Kaikki äidit(tai isät),katseet tänneppäin!

Jos jaksaisit lukea niin olisin kiitollinen..
Hei!
Olen 14v. nuori nainen(kuten minua nimitetään) ja olen erittäin kunnollinen/normaali ihminen..
Ongelmani on tämä; aina kun siivoan(eli imuroin,pesen ja kerään sisarusteni roinat lattioilta) niin saan osakseni pelkkää valitusta, eli äitini valittaa aina että "miksi helvetissä täällä on taas näin sotkuista" sitten se komentaakin minut siivoamaan taas.. olen aina halunnut olla äidilleni mieliksi, mutta aina hän valittaa "voi saatana, taasko noita hirveitä mustia vaatteita/voi helvetti mikset voisi tehdä jotain kunnolla vaivainen 8½ matikan kokeesta!".. Tuollaista minulla on.. Kaiken lisäksi, olen ei toivottu tähän perheeseen, minusta suunniteltiin alunperin poikaa ja siitä saan usein kauhean valitusryöpyn niskaani.. Isäni löi minua usein kun olin pieni, mutta silti, rakastan häntä.. Ja muutenkin, sisaruksiani aina hellittiin ja hoivattiin kun heille sattui jotain ikävää, minun käskettiin painua helvettiin.. Vaikka elämässäni on vastoinkäymisiä, niin ihmisenä olen säilynyt, kaikki kyllä ihmettelevät kun en polta tai juo, enkä viiltele itseäni, vaikka minua noin kohdellaan.. en myöskään hangoittele vanhempiani vastaan ja siitä on esimerkkinä koulunkäynti (nrot 8&9&10) enkä halua elämääni typeryyksillä pilata, eli suomeksi sanottuna haluan kunnon työn aikuisena... Ja nyt löpinä sikseen..

Eli, ongelmani;
olen rakastunut ja sen takia puhelinlaskuni ovat kasvaneet(siis seurustelen) ja siitä minua rangaistaan vaikka miten.. Pelkään kertoa äidilleni poikaystävästäni, koska hän sanoi suunnilleen näin, "jos uskallatkin niitä äijjiäsi tänne tuoda niin häädämme ne hyypiöt pois", eli sellaista.. Kaiken lisäksi poikaystäväni on 18v., ei, hän ei käytä minua hyväkseen... Hän on se ensimmäinen ihminen joka rakastaa minua ja vain hänelle olen näyttänyt sen miten osaan rakastaa.. Vaikka ikäeroa meillä on neöjä vuotta, niin mitä sitten? Eihän se ikäero miltään tunnu muutaman vuoden päästä..

Kysymys; Mitä tekisin? Kiitos kaikille jotka jaksoivat lukea ja vielä enemmän kiitosta niille jotka jaksoivat vastata
131590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

HIenoa että olet jaksanut säilyttää myönteisen mielenlaatusi! Vaikka sinulla ei todellakaan ole helppoa. Kyllä varmasti ainakin ajan mittaan käy liian rankaksi yksin yrittää ylläpitää sopua ja niellä kaikki nuo moitteet, sitä katkeroituu ja alkaa potea pahaa oloa. Siis jotenkin pitäisi puoliasikin pitää, minkä ei toki tarvitse tarkoittaa että alat riidellä tai sanoa äidille samalla tavalla takaisin. Mutta yritä kertoa, ihan rauhallisesti, miltä tuo kaikki sinusta tuntuu. Tai sano rauhallisesti että olet siivonnut tai koenumero on tarpeeksi hyvä, niin olet kuitenkin silloin esittänyt omankin kantasi. Vaikka näyttää ettei sanomasi mene perille, niin kyllä se kuulluksikin tulee.

Kyllä kai ne kohtuuttomaltakin tuntuvat vaatimuksetkin kuitenkin pohjimmaltaan kertoo että vanhemmat välittävät sinusta ja haluavat sulle parasta, mutta heiltä puuttuu taito osoittaa sitä muuten kuin kontrolloimalla tekemisiäsi, ts ylihuolehtien. Ylihuolehtimista voisi vähentää se että tuntisivat sinut paremmin. Juttele, kerro asioitasi, yritä lisätä positiivista kontaktia vaikka puhumalla säästä.

Taitaa olla myös ainoa keino sada vanhemmat hyväksymään poikaystävä kertoa hänestä ja yhteisistä harrastuksistanne niin että turhat ennakkoluulot karisevat. Tutustuta hänet vanhempiisi. Kun tuot pojan kotiin sovi hänen kanssaan että menette yhdessä tervehtimään tai juttelemaan vähäksi aikaa myös vanhempiesi kanssa. Minusta tuo ikäero ei haittaa. Onnellista että sinulla nyt on läheinen ihminen, jonka kanssa varmaan voit näitäkin asioita miettiä. Onnea matkaan!

Äänestä

munkin äiti valittaa koko ajan, että miks kukaan ei oo siivonnu.Mä tiskaan ja siivoon koko ajan ja hoidan serkkujani ja veljeeni. Veljelläni on jalka kipee!

Äänestä
  • tuohan on juuri sitä! Minun veljelläni jäi pikkusormi oven saranan väliin ja siltä lähti kynsi irti.. Nyt olen veljeäni hoitanut, enkä ole saanut mitään kiitosta

    Äänestä

moikka! mä olen tosi pahoillani.. mulla on ollu melkein samanlainen lapsuus.. muistas kuitenki se ettet ole yksin. sulla on ihana poikaystävä ja saat olla sen kanssa eikä sitä kukaan estele.. jaksa vielä muutama vuosi ja sitten jo muutat kotoa pois.. kyllä se äitisi vielä ymmärtää sen minkälainen se on sinulle ollut.. paljon jaksamista sinulle ja rakkautta minulta!!!

Äänestä
  • Kiitos sinulle..*halaa*... Kyllä ehkä ymmärtää, toivon

    Äänestä

Ei meistä kukaan täydellinen ole mutta kuulostaa siltä että sinä ainakin yrität. Vaikuttaa myös siltä että sinulla on fiksuja ajatuksia päässäsi. Se että sinulla teetetään(?) töitä ja tekemisisiä ei arvosteta on väärin. Samoin kun se että sinua on fyysisesti pahoinpidelty. Vaikka nyt tunnet olevasi ihan "normaalissa" mielentilassa niin kaikki nämä kokemukset voivat pulpahtaa myöhemmin ja ehkä ikävästikkin. Ja haluatko "kestää" lapsuusvuotesi vai nauttia niistä? Luulen että lapsilla on luontainen kyky ja tarve rakastaa vanhempiaan sen takia vanhemmille antaa paljon anteeksi, sellaista mitä ei ymmärrä ja sellaista jota jollekkin toiselle ei edes antaisikaan.
Olisiko mahdollista mennä keskustelemaan jonkun ammatti ihmisen kanssa? Kouluterveydenhoitaja? Voi olla että vanhemmillasi on ollut joku kriisi juuri syntymäsi aikoihin ja he jotenkin liittävät sinut nyt siihen. VAIKKEI SE SINUSTA JOHDU!! mutta silti ehkä vanhempasi tarvitsisivat apua että voisivat olla parempia vanhempia (kun ei sekään mikään walk in a park ole, vanhemmuus)
Kaikki lapset ansaitsevat hyvän kodin ja rakastavat vanhemmat. Samoin sinä.

Äänestä
  • Kyllä niinhän ne voivat, mutta jos niin käyn niin olen vannonut itselleni etä menen psykiatrille tai vastaavaa.. Noh, mielummin nauttisin, mutta kyllä, uskoisin myös kestäväni tämän.. Voisinhan mennä kouluterveydenhoitajan puheilla, mutta hän on vaan..niinnno.. sellainen vähän epämiellyttävä persoona.. Ehkä oli, tai voi se siitäkin johtua, kun äitini jäi traktorin alle joskus vuonna -86 ja isäni oli kuskina, äidilläni painui lanti kasaan jne.. joten minut tuotiin maailmaan keisarileikkauksella.. Mikäli se siitä johtuu.. Mutta syy voikin olla siinä koska minusta toivottiin todella kovaa poikaa, ja sitten en ollutkaan poikalapsi.. Kaiken lisäksi olen kuullut että vanhempani halusivat kaksi lasta POJAN ja tytön, mutta he jatkoivatkin lapsen hankintaa sisareni syntymän jälkeen ja toisenkin sisareni jonka jälkeen syntyikin poika, sen jälkeen he eivät enää lapsia hankkineet.. jne..

    Noh, mutta menenpä nukkumaan

    Äänestä

Hei... Kuulostat vähän samalta kuin minä joskus nuorempana. Minun mielestäni olin vankina talossa ja olin kuin orja, joka pakotetaan tekemään kaikkea, vaikka olinkin uupunut. Mitään ei olisi saanut kuitenkaan tehdä. Nyt jälkeenpäin olen ymmärtänyt, etten ollut mikään vanki, äitini ei vain itse jaksanut tehdä kaikkea, eikä sallinut minulle kaikkea, mitä muut vanhemmat sallivat lapsilleen. Kyllä minäkin sain tukkapöllyä ja nippureita, mutta tuskin olisin ilman niitä oppinutkaan. Olen kiitollinen vanhemmilleni, he opettivat jo nuorena minulle, ettei mitään saa tekemättä ja ilmaiseksi. Yritä siis sinäkin ymmärtää vanhempiasi, jos heillä on rankkaa töissä tai jotakin muuta vaikeaa menossa. Tosin minun on niin vaikea mennä sanomaan sinulle mitään, kun en asiasta tiedä kaikkea...

Äänestä
  • Siis, kyllä tiedän ettei mitään saa ilmaiseksi ja tekemättä, sen olen aina(siis melkein aina)ymmärtänyt.. Siis isäni suoraan sanottuna lyö minua, ei tukista eikä mitään nippureita(?) anna... Noh, mutta pitänee mennä

    Äänestä

minä luulin että oma mutsini on nalkuttaja mutta tuo on kyllä julmaa on ihme että olet pysynyt noin tervejärkisenä, minä kun taas hangoittelen vastaan kaikessa ja teen ne asiat mistä varoitetaan poltan,ryyppään,tappelen muiden poikien kanssa.
kuitenkin loppujen lopuksi oma äitini on se ihminen joka minua eniten on rakastanut ja kaikista vilpittömin siinä suhteessa, en tiedä mitä tekisin jos minulla ei olisi sellaista turvaa en voi muuta kuin tuntea myötä sääliä josta ei ole mitään iloa.

Äänestä
  • Näinhän se vaan on...

    Äänestä

Tämä siis ei ole provo? Kuulostaa järkyttävältä, ettei ole edes sitä pientä hyvää siellä jossakin, tunnetta että välitetään...
Hassulta kuulostaa myös se, että vaikka isäsi lyö sinua ja ihan kunnolla ? rakastat silti isääsi, mutta äitiäsi et jaksa rakastaa ?? koska hän kohtelee sinua välinpitämättömästi???????

Isäsihän kohtelee sinua aivan yhtä huonosti kuin äitisikin, hän vain toteuttaa sen eri tavalla: hakkaamalla. Miksi se ei ole niin paha, kuin henkinen väkivalta? Samaa välinpitämttömyyttähän se on. Tai ehkä enemmänkin kyvyttöyyttä osoittaa rakkautta ja hyväksyä lapsi sellaisena kuin tämä on.

Kannattaisi mennä ihan tosissaan jonnekin juttelemaan. Perheneuvola voisi olla hyvä paikka. Siellä on psykologeja, jotka kohtaavat samankaltaisia ongelmia päivittäin ja ovat koulutettuja, osaavat suhtutua paremmin kuin kouluterveydenhoitajat. Omat kokemukseni kouluterv.hoitajista eivtä ole kovin hyviä: tytäreni kävi myös hänen luonaan kun meillä oli todella tiukat välit ja vaikka hän oli kovin myötämielinen tytärtä kohtaan, hän tuomitsi minut, empatia- ja ymmärryskyky siis sille toiselle osapuolelle puuttui. Perheneuvolan asiantuntijoilla olisi laajempaa näkemystä, pystyvät näkemään kokonaisuuden ja olemaan tuomitsematta ketään, syytelemättä, koska se ei auta ketään, se vian pahentaa.

Mielestäni myös vanhempasi tarvitsisivat apua. Asut kotona vielä pitkään...
Sukupuolesi ei ole sinun vikasi.
Mutta "vääränlaista" lasta on helppo lyödä.
Olin itsekin sellainen "väärä" lapsi: isä luuli, etten ole hänelle (vaikka olen hyvin isäni näköinen!!!) ja kait äidillä oli vaikeaa rakastaa minua tämän syyllisyyden ja perättömien syytosten alla,joten minä olin se, joka sai selkäänsä ihan tyhjästä, silloinkin kun siskot kiusasi, ja minä huusin, minä sain selkäsaunan - ja sisaret nauroi vieressä!

Se, että poikakaverisi on JO 18-v. ja sinä VASTA 14-v. on aika iso ikäero!!! tässä vaiheessa! joten voi olla, että vanhempasi eivät tätä hyväksy. Varaudu siis v altavaan vastutukseen! Hyväksikäytön pelko siinä todellakin on, olet vielä alaikäinen, ns. "sakkolihaa". OIkeastaan olet vielä aivan lapsi.
Miksi muuten poikakaverisi ei voisi soittaa sinulle?? Sano hänelle, ettei sinula ole mahdollisuutta soittaa, pojan on otettava yhteyttä! Sopikaa asiat ja viestit niin, että sinä laitat tekstarin =halvempaa, tai laitat killerin. Hän tietää sitten soittaa sinulle.
Miksi se ei käy näin päin?

Toivotan jaksamista sinulle!

Äänestä
  • Ei ole provo, ei...
    Kyllä minä äitänikin rakastan, taisi vaan jäädä viestistä pois..

    Kyllä se sitä välinpitämättömyytä on, valitettavasti..

    Kyllähän ovisin juttelemaan jolle kulle mennä, mutta siinä on taas eräs pelko, mutta ei siitä enempää..

    No juu..
    Olen pahoillani puolestasi, että sinäkin olit/olet "vääränlainen lapsi"..

    Niin hän on JO ja minä VASTA, mutta kyllä se siitä..
    Ei enää kuin pari vuotta ja kaikki on kunnossa.. (oikeastaan hän on 17½v., mutta mutta).. Jaa, vai sakkolihaa, noh, ehkäpä, mutta naitsyt edelleen, kunnes 16v. täytän(niin sovimme)..
    Lapsihan minä, myönnetään, mutta rakastunut, sille en mitään mahda..
    Soittelemme kyllä molemmat vuorotellen toisillemme, mutta aina puhelut venähtävät.. Krhm..

    Kiitos toivotuksista ja tottakai jaksan..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Murrosikäinen,jolla on ongelma kirjoitti:

Jos jaksaisit lukea niin olisin kiitollinen..
Hei!
Olen 14v. nuori nainen(kuten minua nimitetään) ja olen erittäin kunnollinen/normaali ihminen..
Ongelmani on tämä; aina kun siivoan(eli imuroin,pesen ja kerään sisarusteni roinat lattioilta) niin saan osakseni pelkkää valitusta, eli äitini valittaa aina että "miksi helvetissä täällä on taas näin sotkuista" sitten se komentaakin minut siivoamaan taas.. olen aina halunnut olla äidilleni mieliksi, mutta aina hän valittaa "voi saatana, taasko noita hirveitä mustia vaatteita/voi helvetti mikset voisi tehdä jotain kunnolla vaivainen 8½ matikan kokeesta!".. Tuollaista minulla on.. Kaiken lisäksi, olen ei toivottu tähän perheeseen, minusta suunniteltiin alunperin poikaa ja siitä saan usein kauhean valitusryöpyn niskaani.. Isäni löi minua usein kun olin pieni, mutta silti, rakastan häntä.. Ja muutenkin, sisaruksiani aina hellittiin ja hoivattiin kun heille sattui jotain ikävää, minun käskettiin painua helvettiin.. Vaikka elämässäni on vastoinkäymisiä, niin ihmisenä olen säilynyt, kaikki kyllä ihmettelevät kun en polta tai juo, enkä viiltele itseäni, vaikka minua noin kohdellaan.. en myöskään hangoittele vanhempiani vastaan ja siitä on esimerkkinä koulunkäynti (nrot 8&9&10) enkä halua elämääni typeryyksillä pilata, eli suomeksi sanottuna haluan kunnon työn aikuisena... Ja nyt löpinä sikseen..

Eli, ongelmani;
olen rakastunut ja sen takia puhelinlaskuni ovat kasvaneet(siis seurustelen) ja siitä minua rangaistaan vaikka miten.. Pelkään kertoa äidilleni poikaystävästäni, koska hän sanoi suunnilleen näin, "jos uskallatkin niitä äijjiäsi tänne tuoda niin häädämme ne hyypiöt pois", eli sellaista.. Kaiken lisäksi poikaystäväni on 18v., ei, hän ei käytä minua hyväkseen... Hän on se ensimmäinen ihminen joka rakastaa minua ja vain hänelle olen näyttänyt sen miten osaan rakastaa.. Vaikka ikäeroa meillä on neöjä vuotta, niin mitä sitten? Eihän se ikäero miltään tunnu muutaman vuoden päästä..

Kysymys; Mitä tekisin? Kiitos kaikille jotka jaksoivat lukea ja vielä enemmän kiitosta niille jotka jaksoivat vastata

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu