Epäonnistunutta oppositiopolitiikkaa
9.1.2008
--------------------------------------------------------------------------------
SDP:n puheenjohtajan Eero Heinäluoman mukaan valtio on jättänyt kunnat oman onnensa nojaan ja siksi tavallisten kuntalaisten palvelut ovat vaarassa (YLE Uutiset 8.1.).
Hohhoijaa, kunnon demokraattina Heinäluoman tulisi tietää, että enimmäkseen kunnat haluavatkin olla oman onnensa nojassa ja pitää siksi kiinni verotusoikeudestaan. Jos kunnilta vietäisiin verotusoikeus, jonka perusteella ne saavat muun muassa valtion jälkeen edullisinta lainaa markkinoilta, kunnat olisivatkin kokonaan hallituksen ja eduskunnan suopeuden varassa.
Merkkinä hallituksen veropolitiikan epäonnistumisesta Heinäluoma pitää sitä, että yli 93 kuntaa joutuu nostamaan veroäyriään vähintään puoli prosenttiyksikköä. Entisenä valtiovarainministerinä Heinäluoman pitäisi muistaa, että viimeisten neljän vuoden aikana kunnat ovat tehneet kaikkiaan 501 tuloveroprosentin korotuspäätöstä: Heinäluoman viimeisenä talousarviovuonna tuloveroprosenttiaan korotti 106 kuntaa.
Tällä saldolla Heinäluomakaan tuskin voi väittää, että vuosina 2004–07 kunnille maksettavista valtionosuuksista vastannut punamultahallitus olisi onnistunut erityisen hyvin veropolitiikassaan. Jos olisi onnistunut, 500 kunnallisveron korotusta tuskin olisi tarvinnut tehdä talouden huippusuhdanteessa ja ajankohtana, jolloin naisvaltaisen kuntasektorin tuposidonnaiset palkat nousivat hyvin maltillisesti siihen verrattuna, mitä ne ensi vuodesta eteenpäin nousevat.
Reippaasti kasvavat palkkakulut selittävätkin suuren osan tänä vuonna tehtävistä kunnallisveroprosenttien korotuksista, vaikka hallitus avittaakin kuntia ennätyssuurilla, lähes 920 miljoonan euron valtionosuuksien lisäyksillä. Kustannusjaon tarkistus tehdään ensimmäisen kerran täysimääräisenä. Myös kustannustaso- eli indeksitarkistus (5,2 prosenttia) tehdään täysimääräisenä - ensimmäisen kerran sitten vuoden 2000.
Näiden toimenpiteiden yhteisvaikutus on 620 miljoonaa euroa. Lisäksi kunnallisverotukseen tehtäviä vähennyksiä kompensoidaan noin 120 miljoonaa euroa.
Kunnallisvaalien alla tämä ei tietysti riitä oppositiosta kunnallistaloutta tarkkailevalle SDP:lle. Puolue vaatii varjobudjetissaan valtionosuuksiin lisäystä 700 miljoonaa euroa, mutta vain tälle vaalivuodelle. Noin 90 prosenttia kuntien menoista on kuitenkin pysyväisluontoisia toimintamenoja, jotka on rahoitettava vaalivuoden jälkeenkin.
Menolisäyksissään puolue istuukin tuleen hallituksen ja kuntien housuilla, sillä pääasiassa pysyvistä menonlisäyksistä koostuva vaihtoehtobudjetti on rahoitettu lähes kokonaisuudessaan kertaluontoisilla tuloilla sekä ennätysmäisten tulo- ja pääomaverokertymien oletetuilla korotuksilla. Lähes varmasti käy kuitenkin päinvastoin: nykyperusteisesti maksettujen verojen tuottoprosentit pienevät talouskasvun hiipuessa.
Kuntien verotulot kasvoivat viime vuonna yhteensä lähes 7,5 prosenttia. Tänä vuonna niiden arvioidaan kasvavan vielä noin kuusi prosenttia, mutta vuonna 2011 enää 3,6 prosenttia. Tämä enteilee kunnallisveroprosenttien korotuksia myös tulevina vuosina.
Talouden käänne näkyy etenkin yritysten veronmaksukyvyn heikkenemisenä. Yhteisöveron kasvun arvioidaan laskevan alle kahteen prosenttiin vuonna 2011 viime vuoden 12 prosentista. Yhteisvero vastasi viime vuonna vajaasta kymmenesosasta kuntien verotuloja.
SDP:n valtionosuuslisäyksellä kuntalouteen ei olisi ollut suurtakaan vaikutusta, vaikka Heinäluoma antaakin ymmärtää, että sen avulla tavallisten kuntalaisten palvelut pelastettaisiin porvarihallituksen niille aiheuttamasta uhasta: 700 miljoonaa euroa – vaikka se suuri summa onkin – on vain 2,7 prosenttia kuntien ensi vuoden verotuloista ja valtionosuuksista.
Ehkäpä muutama puoli prosenttiyksikköä tai enemmän tänä vuonna tuloveroaan korottava kunta olisi selvinnyt neljänneksen korotuksella. Sen toisen neljänneksen olisi voinut jättää ensi vuodelle. Silloin Heinäluomakaan ei olisi voinut moittia hallituksen veropolitiikkaa epäonnistuneeksi. Oman puolueensa oppositiopolitiikkaa kylläkin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
että tämä kokoomus porukka myy vaikka persettä kommunistisessa kiinassa.