Kortisonipiikki olkapäähän

kipuileva

Sain tuossa torstai aamulla kortisonipiikin olkapäähäni, ja tiedän tuon olevan monesti kivulias operaatio. Nyt hirvittävää särkyä on jatkunut torstai-illasta lähtien, ja säryn lisäksi en pysty liikuttamaan kättäni juuri lainkaan, en nostamaan vaakatasoon, en kurkottamaan taakse tai eteen. Heti tuntuu vihlovaa kipua, kuin puukolla lyötäisiin. Kysyisinkin nyt kokemuksia ihmisiltä jotka ovat myös kortisonipiikkiä saaneet, onko kipuni ja se etten saa kättä liikutetuksi normaalia, ja kuinka kauan tätä pitäisi kärsiä?

25

40653

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arska

      Ei piikistä ole minulle tullut kertaakaan jälkikipua. Olen saanut puolisen tusinaa kortisoonia kolmen vuoden aikana. Joka kerta kipu katosi vuorokaudessa - ja alkuperäinen palasi takaisin noin 3kk kuluttua. Nyt olkapää leikattiin ja perusvika korjattiin kirurgisesti.
      Siis mene heti uudestaan lekurille. Joko piikki poisti jonkin kivun ja toi esille varsinaisen kipupaikan. Tai piikki on laitettu väärään paikkaan joka aiheuttaa särkyä.

    • paljon kipua?

      Kun piikki laitetaan oikeaan paikkaan ja oikeasta syystä ei kipua tunnu. Itse en tunne ketään, joka olisi olkapään kortisonipiikistä merkittävää apua saanut, toistakymmentä piikitettyä tunnen. Olkapäässä se lienee aika turha?

    • kipu loppui

      eikä itse pistos sattunut ollenkaan! Tosin vain ensimmäinen piikki auttoi merkittävästi. Niitä oli nääs kolme.

      Tuntuu kummalta tuo kipu sinulla, ei tainnut olla oikea lääke ollenkaan!

      Mulla eilen leikattiin olkapää, se oli avoleikkaus ja nyt alkaa särky kipupumpun poistamisen jälkeen. Neljä viikkoa tyynyn kanssa elämistä - voi ei!

      Mä menisin sinuna lääkäriin uudestaan pikaisesti jotta saisin kipulääkettä ja lähetteen tutkimuksiin (esim UÄ)!

      • kipuileva

        Soitin tosiaan eilen asiasta päivystykseen, jossa he suhtautuivat hyvin välinpitämättömästi. Käskivät odottaa maanantaihin ja soittaa sitten uudelleen. Noh, kivut jatkuvat ja ilman vihlovaa kipua ei kättä edelleenkään voi liikuttaa. Huomenna siis uusi yritys.

      • elivii
        kipuileva kirjoitti:

        Soitin tosiaan eilen asiasta päivystykseen, jossa he suhtautuivat hyvin välinpitämättömästi. Käskivät odottaa maanantaihin ja soittaa sitten uudelleen. Noh, kivut jatkuvat ja ilman vihlovaa kipua ei kättä edelleenkään voi liikuttaa. Huomenna siis uusi yritys.

        Minulla piikiteltiin usein kyynärpäätä, kun on sekä tennis- että golfkyynärpää. Kerran sattui niin että kipeytyi tosi pahasti siitä piikistä. Käsi oli pari päivää ihan käyttökelvoton. Siitä se kuitenkin muutamassa päivässä hävisi pahin kipu. Kun sanoin asiasta lääkärille seuraavalla käynnilläni, hän totesi vain että niin voi joskus käydä.

    • kipuilija minäkin

      Minulle on kolmen vuoden aikan piikitetty aika monta kertaa kortisonia olkapäihin (molempiin). Lisäksi myös kyynärpäähän (vaivaa myös tennis- ja golfkyynärpäät).

      Muutaman kerran on käynyt niin, että käsi on kipeytynyt piikin jälkeen eikä ole kärsinyt nostaa ylös. Kipu on mennyt ohi muutamassa päivässä. Yleensä piikki alkaa vaikuttamaan vasta noin 5 vuorokauden jälkeen.

      Joku kommentoija sanoi, että ei tunne ketään, jolle piikki olisi auttanut. Se vähän riippuu vaivasta eli mikä siellä olkapäässä kipuilee. Jos piikki ei auta niin sitä ei kannata ottaa. Itselläni on apu yleensä tullut 1-2 kuukaudeksi. Jonka jälkeen kipu palaa. Mutta on siis auttanut aina pariksi kuukaudeksi.

      Nyt on sama juttu kuin toisella kommentoijalla eli 2.1. on olkapääleikattu ja tyynyhoidolla ollaan kolmisen viikkoa.

    • kipuileva

      Kävin tuossa tänään sitten lääkärillä, ja hän määräsi tulehduskipulääkkeitä, piikki ilmeisesti ärsytti olkapäätäni entisestään. Lääkäri myös sanoi, että seuraavaksi on keksittävä jokin toinen hoitomuoto kortisonipiikin tilalle. Haluaisin magneettikuvaan, mutta eivät sinne tuolta julkiselta ole suostuneet lähettämään. Kivuista kärsitty nyt enemmän ja vähemmän yli vuoden verran. Taitaa siis matka johtaa seuraavaksi yksityiselle, tulee sitten kalliiksi tai ei.

    • zsami

      Sain 4-5 piikiä kortisoonia (piikki sisälti puudutusaineen ja kortisonin)olkapäähän eikä koskaan ollut tuollaista kipua, onko olkapää kuvattu? muakin piikiteltiin ja sitten halusin oryopedille, nyt olkapää leikattu kahdesti, ja sairaslomalla ollaan ja kuntoutus jatkuu, sekä uudelleenkoulutus toiseen ammattiin, en pysty jatkamaan nykyisessä työpaikassani.

      Ja vielä....ensimmäinen ortopedi ei lähtenyt leikkaamaan olkapäätäni, sanoi vaan että on rappeumaa enkä tyytynyt vastaukseen vaan menin toiselle joka nyt sitten on laikannut olkapääni kahdesti.
      Ahdasolkapää, solisluun päätä taltattiin ja labrum revennyt 3:sta kohdasta irti kiinnitettiin 3:lla ankkurilla

      • ...ttaa!!!

        on ollut toisaalta helpottavaa toisaalta vieläkin masentavampaa lukea toisten kommentteja ja tarinoita omista kokemuksistaan.
        itselläni on juuri nyt melko akuutti vaihe olkapääni kanssa. sain noin kaksi viikkoa sitten diagnoosin kiertäjäkalvosin oireyhtymä, sitä edelsi ensin kortesonipiikki ja tabut viikon loman kanssa. kun juttu uusiutui menin oikein ortopedille, joka antoi vielä yhden piikin ja lähetteen kuntoutukseen ja lomaa kaksi kuukautta. nyt meinaa hermot mennä kun tuntuu ettei mikään helpota, mitään ei voi tehdä, kipu on pysynyt samanlaisena.
        oletteko toiset käyttäneet tulehduskipulääkkeitä paljonkin? minua hieman pelottaa niiden jatkuva käyttö, kun eivät kai mahalle ole oikein hyväksi.
        otan vain äärimmäisessä kiputilassa, onko järkevää kuitenkin syödä niitä, kun ei oikein tiedä kauanko joutuu sitä tekeen?
        mitä lääkettä olette käyttäneet? haluaisin kuulla mielelläni jonkun " kohtalotoverin" mietteitä.
        olen 47v. nainen, vielä toistaiseksi työelämässä.

      • veteraani!
        ...ttaa!!! kirjoitti:

        64-v.
        Vanhoja jännerepeymiä.
        Toisessa olkapäässä jotain irtokalkkia, terävä särmä ja uudempi repeymä.
        Hauis on hieman valahtanut alas malliin "kipparikalle".

        En ole suostunut kortisonipiikitykseen.
        eräs tuttavani otti piikkejä ja sitten kivuttomasta olkapäästä repesi jänne.
        Puukotukseen.

        En ole myöskään popsinut pillereitä.
        Geeliä olen levitellyt aina tarvittaessa.

        Nukkumaan pystyn vain toisella kyljelläni.

        Hankin yksityiseltä lähetteen yhteiskunnallisiin kuvauksiin. Röntgen ja ultraääni.

        Kuvien kanssa yksityiselle spesialistille joka kirjoitti lähetteen kunnalliseen puukotukseen.
        Jonossa olen.

        Ei tämä normaalia elämää haittaa mutta kuntosalilla rajoittaa tiettyjä punnerruksia ja myötäotteella ylätaljaa sekä leuanvetoja.
        Samoin raaat tempaukset ja työnnöt koskevat niin pirukseen että olen jättänyt väliin.

        Pitkän työttömyyden aikana javarsinkin nyt työttömyyseläkeläisenä on aikaa hoitaa kuntoa mutta olkapää asetta omat ehtonsa.

      • veteraani! kirjoitti:

        hei,
        oli oikein mukavaa ja kannustavaa saada muidenkin kohtalotovereiden kokemuksista kommentteja!
        sain uutta toivoa veteraanin kirjoituksesta, eilen illalla tuntui että en jaksa enään.
        olen itsekin hieman skeptinen mitä tulee kortisonipiikkeihin. olen kyllä niitä ottanut, mutta nyt täytyy saada jotain muuta apua. myöskään lääkkeitä en millään söisi, mutta nyt on ollut pakko!
        työvuosia vielä olisi, en haluaisi vielä pudota "oravanpyörästä" nyt tuntuu kumminkin jotenkin näköalattomalta. pessimismiä!

      • kysy lääkäriltäsi
        ...ttaa!!! kirjoitti:

        on ollut toisaalta helpottavaa toisaalta vieläkin masentavampaa lukea toisten kommentteja ja tarinoita omista kokemuksistaan.
        itselläni on juuri nyt melko akuutti vaihe olkapääni kanssa. sain noin kaksi viikkoa sitten diagnoosin kiertäjäkalvosin oireyhtymä, sitä edelsi ensin kortesonipiikki ja tabut viikon loman kanssa. kun juttu uusiutui menin oikein ortopedille, joka antoi vielä yhden piikin ja lähetteen kuntoutukseen ja lomaa kaksi kuukautta. nyt meinaa hermot mennä kun tuntuu ettei mikään helpota, mitään ei voi tehdä, kipu on pysynyt samanlaisena.
        oletteko toiset käyttäneet tulehduskipulääkkeitä paljonkin? minua hieman pelottaa niiden jatkuva käyttö, kun eivät kai mahalle ole oikein hyväksi.
        otan vain äärimmäisessä kiputilassa, onko järkevää kuitenkin syödä niitä, kun ei oikein tiedä kauanko joutuu sitä tekeen?
        mitä lääkettä olette käyttäneet? haluaisin kuulla mielelläni jonkun " kohtalotoverin" mietteitä.
        olen 47v. nainen, vielä toistaiseksi työelämässä.

        TERVE SAIRAS NUORI! on niitä särkylääkkeitä tullu syötyä noin 15vuotta kun on pakko?vasempaa olkapäähän olen saanut yhden kerran piikin noin viisivuotta sitten nyt on sitten oikean vuoro ensimaanantaina? sitä ei tiedä semmoiset kenellä ei ole tämmöisiä kipuja ollut...T:MOBIG 15mg

    • piikin saanut

      On nyt vähän vanha tämä ketju, mutta ajattelin nostaa kun on itselle ajankohtainen. Sain pari päivää sitten puuduttavan kotisonipiikin olkapäähän nivelpussitulehduksen takia. Kauankohan tällaisen piikin vaikutus kestää? Vai riippuuko annostelusta? Minulla ei piikki sattunut pajoakaan, tuntui vaan outo krohnaus luussa...

    • Jokueräs

      Kesto riippuu hirmuisesti ihmisestä, taudista ja pistoksen osumisesta. Varmaan vähän lääkkeestäkin...

      Oma kokemus sanoo, että minulle pistetyt piikit auttavat vähintään 2-3 kk. Tiedän myös tapauksia, joissa on jouduttu samaan niveleen pistämään parin viikon välein 2-4 piikkiä ennen, kun tulehdus on antanut periksi.

      • piikkejä saanut...

        Minulle on annettu useita kortisonipiikkejä olkapäähän nivelkapseliin. Ne on annettu ultraääniohjauksessa eli pistäjä on ollut radiologi. Näin siksi, että piikki menee varmasti oikeaan paikkaan. Vuosi sitten minulle annettiin neljän piikin sarja aina kahden viikon välein. Ei auttanut. Olkapää leikattiin.
        Nyt on tullut uusia oireita ja viikko sitten kokeiltiin josko piikki auttaisi. Ei auttanut. Taitaa olla edessä uusi leikkaus.

      • toipunut

        Kiitoksia tiedoista. Ei ole vaivannut juurikaan olkapää pistämisen jälkeen. Välillä vain kolottaa hieman. Tulehdusta ei ainakaan varmasti enää ole, koska ei ole kuumetta. Tuntuu siis piikki auttavan ainakin nivelpussintulehdukseen.

    • ärsyyntynyt

      Sain kaksi kortisooni piikkiä olkapäähän ja sen jälkeen alkoivat avian jumalattomat kivut. Kättä ei jaksaisi nostaa millään. Lääkäri ei edes ollut varma mikä olkapäätä vaivaa!!!! Jäätynyt olkapää tai jokin tulehdus? Eikö pitäisi tutkia tarkemmin ennen kuin pistävät. Jos olisin tämän tiennyt niin en olis mennyt lääkäriin

    • Rekitervari

      Usein todellinen vaiva selvii vasta magneettikuvauksella,kumpaakin olkapäätä hoidettu kortisonilla ja kuvauksien jälkeen leikkaukseen. Mutta taitaa olla julkisellepuolelle liian kallista hoidettavaksi. Mainostamatta Diacor/Heliö

      • veteraano

        Muutama viikko tuon yllä olevan 21.01.2008 kirjoitelmani jälkeen olkapääni leikattiin. Jänne katkaistiin ja kiinnitettiin olkavarten titaaniankkuriin. Luun päätä pyöristettiin, irtomöykky möyhennettiin pois, jänteitä hiottiin ja jännetuppeja hoonattiin. Kotiin samana päivänä.
        Olkapää oli pirun kipeä useita viikkoja. Päivittäistä kuntoutusta.
        5kk:n jälkeen tapahtui erittäin nopea normalisoituminen. Tuon jälkeen olkapää on ollut täysin moitteettomassa kunnossa. Sietää tehdä mitä tahansa, missä asennossa tahansa.

        Jos olisin tiennyt niin olisin leikkauttanut heti oireiden ilmettyä.
        T-K lekuri tarjosi kortisonia. Kieltäysyin.
        Yksityiseltä sain lähetten spesialistin kuvauksiin ja tutkimuksiin. Heppu sanoi olkapään vaativan leikkauksen.
        Kaksi mahdollisuutta. Joku leikkaa joskus julkisella puolella läheisessä keskussairaalassa tai hän kirjoittaa lähetteen määrättyyn sairaalaan nopeampaa toimenpidettä varten. Parin viikon kuluttua leikkaus tehtiin Eirassa. Asun Kaakkois-Suomessa.

        Näiden vuosienkaan jälkeen en voisi olla tyytyväisempi tulokseen. Oma hitauteni vain harmittaa.
        Hoitakaa ajoissa! Mitä nuorempana niin sitä nopeammin kuntoudutte ja aikaiemmin pääsette nauttimaan oireettomasta olkapäästä.

      • piippanana
        veteraano kirjoitti:

        Mulla vaivat alkoi noin 15 vuotta sitten. Sain monta kortisonpiikkiä, pitkiä sairauslomia. Viimein pääsin leikkaukseen, siitä on nyt 12 vuotta. Kuntouduin, palasin töihin. Olkapää oli täysin kivuton 11 vuotta mutta vuosi sitten aloin epäillä että kaikki ei ole kunnossa, alkoi olla ajoittain kipuja, voimattomuutta. Kuukausi sitten oli jo todella kipeä, myös yösärkyä oli. Viikko sitten työterveyslääkäri pisti kortisonpiikin. Ja tulehduskipulääkekuurin. Nyt kivut helpottaneet, yösärky loppunut. Mutta luulen että jatkoa seuraa, valitettavasti. ?.

    • toipuvayksilö

      Nyt on varmaankin jotain mennyt pieleen! Sain useita kortisonipiikkejä jäätyneeseen olkavarteeni. Piikin pistäminen oli kuin hyttysen pisto ja jälkikipua ei nimeksikään.
      Nyt on noin vuosi kulunut ja liikerata käsivarressa suurenee koko ajan jumppaamalla.
      Kortisonipiikkien en usko vaikuttaneen asiaan mitenkään.
      Älä anna periksi, vaadi hoitoa ja vaihda mielellään lääkäriä jos pystyt! Tsemppiä!

    • Anonyymi

      Voikko tehdä pistoksia olkapäähän kun ne ovat niin kipeät nyt yli vuosi ja voidet ja muut kipulääket ei auta voikko minä tehdä pistokset jos minulla on tahdistin laitettu?

    • Anonyymi

      Minä sain piiki olkapäähän Malmin Teveystalolla 10.7 ja tänän 24.7 ensimmäiset kaks pvä puudutus oli ja,sitten alkoi että tumispikku hiljaa yljältä alas olla raskas, hermot painoivat päänja,sieltä kaulan kautta harheille ja,selän ha sitten alaselkä ja jalat tullin kaikki niin raakana ja palavat mutta kehon osat ovat kylmänä ja pistelle kuin neuloilla koko aikaan.vain 3 erilaista uuni lääkettä 4-5 h antavat minulle rauhaa.
      Menin hyvällä.miellä että.tullo parempi että harteita ja niska olivat kipeät aina ja jumissa,janteit ha lihajset kuin terästä tehty ja he vetävät pirulisesti ja ei aina liikaa 11.00 jalkeen jo.
      Et semmoista itse itselle tämän tein.
      Lääkerit?
      Minulle oli v.2018 sydän tahdistin laitettu, he sanoivat että voi tehä pistokset.. akupunktio minulle ei saa.
      Ja en tiedä kuka voi nyt autaa?
      Terveysasema Malmilla ,tyhjät käynyt sinne ei mitä.muuta. Misstä meidän hyvä lääketiede löytää?

    • Anonyymi

      Oikea olkapää vihoitteli ja työterveys tutki. Muistaaksesni 4-5 kertaa sain kortisonipiikin joka auttoi hyvin, olisikohan ollut noin 2 kk välein. Sitten sanoivat että kortisonihoito pitää lopettaa koska se haurastuttaa olkapään jänteitä, ja sain lähetteen Peijakseen.

      Olkapää kuvattiin tarkasti magneettikuvalla ja varjoaineella. Totesivat että X- jänteessä laaja repeämä että voi katketa milloin tahansa. Tähystysleikkaus nukutuksessa ja onnistui hyvin, Sinänsä tuli se Kippari-Kallen hauis.

      Kaksi kertaa kävin Peijaksen fyssarilla joka opetti toipumisharjoitukset jotka toteutin.

      Nyt työeläkkeellä ja olkapää toimii hyvin.

    • Anonyymi

      Neljä vuotta sitten kortisooni vasenpaan olkapäähän etupuolelle , syvälle ja sanoi nyt oikeassa paikakssa, kahden viikon päästä toinen piikki ja toinen lääkäri, nosti vähän nahkasta ja piikki siihen. tänään toinen olkapää toinen lääkäri piikki olkapään takapuolelle. Miksi kaikki piikit erikohtiin? eri syvyyksiin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4592
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3533
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3414
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3350
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2930
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2680
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2360
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2351
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe