Oivaa tekstiä

Vanhanen-Katanen polkevat miinakentässä
Kirjoittanut: CITY.-Keskusta 8.1.2008 klo 15.34

   .

- Miljoonan kansalaisen verotus kiristyy,
- ilmiselvä kärjistyminen kahtiajaossa korostuu!!

Miksi Vanhanen sallii nöösipoika J. Kataisen möristä tekotärkeällä äänellään reikiä yhteisen porvarillisen veneen pohjaan?

Kuuluuko Keskustan politiikkaan ja hallitussopimukseen pelata Kokoomuksen kanssa ikivanhaa hölmölän peitonjatkamista, vieläpä sen alkeellisimmalla, typerimmällä tavalla?

Aamu-TV:ssä pääsi Heinäluoma aivan aidosta syystä repimään leukojaan hallituksen näennäispuuhastelusta vero-ale -ym., ottaa-antaa aiheineen.

Kuten Heinäluona ikävän osuvasti irvisteli, on kiistatta käynyt niin että huomattavan lukuisat kunnat ovat todella jääneet nuolemaan näppejään täyttäessään hallitusohjelman mukaisia kasvavia velvotteitaan.

Leikkureitten jälkeen on kunnille jäänyt ainoaksi työkaluksi verotuksen tuntuva kiristäminen. Varsinkin raskaitten korotusten kauttanäyttäýtyy hölmälän peitonjatkaminen ikävässä valossa väkisin koko kansalle, siinä pahimmassa muodossaan sossukoita ja oppositioita muutenkin hyödyttävällä tavalla.

Kakarana joskus hoettiin:

Ottaa, antaa - kissanpaskan kantaa!

Miksi Vanhasen perään eivät Keskustan muut ministerit katso sen vertaa että tämä ei asemassaan tekisi jatkuvina sarjoina ymärtämättömyyksiä, ampuisi hurskaassa hyvässä tarkoituksessaan muitten ohjauksessa ( milloin kokoomuslaisten, milloin sossujen, SAK:n ) aina vain omaan ja kannattajiensa koipeen?

Monet saattavat tässä sanoa että mitäs', onhan Kataisella selustatukenaan kokenut ent. VVM Sauli Niinistö, jolta uskoisi heruvan useita timantinarvoisia ohjeita..?

Totuus on vain taruakin ihmeellisempää:

Niinistön aikana VMM oli täydellisesti Lipponen-Hakaniemen marionetti-ofiisi, eikä ainakaan saatujen näyttöjen valossa kannata Niinistöltä odottaa yhtään mitään parempaa kuin nykyinen peitonnyhtäminen alkeellismmillaan näyttää edelleenkin jatkuvan.

Alkiolaita perustaa olevan sosiaalisen omantunnut puute vaivaa Keskusta-johtoa. Olisiko niin ikävästi, että he jotka asiasta todella jotain tietävät eivät kuitenkaan herran pelossa ja tuulenhaistajaksi pakotetuina uskalla asettaa kortta ristiin Vanhasen kasvavalle vallanhimolle, eivätkä näin voi harjoittaa laisinkaan parhaan tahtonsa mukaista aitoa perus-keskustalaista alkiolaista politiikkaa

Tuo keskustalaisen käytännön perusta on Vanhasen kieroon kasvaneen vallan aikana kadonnut Keskustan eduskuntaryhmän huoneesta jonnekin salaiseen paikkaansa.

Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Tätä lisää! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu