kuohuviini

Niin mikäs olisi hyvä punaisen värinen kuohuviini tai shampanja?
4522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

roseviinitkään ei ole samassa huudossa kuin punainen tai valkoinen, joten se taitaakin olla jotain B-luokan kamaa; miksi sitä ylipäätään valmistetaan

Äänestä

Kokeile Fresitaa. Punaista, mansikanmakuista kuoharia.

Äänestä

"Niin mikäs olisi hyvä punaisen värinen kuohuviini tai shampanja?"

Punaisia, rosé, shampanjoita on vähän, Alkon listoilla pari kolme, hintaluokassa 40 - 65 €. Kestääkö kukkarosi?

Jos juoman pitää olla väristä huolimatta oikea kunnon kuohuviini, niin unohda kaikki mansikka- yms. sekoitukset.

Äänestä

haluaa punaista kuohuviiniä, jopa aitona samppanjana.

No samppanjana täyspunaista ei edes ole, ainoastaan muutama pinkki ("Pink Champagne"). Kallista on, enkä suosittele muutenkaan. Lähinnä amerikkalaiset kananaivoiset nousukasbimboblondit juovat sitä.

Kaikelaisia kuohareita sen sijaan löytyy punaisinakin (jopa tummanpunaisina), mutta ovat aikamoista litkua, ja usein varsin makeitakin.

Ja etenkin jollekin "mansikalle" maistuva kuohuviini on tuskin edes viiniä - käynyttä marjamehua korkeintaan.

Joten kun todellisuus on tämmöinen, on aika vaikea suositella sinulle jotain erityistä merkkiä - varsinkaan kun emme tunne sinun makuasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bomba kirjoitti:

Niin mikäs olisi hyvä punaisen värinen kuohuviini tai shampanja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu