Kaikki äidit(tai isät),katseet tänneppäin!

HIenoa että olet jaksanut säilyttää myönteisen mielenlaatusi! Vaikka sinulla ei todellakaan ole helppoa. Kyllä varmasti ainakin ajan mittaan käy liian rankaksi yksin yrittää ylläpitää sopua ja niellä kaikki nuo moitteet, sitä katkeroituu ja alkaa potea pahaa oloa. Siis jotenkin pitäisi puoliasikin pitää, minkä ei toki tarvitse tarkoittaa että alat riidellä tai sanoa äidille samalla tavalla takaisin. Mutta yritä kertoa, ihan rauhallisesti, miltä tuo kaikki sinusta tuntuu. Tai sano rauhallisesti että olet siivonnut tai koenumero on tarpeeksi hyvä, niin olet kuitenkin silloin esittänyt omankin kantasi. Vaikka näyttää ettei sanomasi mene perille, niin kyllä se kuulluksikin tulee.

Kyllä kai ne kohtuuttomaltakin tuntuvat vaatimuksetkin kuitenkin pohjimmaltaan kertoo että vanhemmat välittävät sinusta ja haluavat sulle parasta, mutta heiltä puuttuu taito osoittaa sitä muuten kuin kontrolloimalla tekemisiäsi, ts ylihuolehtien. Ylihuolehtimista voisi vähentää se että tuntisivat sinut paremmin. Juttele, kerro asioitasi, yritä lisätä positiivista kontaktia vaikka puhumalla säästä.

Taitaa olla myös ainoa keino sada vanhemmat hyväksymään poikaystävä kertoa hänestä ja yhteisistä harrastuksistanne niin että turhat ennakkoluulot karisevat. Tutustuta hänet vanhempiisi. Kun tuot pojan kotiin sovi hänen kanssaan että menette yhdessä tervehtimään tai juttelemaan vähäksi aikaa myös vanhempiesi kanssa. Minusta tuo ikäero ei haittaa. Onnellista että sinulla nyt on läheinen ihminen, jonka kanssa varmaan voit näitäkin asioita miettiä. Onnea matkaan!

munkin äiti valittaa koko ajan, että miks kukaan ei oo siivonnu.Mä tiskaan ja siivoon koko ajan ja hoidan serkkujani ja veljeeni. Veljelläni on jalka kipee!

moikka! mä olen tosi pahoillani.. mulla on ollu melkein samanlainen lapsuus.. muistas kuitenki se ettet ole yksin. sulla on ihana poikaystävä ja saat olla sen kanssa eikä sitä kukaan estele.. jaksa vielä muutama vuosi ja sitten jo muutat kotoa pois.. kyllä se äitisi vielä ymmärtää sen minkälainen se on sinulle ollut.. paljon jaksamista sinulle ja rakkautta minulta!!!

Ei meistä kukaan täydellinen ole mutta kuulostaa siltä että sinä ainakin yrität. Vaikuttaa myös siltä että sinulla on fiksuja ajatuksia päässäsi. Se että sinulla teetetään(?) töitä ja tekemisisiä ei arvosteta on väärin. Samoin kun se että sinua on fyysisesti pahoinpidelty. Vaikka nyt tunnet olevasi ihan "normaalissa" mielentilassa niin kaikki nämä kokemukset voivat pulpahtaa myöhemmin ja ehkä ikävästikkin. Ja haluatko "kestää" lapsuusvuotesi vai nauttia niistä? Luulen että lapsilla on luontainen kyky ja tarve rakastaa vanhempiaan sen takia vanhemmille antaa paljon anteeksi, sellaista mitä ei ymmärrä ja sellaista jota jollekkin toiselle ei edes antaisikaan.
Olisiko mahdollista mennä keskustelemaan jonkun ammatti ihmisen kanssa? Kouluterveydenhoitaja? Voi olla että vanhemmillasi on ollut joku kriisi juuri syntymäsi aikoihin ja he jotenkin liittävät sinut nyt siihen. VAIKKEI SE SINUSTA JOHDU!! mutta silti ehkä vanhempasi tarvitsisivat apua että voisivat olla parempia vanhempia (kun ei sekään mikään walk in a park ole, vanhemmuus)
Kaikki lapset ansaitsevat hyvän kodin ja rakastavat vanhemmat. Samoin sinä.

Hei... Kuulostat vähän samalta kuin minä joskus nuorempana. Minun mielestäni olin vankina talossa ja olin kuin orja, joka pakotetaan tekemään kaikkea, vaikka olinkin uupunut. Mitään ei olisi saanut kuitenkaan tehdä. Nyt jälkeenpäin olen ymmärtänyt, etten ollut mikään vanki, äitini ei vain itse jaksanut tehdä kaikkea, eikä sallinut minulle kaikkea, mitä muut vanhemmat sallivat lapsilleen. Kyllä minäkin sain tukkapöllyä ja nippureita, mutta tuskin olisin ilman niitä oppinutkaan. Olen kiitollinen vanhemmilleni, he opettivat jo nuorena minulle, ettei mitään saa tekemättä ja ilmaiseksi. Yritä siis sinäkin ymmärtää vanhempiasi, jos heillä on rankkaa töissä tai jotakin muuta vaikeaa menossa. Tosin minun on niin vaikea mennä sanomaan sinulle mitään, kun en asiasta tiedä kaikkea...

minä luulin että oma mutsini on nalkuttaja mutta tuo on kyllä julmaa on ihme että olet pysynyt noin tervejärkisenä, minä kun taas hangoittelen vastaan kaikessa ja teen ne asiat mistä varoitetaan poltan,ryyppään,tappelen muiden poikien kanssa.
kuitenkin loppujen lopuksi oma äitini on se ihminen joka minua eniten on rakastanut ja kaikista vilpittömin siinä suhteessa, en tiedä mitä tekisin jos minulla ei olisi sellaista turvaa en voi muuta kuin tuntea myötä sääliä josta ei ole mitään iloa.

Tämä siis ei ole provo? Kuulostaa järkyttävältä, ettei ole edes sitä pientä hyvää siellä jossakin, tunnetta että välitetään...
Hassulta kuulostaa myös se, että vaikka isäsi lyö sinua ja ihan kunnolla ? rakastat silti isääsi, mutta äitiäsi et jaksa rakastaa ?? koska hän kohtelee sinua välinpitämättömästi???????

Isäsihän kohtelee sinua aivan yhtä huonosti kuin äitisikin, hän vain toteuttaa sen eri tavalla: hakkaamalla. Miksi se ei ole niin paha, kuin henkinen väkivalta? Samaa välinpitämttömyyttähän se on. Tai ehkä enemmänkin kyvyttöyyttä osoittaa rakkautta ja hyväksyä lapsi sellaisena kuin tämä on.

Kannattaisi mennä ihan tosissaan jonnekin juttelemaan. Perheneuvola voisi olla hyvä paikka. Siellä on psykologeja, jotka kohtaavat samankaltaisia ongelmia päivittäin ja ovat koulutettuja, osaavat suhtutua paremmin kuin kouluterveydenhoitajat. Omat kokemukseni kouluterv.hoitajista eivtä ole kovin hyviä: tytäreni kävi myös hänen luonaan kun meillä oli todella tiukat välit ja vaikka hän oli kovin myötämielinen tytärtä kohtaan, hän tuomitsi minut, empatia- ja ymmärryskyky siis sille toiselle osapuolelle puuttui. Perheneuvolan asiantuntijoilla olisi laajempaa näkemystä, pystyvät näkemään kokonaisuuden ja olemaan tuomitsematta ketään, syytelemättä, koska se ei auta ketään, se vian pahentaa.

Mielestäni myös vanhempasi tarvitsisivat apua. Asut kotona vielä pitkään...
Sukupuolesi ei ole sinun vikasi.
Mutta "vääränlaista" lasta on helppo lyödä.
Olin itsekin sellainen "väärä" lapsi: isä luuli, etten ole hänelle (vaikka olen hyvin isäni näköinen!!!) ja kait äidillä oli vaikeaa rakastaa minua tämän syyllisyyden ja perättömien syytosten alla,joten minä olin se, joka sai selkäänsä ihan tyhjästä, silloinkin kun siskot kiusasi, ja minä huusin, minä sain selkäsaunan - ja sisaret nauroi vieressä!

Se, että poikakaverisi on JO 18-v. ja sinä VASTA 14-v. on aika iso ikäero!!! tässä vaiheessa! joten voi olla, että vanhempasi eivät tätä hyväksy. Varaudu siis v altavaan vastutukseen! Hyväksikäytön pelko siinä todellakin on, olet vielä alaikäinen, ns. "sakkolihaa". OIkeastaan olet vielä aivan lapsi.
Miksi muuten poikakaverisi ei voisi soittaa sinulle?? Sano hänelle, ettei sinula ole mahdollisuutta soittaa, pojan on otettava yhteyttä! Sopikaa asiat ja viestit niin, että sinä laitat tekstarin =halvempaa, tai laitat killerin. Hän tietää sitten soittaa sinulle.
Miksi se ei käy näin päin?

Toivotan jaksamista sinulle!