Teen rohkean ja impulsiivisen vedon ja kirjoitan hieman "vaikutuksen alaisena". Teen sen ainoastaan siksi, koska näen aihetta antaa tällä tavalla hieman perspektiiviä vastustajille kannabispäihtyneen ihmisen järjenjuoksusta. Kehoitan muitakin asialle vihkiytyneitä ihmisiä toimimaan samoin, vaikka vastaamalla replynä kysymyksiin joita itselleni tässä esitän. Paras keino poistaa vääriä ennakkokäsityksiä.
1. Kauanko siitä on kun otit savut?
- Suurinpiirtein 15 minuuttia sitten lopettelin polttelun.
2. Kuinka paljon poltit?
- Omatekoista ruohoa, noin sätkällisen verran, tosin eri polttotekniikalla jota en näe syytä mainostaa tällä foorumilla.
3. Millainen olosi oli ennen polttelua?
- Kuvailisin normaaliksi, ei mitään ihmeitä. Tuli vaan sellainen fiilis, että pikkusavut olisi voineet maistuakkin. Ja maistuihan ne.
4. Kuinka pitkä tauko on nyt kahden viimeisimmän polttokerran välillä?
- Vuorokausi. Melkolailla tasan.
5. Millainen on olosi nyt?
- No, onhan se alkanut vaikuttamaan ja ihan ok olohan tässä on.Hyvin rento olo ja fiilis kaikenkaikkiaan.
6. Onko sinulla esiintynyt mitään negatiivisia vaikutuksia polttaessasi?
- Jos polttelu on ihan päätöntä, tottakai.Liian innokas kaveri on kyllä nopeasti unten mailla. Voisi tietenkin kuvitella että juuri tuo maksimi on se mitä ihmiset aina tavoittelevat, mutta eihän se asia niin ole. Siinä suhteessa löytyy kovastikkin vertailukelpoista "dataa" alkoholin kohtuukäyttäjistä. vrt. humalahakuisuus
7. Ärtyvätkö hengitystiesi polttamisen seurauksena?
- Jos olisin todellinen massiivipolttelija, kyllä.Kadulta peräisin ollut hashis teki keuhkoilleni aikanaan todella hallaa. Onneksi älysin lopettaa sen hulluuden. Nykyisin mitään haittoja ei esiinny.
8. Mikä on kantasi alaikäisten kannabiskokeiluista ja käytöstä?
- Minä en näe ainuttakaan syytä siihen, miksi vielä kehittyvän nuoren ihmisen pitäisi päästä kannabikseen käsiksi. Oman käsitykseni mukaan ihmisen kuuluisi olla ikäänkuin "sinut itsensä kanssa" ennen minkään päihteen kokeilemista. En hyväksy nuorten käyttöä, en alkoholin, kannabiksen, enkä muidenkaan päihteiden.
9. Mitkä olisivat sinusta parhaimmat aseet huumeongelman kuriinsaattamisessa?
- Huumausaineiden maahantuonti olisi saatava mahdollisimman kannattamattomaksi.Koska kannabistuotteet ovat ns. mainframe-tuotteita, olisi tärkeää pyrkiä valtaamaan tämän piirin asiakkaat pois rikollisilta, keinolla millä hyvänsä. Loistava ase tähän on sallia luvanvarainen kannabiksen kasvatus täysi-ikäisille yksityishenkilöille.
10. Minkä ideologian varaan oma kannabiksen käyttösi perustuu?
- Näen asian niin, että aikuisella suomen kansalaisella tulisi olla oikeus valita elämäntilanteeseensa parhaiten sopiva mieto päihde, täsmälleen kuten toimitaan lääkepuolella. Suomessa asuu runsaasti ihmisiä jotka uskovat ja haluavat käyttää esim. luontaistuotteita, homeopatiaa, yms virallisen lääkärin ja lääkkeiden sijasta. Koen ajoittain tarvetta päihtyä, mutta en pidä lainkaan alkoholista -sen aiheuttamasta päihtymystilasta, puhumattakaan liioin sen minulle aiheuttamasta krapulatilasta. Näen itselläni moraalisen oikeuden kasvattaa ja käyttää kasvattamaani hamppua päihtymiseen, koska tämä toiminta ei häiritse ketään ihmistä ,ei välittömästi eikä välillisesti.
Pyydän anteeksi kaikilta niiltä jotka kokivat tämän puheenvuoroni hyvien tapojen vastaisena.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Hieno oivallus, The man of the next door! Ja mukavaa luettavaa. Ja joillekin toivottavasti myöskin avartavaa.
Jo pelkästään tähän kirjoitukseen vastaaminen päihtymyksen alaisena olisi hyvä syy päihtyä (ja kirjoittaa). Koska kuitenkin käytin kannabista mielestäni hieman liian usein ja pidän terveenä pitää pientä taukoa päihteilystä, eikä minulla edes ole nyt kannabista (omat kasvitkin vielä pieniä), en voi kirjoittaa tänne päihteen alaisena. Lupaan palata asiaan jahka seuraavan kerran sopiva tilaisuus tulee. Voisin toki nytkin vastata osaan kysymyksistä, mutta nollatoleranssin mukaista päihtymystä (joka lain mukaan kestää viikkoja tai jopa kuukauden käytöstä) ei laskettane päihtymyksesksi. Mutta, palataan asiaan kun olen seuraavaksi päihtynyt...
Kirjoitit: "Pyydän anteeksi kaikilta niiltä jotka kokivat tämän puheenvuoroni hyvien tapojen vastaisena."
Heh, kannabiksenkäyttäjien keskuudessa (varsinkin päihtymyksenalaisena), esiintyvä jopa liiallinen empaattisuus nousi jälleen esille :-) Kirjoituksesi oli pelkkää asiaa, ja erittäin sopiva tällä palstalla julkaistavaksi.
Rentoa loppuiltaa,
T: Tapsa
1. Kauanko siitä on kun otit savut?
- No, onhan siitä, tunnin verran. Sovitaanko, että otan vielä tuosta yhden pajauksen, niin olen sitten kunnolla vaikutuksen alaisena.
[Lähtee ottamaan]
*Phof*phof*phoooohhfff*
*Ahhh*
:-)
2. Kuinka paljon poltit?
- Kaverini kaverin kotivalmisteista hassuheinää. Olimme kaikki velkaa toisillemme ja sain sen siis ilmaiseksi. Polttanut olen 3 pientä pesällistä tuota mainiota tavaraa.
3. Millainen olosi oli ennen polttelua?
- Ihan ok. Olin just saanut yhden tärkeän tehtävän tehdyksi ja huomenna ei ole mitään kiireellistä. En ollut suunnitellut mitään illalle, mutta sitten yhtäkkiä sain pikkupussukan heinää.
4. Kuinka pitkä tauko on nyt kahden viimeisimmän polttokerran välillä?
- Onhan siitä. En muista. En pitänyt kirjaa. Omat heinät loppui, eikä sato valmistu vielä, joten senkin puolesta oli hyvä pitää taukoa.
5. Millainen on olosi nyt?
- Fiilis on hieno. Äänet tuntuvat jotenkin korostuvan ja kuulen pöytätuulettimenkin hurinan aivan eri lailla. Erityisen kiintoisaa on, resonoiko laitteen laakeri, eli onko laite vikaantumassa. Auki olevasta ikkunastakin ihmisten äänet kantautuvat aivan tavalla korviini. Olo on aika hidas, mutta silti ajoin äsken hyvin (nopeammin kuin koskaan) Gran Turismossa (realistinen ajosimulaattori). Pilvi saa hyvän tietokonepelin tuntumaan uskomattomalta. Ja musiikkikin kuulostaa hienolta.
6. Onko sinulla esiintynyt mitään negatiivisia vaikutuksia polttaessasi?
- Kyllä joo. Christianiassa ollessani poltin pari päivää putkeen niin paljon kuin pystyin. Tästä seurasi mietoja hallusinaatioita. Nämä eivät olleet kovin miellyttäviä, eivätkä ollenkaan toivottavia. Ja jos poltan paljon illalla, niin onhan sitä hieman hitaassa kunnossa vielä aamulla. Ei kuitenkaan mitään krapulaan verrattavaa.
7. Ärtyvätkö hengitystiesi polttamisen seurauksena?
- Kyllä joo. Kurkkuni ei pidä vesipiipusta polttamisesta, mutta aineen rajatun saatavuuden vuoksi joudun käyttämään silti bongia. Muuten polttaisin mielummin jointista, joka ei tunnu ärsyttävän kurkkuani yhtä paljon.
8. Mikä on kantasi alaikäisten kannabiskokeiluista ja käytöstä?
- Lasten ei tule käyttää mitään päihdettä. Nuorten päihteilyä ei tule hyväksyä, mutta jos 16 vuotiaalta löytyy hasispiippu, tulee asiaan suhtautua järkevästi, keskustellen, ei tuomiten. Mielestäni kannabiksen jatkuvan käytön aloittaminen alle 25 vuotiaana on hyvin riskaabelia.
9. Mitkä olisivat sinusta parhaimmat aseet huumeongelman kuriinsaattamisessa?
- Kannabiskauppa tulee ottaa pois mafian hallinnasta. Tällöin satojen tuhansien kannabiksenkäyttäjien ei tarvitse olla yhteydessä rikollisiin. Järjestäytyneen rikollisuuden markkinat supistuisivat merkittävästi. Tämä voidaan mahdollistaa siten, että aluksi lopetetaan rankaisemasta kannabiksen kasvatuksesta ja käytöstä ja hallussapidosta.
10. Minkä ideologian varaan oma kannabiksen käyttösi perustuu?
- Suomessa on sallittua käyttää tajusteita, eli vaikuttaa keinotekoisesti tajunnan tilaansa. Kun hoidan hyvin velvoitteeni Isänmaatani, työnantajaani ja perhettäni kohtaan, enkä häiritse ketään tajustamisellani, koen oikeudekseni valita itselleni mieleisen tajusteen. Minulle sopivin tajuste on kannabis, enkä oikeastaan muulla tajusteella (kuten alkoholilla) halua itseäni tajustaakaan.
*Huh* Taidan vielä ottaa tuosta yhden päräyksen, ja sen jälkeen vielä kerrata netistä sen valveuinijutun. Ajattelin kokeilla tuota juttua näin pilvessä. Uskoakseni minulla on hyvät mahdollisuudet onnistua. Ohjeissa kyllä varoitetaan tajustimien käytöstä, mutta rohkea rokan syö.
Way to go man!!
Oikea asenne ja selkeän rentoa touhua...
Nyt on hoppu, myöhemmin lisää!
Naapurin äijä
Lucid Dreaming? Onnistuiko?
Kävi juuri niin kuin ohjeissa varoitettiin, että päihtyneenä unet eivät jää muistiin (yhtä helposti). Mutta en minä mitään valveunia tainnut nähdä...
Termi on siis "selkouni". Olen kokenut muutamia kertoja. Se vaatii tahdonponnistuksia ja valmistelua. Täytyy sopia itsensä kanssa jostakin merkistä unimaailmassa, joka sytyttää oivalluksen: tämä on unta. Sen jälkeen unen maassa voi liikkua ja toimia tahdonalaisesti. Ehkä parasta on lentäminen. Siinä voi myös tavata kaikenlaisia ihmisiä, eläviä ja kuolleita, ja kysellä heiltä asioita. Jotkut tekevät treffejä uneen. Telepatiaa? Selkounen ylläpitäminen ei ole aivan helppoa. Uneksiessaan sitä helposti unohtaa olevansa unessa ja vaipuu "oikeaan" uneen. Mutta harjoitus tekee mestarin - jos niin haluaa. En ole pahemmin harrastanut viime aikoina, mutta aina joskus sellainen yllättää.
Näköjään kannabiksen vaikutuksen alaisena tekstin tuottaminen on tavallista hankalampaa. Ainakin yksi sana oli jäänyt kokonaan puuttumaan ja yhden toisenkin virheen löysin. Kohdassa 8, jossa puhutaan alaikäisten päihteilystä, mainitsin "Mielestäni kannabiksen jatkuvan käytön aloittaminen alle 25 vuotiaana on hyvin riskaabelia." Sana "jatkuvan" olisi pitänyt korvata sanalla "toistuvan", jolloin lause täsmäisi näkemykseni kanssa.
"*Huh* Taidan vielä ottaa tuosta yhden päräyksen, ja sen jälkeen vielä kerrata netistä sen valveuinijutun. Ajattelin kokeilla tuota juttua näin pilvessä. Uskoakseni minulla on hyvät mahdollisuudet onnistua. Ohjeissa kyllä varoitetaan tajustimien käytöstä, mutta rohkea rokan syö."
Unien näkemiseen kelpaisi ilmeisesti hyvin suomessa täysin laillinen psykedeeli nimeltään dream herb (Calea Zacatechichi). Unet muuttuvat värikkäimmiksi, villeimmiksi, ym. Vaikutuksen sanotaan kohdistuvan ainoastaan uniin (mene ja tiedä)
vitun kannabis miehet... menkää hoitoon... tosimiehet ei paskahan koske... täs tuloo...
1. motin juamaa 2min si...
2. vitusti... monta pulloo kaupasta loput paarista...
3. Olin aika normis tilas... mutta teki mieli kännätä...
4. pari päivää ryyppäsin viimeksi
5. Huono olo... tekis mieli laatata kaverin lattialle...
6.tekis mieli vetää kaikki turpaan ja lisäks oksettaa... haistakaa vittu...
7.nääh...
8. juokaa viinaa...
9. viina terva sauna ja lääkkeet
10. viinan käyttöni perustuu perinteeseen...
Sen kerran kun täällä foorumilla koitettiin käydä asiallista keskustelua kannabiksen vaikutuksen alla olemisesta, tarkoituksena pyrkiä poistamaan ihmisten ennakkokäsityksiä aineesta, seuraan eksyy perinteikkäästi j u o v a peltopöllö kertomaan jalostuneita mielipiteitään kannabiksenkäyttäjistä. Mikä oli se asia joka jäi epäselväksi? Ymmärtääkö kirjoittaja lainkaan sitä, että räkäkännissä, juuri oksentamaisillaan oleva miesten mies ei TODELLAKAAN ole mikään mallikansalaisen ruumiillistuma joka voi heittää narkofobisia kannanottojaan ihan asiallisen keskustelun sekaan? Se ei jumalauta vaan toimi, ja sinä, mikälie perssilmä teet palveluksen yhteiskunnalle jos vaan tajuaisit pitää sen suuvärkkisi pienemmällä. Ennemmin tai myöhemmin joku toinen miestenmies tulee ja sulkee sen sun suun voimalla.Siihen se kailottaminen sitten loppuu.Surullisesti lasarettiin.
Toivon puolestasi että tajuaisit.Siinä olisikin oiva pohja syvempään ymmärtämiseen joka sinulta tyystin tuntuu puuttuvan. Voimia taipaleellesi!
Naapurin äijä
Nyt minäkin otan riskin ja testaan samoja kysymyksiä alkoholihuumeen vaikutuksen alaisena pienessä hiprakassa. Toinen samanlainen vastaus ei saanut hyvää vastaanottoa, mutta ehkä tämän taso on vähän paree. Kysymyksiä täytyy hieman soveltaa ja muokata.
1.Kauanko siitä on, kun hörppäsit lasista?
-suunnilleen 1 min.
2.Paljonko hörppäsit?
-0,5 Lasin tietysti kerralla, mutta sitä ennen meni toinenkin. Viisi sellasta on tarkoitus yhteensä päivän aikana ottaa.
3.Millainen olosi oli ennen hörpiskelyä?
-innokas ja malttamaton, tosin hieman uninen.
4.Kuinka pitkä aika on nyt kahden juontikerran välillä?
-Yksi viikko.
5.Millainen olosi on nyt?
-hyvinkin hilpeä ja höpötän jokaiselle kaikesta tosi paljon, puhe pulppuaa kuin viimeistä päivää
6.Onko sinulla esiintynyt mitään negatiivisia vaikutuksia juomisen aikana?
-Hyvin harvoin otan liikaa ja oksennan ja on tosi huono olo. Yleensä, lähes joka kerta jossain vaiheessaa päässä tuntuu häiritsevää ja epämiellyttävää painetta, johon kai turtuu, sillä se ei jatku pitkään. Ja tietysti krapula, mutta se tulee vasta jälkeenpäin
7.Ärsyyntyykö ruokatorvesi juomisesta?
-silloin, kun menee oksentamiseksi.
8.Mitä mieltä olet alaikäisten alkoholikokeiluista ja käytöstä?
-Sitä tapahtuu ja tulee aina tapahtumaan, lienee parasta keskittyä haittojen vähentämiseen silläkin rintamalla.
9.Mitkä olisivat mielestäsi parhaat aseet alkoholiongelmaa vastaan?
-tulisi keskittyä syihin, ei seurauksiin, en jaksa enempää nyt pohtia
10.Minkä ideologian varaan käyttösi pohjautuu?
-Pohjautuu lähinnä kulttuurilliseen traditioon, tosin ei kansani traditioon, vaan ristiretkeläisten ja uskonpuhdistajien. alunperinhän täälläkin syötiin sieniä ja yrttejä.
Tällä kertaa äijä kumartaa!
Mukavaa luettavaa, asiallinen lähestymistapa ja sitä aitoa pohdintaa jota täällä askartelu minun mielestäni vaatii. Thanks!
Naapurin äijä
11. Onko päihteetön elämä mahdollista ja miksi koet päihteistä vaahtoamisenniin tärkeäksi elämässäsi?
En osaa vastata, koska koen elämäni niin surkeaksi ilman päihteitä ja saan jonkinlaista identiteetin vahvistusta "valistuksestani"