Mitenköhän tätä ongelmaa lähtisi ratkomaan, ennen kuin on liian myöhäistä? Meidän kaksi 6kk ikäistä kissaa riehuuvat pitkin yötä. Nukkuminen on pätkittäistä, koska havahdun aina kun ne hyppäävät sängylle ja kehräilevät naaman edessä. Nytkin tässä työpaikalla kirjoittelen ja meinaa mennä pilkkimiseksi, koska olen niin väsynyt. Illalla kotona on kireä tunnelma, koska olen niin väsynyt, kotiolot kärsivät. Pyrimme leikittämään kissoja myös iltaisin ennen nukkumaan menoa, mutta ei tunnu riittävän. Niillä sitä potkua piisaa pitkälle yöhön. Kohta niillä on leikkaus, toivottavasti se rauhoittaisi. Ainakin pari päivää ne on pökerryksissä joten silloin on rauhallista..."kop kop".
kissat riehuvat yöllä, univaikeuksia
nukkuakin pitäisi
9636
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hei,
Meillä on ollut samanlaista. Nyt kisut ovat 6 ja 7 kk ikäisiä kolleja, toinen leikattu, toista ei vielä. Tosi paljon alussa riehuivat, mutta eivät enää. Se kuuluu siihen pentuaikaan ja se vaan pitää yrittää kestää :) Itse olen pitänyt kisuja hereillä iltasella, leikittänyt ja antanut vimmata niin paljon kun jaksavat, näin meillä yöt nukkuvat aika hyvin. Jos et asu yksiössä (niin kuin minä), niin laita huoneesi ovi vaikka kiinni, niin ei riehuminen kuulu niin hyvin. Kannattaa myös ottaa lelut pois yöksi, sekin voi auttaa, jos siis öisin leikkivät esim. palloilla tai karvahiirillä. Leikkaus varmasti rauhoittaa ja ikää kun tulee, niin kissat rauhoittuvat. Yritä tosiaan pitää kissojasi hereillä illalla, niin ehkä sitten paremmin yönsä nukkuvat. Leikitä ja touhuile niiden kanssa. Kyllä se siitä ajan mittaan rauhoittuu :) Meilläkään ei loppujen lopuksi tuo vaihe kauaa kestänyt. Nyt yöt on tosi rauhallisia ja mukavia, pojat nukkuu välillä kainalossa ja välillä sohvalla. Meillä unta riittää =) Tsemppiä!
Ovea ei passaa sulkea, muuten ne pirulaiset raapivat ja kaapivat oveta ja naarmuja tulee. Se taas tietää sitä, että vuokranantaja rokottaa meiltä uuden oven. Tämä oven kiinnipitäminen on jo kokeiltu, silloin nukumme vielä huonommin kun ne melskaavat oven kanssa.
Meillä sama ongelma, n.1,5v. leikatun tytön kanssa.
Itse len ottanut tavaksi takavarikoida mieluisimmat ja kilisevimmät lelut (pallot, kilisevä hiiri,..) yöksi. Iltasella leikin kissan kanssa niin kauan, kuin vauhtia vaan riittää. Iltaruoan annan myös nykyisin mahd. myöhään, mikä hillitsee ainakin meillä yöriehumista. Yöllä jos (ja kun) herään, en huomioi kissaa.Siitäkin on ollut apua.
Se vaan on niin kauhea tunne, kun herää keskellä yötä ja koitat saada taas unen päästä kiinni. Katsot kelloa ja se voi näyttää vielä tunnin verran nukkumisaikaa. Rupee painamaan tulevan päivän taakat ja ei vielä siihen kellon aikaan kannattaisi niitä murehtia. Mielummin nukkuisi, mutta kun nuo hiton riiviöt heräävät riehumaan neljän-viiden välillä!
Ongelma voi olla muuallakin kuin kissoissa. Jos on stressaantunut tai masentunut, herää helposti aamuyöllä miettimään kaiken maailman murheita eikä saa enää unta - oli kissoja tai ei. Nukahtamislääkkeistä voi olla apua, mutta ensin tietysti lääkäriin juttelemaan, jos siltä tuntuu.
Kissat pysyvät hiljaisina niin pitkään kuin on pimeää, joten pimentävät verhot voisivat myös auttaa. Ikeasta saa suht edullisia pimentäviä rullaverhoja.
suihkupullo. Kun pentu alkaa leikkimään niin että häiritsee unen saantia ni saa ruiskeet päälleen. Ei ole montaa kertaa tarvinnut suihkauttaa kun asettuu paikalleen. =) jos siis kissa inhoaa vettä...
Meillä myö suihkepullon käytössä. Tyttöön se tepsii, mutta poikan ei niinkään. Se riivattu ei pelkää edes kissakarkotetta, onkohan sillä hajuaisti kondiksessa kun appelsiinin kuorikaan ei tunnu haisevan pahalle? Tosin vähemmästäkin rytinästä voi mennä aistit sekaisi, kun joskus näyttää tosi pahalle niiden touhut. Kerran juoksivat ja riehuivat todella rajusti. Pojan pää kopsahti kukkapöydän reunaan, kumahti oikein. Hetken se siinä ravisteli päätään ja meno jatkui...liekkö todella ottanut lukua?? Näin väsyneenä tulee ajateltuakin kaikkea mahdollista ja mahdotonta ;)
Meillä on kanssa suihkepullo käytössä, mutta nykyään kissa ei siihen enää reagoi. Jos meno menee mahdottomaksi vien kissan armotta suihkuun. Tarpeeksi monena yönä kun on saanut pesut oppii nukkumaan öisin.
Kissat eivät riehu täysin pimeässä, joten hanki kaikkiin ikkunoihin kunnolliset pimennysverhot. Kissat usein heräilevät aamuhämärissä ja herättävät ihmisetkin mutta jos aamuhämärää ei näy, kissat oppivat nukkumaan pidempään.
Yöllä ei tietenkään pidä huomioida kissoja millään tavalla. Joskus jopa silmien raottaminen tai kyljen kääntäminen riittää vahvistamaan herättelypuuhia. Iltaruoka kannattaa antaa juuri ennen kuin itse menee sänkyyn. Raksut kannattaa jättää aktivointipalloon, jolloin kissojen aika kuluu pidempään ja ne ovat hieman väsyneempiä aivojumpan jälkeen. Päivälläkin kannattaa tavallisen leikittämisen sijaan keksiä jotain aivojen käyttöä vaativaa puuhaa (esim temppujen opettelua, naksutinkoulutusta, valjastelua tms), se väsyttää enemmän kuin riehumisleikit.