Moi, pakko avautua vähän tänne - päästellä höyryjä pois. Mua niin vituttaa suoraan sanottuna tällä hetkellä.
Odotan esikoistani, laskettu aika on parin viikon päästä. Olen mammalomalla ja olen tylsistyä kuoliaaksi. On vähän kaikenlaista pikkuvaivaa ja väsymystä, eli en jaksa ihan tolkuttomasti asioita puuhastella - mutta jotain olis kiva tehdä.
Ollaan jo kolmikymppisiä, eli ei mikään teinipariskunta. Aloin tässä miettiä niin meitä ei ole kutsuttu pariskuntana mihinkään illanistujaisiin tms. sen jälkeen kun raskaudestani tuli julkinen tieto. Ystäväni eivät vaivaudu juurikaan pitämään yhteyttä, nytkin olen järjestämässä "kutsut" ensi viikonlopuksi että näkisin heitä vähän, turha kai mitään varsinaisia babyshowereita toivoa.
Kun sanon jollekin että on tylsää, olis kiva tehdä jotain, niin saan vastaukseksi "joo joo, lepääs nyt vaan kyllä sä kohta kaipaat tuota että saat vain levätä!"
Kun juttelin yhden ystävän kanssa ja totesin, että harmi kun telkkaristakaan ei tule mitään, niin sain kuulla että no kohtahan sulla ei kuitenkaan ole aikaa katsoa mitään telkkaria.
Seuraava on suora lainaus ystäväni meilistä, jossa hän vastaa ehdotukseeni yhteisestä lounashetkestä: Olis kyl kiva nähdä sut vielä yhtenä kappaleena ja kun sulla on jotain omaa aikaakin vielä viimeistä kertaa...
Kuukausia sitten sanoin yhdelle tutulle että vois mennä lenkille tai jotain, kun en viiitsis baariinkaan lähteä. Hän vastasi että "ai, enpä olisi sinustakaan uskonut että sulle viinanjuonti on niin tärkeää että et voi lähteä ulos jos et dokaa". No sitähän mä just EN tarkoittanut.
Mä olen aivan hajalla kun tuntuu että kaikki ihmiset tietää jo nyt mun puolesta että mä olen huonoa seuraa ja koska kohta mulla ei kuitenkaan ole aikaa niin mitä sitä turhaan yhteyttä pitämään. Sitten kun sanon että tylsii tai olen masentumassa kun MITÄÄN ei tapahdu, niin vastaukset on todella vittumaisia. Yksi tiesi kertoa että "no miksi sä et sitten vaikka urheile, se NRJ:nkin juontaja oli Spinningissä vielä samana aamuna kun lähti synnyttämään".
Joo, mua väsyttää välillä ja mä olen iso, ja mä tiedän että mun elämä tulee muuttumaan, mutta tieän myös että en aio jäädä neljän seinän sisälle lopuksi elämääni. En tiedä muuttuuko ääni kellossa jos nämä joskus saisivat omia lapsia nämä minun ns. ystäväni - äitini väitti että kateuttaan ovat tuollaisia. Tiedä häntä, mutta mä olen todellä väsynyt henkisesti tähän kun mut luokitellaan "rAskaana olevaksi" eikä enää siksi ihmiseksi mikä mä olin ennen.
Joo, ja on myös ihanaa saada neuvoja että "no mutta tee käsitöitä. Tai miksi sä et vaikka ompelisi vaippoja aikasi kuluksi" tai "lue runoja". Vi***u kun en oo koskaan ennenkään ommellu tai runoja lukenu niin nytkö sitten pitäisi moisesta kiinnostua????
Mies tekee järkyttävän pitkiä työpäiviä, joten siitäkään ei ole mitään iloa. MÄ OIKEASTI HAJOAN!
Ja sanottakoon vielä se, että osa tätä tuskaa varmaan on se että olen ollut niin pitkään työelämässä, olen johtavassa asemassa ja saanut aina myös "tärkeyden tunnetta" työn kautta... nyt kun sekin on poissa niin tunnen itseni todella... noh, en tiedä. masentaa vaan.
No, jos jaksoit lukea tänne asti niin ehkä sinullakin on vähän liikaa aikaa :) Kiitos kuitenkin...
Odotan esikoistani, laskettu aika on parin viikon päästä. Olen mammalomalla ja olen tylsistyä kuoliaaksi. On vähän kaikenlaista pikkuvaivaa ja väsymystä, eli en jaksa ihan tolkuttomasti asioita puuhastella - mutta jotain olis kiva tehdä.
Ollaan jo kolmikymppisiä, eli ei mikään teinipariskunta. Aloin tässä miettiä niin meitä ei ole kutsuttu pariskuntana mihinkään illanistujaisiin tms. sen jälkeen kun raskaudestani tuli julkinen tieto. Ystäväni eivät vaivaudu juurikaan pitämään yhteyttä, nytkin olen järjestämässä "kutsut" ensi viikonlopuksi että näkisin heitä vähän, turha kai mitään varsinaisia babyshowereita toivoa.
Kun sanon jollekin että on tylsää, olis kiva tehdä jotain, niin saan vastaukseksi "joo joo, lepääs nyt vaan kyllä sä kohta kaipaat tuota että saat vain levätä!"
Kun juttelin yhden ystävän kanssa ja totesin, että harmi kun telkkaristakaan ei tule mitään, niin sain kuulla että no kohtahan sulla ei kuitenkaan ole aikaa katsoa mitään telkkaria.
Seuraava on suora lainaus ystäväni meilistä, jossa hän vastaa ehdotukseeni yhteisestä lounashetkestä: Olis kyl kiva nähdä sut vielä yhtenä kappaleena ja kun sulla on jotain omaa aikaakin vielä viimeistä kertaa...
Kuukausia sitten sanoin yhdelle tutulle että vois mennä lenkille tai jotain, kun en viiitsis baariinkaan lähteä. Hän vastasi että "ai, enpä olisi sinustakaan uskonut että sulle viinanjuonti on niin tärkeää että et voi lähteä ulos jos et dokaa". No sitähän mä just EN tarkoittanut.
Mä olen aivan hajalla kun tuntuu että kaikki ihmiset tietää jo nyt mun puolesta että mä olen huonoa seuraa ja koska kohta mulla ei kuitenkaan ole aikaa niin mitä sitä turhaan yhteyttä pitämään. Sitten kun sanon että tylsii tai olen masentumassa kun MITÄÄN ei tapahdu, niin vastaukset on todella vittumaisia. Yksi tiesi kertoa että "no miksi sä et sitten vaikka urheile, se NRJ:nkin juontaja oli Spinningissä vielä samana aamuna kun lähti synnyttämään".
Joo, mua väsyttää välillä ja mä olen iso, ja mä tiedän että mun elämä tulee muuttumaan, mutta tieän myös että en aio jäädä neljän seinän sisälle lopuksi elämääni. En tiedä muuttuuko ääni kellossa jos nämä joskus saisivat omia lapsia nämä minun ns. ystäväni - äitini väitti että kateuttaan ovat tuollaisia. Tiedä häntä, mutta mä olen todellä väsynyt henkisesti tähän kun mut luokitellaan "rAskaana olevaksi" eikä enää siksi ihmiseksi mikä mä olin ennen.
Joo, ja on myös ihanaa saada neuvoja että "no mutta tee käsitöitä. Tai miksi sä et vaikka ompelisi vaippoja aikasi kuluksi" tai "lue runoja". Vi***u kun en oo koskaan ennenkään ommellu tai runoja lukenu niin nytkö sitten pitäisi moisesta kiinnostua????
Mies tekee järkyttävän pitkiä työpäiviä, joten siitäkään ei ole mitään iloa. MÄ OIKEASTI HAJOAN!
Ja sanottakoon vielä se, että osa tätä tuskaa varmaan on se että olen ollut niin pitkään työelämässä, olen johtavassa asemassa ja saanut aina myös "tärkeyden tunnetta" työn kautta... nyt kun sekin on poissa niin tunnen itseni todella... noh, en tiedä. masentaa vaan.
No, jos jaksoit lukea tänne asti niin ehkä sinullakin on vähän liikaa aikaa :) Kiitos kuitenkin...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ystävät kyllä keksii kaikkea kivaa yhteistä tekemistä ja eivät sulje pois - päin vastoin ja haluavat olla osana elämääni ja huolehtivat etten turhia stressaa jne. ihania! :) "kaverit" ovat kyllä karsiutuneet ajan kuluessa kun en enää ole kiinnostunut baari reissuista entiseen malliin, tosin ystävien kanssa sekin on ihan eri juttu kun pääasia ei ole koskaan heidän kanssaan ollutkaan vetää päät täyteen vaan viettää aikaa yhdessä ja tutustua uusiin ihmisiin.
tuttu tunne...onnex pystyy viä töis käymää...
Joo sitä nimenomaan, ja samantyylistä tylsistyneisyyttä!
Mä olen ensimmäinen omasta kaveripiiristäni, joka odottaa, niin ei oikein järkevää kommenttia tunnu kavereilta saavan...
Tietysti mä oon kyllä ollut aika väsynytkin, niin en oo silleen jaksannu pyöriäkään missään mutta.. Toivon et löytäs uusia frendejä lähiseudun mammoista..
niin,harmillista mutta totta,että kun tulee raskaaksi,niin monesti ne kaverit joilla ei ole lapsi,vaivihkaan katoavat..en tiedä mistä johtuu,varsinkin jos ei itse tuputa koko ajan raskauttaan..
Ehkä ne ajattelee että nyt olet omistautuntu lapselle ja sen tuloon,mutta toisaalta tuo kuulostaa kyllä aika ikävältä,ja ymmärrän täysin että keljuttaa ja lujaa ja kukaan ei tunnu ymmärtävän..
Itselläni oli ihan samoja kokemuksia ensimmäisen lapsen odotuksesta. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta koko kaveripiiri meni vaihtoon, vaikka jotkut kaverit ovatkin palautuneet ystäväpiiriin omien vauvautumisiensa myötä.
Jostain syystä naisille tuntuu käyvän noin (ei miehille...), vaikka itse en tunnustaudu olevani syyllinen hylkäämiseen. Minua edelleenkin kiinnostaisi tehdä välillä jotain muutakin kuin olla lasten kanssa tai puhua vain vauvasta tai raskaudesta. Ja toisaalta kyllä ystävän pitäisi jaksaa kuunnella välillä sellaistakin, mikä ei itseään juuri kosketa, joten raskaudesta puhuminen ei ole mikään syy hylkäämiseen. Me raskaana olevat saamme sitten kuunnella ne kaikki ryyppyreissut ja muut ja hyvin menee.
Pakko tässä välissä esittää retorinen kysymys. Olet kolmikymppinen ja ensimmäistäsi odottava. Nähtävästi kaveripiiriisi ei kuulu liiemmin äitejä, ainoastaan lapsettomia. Mistä se johtuu? Oletko itse hylännyt kavereitasi raskauden ja vauvan teon myötä, kenties huomaamattasi? Itse olen saman ikäinen (odotan jo neljättä) ja en juuri montaa samanikäistä lapsetonta tunne. Ensimmäistäni odottaessani olin itse 22-vuotias, joten meille tuli kaveripiiristä ensimmäinen vauva.
Ja kyllä vauvan jälkeenkin on aikaa ja omaa elämää ja muita kiinnostuksen kohteita. Ja on vielä toisen ja kolmannenkin jälkeen.
Moi,
kiitos vastauksista. Siihen, miksi mun ystäväpiirissä on vain lapsettomia ihmisiä on monta syytä joita en viitsi tässä (paljastumisen pelossa) alkaa kovin yksityiskohtaisesti selvittämään. Itsekin elin pitkään sinkkuna, löysin miehen jonka kanssa halusin lapsia vasta lähemmäs kolmikymppisenä. Se ystävistäni, jolla oli sellainen tilanne että lapsia olisi voinut tulla, kuoli traagisesgti onnettomuudessa muutama vuosi sitten. Muut ovat rakennelleet pitkään uraa, ovat sinkkuja tai kärsivät lapsettomuudesta. Ja yksi hyvä ystävä asuu tuhansien kilometrien päässä.
Viime yönä kun tätä asiaa mielessäni vatvoin ja näitä kirjoituksia luin, niin ajattelin että ehkä tämä on tilanne joka tosiaan paljastaa jyvät akanoista - että ehkä kaikki se mitä olen pitänyt ystävyytenä ei sitä ole ollutkaan.
Kuten sanottu, tämä ei nyt ole se foorumi jossa tilittää kaikkia ongelmia, mutta on kuitenkin mukava kuulla että muillakin vastaavia kokemuksia on ollut.