Päivän pävämiehen pääkirjoitus kertoo että "1970- luvulla vl irtaantui pienehkö eriseura" :D
Kaikkihan on suhteellista mutta.... Voidaanko todella "taisteluiden aikana" vl lähteneistä käytää em mainittua ilmaisua.
En voi sille mielikuvalle mitään mutta tuo pääkirjoitus antaa ymmärtää että toisaalta tuona aikana selunhoidollisten keskustelut korostuivat. Ja ikään kuin niiden seurauksena vl olisi eronnut pienehkö eriseura.
Mikä on pientä tai pienehköä? Nuo sielunhoidolliset keskustelut kun heijastelivat moniin sellaisiinkin ihmisiin joilla ei ollut osaa eikä arpaa koko vl liikeen kanssa.
Pienehkö eriseura ei tainnut ollut noiden keskustelujen ainoa hedelmä?
Kaikkihan on suhteellista mutta.... Voidaanko todella "taisteluiden aikana" vl lähteneistä käytää em mainittua ilmaisua.
En voi sille mielikuvalle mitään mutta tuo pääkirjoitus antaa ymmärtää että toisaalta tuona aikana selunhoidollisten keskustelut korostuivat. Ja ikään kuin niiden seurauksena vl olisi eronnut pienehkö eriseura.
Mikä on pientä tai pienehköä? Nuo sielunhoidolliset keskustelut kun heijastelivat moniin sellaisiinkin ihmisiin joilla ei ollut osaa eikä arpaa koko vl liikeen kanssa.
Pienehkö eriseura ei tainnut ollut noiden keskustelujen ainoa hedelmä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Totuus on että vl-liikkeen sisällä oli opillista harhailua 70-luvulla. Ennen muuta se oli lainomaista kireyttä. Uskonvanhurskaus kävi mahdottomaksi elämänvanhurskauden korostamisen paineessa. Kristuksen kirkkolakia, valvovaa mieltä, maailmankielteisyyttä,lopun ahdistava aikaa, vääriä henkiä ja ehdotonta uskollisuutta seurakunnalle korostetiin. Synnit olivat väärän hengen seurausta. Seurauksena oli että lähes koko vl-liike teki väärästä hengestä parannusta. Koko vl-liike sairasti. Muutamien milenterveys järkyi ja itsetunto romahti.
Vl-liike pikkuhiljaa rauhoittui, kun eräs HS oli pantu istumaan. Silti monet erityiskorostukset jäivät liikeen sisälle ja tuntuvat tänäkin päivänä monenlaisena ahdistuksena.
Ns. sillanpääläisyys oli ja on tässä prosessissa ihan oma ertilline pikku juttunsa eikä oikeastaan liity 1970-luvun keskeisiin ongelmiin vl-liikkeen sisällä.
Minut, hyvin herkän nuoren, hoitokokous-oppi sairastutti.
Miksi kososlaista henkeä alattiin ajaan ulos kaikista seurakuntalaisista, jopa nuorista?
Kun opetettiin, että synnit olivat kososlaisen hengen seurausta, josta tein parannuksen seurakunnan edessä.
Kuvittelin sen jälkeen, että kaikki synnit ovat kososlaisen hengen seurausta. Pelkäsin, että joudun uudestaan kososlaiseen henkeen jos joudun syntiin, josta seuraa taas parannuksen tekeminen seurakunnan edessä.
Ahdistuin ja pelkäsin tekeväni syntiä tietämättäänkin ("kaikki" oli syntiä). Elin ahdistuneena koko nuoruuden ja aikuisuuden.
Pahimpana virheenä pidän sitä, että hoitokokouksista ja niiden vääryydestä tiedettiin SRK:n johtokunnassa jo 80-luvun alussa, mutta niistä ei koskaan kerrottu seurakunnalle. (seurakuntalaisten annettiin vaan elää hoitokokousten aiheuttaman ahdistuksen alla)
Eikö kenelläkään SRK:n johdossa tullut mieleen, minkälaista ahdistusta hoitokokoukset aiheuttivat varsinkin nuorissa. Heidät jätettiin elämään sen ahdistuksen kanssa, jonka hoitokokousten ankaruus heihin aiheutti.
Onneksi Naatus uskalsi Kalevan haastattelussa tuoda esiin sen, että usko voi myös sairastuttaa. Sehän on kielletty täysin SRK:sta, vaikka hoitokokouset sairastuttivat monia, minä olen yksi heistä.
""Silti monet erityiskorostukset jäivät liikeen sisälle ja tuntuvat tänäkin päivänä monenlaisena ahdistuksena. ""
Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa.
Minä olen saanut käsitellä omaa uskoani ja hoitokokousten aiheuttamaa ahdistusta, mutta on monia vl-uskovaisia jotka vieläkin elävät hoitokokousten aiheuttaman ahdistuksen alla.
Siksi minusta hoitokokouksissa tehdyistä virheistä pitäisi uskaltaa puhua julkisesti.
Ymmärrän SRK:ta, että hoitokokousasiaa ei enää haluttaisi käsitellä, mutta minä ajattelen heitä, jotka vieläkin elävät hoitokokouksien aiheuttaman ahdistuksen alla.
Minä en olisi päässyt eroon siitä ahdistuksesta jos en olisi uskaltanut puhua ja käsitellä niitä vääryksiä, mitä hoitokokousten aikaan tehtiin.
Uskon, että SRK:n haluaa, että kukaan ei enää olisi ahdistunut hoitokokouksista, siksi niistä pitäisi puhua, ainostaan puhuminen ja avoimuus auttaa käsittelemään sitä ahdistusta, jota hoitokokoukset ja sen aikanen ankara henki aiheutti vl-uskovaisiin.
Vl-uskoiset eivät mielellään lähde puhumaan hoitokokousten aikana kokemastaan ahdistuksesta, sillä heidät leimataan helposti. Heiltä saatetaan vaatia parannusta katkeruudesta ja siitä, että he kokivat hoitokokoukset ahdistaviksi.
Avoin keskustelu on käytännössä mahdoton vielä vuosien ajan. Siksi tämä palsta tulee elämään vielä pitkään ja sekös SRK:n pomoja kismittää.
Hoitokokous on hoitokokous, nykyisin vaan nimellä "ohjaustilanne" tai jotain, ihan turha puhua, että henkinen väkivalta olis ohi. Ja ahdistusta ei koe vain ohjattavana oleva vl, vaan tällaisen ihmisen ei-vl ystävät ja läheiset, etenkin, jos suhde heihin katkeaa. Mutta, vl-yhteisö ei kanna huolta muista, vaikka nämä ihmissuhteisiin puuttumiset ym. asiat aiheuttaisivat ties mitä henkisiä vammoja.