Materialistisille arvoille perustuva USA harjoittaa omituista uusliberalistista globalisaatio-opin levitystä voimakeinoin. Kyseessä on siis Amerikan Yhdysvaltojen voimapolitiikan konstein tapahtuva "vapaan maailman" laajentaminen USA:n malliseen globalisaatioon soveltuvaksi.
Toisena esimerkkinä olkoon Euroopan Unioni, joka kehittyy entistä enemmän byrokraattisemmaksi, demokraattisen valvonnan ulottumattomissa olevaksi kapitalistis-diktatoriseksi valtahirviöksi, jota hallitsee sionistinen mafia erilaisineen poliittisineen instrumentteineen. Näistä instrumenteista keskeisin on ehkä vapaamuurareiden salapuolue. Sivumennen mainittakoon, että Ranskakin on sortunut täysin sionistisen eliitin ikeen alle juutalaisen presidenttinsä, Nicolas Sarkozyn johdolla.
Mainittu sionistimafia on luonnollisesti myös jättivaltio USA:n hallinnon takana. Tämä kulminoituu akselille Israel - USA. Amerikan Yhdysvaltojen kansalaisia uhrataan sionistien alttarille, Israelin puolesta ja uusi maailma itkee, mutta ei tiedä miksi?
Maailman poliittinen tilanne näyttää siis huolestuttavalta, sillä sionistisen mafian hegemonia syvenee päiväpäivältä. Venezuela ja sen presidentti Hugo Chavez ovat erinomainen esimerkki siitä kuinka Israelin USA eturintamaa tulee vastustaa. Läntinen maailmahan on raukkamaisesti alistunut sionistisen kristittyjä ja muslimeja pilkkaavan vallan alle.
Mielestäni Latinalaisen-ammerikan tulisi Venezuelan esimerkkiä noudattaen muodostaa poliittisen, sotilaallisen ja taloudellisen unionin tiettyjen Lähi-idän maiden ja Aasian maiden SCO:n kanssa. Jos tällainen unioni syntyisi, se olisi voitokkaana vastavoimana sionistista länttä vastaan, jossa päätekijöinä ovat tietysti Israel ja sen lakeija Amerikan Yhdysvallat.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä muistutus kalevi!
Olen lukenut sinun kirjoituksiasi aikaisemminkin, ja huomannut, että ne on jostakin ihmeellisestä syystä poistettu.
Ihmettelen, että miksi ne sinun kirjoituksesi on poistettu, sillä ne ovat olleet asiallisia.
Haluan muistuttaa sinua, että meitä tiedostavia ihmisiä on paljon, ja toivottavasti tulee yhä enemmän lisää, sillä näin tuo rikollinen illuminaatti, tai miksi sitä haluatte kutsuttavan, niin se kaatuu kuin korttitalo, kun ihmiset huomaavat missä mennään.
Tämän illuminaatin yksi tunnettu jäsen on
Henry Kissinger, tämä siis tunnetuista nimistä.
Ja muistakaa, että käyttäkää KÄTEISTÄ RAHAA niin paljon kuin mahdollista, ja VÄLTTÄKÄÄ kaikkea KORTILLA MAKSUA!!
Näin tuon illuminatin orjuuttamishanke, että ihmiset implantoidaan mikrosiruilla, niin se kaatuu!
ulkopolitiikka viittaa siihen suuntaan, että USA:n ja Israelin hyökkäys Iraniin tapahtuu koska tahansa ja Bush saa jatko ajan.
Jenkit voivat vähän Israelia jelppiä jos pyytävät veljes apua. Onhan se niin että nyt Iranin terroristeille ollaan vaivihkaa väsäämässä ydinasetta ja se on yksissä tuumin estettävä. Irania on jo vuosia varotettu , eikä näiden terroristien otasluuhun näytä uppoavan mitkään varoitukset. Nyt alkaa olla aika Israelin toimia Jenkkien avustuksella, Iranin ydinlaitokset ja infra vain maantasalle!
Latinalaisessa Amerikassa ollaankin jo kehittämässä uusliberalismin periaatteista vapaata järjestelmää.Chavez on eronnut IMF:stä, ja ja eräät muut valtiot harkitsevat samaa. Chavezin johdolla nämä maat haluavat rakentaa uuden maailmanpankkia, joka auttaisi kehitysmaita vapautumaan velkaorjuudestaan, ja kehitysmaa-asemastaan.