ajattelemaan ehkäisystä, seksiin liittyvästä vastuusta, abortista ja raskaaksi tulemisen mahdollisuudesta? Oletko itse puhunut asiasta kotona vai jättänyt valistuksen koulun ja median huoleksi? Onko puheisiisi vaikuttanut se, onko lapsesi poika vai tyttö? Onko lapsesi pystynyt puhumaan ja puhunut näistä asioista kanssasi oma-aloitteisesti? Puututko herkästi siihen, jos aikuisen lapsesi käytös näissä asioissa on mielestäsi holtitonta?
Tuntuuko koskaan siltä, että ymmärrät lapsesi kumppania paremmin, kuin lastasi? Onko aina viisaampaa pysytellä vain etäämpänä ja antaa lasten elää omaa elämäänsä, kuten tahtovat, esim. tilanteissa, jossa on pelissä myös lastenlapsia?
Tuntuuko koskaan siltä, että ymmärrät lapsesi kumppania paremmin, kuin lastasi? Onko aina viisaampaa pysytellä vain etäämpänä ja antaa lasten elää omaa elämäänsä, kuten tahtovat, esim. tilanteissa, jossa on pelissä myös lastenlapsia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
kauppaamaan tapojaan,tietty voi kysyä ja on hyvä jo ennen murrosikää selvittää ehkäisy asiat.Ei aina ole helppoa puhua oman lapsensa kanssa tuollaisita asioista.Aikuisen lapsen elämään on paha mennä puuttumaan.
Miten omassa nuoruudessanne asiaa käsiteltiin ja kuka?
Paha arvaukseni on, että ikäihmisistä vain harvat saivat minkäänlaista valistusta kotona.
Siitä seuraa, että ko. sanat sanonnat ja lauseet ovat meille vieraita. Ne jäävät kurkkuun, sillä monissa perheissä ne olivat tabuja.
Muistan itse, kun pikkulapsena kysyin "niistä" asioista äidiltäni, ja näin kuinka hän ahdistui. Hän yritti urhoollisesti kertoa ja vastata, ja minä ajattelin säälivästi, että toiste en häntä tällaisilla kysymyksillä hätyytä.
Valistukseni sain sitten junien toalettien seinistä.
No samapa tuo, mistä kuvat katsotaan.
Mutta nämä jos mitkään ovat niitä asioita, jotka seuraavat kolmanteen ja neljänteen polveen. Itsellänikin oli vaikeuksia. En tiennyt, miten seksistä kerrotaan puolikasvuiselle.
Toivottavasti omien lapsiemme ja lastenlasten maailmankuva laajenee tässäkin asiassa.
Itse olen alta 40v, en vielä isoäiti, mutta iäkkäiden vanhempien lapsi. Kotona annettu valistus oli hyvin ylimalkaista. Lähinnä sen suuntaista, että oikeastaan kunnon ihmiset eivät edes seurustele vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa tai tunne edes tarvetta siihen. Jossain vaiheessa vain, koulutuksen hankkimisen jälkeen, mennään sitten tavallisesti naimisiin ja perustetaan perhe. Hiukan epäloogista.
Olen sitä mieltä, etteivät tällaiset asiat tule mistään itsestään, vaan näkyy sitten "tiedottoman" elämässä valitettavan usein kummallisena tempoiluna. Ikätovereistani, joilla on nuoret vanhemmat, on tosi moni saanut alkunsa vahingosta, jonka seurauksena vanhemmat ovat pikapikaa menneet naimisiin tai ainakin muuttaneet yhteen. Seurusteluasioista on näissä nuorempien vanhempien kodissa puhuttu ehkä hiukan avoimemmin, kuin omassa kodissani, mutta ei kuitenkaan kovin luontevasti.
Lienette samaa mieltä siitä, että nykypäivänä ei tunneta lainkaan samanlaista painetta mennä naimisiin tms. vahingon satuttua. En tiedä, onko se yksinomaan hyvä juttu. Siinä nimittäin tunnutaan siirtyneen askel siihen suuntaan, että vahinkokin on ihmisen yksityisasia. Tämä tarkoittaa sitä, että mies voi tehdä juuri niin kuin haluaa ja nainen vapaasti tai "vapaasti" päättää, tekeekö abortin vai jääkö yksin. Mitään yhteisön painetta mies ei juuri enää tunne ottaa vastuuta tilanteesta. Lähes 100% varmaksi kehittyneen raskaudenehkäisyn käyttäminen voi sisältää sitoutumattomuuslupauksen ja lupauksen hankkiutua eroon ei-toivotuista seurauksista ehkäisyn pettäessä. Erotilastot saattavat näyttää jopa kauniimmilta, koska yksiin ei mennäkään missään vaiheessa...
Osaavatko tai tahtovatko tämän päivän nuoret ja vähän vanhemmat aikuiset enää sitoutua pitkäjänteisesti? Minkälaista mallia he antavat omille lapsilleen? Mallioppiminen kai lopulta painaa enemmän, kuin mikään valistus sinänsä. Kulutusyhteiskunnan kannalta onnellinen perhe on hankala tapaus. Sellainen kun saattaa olla aika sisäänpäinlämpiävä ja itseriittoinen - huono kuluttajayksikkö! Perhe- ja koti-idylliä toisaalta kaupataan paljonkin lehdissä, mutta siihen idylliin tarvitaan ihanteen mukaan niin paljon vaurautta, että sitä tavoitellessaan moni joutuu raatamaan niska limassa ja sille perheelle ja kodille jää lopulta vain rippeet.
Toisaalta toitotetaan myös sitä, että kypsän ihmisen on oltava vaatelias. Jos ei parisuhde anna täyttä tyydytystä, se on syytä päättää. Kenenkään ei tarvitse kärvistellä parempien aikojen toivossa tai nähdä vaivaa toisen onnen eteen. Kaikenlainen, paitsi työlle ja itsensä kehittämiselle uhrautuminen on naiivia.
Itse-välillä kantapään kautta-oppineena on haastava paikka opastaa omia lapsia toisaalta siinä, minkälaisina ympäröivän maailman käsitykset näistä asioista mieltää ja toisaalta taas siinä, minkälaisia arvoja toivoo heidän omaksuvan toisten ihmisten kanssa tekemisissä ollessaan. Oma esimerkki kuitenkin ratkaissee sen, onko valistus uskottavaa. Paljon olisi jo se, jos osaisi rakentaa vanhempi-lapsi -suhteensa sellaiseksi, että kunnioittava keskustelu on mahdollista myös lapsen aikuistuttua.
Ihmettelin alakouluikäisenä, että miten joillakin oli paljon lapsia, joillakin ei. Miten se niin, kysyin?
Äitini selitti, että vanhemmat jotka halusivat paljon lapsia, rukoilivat niitä yhdessä, ja Jumala sitten antoi heille enemmän lapsia kuin muille. Lapset ovat Jumalan lahja.
Ihmttelin itsekseni, että juoppo Virtanen siinä lähettyvillä onkin niin uskonnollinen, että heillä oli jo 9 lasta, kun taas meidän kirkossakäyvä äitini ja isäni olivat saaneet vain 2 lasta. Ajattelin, että minun vanhempani eivät olleet yhtä kiihkeästi lapsia rukoilleet.
Päättelyni on tainnut olla ihan oikea, vaikka Virtanen tuskin ihan rukoili yön pimeydessä.
Pelkäsin sitten myöhemmin, kun tyhmyyksissäni kokeilin rukoilemista minäkin, että entäs jos minulle syntyy nyt vauva, niin kuinka minä osaan sitä hoitaa.
Eipä ihme, että tyttölapsille kävi monasti huonosti maailmalla, kun takavuosina tällaisin eväin nuoret lähetetiin onneaan koittamaan!
onko pelotteluvalistuksestakaan ollut sen positiivisempia seurauksia.
Valistustilanne ei ole nykyäänkään hyvä. Tietoa on paljon saatavilla, mutta mielestäni ihmissuhteiden tunnepuolesta edelleen melko huonosti.
Kahlasin läpi murkkuikäiseni seksioppaan ja kiinnitin huomiota siihen, että raskaudesta puhuttiin olemattoman vähän ja aborttia tarjottiin itsestään selvänä, ainoana vaihtoehtona. En toki pidä hyvänä sitä, että lapset alkaisivat tehtailla lapsia, mutta mielestäni ihminen onkin kypsä harrastamaan seksiä vasta kun on kypsä tulemaan vanhemmaksi, koska sellainen seuraus on aina mahdollinen, vaikka miten hyvin ehkäisystä huolehtisi. Abortti on varsinkin henkisesti hirvittävän raskas vaihtoehto.
Seurustella voi ja kiintymystä voi osoittaa monella tavalla. Miten ei-yhdyntäkeskeisestä kanssakäymisestä voisi tehdä trendikkäämmän ja luontevan vaihtoehdon ihmisen ja parisuhteen kypsymistä odotellessa? Osaisivatko isovanhempien ikään tulleet aikuiset paremmin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä lastenlapsilleen syvien ja pitkäaikaisten parisuhteiden arvosta?!
jälkimmäiseen kysymykseesi, että kyllä olen puuttunut poikani käyttäytymiseen perhettään kohtaan usempaankin kertaan.
Kun miniä on mulle kertonut, miten on väsynyt poikani jatkuvaan valitukseen ja ärhentelyyn itseään ja lapsia kohtaan, niin olen puhunut poikani kanssa ja ravistellut häntä kohtaamaan totuuden. Olen sanonut, että haluatko, että nämä sun "ongelmat", eli lapset ja vaimo poistuu kokonaan sun elämästä, sitten ei tarvi hermostua kehenkään. Kyllä poika on vähän pelästynyt ja sen jälkeen yrittänyt taas käyttäytyä paremmin jonkun aikaa. Isottelee kuin mikäkin kotona, onneksi sentään ihan selvin päin. On vain töittensä kanssa niin stressantunut ja purkaa sitten perheeseensä kaiken. Sellasessa äreässä ilmapiirissä ei kuitenkaan ole kenenkään kiva elää.
Tiedän, että poika rakastaa perhettään yli kaiken, mutta ei vain tajua miten huonosti sitä kohtelee. Tiedän senkin, että ei halua olla paska, mutta usein vaan on, joten kun huomaan, niin huomautan, ihan hänen omaksi ja koko perheen parhaaksi.
Ei voi mitenkään miniältä vaatia, että hän jaksaa vuodesta toiseen katsella ärhentelevää ukkoa ja ymmrtäisin oikein hvyin, jos hän saisi joku päivä tarpeekseen ja lähtisi. Se olisi täysi katastrofi sekä pojalle, että mullekin, emmekä luonnollisesti sellasta koskaan toivo. Minusta on ollut hyvä, että miniä on sentään kertonut ongelmistaan mulle, että olen voinut yrittää vaikuttaa. ei voi ainakaan poika sanoa, ettei kukaan häntä varottanut.
Mun poika halusi noista seksiasioista tietää jo viisi vuotiaana, kun olivat löytäneet roskikselta
käyttämättömiä kortsuja. Lapset sitte ottivat niitä sieltä ja munkin poika seisoi yltä päältä kurassa oven takana ja kaivoi kurahaalarin taskusta kortsun ja käski mun laittaa sen hyvää jemmaan. Kotona sitten illalla alkoi tenttaus siitä mihin sitä käytetää ja oli jo saanutkin pihalla valistusta isommilta lapsilta. Kyseli kaiken mahdollisen seksistä ja miltä se tuntuu. Sanoin vain, että hyvältähän se tuntuu, mutta en tiedä tarkkaan miltä miehistä, että sitä pitää kysyä isiltä. Siihen poikani, että ootko hullu, eihän isiltä voi mitään kysyä se alkaa huutaa.
Kuitenkin sen verran tyhjentävästi piti jo silloin vastata, ettei enää ko aiheesta tarvinnut keskustella. Hyvin on noi ehkäsynsä osannut hoitaa, kun lapsia on tullut vaan just se toivottu määrä yksi poika ja yksi tyttö.
Nykyaikana nuoret saa joka puolelta niin paljon valistusta ja ehkäisymahdollisuuksia on etu- ja takakäteen ja kaikki jutut niillä on tiedossa. Jos nykyaikana jää raskaaksi, niin se on täysin tietoista, joko halua, tai sitten huolimattomuutta.
Mun mielestä ne ei enää saisi valittaa yhtään, mistään vahingoista tai muusta. Se oli aivan toista silloin, kun me olimme nuoria. Silloinkin oli jo asiat paljon paremmin kuin meidän vanhempien aikana. Mulla oli ainakin ehkäisypillerit, mutta lääkärinmääräyksestä piti pitää kolme kuukautta paussia ja sinä aikana sitten se "vahinko" kävi. Se oli kuitenkin maailman ihanin vahinko, jonka välttämättä halusin synnyttää, enkä ole tarvinnut katua. Isän olisin kyllä voinut vähän paremmin valita. Sitä isältä opittua ja vissiin geeneissä perittyä kiukuttelua se poika nytsiirtää seuraavalle sukupolvelle. Toivottavasti ei mene oppi perille enää hänen lapsilleen.