Alkaa tosissaan kypsyttää lääkkeet joita muhun on pumpattu jos jonkinlaista viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hain apua masennukseen, diagnoosit vaihtui lääkärien mukana, samoin lääkkeet(Aurorix, Cipramil, Leponex, Zyprexa, Cipralex, Abilify, Seroquel...)
Kaikkea on tarjottu kuin koekanille. Enää ei erottanu, mikä on oire masennukseen, mikä sivuoire, mikä vieroitusoire edellisestä ja yhteisvaikutus mistäkin. Useamman vuoden osastohoidon jälkeen pääsin jaloilleni, nyt olen opiskellut jo neljättä vuotta jälleen. Omalääkäri huolestui aikanaan opiskelutahdistani ja kehotti hoitokokouksessa vähentämään töitä ja koulua että pystyisin keskittymään Leponex-hoitoon tasaisemmalla päivärytmillä(!!!).
Luulin että lääkehoidon idea olisi ollut ihan toinen, eli työntää kohti Elämää eikä olla elämän olennaisin asia.
Kaikista sivuvaikutuksista johtuen lääkkeet onkin olennainen asia, kun väsyttää, vapisuttaa, huimaa, leukalihakset kramppaa, välillä on unettomuutta, kuola valuu suusta ja painoa tulee 120 kg lisää.
Lopetin kaikki ryynit n.4kk sitten, silläkin uhalla että masennuksen sanotaan olevan loppuelämän sairaus jne jne. En muista enää millaista oli olla ilman kemikaaleja aivoissa.
Nyt olen levoton, tuntuu että näiden vuosien aikana aivosoluja olisi vähentynyt imbesillin tasolle ja jänskättää että pärjäänkö ilman.
Lääkärien aivopesu lääkepöhnän välttämättömyydestä on mennyt pelottavan hyvin jakeluun. En tunne masennusta, mutta epämääräisiä olotiloja on koko ajan ja pelko homman uusiutumisesta. silti haluan taas tuntea seksuaalista nautintoa(orgasmi!), luonnollista väsymystä ja ajatuksen pelaamista aivoissa. Haluan kokeilla itsehoitoa syömällä hyvin, kuntoilemalla, nukkumalla, tekemällä mielekkäitä asioita joita nykyään on. Onko jollain kokemuksia et kauanko kestää ennenku kemikaalien vaikutus loppuu siitä ku ne on lopettanut ja millaisia viekkareita niistä tuli?
Kaikkea on tarjottu kuin koekanille. Enää ei erottanu, mikä on oire masennukseen, mikä sivuoire, mikä vieroitusoire edellisestä ja yhteisvaikutus mistäkin. Useamman vuoden osastohoidon jälkeen pääsin jaloilleni, nyt olen opiskellut jo neljättä vuotta jälleen. Omalääkäri huolestui aikanaan opiskelutahdistani ja kehotti hoitokokouksessa vähentämään töitä ja koulua että pystyisin keskittymään Leponex-hoitoon tasaisemmalla päivärytmillä(!!!).
Luulin että lääkehoidon idea olisi ollut ihan toinen, eli työntää kohti Elämää eikä olla elämän olennaisin asia.
Kaikista sivuvaikutuksista johtuen lääkkeet onkin olennainen asia, kun väsyttää, vapisuttaa, huimaa, leukalihakset kramppaa, välillä on unettomuutta, kuola valuu suusta ja painoa tulee 120 kg lisää.
Lopetin kaikki ryynit n.4kk sitten, silläkin uhalla että masennuksen sanotaan olevan loppuelämän sairaus jne jne. En muista enää millaista oli olla ilman kemikaaleja aivoissa.
Nyt olen levoton, tuntuu että näiden vuosien aikana aivosoluja olisi vähentynyt imbesillin tasolle ja jänskättää että pärjäänkö ilman.
Lääkärien aivopesu lääkepöhnän välttämättömyydestä on mennyt pelottavan hyvin jakeluun. En tunne masennusta, mutta epämääräisiä olotiloja on koko ajan ja pelko homman uusiutumisesta. silti haluan taas tuntea seksuaalista nautintoa(orgasmi!), luonnollista väsymystä ja ajatuksen pelaamista aivoissa. Haluan kokeilla itsehoitoa syömällä hyvin, kuntoilemalla, nukkumalla, tekemällä mielekkäitä asioita joita nykyään on. Onko jollain kokemuksia et kauanko kestää ennenku kemikaalien vaikutus loppuu siitä ku ne on lopettanut ja millaisia viekkareita niistä tuli?
Vastaukset 2
Vanhimmat
pärjätä ilman lääkkeitä on tärkein tekijä. Mutta pitää varautua myös vastoinkäymisten sietämiseen.
"Haluan kokeilla itsehoitoa syömällä hyvin, kuntoilemalla, nukkumalla, tekemällä mielekkäitä asioita joita nykyään on."
Tässä sinulla on hyväalku jatka sinnikkäästi.
Olet syönyt erilaisia masennuslääkkeitä niin kauan, että niiden vaikutus kestää vielä pitkään. Minulle sanoi aikoinaan tuttu psykiatri, että vasta, kun olet ollut syömättä lääkkeitä 2 vuotta, olet samassa asemassa kuin normaali ihminen. Toki varsinainen vaikutus vähenee muutamassa kuukaudessa. Mutta aivokemian muutokset voivat olla pidempi prosessi. Kun aivot on totutettu näihin aineisiin, kestää aikansa sopetua uuteen tilanteeseen.
Et maininnut, oletko itse syönyt lääkkeitä ja miten niiden poisjäänti suhun vaikutti? Olisi hyvä kuulla kokemuksia tältä saralta. En ihmettele yhtään että kaksikin vuotta kestäisi, onhan useamman vuoden kemikaalit muokannu aivoja aika perusteellisesti, enkä tosissaan ole varma siitä että hyvään vaiko huonoon suuntaan. Pitkät piuhat tuntuu olevan edelleen ja keskittyminen heikkoa mutta en ajatellut antaa periksi.
Ja pelko perseessä että ei pärjääkään . Käyn onneksi psykoterapiassa ja se ko. terapeutti on harvinaisen selväjärkinen(tältäkin saralta kaikenlaisia hiihtäjiä tavannut) joka palauttaa kyllä maanpinnalle kun alkaa usko itseen hiipua. Paljon silti joudun vielä tekemään töitä itseni eteen, ikävää historiaa riittää ihan tarpeeksi.