olen 17v raskaana n.6vk:lla. mulla on myös bulimia jota olen sairastanut 5 vuotta ja välillä saan pahoja paniikki kohtauksia. en tiedä pärjäänkö lapsen kanssa?! vai pitäisiko keskeyttää raskaus?! jotenkin haluaisin niin pitää lapsen kun olen kerran aikaisemmin jo saanut kesken menon ja se oli kamalaa silloin olisin todella halunut pitää lapsen mutta nyt asia mietityttää. pelkään että jos pidän lapsen että sairastuisin raskaudenjälkeiseen psykoosiin. tai että jos en pidä lasta että tulisin pahasti katumaan ja masentuisin taas. kertoka joku omia mielipiteitä asiasta mitä mun kannattaisi tehdä??
en tiedä mitä tekisin??
we_use
8664
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mä olin 19v kun esikon sain ja yh:ksi jäin sillon ja mulla myös oli paniikkikohtauksia,mutta nyt ei oikestaan ole ollu muutamaan vuoteen.
mulla ei varsinaisesti mitään bulimiaa tms ole ollut,mut aina olen tosi tarkka ollu ulkonäöstäni ja varsinkin painosta(painoa siis vahtaan kyllä,mutten sairaanloisesti kuitnkaan).
eli kyllä mulla on siltikin järki pysynyt päässä vaikka tällänen olenkin =)
jos susta itestää tuntuu et todella haluat vauvan,niin siitä vaan =)mutta,mä luulen et sun kannatas avautua ammatti ihmiselle asioista,ettei käy vaan ylläriä kun laitokselta kotia palaat vauvankaaa.tiedän sellaisiakin.
mä lin aborttiin menossa kun tätä kolmatta rupesin ootta,mut en kyennytkään ja hyvä niin kun olisin sitä kuiteski katunnut.
meni multa ohi toi sun kirjottamas teksti että sulla siis on EDELLEENKIN(?)bulimia? =( =(
voi surku...se,että oksentelisit läpi raskauden kaikki ravintos pois ei vauvan terveyden kannalta ole hyväksi! ei todellakaan.
kannattaa siis miettiä vielä toi sun bulimia puoli ja lapsen terveys.
sikiökin tarvitsee sinulta paljon ravintoa hyvinvointiinsa,ja jos ei sitä saa koituu se ainakin vauvan kohtaloksi ja terve lapsi on se mitä usein toivotaan-minä ainakin.
mutta,toivottavasti osaat ottaa kaikki asiat huomioon kun päätökses teet.
toi psykoosi on äärimmäisen harvinainen..
mielestäni olet kyllä vielä liian nuori saamaan lasta?
oletko ikinä asunut yksin?? ollut töissä ynm.
missä lapsen isä??
toi bulimia on vakava sairaus joka kannattaisi hoitaa pois ennen kun rupee edes miettimään lasta.. se tuo tullessaan jo muutenkin niin paljon pelkoa ja huolta asioista.. että siihen päälle vielä noi bulimian oireet..
oletko puhunut vanhempiesi kanssa?? entä psygologilla käynyt??
vauvan saaminen ei ole pikku juttu.. siihen loppuisi sitten sun menemiset, ei olisi aikaa tehä mitään muuta kun olla vauvan kanssa, löytää työ että voisit teidät elättää. kaverit kaikkoaa (ihan oikeasti, vaikka ois kuinka hyviä kavereita)
sinulla on niin paljon vuosia aikaa hommata perhe...
minä myös haaveilin 16 vuotiaasta asti vauvasta.. 17vuotiaana tulin raskaaksi.. tein abortin, enkä ole katunut päivääkään päätöstäni
nyt olen 21v ja odotamme avomieheni kanssa esikoistamme...
ja välillä tulee hetkiä että toivon että olisin odottanut vielä ja saisin lapsen kypsemmän MIEHEN kanssa..
joo asun mieheni kanssa joka on kyllä jo 30vuotias. käyn säännöllisesti painokontrollissa sekä terapiassa että lääkärillä. teen töitä työkkärin kautta mutta mietin että voisin etsiä töitä ilman työkkäriäkin. mutta sen takia olen nyt työkkärin asiakkaana kun mulla puol vuotta meni huonosti paniikin kanssa en olisi itse kyennyt töitä hakemaan ja olla 8h töissä. nyt teen vain 4h päivässä töitä lastenparissa!
Heippa sinä.
Minulla oli masennusta, jonkinlaisia ongelmia ruuan kanssa, paniikkikohtausmaisia oireita, ahdistusta ja ties vaikka mitä. Onhan siitä puhuttu vaikka kelle, mutta lääkkeitä kun on tarjottu, olen aina piiloutunut, ja häipynyt.
Noh, asiaan.
Tulin raskaaksi, hieman ennen kun täytin 18. Saimme tietää siitä mieheni kanssa yhdessä saunassa. Olin ihan paniikissa. Sokki iski suoraan sydämeeni. Itkin vain aivan hysteerisesti. Mieheni taas oli aivan liian tyyni. Ei osannut oikein sanoa asiaan mitään ja sanoi vain että hän kyllä tiesi tämän(oli siitä minulle sanonutkin aikaisemmin, että on varma raskaudestani). Olimme seurustelleet vakavasti n. puolisen vuotta, mutta suunnitelmat olivat olleet jo aikoja sitten pitkälle tulevaisuuteen, yhdessä.
Olimme keskustelleet myös lapsista. HÄn tiesi, etten pysty itselleni hyväksymään aborttia, mutta ei sanonut sitä ääneen ja toi jonkin verran laimeasti julki omaa näkemystään, eli sitä, että lapsi ei ole lapsi, vaan alkio, joten hänen mielestään abortti on oikeutettu. Hän ei toivo lapsia vielä moneen vuoteen ja uskoo, ettei ole valmis siihen.
Asiasta puhuttiin tosi vähän, aina se meni riitelyksi ja minä vain itkin.
Päätin miehen takia harkita raskauden keskeytystä, MUTTA VAIN, jos voin saada lääkkeellisenä sen. No sainko..? En. MInulla oli ollut muutamia kuukausia sitten laskimotukos, jonka takia en saa lääkkeellistä keskeytystä. Joten se siitä. Päätös oli varma, niin ikävää kuin se olikin sinänsä, että pelkäsin jääväni yksin itsekkään päätökseni kanssa.
Yksin en silti jäänyt. Mies jäi,ja vakuutti olevansa tyytyväinen. Hän oli tiennyt minun kantani ja oli osannut varautua jo päätökseeni. Odotuksemme siis alkoi. Ei mennyt kuin kuukausi ja olimme hyvin onnellisia lapsesta. Tietysti mieltä painoi pitkään se, että edes harkitsin aborttia, mutta se on vaan hyväksyttävä.
Nyt on minun laskettu aikani mennyt jo kolmella päivällä yli, ja haluan jo lapsemme syliin. Mies on onnellisempi kuin koskaan olisin voinut edes kuvitella, ja hän on se, joka meitä on pitänyt selväjärkisinä, kun minä olen alkanut horjua kaikenlaisissa mietteissäni. Me rakastamme tulevaa poikaamme enemmän kuin mitään. Päätös oli aivan oikea. En olisi koskaan antanut anteeksi itselleni aborttia, sen tiedän.
Joten mieti nyt tarkkaan, mitä kadut, ja mitä et, vai kadutko joka tapauksessa. Se on hyvin lopullinen päätös. Toisaalta, lopullisempaa on hylätä tuleva lapsesi jo nyt.
Voimia sinne. Et ole enää mikään harvinaisuus, joka tulee raskaaksi tuon ikäisenä. Pari tuttuani tuli raskaaksi 16 vuotiaina, yhdellä on jo omakotitalo, sama mies, kaksi lasta. Toisella on vajaa vuoden ikäinen nyytti sylissä ja samoin kolmannella.
Onnea!
kaavintaa?? minulle tehtiin ja ei se ollut mitenkään järkyttävää tai kivuliasta??
kaveri teki pillereillä ja näkee edelleen painajaisia.. hän kun siis näki alkion kun kävi vessassa.. sinne pönttöön putosi.
muutamat muutkin tutut/ystävät jotka on lääkkeillä tehnyt abortin, on ollut njärkyttyneempiä ja sanonu sen sattuvan tosi paljon ja että sairaalassa oli ihan kauheeta etteivät enää ikinä tahdo aborttia..
Yleensä koko abortti järkytti minua, omalle kohdalleni en sitä voinut hyväksyä. En muista mietteitäni, mutta siis kun ei ole mahdollista saada enää lääkkeellistä, eli menty sen viikon yhdeksän yli, on vauva silloin jo sen kokoinen, että inhottaisi. Eli siis taisi syynä olla se, että lääkkeellinen kun on mahdollinen, ei kasvua juuri ole. Mutta hyvä näin. Tuskin olisin sitäkään kyennyt tekemään.
Menenkin tästä nyt silittelemään viime hetkinä isoa masuani. :)
lääkärille ja puhu peloista voi olla että tukihenkilö tai joku sellainen voisi auttaa jottet myöhemmin katuisi päätöstäsi, vaikka ihmeelliset joskus ovatkin "herrantiet" loogisia vastauksia ei aina saa vaikka miettisi pitempäänkin=)
Onnea matkaan