Trokarit

Kirpputorien hintojen nousu yli kauppojen aletason on karkoittanut asiakkaat. Käyn enää tietyissä kierrätyskeskuksissa. Mieluummin ostan alesta uutta kympillä kuin käytettyä kirpparilla kahdella, eli myös minä olen lopettanut kirppareilla käymisen, kun ei sieltä mitään enää löydä. Saman on tehnyt todella moni ystäväni tai tuttavani. Eikä myymäänkään enää viitsi mennä, kun vaatteita ei kukaan tule ostamaan, vaikka halvallakin möisi. Homehtukaa trokarit niihin kellarille haiseviin vaatteisiin, joita kukaan ei osta! Kuullut olen, että kaatopaikaltakin on viety vaatteita kirpparille myyntiin.
51342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

jos merkkivaatteita myy kalliimmalla kuin halpakaupoissa myytävät kiinassa valmistetut kuteet, on ymmärrettävää, että niitä ei osta kukaan muu kuin merkkitietoinen vähävarainen. itsekin mielummin haen ne käyttämättömät vaatteet.
hassua on, että nykyään ei huolita käytettyjä vaatteita mihinkään, ainakaan tällä paikkakunnalla. yhdelle kirpputorille otetaan ilmaiseksi vastaan juuri näitä lähes käyttämättömiä hienoja vaatteita, josta itse sitten repivät rahat asiakkailta.
mutta työttömien kirpputorille saati kirkkoherranvirastoon (ulkomaille menevät) ei enää oteta vastaan vaatteita. eli ainut vaihtoehto on lyödä roskikseen, koska kierrätysastiaakaan ei enää kierrätyspisteessä ole.
ja siitä hintojen nostamisesta...itse olemme yrittäneet myydä vaatteita kirpputorilla pois pilkkahintaan 20 sentillä ja viimein jopa 5 sentillä - ei kelpaa. no, seuraavan kerran hinnoittelimme samat vaatteet 50 senttiä ja 1 euro. ja vaatteet alkoivat mennä. epäilyttääkö halpa hinta vai mikä siinä on?? että tuon vuoksi kyllä ymmärrän kirpputorien kiskurihinnat -mitä kalliimmalla myy, sitä enemmän tuotetta arvostetaan(ilmeisesti).

Äänestä
  • "Merkkivaatteista" iso on tehty Virossa yms. nykyään. Tai sitten esim. Italiassa jotain merkkituotteita tekevät kokonaiset kiinalaisyritykset, jotka ovat tulleet paikanpäälle tekemään halvemmalla, tai muuten vaan halpatyöntekijät euroopassa.

    Nykyäänhän ei esim. Nanso, Tutta tai Reima lastenvaatteista yllä lähellekään sitä tasoa mitä ne olivat 15 vuotta sitten.

    Äänestä

Toiset ostaa vaatteensa kirpputorilta KIERTTÄTYKSEN takia. Kaameaa kun myydään uusia vaatteita rättihinnoilla ja niitä pidetään jokunen kuukausi ja ostetaan taas uusi. Siksi koska ne on halpoja!

Kirpputoreilta etsitään myös ERIKOISIA ja PERSOONALLISIA vaatteita. Vuosikymmeniä vanhoja vaatteita joita ei kaupoista saa.

Raha ei aina ratkaise. Tokihan se on plussaa jos saa vaatteet halvalla, mutta jos löydän jotain erikoista, vanhaa... Voin siitä maksaa enemmänkin kuin 2e. Ja yleensä niistä pyydetäänkin.

Äänestä
  • No ei tuo kelpaa selitykseksi siihen, että ihan tavallista tavaraa myydään hinnoilla, jotka ovat kaupan alehintoja kalliimpia. Niitä täsmälleen samoja. Toiset käyvät etsimässä kierrätyksen takia, no hyvä, teille jotain löytyy. Mutta ei niille, jotka etsivät tavallista arkivaatetta tavalliseen käyttöön halvalla. Kirpputoreista on tullut divareita, niissä ennen käytiin mainitsemistasi syistä. Joku pölkkypää snobi yrittää väittää ettei merkkivaatteita myydä alennuksella, höpö höpö. Valmistajien etu on saada varastot vaihtumaan.

    Äänestä

  • ostaa.. kirjoitti:

    No ei tuo kelpaa selitykseksi siihen, että ihan tavallista tavaraa myydään hinnoilla, jotka ovat kaupan alehintoja kalliimpia. Niitä täsmälleen samoja. Toiset käyvät etsimässä kierrätyksen takia, no hyvä, teille jotain löytyy. Mutta ei niille, jotka etsivät tavallista arkivaatetta tavalliseen käyttöön halvalla. Kirpputoreista on tullut divareita, niissä ennen käytiin mainitsemistasi syistä. Joku pölkkypää snobi yrittää väittää ettei merkkivaatteita myydä alennuksella, höpö höpö. Valmistajien etu on saada varastot vaihtumaan.

    Kävin joskus Tampereen la kirpputorilla ja minua alkoi Suomeksi sanottuna vituttaan kun myynnissä oli uusia vaatteita ja melkeimpä Virosta tuotu,se miksi minua vitutti niin periaate kirpputoreista on kadonnut,pitäjät käärii ihmisiltä rahat pöytä vuokrista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kannattiko? kirjoitti:

Kirpputorien hintojen nousu yli kauppojen aletason on karkoittanut asiakkaat. Käyn enää tietyissä kierrätyskeskuksissa. Mieluummin ostan alesta uutta kympillä kuin käytettyä kirpparilla kahdella, eli myös minä olen lopettanut kirppareilla käymisen, kun ei sieltä mitään enää löydä. Saman on tehnyt todella moni ystäväni tai tuttavani. Eikä myymäänkään enää viitsi mennä, kun vaatteita ei kukaan tule ostamaan, vaikka halvallakin möisi. Homehtukaa trokarit niihin kellarille haiseviin vaatteisiin, joita kukaan ei osta! Kuullut olen, että kaatopaikaltakin on viety vaatteita kirpparille myyntiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu