Suomen tuomio!

"Alkoholinkulutus on ilmiselvästi erityinen ongelma Suomessa, koska Suomen hallitus katsoo suuren kulutuksen vahingoittavan kansanterveyttä. Esittelijä on kuitenkin periaatteessa sitä mieltä, ettei alkoholinkulutusta voida vähentää korkealla verotuksella tai tuontirajoituksilla, mikä on osoitettu yksiselitteisesti. Riippumatta siitä, että poikkeusten myöntäminen ilman valmisteverojen samanaikaista laskemista etenkin raja-alueilla toimivien kaupan pk-yritysten hyväksi on johtanut alan olemassaoloa uhkaaviin vaikeisiin ongelmiin. Esittelijä haluaisi kysyä jopa, eivätkö liian korkeat verot suorastaan edistä kulutusta, kun maassa hirvittävän paljon maksavien tuotteiden tavallista runsaammasta käytöstä tulee statussymboli? Onkin merkillistä, että Pohjoismaissa alkoholismi on paljon vakavampi ongelma kuin niissä jäsenvaltioissa, joissa valmisteverot ovat järkevällä tasolla. Esittelijä kehottaa Suomea laskemaan oluen, viinin ja muiden alkoholijuomien korkeaa valmisteveroa. Näin syy lisääntyneeseen tuontiin kolmansista maista poistuisi. Euroopan komissio esittää vuoden lopulla kertomuksen alkoholijuomien valmisteveron eroista Euroopan unionissa, ja siitä voidaan varmasti tehdä johtopäätöksiä. "

Suomi haluaisi vähentää oluentuonnin Virosta ja Venäjältä, joihin on maayhteys tai lyhyt merimatka, 15 litrasta 6 litraan. Suomen kansalaisten omaa kulutustaan varten verottomasti tuoman oluen määrä näistä maista on kasvanut valtavasti suurten hinnanerojen vuoksi, kun enimmäismäärää vuonna 1996 nostettiin 2 litrasta 15 litraan. Kyse ei ole ainoastaan venäläisen tai virolaisen oluen tuonnista, vaan suomalaisen oluen ja muiden tunnettujen eurooppalaisten olutmerkkien tuonnista takaisin. Tässä yhteydessä esittelijä haluaa pahoitella sitä, että rajoitukset kohdistuvat juuri Viroon, joka on EU:n ehdokasvaltio. Rajoituksia ei saa missään tapauksessa jatkaa Viron liittymisen jälkeen. Siksi esittelijä ehdottaa, että poikkeus myönnetään vain 31. joulukuuta 2003 saakka.
3141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

1 artikla
Lisätään direktiivin 69/169/ETY 5 artiklaan kohta seuraavasti:
"9. Poiketen siitä, mitä 4 artiklan 1 kohdassa säädetään, Suomella on oikeus soveltaa oluen tuontiin muista maista kuin jäsenvaltioista vähintään 6 litran määrällistä rajoitusta 31 päivään joulukuuta 2005.".

Äänestä
  • Oluen valmisteveron pysyttämistä nykytasolla on perusteltu hallituksen esityksessä valtiontaloudellisilla syillä. Alkoholiverojen tuotoksi arvioidaan ensi vuonna 1 355 miljoonaa euroa. Olutveron osuus tästä on lähes puolet. Pienikin oluen veronalennus alentaisi siten kokonaistuottoja merkittävästi. Valtiontaloudellisten syiden vuoksi myöskään muiden alkoholijuomien kuin oluiden matkustajatuontikiintiöitä ei ehdoteta nostettavaksi. Esityksen perusteluiden mukaan kaikkien alkoholijuomaryhmien matkustajatuontikiintiöiden huomattava korotus olisi saattanut vaatia alkoholin valmisteverojen alentamista. Siihen ei katsottu olevan kuitenkaan mahdollisuuksia valtion vuoden 2003 talousarvion tasapaino huomioon ottaen.

    http://www.edilex.fi/linkit/he/20020129

    Jo tuosta näkee valtion jääräpäisyyden,kyse on ainoastaan rahasta ei sosiaalisesta ongelmasta.
    Päättäjät saavat kerättyä suuremman verotuoton ja suuret kansanedustajien palkankorotukset ja eläke-etuudet pyritään mahdollistamaan tyhmien kansalaisten kustannuksella jotka uskovat poliitikkoja kirkkain silmin.
    Taas kansalaista viedään kuin pässiä narussa ja vaalikarja on tyytyväinen kun meillä on niin erinomaisen viisaita poliitikkoja.

    Äänestä

  • lapamato kirjoitti:

    Oluen valmisteveron pysyttämistä nykytasolla on perusteltu hallituksen esityksessä valtiontaloudellisilla syillä. Alkoholiverojen tuotoksi arvioidaan ensi vuonna 1 355 miljoonaa euroa. Olutveron osuus tästä on lähes puolet. Pienikin oluen veronalennus alentaisi siten kokonaistuottoja merkittävästi. Valtiontaloudellisten syiden vuoksi myöskään muiden alkoholijuomien kuin oluiden matkustajatuontikiintiöitä ei ehdoteta nostettavaksi. Esityksen perusteluiden mukaan kaikkien alkoholijuomaryhmien matkustajatuontikiintiöiden huomattava korotus olisi saattanut vaatia alkoholin valmisteverojen alentamista. Siihen ei katsottu olevan kuitenkaan mahdollisuuksia valtion vuoden 2003 talousarvion tasapaino huomioon ottaen.

    http://www.edilex.fi/linkit/he/20020129

    Jo tuosta näkee valtion jääräpäisyyden,kyse on ainoastaan rahasta ei sosiaalisesta ongelmasta.
    Päättäjät saavat kerättyä suuremman verotuoton ja suuret kansanedustajien palkankorotukset ja eläke-etuudet pyritään mahdollistamaan tyhmien kansalaisten kustannuksella jotka uskovat poliitikkoja kirkkain silmin.
    Taas kansalaista viedään kuin pässiä narussa ja vaalikarja on tyytyväinen kun meillä on niin erinomaisen viisaita poliitikkoja.

    on jostain rahaa yrittää repiä, kun ovat kohta myyneet melkein kaikki tuottavat valtion firmat yksityisille ja verojakin ollaan pienentämässä, EU:llekin pitää maksaa ja YK:lle ja IMF:lle ja kehitysapukohteet päälle...Palkkaakin pitäisi valtion työntekijöilleen maksaa, pienipalkkaisten asumistuet, armeija,...kyllä menoja löytyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harri kirjoitti:

"Alkoholinkulutus on ilmiselvästi erityinen ongelma Suomessa, koska Suomen hallitus katsoo suuren kulutuksen vahingoittavan kansanterveyttä. Esittelijä on kuitenkin periaatteessa sitä mieltä, ettei alkoholinkulutusta voida vähentää korkealla verotuksella tai tuontirajoituksilla, mikä on osoitettu yksiselitteisesti. Riippumatta siitä, että poikkeusten myöntäminen ilman valmisteverojen samanaikaista laskemista etenkin raja-alueilla toimivien kaupan pk-yritysten hyväksi on johtanut alan olemassaoloa uhkaaviin vaikeisiin ongelmiin. Esittelijä haluaisi kysyä jopa, eivätkö liian korkeat verot suorastaan edistä kulutusta, kun maassa hirvittävän paljon maksavien tuotteiden tavallista runsaammasta käytöstä tulee statussymboli? Onkin merkillistä, että Pohjoismaissa alkoholismi on paljon vakavampi ongelma kuin niissä jäsenvaltioissa, joissa valmisteverot ovat järkevällä tasolla. Esittelijä kehottaa Suomea laskemaan oluen, viinin ja muiden alkoholijuomien korkeaa valmisteveroa. Näin syy lisääntyneeseen tuontiin kolmansista maista poistuisi. Euroopan komissio esittää vuoden lopulla kertomuksen alkoholijuomien valmisteveron eroista Euroopan unionissa, ja siitä voidaan varmasti tehdä johtopäätöksiä. "

Suomi haluaisi vähentää oluentuonnin Virosta ja Venäjältä, joihin on maayhteys tai lyhyt merimatka, 15 litrasta 6 litraan. Suomen kansalaisten omaa kulutustaan varten verottomasti tuoman oluen määrä näistä maista on kasvanut valtavasti suurten hinnanerojen vuoksi, kun enimmäismäärää vuonna 1996 nostettiin 2 litrasta 15 litraan. Kyse ei ole ainoastaan venäläisen tai virolaisen oluen tuonnista, vaan suomalaisen oluen ja muiden tunnettujen eurooppalaisten olutmerkkien tuonnista takaisin. Tässä yhteydessä esittelijä haluaa pahoitella sitä, että rajoitukset kohdistuvat juuri Viroon, joka on EU:n ehdokasvaltio. Rajoituksia ei saa missään tapauksessa jatkaa Viron liittymisen jälkeen. Siksi esittelijä ehdottaa, että poikkeus myönnetään vain 31. joulukuuta 2003 saakka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu