Kataisesta

Kohta ei ole varaa käydä töissä kun Katainen riittävän monesti nostaa polttoaineen verotusta ja työmatkakorvaukset pysyy entisellään. Muutenkaan äijä ei ole tehnyt yhtään mitään hyvää vaan ainoastaan vaikeuttanut meidän elämää joilla muutenkin on pieni palkka. Suuri tuloisilla kyllä menee hyvin mutta niillähän nyt muutenkaan ei ole mitään hätää. Katainen on PAKKO saada ÄKKIÄ pois sieltä hillumasta tai kohta tämä maa on täynnä työttömiä, kun yksinkertaisesti ei ole varaa työskennellä enää alle 20 euron tuntipalkalla. Se on ihan kakara vielä koko katainen. Tekee jatkuvasti harkitsemattomia ja typeriä päätöksiä. Se suistaa koko maan kohta alimpaan helvettiin.
5218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olet niin oman vasemmistoideologiasi vanki, ettet pysty ehää erottamaan faktoja ja omia halujasi. TYÖTTÖMYYS LASKEE, ei ole noussut tai nousussa kuten asiantuntemattomassa kirjoituksessasi tuot esille.

Sinua taitaa vain ylipäätään harmittaa, kun oma sossupuolueesi ei ole vallassa - koeta päästä siitä yli! Tulet huomaamaan, että nykypohjalla toimiva hallitus laittaa tämän maan asiat kukoistukseen. Vanhasen ja Kataisen Suomessa on jopa köyhillä hyvä toimeentulo.

Äänestä
  • lennon lyhetämiseen osuvat nämä idioottimaiset kiristykset kuin nyrkki silmään. Toisaalta niinhän näille politikoille, varsinkin Kokoomuksen super-kyvyille, että tulee yllätyksenä kaikki talouden perusasiat ja sitten mennään taas persluistia 10 v. Jonka luonnollisesti viettävät Kokoomuskyvyt taas oppositiossa, ja kun muut (eivät politikot) ovat taas saaneet maan jotenkin jaloilleen, iskee taas porvarihullutus ja repii kaiken saavutetun alas muutamassa vuodessa. Hulluinta asiassa on se, etteivä perkele nämä töpöt juntti-Suomalaiset opi.

    Äänestä

  • kanaemonlento, ja sen kirjoitti:

    lennon lyhetämiseen osuvat nämä idioottimaiset kiristykset kuin nyrkki silmään. Toisaalta niinhän näille politikoille, varsinkin Kokoomuksen super-kyvyille, että tulee yllätyksenä kaikki talouden perusasiat ja sitten mennään taas persluistia 10 v. Jonka luonnollisesti viettävät Kokoomuskyvyt taas oppositiossa, ja kun muut (eivät politikot) ovat taas saaneet maan jotenkin jaloilleen, iskee taas porvarihullutus ja repii kaiken saavutetun alas muutamassa vuodessa. Hulluinta asiassa on se, etteivä perkele nämä töpöt juntti-Suomalaiset opi.

    ja siellä keittiössä vaimon tekemä kalakeitto kohta jäähtyy!

    Äänestä

Ei vissiin. Jos tarkoitit itseäsi, niin ei kai eläkeläisetkään voi joutua työttömiksi?

Äänestä
  • On ihan sama, kuka ukonketkuale siellä VM:ssä huseeraa vuorollaan, kun taustalla on ikiaikoja samat virkamiehet, demarit, jotka todellisuudessa sanelevat pelin säännöt. Ehkäpä Katainen siksi otti sellaisen määrän avustajia, jotta saataisiin demarivirkamiehet tokenemaan taustalla. Sailas jne. Emme tiedä kaikki totuuksia, mutta eikös se Sailas ole yksi pää---

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kohta työtön kirjoitti:

Kohta ei ole varaa käydä töissä kun Katainen riittävän monesti nostaa polttoaineen verotusta ja työmatkakorvaukset pysyy entisellään. Muutenkaan äijä ei ole tehnyt yhtään mitään hyvää vaan ainoastaan vaikeuttanut meidän elämää joilla muutenkin on pieni palkka. Suuri tuloisilla kyllä menee hyvin mutta niillähän nyt muutenkaan ei ole mitään hätää. Katainen on PAKKO saada ÄKKIÄ pois sieltä hillumasta tai kohta tämä maa on täynnä työttömiä, kun yksinkertaisesti ei ole varaa työskennellä enää alle 20 euron tuntipalkalla. Se on ihan kakara vielä koko katainen. Tekee jatkuvasti harkitsemattomia ja typeriä päätöksiä. Se suistaa koko maan kohta alimpaan helvettiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu