Hei, olen lueskellut tätä palstaa koko raskauden ajan, nyt alkaa loppu häämöttää (siis raskauden). En ole hirveästi kommentoinut muiden kirjoituksiin, mutta nyt koen että voisin niin tehdä..
.. ymmärrän että tämä palsta on tarkoitettu kaikenlaiselle keskustelulle. Ja on hienoa että on paikka jossa voi saada vastauksia pieniin huoliin ja murheisiin, tai vahvistuksia omiin mietteisiin vaikkapa kokeneemmilta odottajilta. Mutta se asia mikä mua mietityttää kauheasti on se, onko kaikki ihmiset näiden kirjoitusten takana oikeasti ymmärtäneet kaiken sen vastuun ja pitkäjänteisyyden mikä äidiksi tulemiseen liittyy?
Mun mielestä kaikkien pitäisi muistaa että tämä on vasta alkumatka elämänmittaiselle tielle. Se, sattuuko synnytys vai ei on oikeastaan aika toissijaista. Tämä tuli mieleeni kun luin pari sivua taaksepäin erään raskautta harkitsevan kysymyksiä siitä ovatko supistukset kipeitä ja meneekö alapää ruman näköiseksi kun synnyttää jne.
On myös hienoa että huolehditaan siitä, että ei syödä mitä sattuu raskausaikana - mutta muistattehan että sama huoli pitää jatkua seuraavat 15 vuotta. Se, mitä ja miten syöt tuo esimerkin myös lapsellesi.
Se, onko mssu iso vai pieni, ruma vai kaunis - se on oikeastaan täysin toisarvoista.
Tämä kaikki tuli myös mieleeni eilen kaupoissa asioidessani. Katselin ostarilla perheitä, joissa vanhemmat tupakka suussa huusivat kyllästyneinä lapsilleen "tuleppas nyt tänne ei meillä ole aikaa katsoa kaikkea" tai isä lykkäää itkevän vauvan äidilleen "ota tää, eihän tätä kestä kukaan". Äitini kertoo yliväsyneistä ystävistään, joilla mummon rooli on niin kokonaisvaltaista että he ovat ihan puhki. Vanhemmat tuovat jälkikasvunsa mummolaan milloin milläkin verukkeella - isovanhemmuuden ilot väistyvät pakon ja väsymyksen tieltä.
En sano että kaikki (tai oikeastaan välttämättä kukaan) tämän palstan lukijoista unohtaisi mitä se vanhemmuus on. Nämä olivat vain omia mietteitäni jotka halusin tuoda julki - ja samalla halusin muistuttaa kaikkia raskautta miettivää siitä, että se (kauniiksi tai rumaksi) kasvava masu on vain yksi pieni osa tätä kaikkea. Lapsi voi olla sairas tai vaatia erityishuomiota, koskaan ei voi tietää - mutta vanhemmaksi ryhtyessään tähän kaikkeen on oltava valmis.
Hyviä ja realistisia odotusaikoja kaikille!
.. ymmärrän että tämä palsta on tarkoitettu kaikenlaiselle keskustelulle. Ja on hienoa että on paikka jossa voi saada vastauksia pieniin huoliin ja murheisiin, tai vahvistuksia omiin mietteisiin vaikkapa kokeneemmilta odottajilta. Mutta se asia mikä mua mietityttää kauheasti on se, onko kaikki ihmiset näiden kirjoitusten takana oikeasti ymmärtäneet kaiken sen vastuun ja pitkäjänteisyyden mikä äidiksi tulemiseen liittyy?
Mun mielestä kaikkien pitäisi muistaa että tämä on vasta alkumatka elämänmittaiselle tielle. Se, sattuuko synnytys vai ei on oikeastaan aika toissijaista. Tämä tuli mieleeni kun luin pari sivua taaksepäin erään raskautta harkitsevan kysymyksiä siitä ovatko supistukset kipeitä ja meneekö alapää ruman näköiseksi kun synnyttää jne.
On myös hienoa että huolehditaan siitä, että ei syödä mitä sattuu raskausaikana - mutta muistattehan että sama huoli pitää jatkua seuraavat 15 vuotta. Se, mitä ja miten syöt tuo esimerkin myös lapsellesi.
Se, onko mssu iso vai pieni, ruma vai kaunis - se on oikeastaan täysin toisarvoista.
Tämä kaikki tuli myös mieleeni eilen kaupoissa asioidessani. Katselin ostarilla perheitä, joissa vanhemmat tupakka suussa huusivat kyllästyneinä lapsilleen "tuleppas nyt tänne ei meillä ole aikaa katsoa kaikkea" tai isä lykkäää itkevän vauvan äidilleen "ota tää, eihän tätä kestä kukaan". Äitini kertoo yliväsyneistä ystävistään, joilla mummon rooli on niin kokonaisvaltaista että he ovat ihan puhki. Vanhemmat tuovat jälkikasvunsa mummolaan milloin milläkin verukkeella - isovanhemmuuden ilot väistyvät pakon ja väsymyksen tieltä.
En sano että kaikki (tai oikeastaan välttämättä kukaan) tämän palstan lukijoista unohtaisi mitä se vanhemmuus on. Nämä olivat vain omia mietteitäni jotka halusin tuoda julki - ja samalla halusin muistuttaa kaikkia raskautta miettivää siitä, että se (kauniiksi tai rumaksi) kasvava masu on vain yksi pieni osa tätä kaikkea. Lapsi voi olla sairas tai vaatia erityishuomiota, koskaan ei voi tietää - mutta vanhemmaksi ryhtyessään tähän kaikkeen on oltava valmis.
Hyviä ja realistisia odotusaikoja kaikille!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kauniita sanoja, idealistisia ajatuksia :)
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että vanhemmuuteen, realistiseen sellaiseen, ja siihen, mitä lapsiarki on, on mahdoton täysin varautua etukäteen. Uskoisin, että se, miten suuresta elämänmuutoksesta on kysymys, tulee monille kuitenkin aika suurena yllätyksenä. Ja nyt en tarkoita asiaa pelkästään negatiivisessa mielessä.
Jos itselläsi on se käsitys, ettet sinä koskaan voi väsyä, et murehdi ikinä vartaloasi ja osaat aina toimia kasvatuksellisesti oikealla tavalla -no, tulet näkemään, että vanhempanakin ihminen on inhimmillinen virheitä tekevä olento. Usein sanotaan, että milloinkaan ei koe sellaista epätäydellisyyttä kuin lapsen saadessaan, mutta samalla myös täydellisyyttä ja onnea.
Joo, mun olisi pitänyt kirjoittaa tuohon viestiini vielä että kyse ei ole siitä että mä uskoisin olevani itse joku superäiti. Ehkä tuo oli myös omien "pelkojen ja mietteiden" kirjoittamista. Totta kai mä olen miettinyt sitä mitä kropalleni tapahtuu, miten jaksan hoitaa mahdollisesti paljonkin itkevää vauvaa... Ehkä en saanut pointtiani esille kauhean hyvin, mutta siis halusin vaan että kaikki ajattelevat näitä asioita - ja muistavat kuinka pieni asia raskausarvet tai vääränmuotoinen maha on :) Olen varmasti kaukana superäidistä, enkä tosiaan esikoista odottavana voi tietää mitä kaikkea elämä tuo tullessaan, mutta se mitä voin tehdä on miettiä ja yrittää valmistautua henkisesti elämänvaiheeseen joka ei pääty synnytykseen tai siihen että vauvasta kasvaa lapsi, lapsesta uhmaikäinen...
osaa laittaa sen lapsen tärkeämmälle sijalle kuin raskausarvet, ainakin sitten lapsen synnyttyä...
Mutta kyllä: onhan asioita hyvä pohtia myös etukäteen. Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että elämä ei aina (koskaan?) mene suunnitelmien mukaan ja sitä on otettava tilanteet vastaan sellaisena kuin eteen tulevat. Eihän kukaan varmasti esimerkiksi etukäteen suunnittele tai toivo kärsivänsä väsymyksestä tai synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, mutta niinkin voi käydä.
Eihän se tarkoita, että jos netissä kysyy jostain vaikka mahan ulkonäöstä, että se olisi suurin asia. Ihmiset etsivät vertaistukea, ja täällä voi anonyymisti kysyä nolojakin asioita ettei leimaannu jo "turhanpohtijaksi".. Lukemalla muiden tekstejä JA vauvalehtiä saa käsitystä muidenkin mieltä askarruttavista aiheista.
"vanhemmat tupakka suussa" -- en edes viitsi käydä kiinne, tajuatte varmaan että ainakaan mun mielestä ei oo huono vanhempi jos polttaa tupakkaa.
Noh, kaikki meistä tulee kokemaan yllätyksiä ja toisten valintoja ja käytöstä on helppo arvostella...
varmaan mitä aloittaja meinas.. monesti olen miettinyt itsekkin ja kantanut huolta siitä millaisia ihmisiä täällä palstalla käy...
jatkuvasti mieleeni tulee 16-18 vuotiaat teinit jotka "halusivat raskaaksi" en osaa selittää mutta tuntuu että jotkut täällä on just halunnu raskaaksi "olis ihanaa kun ois se masu" että ois siistii ja ihanaa olla raskaana!?
itse myös olen mietiskellyt paljon asiaa ja kun olen vauvasta haaveillut olen kysynyt itseltäni "haluanko tosiaan vaan sen masun ja olla raskaana, joo tuleehan siitä sellanen ihana, pieni,söpö vauvakin.."
kun tulin raskaaksi tajusin jo alkumetreillä että ei en todellakaan halunnut olla vaan raskaana, vaan nimen omaan synnyttää lapsen! oman lapseni jonka odotan kasvavan hienoksi ihmiseksi ja opettaa hänelle hyviä elämän arvoja..
odotus on "pieni sivuseikka" lapsia hankittaessa ja aika yliarvostettua minusta.
nyt viikoja koossa 37 ja tahtoisin jo lapseni tänne kotiin.
hyvää odotusta kaikilla..
Kyllä minustakin alapään ulkonäön tai mahan muodon miettiminen kertovat melko lyhyen aikavälin ajattelusta. Toisaalta tietysti on totta, mitä kommentoivat tuossa, ettei se ole koko totuus, että ehkä niin nolon yksinkertaisia mietteitä ei kehdata kertoa naamalla.
Minua kiinnostaa myös se ilmiö, että nämä palstat ovat täynnä toiveikkaita kuvauksia mahdollisista raskausoireista, vaikka testin tekeminenkin on vielä liian aikaista. Minusta sekin on yhdenlaista kaikki-tänne-heti -ajattelua. Pitää heti saada tietää. Kyllähän se mahassa kipristelee kun ajatteleekaan, että mahdollisesti olisi raskaana, mutta miettikääpä meidän äitejämme ja varsinkin isoäitejämme, joille oli ohjeena että kun toiset kuukautiset jäävät pois, voi epäillä raskautta. Siis 5-6 viikkoa epätietoisuutta. Mikä on naisilla kun ei muutamaa päivää kestetä??
Mutta voihan täällä itse kukin kohottaa keskustelun tasoa vastaamalla enemmän tai vähemmän sivistyneesti. Ja ainakin olla ärhentelemättä...