EI ENÄÄ KESKUSTAA

Hyssälä ja Risikko vaan puuttuvat oluen hintaan, niinkuin se olisi jokin maailman isoin asia. Luulisi olevan muutakin tekemistä peruspalveluministerillä!

En enää koskaan äänestä Keskustaa tämän jälkeen, toivottavasti muitakin liittyy mukaan!

t. ex äänestäjä
5256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Heh heh.

Äänestä

oli kuin musiikkia korville, emme koskaan äänestä kepua lähellä olevia piirejäkään.

Äänestä

aikojaan, vaikka ei sen niin väliä. Kunhan niitä riittää rengeiksi isännille ja ylimääräiset saavat mennäkkin. Eivätpä ole yhteiskunnan elätteinä. :)

Leikki sikseen! ;)

Viinan haittoja maksaa veronmaksajat enemmän kuin maataloustukia vuodessa tässä valkoisessa Suomessa!

Yksi maksan siirto maksaa 40 000 €. Jos näitä pystytään estämään edes muutama sillä, että viinaksia ei saa polkuhintaan, niin siitä hyötyvät sekä punikit että normaalit ihmiset.

On kuitenkin otettava huomioon, että viina tuo sievoisen summan verotuloja valtiolle, koska sen myyntikin on monopoliasemassa. Virossa sitä saa lähes kaupasta kuin kaupasta. Ovat siis jo enemmän vapaammassa EU:ssa kuin me. Sitä en tiedä, että onko se hyvä vai huono asia.

Viina on viisasten juoma. Kohtuullisesti käytettynä ei siitä haittaakaan juuri ole. Viinin jopa todetaan edistävän terveyttä (puhutaan yhdestä lasillisesta päivässä). Toiset tutkimukset kiistävät tämän, mutta ainakin ruoan kanssa lasi viiniä ei tunnu kohtuuttomalta.

Itselläni on aina ollut varaa ostaa Suomen Alkosta se vähäinen viini ja viina määrä, jonka kulutan. Hinnan korotuksista kauhistuneiden pitäisi olla enemmän huolissaan viinan kulutuksestansa ja sen aiheuttamasta terveysriskeistä. Jos ei ole varaa ostaa vuoden viinoja Alkosta, niin sitten on todella P.A. tai kuluttaa niin paljon, että se on jo hengenvaarallista!

Ainahan voi mennä autoineen Viroon ja hakea suuren määrän halvemmalla kuin täältä, mutta kannattaa jättää se rekka kotiin. Eivät tullissa usko millään selityksiä omaan käyttöön tulevista viinaksista! ;)

Äänestä
  • Edellinen kirjoittaja puki sanoiksi meidän monen ajatukset. Viina ei todellakaan ole liian kallista ja jos on niin voi jättää kyllä ostamatta. Mielestäni suurempi murhe on miten viinan kulutusta saisi laskettu. Vähäisestä käytöstä on menenlaisia tutkimuksia ja tuloksia, mutta yksikään lääkeri ei viinaa suosittele koska sen käyttö ei aina jää siihen pariin lasilliseen.

    Aloittajalle tiedoksi, että Risikko taitaa olla kokoomuslainen?

    Äänestä

Rouvat hyssälä ja risikko tässä meillä on varsinainen kaksikko, hyi helvetti luulisi jo itseäänkin hävettävän mutta eiväthän tuollaiset osaa. Sairaat ja vanhukset heitteillä ja nämä kaksi vaan porskuttavat tyhmän ylpeinä eivätkä älyä erota.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


KOSKAAN! kirjoitti:

Hyssälä ja Risikko vaan puuttuvat oluen hintaan, niinkuin se olisi jokin maailman isoin asia. Luulisi olevan muutakin tekemistä peruspalveluministerillä!

En enää koskaan äänestä Keskustaa tämän jälkeen, toivottavasti muitakin liittyy mukaan!

t. ex äänestäjä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu