän vaivaan ei ole koskaan oikein osattu puuttua, vaikka olen kertonut, että se on pelottava ja ongelmallinen. Se on kyllä helpottanut paljon samalla kun masennus on parantunut, mutta kokonaan se ei ole mennyt pois ja tavallaan aina vain odotan, että kohtaukset uusivat mitä epämiellyttävimmissä paikoissa.
Ongelmana on varmaan juuri se, että ihmisten, jotka eivät ole tälläista kokeneet, on hirveän vaikea käsittää, mistä on kysymys. Masennusta, ahdistusta, pelkoa ynnä muuta ihmiset kyllä pystyvät yleensä symppaamaan, mutta epätodellisuusoireet ovat niin "toisesta maailmasta", ettei niihin oikein osata sanoa juuta eikä jaata. Se taas lisää pelkoa ja hulluksi tulemisen tunnetta, kun kukaan ei ymmärrä vaikka kuinka selittäisi, katsovat vaan huuli pyöreänä tai vaivaantuneen oloisina. Edes hoitohenkilökunta ei usein osaa suhatutua asiaan sen vaatimalla vakavuudella, sanotaan vaan, että se on niitä masennuksen tms oireita, kyllä se siitä. Minulla kuitenkin nämä epätodellisuusolot olivat keskeinen syy masennukseen ja ahdistukseen sekä pelkoihin, sosiaalisiin ja muihin. Kun saisin ne pois, voisin mitä vaan!
Sanoisin, että sinun kannattaa varata uudestaan aika lääkärille ja kertoa asiasta oikein perinpohjaisesti. Terveyskeskuslääkärille joutuu usein vääntämään asioita rautalangasta. Asia pitää esittää niin, että minä en nyt vain ole huolestunut siitä että olenko normaali nuori, vaan minulla on aivan oikeasti tällaisia voimakkaita oireita, jotka pelottavat ja ahdistavat. Pyydä lähetettä psykiatriselle osastolle, siellä asia ymmärretään. Mielialalääkkeistä on ilmeisesti tässäkin asiassa apua, myös siksi, että oireet tosiaan usein liittyvät masennukseen ja ahdistukseen.
Älä ole turhan peloissasi, et sinä hulluksi tule. Ole rohkeasti tekemisissä kavereittesi ja muiden ihmisten kanssa. Jos sinulla on hyviä ystäviä, kerro asiasta heille. Yleensä se laukaisee jännitystä ja estää sitä kautta kohtauksia ja niiden voimakkuutta. Kun paha olo tulee, istahda ja ota rauhallisesti. Voit vaikka sanoa ihmisille, että sinua heikottaa tai että verensokerisi on alhaalla, siitä tulee usein samankaltaisia oloja. Minä olen kehittänyt itselleni "verensokeriongelman", sen varjolla voi istahtaa hetkeksi ihan rauhassa, syödä suklaapatukan ja kerätä voimia. ;)
Muuten, verensokerin tasapainosta kannattaa oikeasti pitää huolta, äkkiä laskeva verensokeri voi aiheuttaa tai yllyttää tällaisia oireita, samoin paniikkikohtauksia ym.
Netistä ja kirjallisuudesta läytyy matskua termeillä derealisaatio ja depersonalisaatio, kannattaa tutustua.
http://www.netlife.fi/~msiivola/omia/depersonalisaatio.html
Tunnistatko itsesi tuosta?
Olet mielenkiintoisen asian äärellä.
Korostan vielä, että älä turhaan pelästy tai ahdistu liikkaa. Meistä "epätodellisistakin" tulee ihan normaalia elämää viettäviä kunnon ihmisiä. :)