Olen kärsinyt sosiaalisista ongelmista pitkään, itseasiassa 5,5 vuotta.
En ole hakenut apua. Olen ollut pitkiä aikoja masentunut ja melkein tappanut itseni kerran. Viillellyt olen n. viisi kertaa.
Nytkin tappaisin itseni, jos elämäni vahvin lenkki pettäisi. Elämäni vahvin lenkkini on avomies. En tiedä miten selviäisin ilman häntä. Itseni tappaminen on avomiehen vuoki suljettu pois, jos hän on rinnallani. Itseäni voisin hänestä riippumatta vahingoittaa ilman kuolemanriskiä. Siis siten, että tiedän etten kuole siihen.
Pelkään hakea apua.
Luulen, että useimmat niistä, jotka ovat ongelmien keskellä pelkäävät hakea apua ja viivyytävät sitä.
Minäkin olen avun hakemista viivyttänyt. Ehkä liiankin pitkään.
Mutta pelkään kolmea ällää. Leimaamista, lääkkeitä ja lääkäreitä.
"leimaaminen" tarkoittaa että pelkään ympäristön leimaavan hulluksi. Osa on tehnyt sen jo nyt, mutta pelkään vanhempieni, isovanhempien ja sisarusten sekä muiden sukulaisten reaktioita. Heille en saa olla heikko. Heikkous on pahasta. En puhu heille ongelmistani, koska heille minun pitää olla vahva. Olen itkenyt piilossa heiltä, vaikka olisin asunut kotona. Ja asuinkin kun masennus kahdeksannalla luokalla vaivasi. Jos silloin olisin tiennyt itsarista, olisin tehnyt sen. Lukion toisella yritin itsaria. Lukioaikana olen viillellyt ne, mitä elämäni aikana olen viillellyt.
Leimaaminen on minulle kahdenkymmenen ikäisenä merkityksellistä työni, harrastuksieni ja oman elämäni suhteen. Sekä myös tulevaisuuden.
"lääkkeet" tarkoittaa sitä, että pelkään mieliala- ja psyykenlääkkeitä ja niiden vaikutuksia elämääni. Jos satuukkin väärät lääkkeet, niin entä sitten? Entä jos onkin oikeat lääkkeet ja unohdan niiden syömisen? Entä jos...
"Lääkärit" tarkoittaa sitä, että pelkään asiantuntemattomia lääkäreitä, leimaavia lääkäreitä, pahaa puhuvia lääkäreitä ja alituisesti vaihtuvia lääkeireitä.
Vaihtuvia lääkereitä pelkään, koska resurssipulan vuoksi yksi lääkäri hoitaa kerran ja toinen lääkäri toisen kerran. En halua lähteä hoitoon, jos tiedän, että minulla pitää puhua omat ongelmani aina uudestaan.
Käytännössä voidaan sanoa, että pelkään paljon asioita hoitoon liittyen. Tyytyäkö siis siihen, että elän masennuksen varjossa 2 - 6 krta vuodessa pidempää tai lyhyempään.
Lyhyin syvän masennuksen tila kuluneen ongelman ajan on viikko ja pisin aika kahdeksan kuukautta.
Alakuloisuutta ja kärttyisyyttä on esiintynyt viikottain.
Itse asian, siis sosiaalisen ongelman, kanssa en tule koskaan sinuiksi, joten elämäni jatkuu säännöllisesti masentuen tulevat 40 - 60 vuotta...?
En ole hakenut apua. Olen ollut pitkiä aikoja masentunut ja melkein tappanut itseni kerran. Viillellyt olen n. viisi kertaa.
Nytkin tappaisin itseni, jos elämäni vahvin lenkki pettäisi. Elämäni vahvin lenkkini on avomies. En tiedä miten selviäisin ilman häntä. Itseni tappaminen on avomiehen vuoki suljettu pois, jos hän on rinnallani. Itseäni voisin hänestä riippumatta vahingoittaa ilman kuolemanriskiä. Siis siten, että tiedän etten kuole siihen.
Pelkään hakea apua.
Luulen, että useimmat niistä, jotka ovat ongelmien keskellä pelkäävät hakea apua ja viivyytävät sitä.
Minäkin olen avun hakemista viivyttänyt. Ehkä liiankin pitkään.
Mutta pelkään kolmea ällää. Leimaamista, lääkkeitä ja lääkäreitä.
"leimaaminen" tarkoittaa että pelkään ympäristön leimaavan hulluksi. Osa on tehnyt sen jo nyt, mutta pelkään vanhempieni, isovanhempien ja sisarusten sekä muiden sukulaisten reaktioita. Heille en saa olla heikko. Heikkous on pahasta. En puhu heille ongelmistani, koska heille minun pitää olla vahva. Olen itkenyt piilossa heiltä, vaikka olisin asunut kotona. Ja asuinkin kun masennus kahdeksannalla luokalla vaivasi. Jos silloin olisin tiennyt itsarista, olisin tehnyt sen. Lukion toisella yritin itsaria. Lukioaikana olen viillellyt ne, mitä elämäni aikana olen viillellyt.
Leimaaminen on minulle kahdenkymmenen ikäisenä merkityksellistä työni, harrastuksieni ja oman elämäni suhteen. Sekä myös tulevaisuuden.
"lääkkeet" tarkoittaa sitä, että pelkään mieliala- ja psyykenlääkkeitä ja niiden vaikutuksia elämääni. Jos satuukkin väärät lääkkeet, niin entä sitten? Entä jos onkin oikeat lääkkeet ja unohdan niiden syömisen? Entä jos...
"Lääkärit" tarkoittaa sitä, että pelkään asiantuntemattomia lääkäreitä, leimaavia lääkäreitä, pahaa puhuvia lääkäreitä ja alituisesti vaihtuvia lääkeireitä.
Vaihtuvia lääkereitä pelkään, koska resurssipulan vuoksi yksi lääkäri hoitaa kerran ja toinen lääkäri toisen kerran. En halua lähteä hoitoon, jos tiedän, että minulla pitää puhua omat ongelmani aina uudestaan.
Käytännössä voidaan sanoa, että pelkään paljon asioita hoitoon liittyen. Tyytyäkö siis siihen, että elän masennuksen varjossa 2 - 6 krta vuodessa pidempää tai lyhyempään.
Lyhyin syvän masennuksen tila kuluneen ongelman ajan on viikko ja pisin aika kahdeksan kuukautta.
Alakuloisuutta ja kärttyisyyttä on esiintynyt viikottain.
Itse asian, siis sosiaalisen ongelman, kanssa en tule koskaan sinuiksi, joten elämäni jatkuu säännöllisesti masentuen tulevat 40 - 60 vuotta...?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Uskomatonta, mutta näköjään totta! Tuo kuulostaa täsmälleen mun kirjoitukselta, mutta nuo itsariyrityset ei koske mua. En todellaakan tiedä mitä tehdä. Ei mua täällä elämässä kaivata mutta en voi olla niin itsekäs että lähtisin omankäden kautta, ainakaan vielä. Vielä on vähän toivoa. Eniten pelkään niitä lääkkeitä! Olen lukenut kauhukertomuksia miten on sattunut väärät lääkkeet ja tehneet vielä "hullummmaksi". Miten siinä voi samalla käydä koulussa ja esittää muille että kaikki on hyvin? Kukaan muu kuin avomieheni ei tiedä tästä ongelmasta.
Jos jollain on neuvoja alkuper.kirjoittajalle ja mulle, niin ne on todella tervetulleita!
Itse olen töissä ja koulussa samaan aikaan. Yritän esittää niissä iloista ja tervettä, mutta onnistun siinä toisinaan hyvin, toisinaan huonosti. Mutta kun minä olen kotona niitä fiiliksiä oppinut peittämään, on se esittämisen taito harjaantunut siinä kummasti.
Valitettavasti oma henkinen voiminen ei siitä esittämisestä parane. Päinvastoin. Tietää vetävänsä jotain roolia, jota ei oikeasti halua elää...
Sitten sekä huonot että kärttyiset fiilikset purkautuu avomieheen. Onneksi hän on kestänyt.
nimimerkki fobia! Olisi hauska vaihtaa ajatuksia kanssasi enemmän!
- eila -
Miten saan sinuun yhteyden? sähköpostios?
Kaipailisin kanssa "samanhenkistä" seuraa, se voisi olla terapeuttista..
voidaan keskustella vaikka aluksi nimettömänä, jos haluaa tai nimen kanssa jos haluaa...
Riippuu siitä, miten päätetään, mutta ajan kanssa nimet mukaan ja enemmän asiaa...
Mailaa! [email protected].