Kun lähden ulos, kuvittelen puolituttujen ajavan ohi ja näkevän minut. Joten kiinnitän koko ajan huomiota liikkeisiini ja kasvon ilmeisiin. Pyrin kävelemään itsevarman ja rennon näköisesti liioittelematta, kasvoilla perus ilme. Pelkään vaan että jännitykseni näkyy kasvoista ja liikkeistäni ja otsa on kurtussa ja kävely on tönkköä. Tarkkailen itseäni heijastavista pinnoista ja peileistä. En yhtään tykkää kävellä pitkiä matkoja koska tulee olo että ohi ajavat puolitutut saavat kuvan ettei minulla ole kavereita jotka voisivat antaa kyydin ja että kävely olisi jotenkin säälittävää. Olen myös epävarma ulkonäöstäni, pelkään että näytän jotenkin hassulta. En löydä sopivia vaatteita missä voisin häpeilemättä kävellä. Aina tuntuu että näytän liian persevältä, huomiotaherättävän hoikalta, oudolta tai rumalta.
Heh olen joskus itseäni tarkkaillessani kävellyt ohi määränpään tai kävellyt päin punaisia kun olen niin keskittynyt vain siihen miltä näytän ja keskittynyt että "oikee, vasen, oikee, vasen, älä liukastu tai näytä siltä että kävelisin jalat haarallaan arastellen liukkaita kohtia sepä tyhmältä näyttäisikin".
Muilla samaa?
Heh olen joskus itseäni tarkkaillessani kävellyt ohi määränpään tai kävellyt päin punaisia kun olen niin keskittynyt vain siihen miltä näytän ja keskittynyt että "oikee, vasen, oikee, vasen, älä liukastu tai näytä siltä että kävelisin jalat haarallaan arastellen liukkaita kohtia sepä tyhmältä näyttäisikin".
Muilla samaa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
minulla taas on semmoista etten yhtään tykkää että joku miespuolinen tuijottaa tai hymyilee minulle kun olen lenkillä,kävelemässä..haluan aina siinä tilanteessa jos huomaan sitä tapahtuvan litistyä "pannukakuksi" siis littanaksi,huomaamattomaksi ..jotenkin se vain ahdistaa tai sitten närkästyn..
ja jos joku huutaa jotain perään haluasin mennä mottaamaan..
sillä haluan huomiota vain siltä yhdeltä ihmiseltä jostä tykkään..muut joutakoon helvettiin..
kuka muka suaki kattois?
mulla on tollainen tunne silloin kun tunnen olevani ruma..olen valinnut ihan väärät vaatteet ja muutenkin olen ehkä väsynyt ja ränsistynyt työpäivän jälkeen...silloin ilmekin kyllä on usein sellainen että miehet kääntävät nopeasti pään pois jos mulkaisen heitä:D
Missä asut? Täällä Helsingissä on (tänne hiljan muualta muuttaneen) käytännössä täysin mahdoton törmätä puolituttuihin tai täystuttuihin missään päin kaupunkia.
Ei kävelyssä ole mitään säälittävää. Se on ekologista ja terveellistä.
Saahan sitä itseään tarkkailla, mutta se tarkkailu voi helposti karata käsistä. Jos pidät ikkunoista heijastuvasta näkymästä, niin hyvä. Unohda tarkkailu ja keskity elämään.
jep, olenkin suunnitellut muuttavani helsinkiin tai johonkin suurimmista kaupungeista. olisi ihanaa olla rauhassa suurkaupungin vilinässä, joka päivä uusia naamoja...ja voisi mennä vaikkapa yksin kahville eikä heti olisi pällistelijöitä että mites tuo nyt yksin on....)
Tuo oli kuin omasta suusta. Kärsin aivan samoista vaivoista, toisinaan enemmän, joskus vähemmän mutta pääpiirteittäin aivan sama. Olisikohan sosiaalisen tilanteen pelko kyseessä?
Olen huomannut että mitä suurempi ihmismassa ja liikenne, sitä helpompi kadottaa itsensä virran mukaan eikä tarvitse pohdiskella puolituttuja, tuttuja tai muitakaan. Olo on jatkuvasti kuin olisi tarkkailun alla.
Apua olen hakemassa pian, sinunkin kannattaa, aloittamalla vaikka terveyskeskuslääkärillä käynnistä.
Helsingissä aina asuneelle kaupunki ei tunnu kovin suurelta. Tuttuihin ei voi olla törmäämättä ja tuntemattomatkin tuntuvat usein tunnistavan ja kommentoivat toisilleen; "tossa menee toi, se katsoo aina oudosti" tms.
tuttua on. nimenomaan se että puolitutut näkevät autoistaan ja tarkkailevat kasvojeni ilmeitä! täysin naurettavaa eikä todellakaan normaalia miettiä tuollaisia mutta siinä yksi niistä lukuisista ongelmista joita olen kehittänyt itselleni...