Olen lipitellyt ahkerasti 20 vuotta kahvia. Nykyjään alkaa tuntumaan siltä että jo yksi kuppia kahvia päivässä vie yöunet kokonaan.
Voiko kofeiinille / kahville herkistyä ajan myötä? Vai onko mun päässä vaan vikaa.
Kofeiinille herkistyminen?
8
2982
Vastaukset
- Join eilen
Illalla pari isoa motillista kahvia vaikken yleensä juo ollenkaan, no koko yönä ei nukuttanut yhtään ja sydän hakkasi aivan hulluna.
- Mulle
No tolkutonta on munkin kofeiinin käyttö kaikissa muodoissaan ollut.
Pahimmillaan olen vetänyt pulverina nokkiin, kun vatsa ei kestänyt enää syömistä.
Siksi juuri mietinkin, että voiko kohtuuton käyttö aihuttaa esim kofeiinin tuhoamisen heikkenemistä.
Tyyliin alkoholisteilla kun maksa on tarpeeksi romuna, niin sitä tulee kestokännit paristakin kaljasta.
Nykyjään on siis ihan fakta, että jos juon kupin kahvia klo 8.00 en saa nukuttua seuraavana yönä kunnolla.
- AAKO
"Voiko kofeiinille / kahville herkistyä ajan myötä?"
Pikemminkin elimistö sopeutuu siihen, mutta kofeiinin elimistöön kertymisen kerrannaisvaikutuksista ei ole hyvää tutkimusta. Ei siis tiedetä mitä tapahtuu kun kofeiinia käyttää kerta toisensa jälkeen.
Unihäiriö (kahvista) ei muuten tarkoita vain kyvyttömyyttä nukahtaa. Se tarkoittaa myös sitä, että uni on huonompilaatuista kuin normaali.
Kannattaisi luopua kahvista (ja kofeiinista, jota on myös virvoitusjuomissa, suklaassa ja teessä)kokonaan. Kahden viikon kuluttua elimistösi on sopeutunut ihan mukavasti ja kahden kuukauden kuluttua olet virallisesti vapaa.- Vuodesta 2001
Että näin sitä mennään, niinkuin nistit yleensä.
Lue: Alkoholi, kahvi, tupakka jne narkomaanit.
Mut ei mitään hätää, mä lopetan huomenna. ;)
Kofeiini siis selkeästi on huume ja aihuttaa riippuvuutta ja myös selvät haitat ja vierotusoireet. - 123wer3425
Vuodesta 2001 kirjoitti:
Että näin sitä mennään, niinkuin nistit yleensä.
Lue: Alkoholi, kahvi, tupakka jne narkomaanit.
Mut ei mitään hätää, mä lopetan huomenna. ;)
Kofeiini siis selkeästi on huume ja aihuttaa riippuvuutta ja myös selvät haitat ja vierotusoireet.Haluaisin ilomielin kuulla näistä "selvistä haitoista"
- Oleppas hyvä!
123wer3425 kirjoitti:
Haluaisin ilomielin kuulla näistä "selvistä haitoista"
Muita em. sivulla mainittuja kofeiinin eli 1,3,7-trimetyyliksantiinin vaikutuksia ovat lääkäreiden mukaan mukaan:
kofeiiniriippuvuus
päänsärky
masennus
ahdistus
mielenterveyden häiriöt
myrkytystila
liikenneonnettomuudet
väsymys
vatsavaivat
paniikkioireet ja itsestään uusiutuva paniikkihäiriö
depressio
mielialahäiriöt
itsemurhariski
vieroitusoireet
syömishäiriöt
kahviaddiktio
peräpukamat
verenpaineen nousu ja hypertensio
skitsofrenia
psykoosit
inositolin puute
päällekarkaukset
omaisuusvahingot
alkoholin käyttö - Oleppas hyvä
123wer3425 kirjoitti:
Haluaisin ilomielin kuulla näistä "selvistä haitoista"
kofeiinin eli 1,3,7-trimetyyliksantiinin vaikutuksia ovat lääkäreiden mukaan mukaan:
kofeiiniriippuvuus
päänsärky
masennus
ahdistus
mielenterveyden häiriöt
myrkytystila
liikenneonnettomuudet
väsymys
vatsavaivat
paniikkioireet ja itsestään uusiutuva paniikkihäiriö
depressio
mielialahäiriöt
itsemurhariski
vieroitusoireet
syömishäiriöt
kahviaddiktio
peräpukamat
verenpaineen nousu ja hypertensio
skitsofrenia
psykoosit
inositolin puute
päällekarkaukset
omaisuusvahingot
alkoholin käyttö
- Herkistynyt?
Minulla on mielestäni samanlaisia kokemuksia, mutta olisi kiva kuulla onko niitä muillakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on636773- 686762
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1465424Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist504473En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛204089Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53640- 373218
- 283143
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris702752Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....
Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta392250