Voiko niveltulehdus tulla ilman että sairastaisi vatsatautia? Olen käynyt muutaman kerran joulukuussa kylässä nokialla ja nyt viikko sitten sairastuin niveltulehdukseen. EN ole saanut mahatautia enkä juonut nokian vettä eikä kyläpaikassa ole sairastuttu mihinkään. Voisiko silti olla mahdollista että olisin kuitenkin saanut jonkin pöpön nokialta?
Niveltulehdus
..tirre..
3415
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
reumakokeet ne saadaan ottamalla verikoe. Olen sairastanut nivelreumaa jo 30 vuotta, ja minullakin alkoi yhtä äkkiä niveliä särkemään. Joten varmista sekin homma sillä nykyjään siihenkin tautiin on nykyjään paljon paremmat lääkkeet kuin muinoin. En maalaa piruja seinille mutta varmista asia! Toivottavasti löytyy syy moiseen, joten peukkuja sulle ettei ole mitään vakavaa esim. Reumaa.
Kävin tänään lääkärissä. Viimeviikolla otettiin verikokeet ja keuhkokuva. Keuhkoissa oli jotain, lääkäri epäili keuhkosarkoidoosia. Reumaverikokeissa ei ollut mitään.
Kyllä voi koska itselläni oli niveltulehdus mutta ei paskatautia