vaan juominen seurausta alkoholismisairaudesta.'' -slogan pyörii silmissäni ruudun yläpalkissa Miinnesota-hoito Lapuan hoitoa mainostaen.
Huh! Mitäköhän tuohonkin pitäisi sanoa? Onko kyse puhtaasta mainoskikasta vai provosta? Jokainen vetääkööt omat johtopäätöksensä ja olkoot niin kipeinä, kun haluaa, mutta oma alkoholismini oli seurausta juomisesta, jonka itse aiheutin juomalla. Asia, joka on ennakoitavissa eli lopettamalla juominen ennen seurauksia, vähentää tuntuvasti ongelmia jatkossa. On vastuuntunnotonta väittää, että juomiselle on jo alun perin ''hyväksytty'' syy. Tämä EI tarkoita samaa, kun että alkolisti ei voi enää jossain vaiheessa lopettaa juomistaan, joka on jo asiakäsitteenä eri asia.
Alkoholismi on seurausta juomisesta!
Huh! Mitäköhän tuohonkin pitäisi sanoa? Onko kyse puhtaasta mainoskikasta vai provosta? Jokainen vetääkööt omat johtopäätöksensä ja olkoot niin kipeinä, kun haluaa, mutta oma alkoholismini oli seurausta juomisesta, jonka itse aiheutin juomalla. Asia, joka on ennakoitavissa eli lopettamalla juominen ennen seurauksia, vähentää tuntuvasti ongelmia jatkossa. On vastuuntunnotonta väittää, että juomiselle on jo alun perin ''hyväksytty'' syy. Tämä EI tarkoita samaa, kun että alkolisti ei voi enää jossain vaiheessa lopettaa juomistaan, joka on jo asiakäsitteenä eri asia.
Alkoholismi on seurausta juomisesta!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olen samaa mieltä kanssasi. Oma alkoholismini on seurausta omasta juomisestani.
Kyseessä - siis omalla kohdallani - on ollut ja on edelleenkin alkoholin käyttäminen lääkkeenä ts. lääkitsin omaa pahaa oloani juomalla itseni tainnoksiin, koska halusin hetkeksi pois omasta pahasta olostani. Ainoa "hyöty" minkä tästä sain oli pahan olon lisääntyminen. Oli paha olo ja vielä pahempi kun harmitti juominen.
Tunnettu tosiasiahan on, että alkoholi aiheuttaa masennusta ja kun masennukseen käyttää lääkkeenä alkoholia kierre on valmis. Se on oravanpyörä josta on äärimmäisen vaikea päästä ulos.
Ainoastaan alkoholia juomalla voi tulla alkoholistiksi. Juomisen syy on asia erikseen.
--"Kyseessä - siis omalla kohdallani - on ollut ja on edelleenkin alkoholin käyttäminen lääkkeenä ts. lääkitsin omaa pahaa oloani juomalla itseni tainnoksiin, koska halusin hetkeksi pois omasta pahasta olostani."--
Alkoholismiin ainoa toimiva lääke on alkoholi, joka sekin ennenpitkää kääntyy käyttäjäänsä vastaan, kuten monet muutkin lääkkeet tekevät.
Siitä nimitys alkoholismi.
Alkoholistilla on taipumus alkoholismiin jo ensi huikasta lähtien, eli taipumus (sairaus) on syntymästä saakka vain odottanut puhkeamistaan.
''Alkoholistilla on taipumus alkoholismiin jo ensi huikasta lähtien, eli taipumus (sairaus) on syntymästä saakka vain odottanut puhkeamistaan.''
Annetaan nyt ihmisen kehittyä rauhassa ja arvioidaan asiaa uudelleen vai pakkoabortitko asian paremmin ratkaisisivat? : )
Tunnethan sinä monta sairautta, jotka periytyvät, eli ovat ns. geeneissä, ja odottavat vain sopivaa hetkeä puhjetakseen. Vai mitä, sisar hento valkoinen joka lukee kuin piru.
että alkoholistiksi tullaan vain alkoholia juomalla. Pelkkä alttius sairastua ei puhkaise sairautta.
En mitenkään kiellä etteikö toisilla ihmisillä olisi vaikkapa geeniperimässään suurempi alttius sairastua.
Tätä alttiuttaan kukaan ei tiedä ottaessaan sen ensimmäisen ryyppynsä. Ja se on menoa silloin eikä nokitusta.
mutta henkilökohtaisesti olen pitkällisen empiirisen asiaan perehtymisen jälkeen tullut siihen tulokseen, että jokin altistava tekijä on hyvin monilla joille alkoholiriippuvuus kehittyy. Muutoin eivät ole selitettävissä ne lähes identtiset kokemukset joita juopottelun saloihin syvällisesti perehtyneillä tuttavillani on ollut. Lähes kaikki ovat ensi känneistä lähtien olleet porukassa niitä jotka ovat aina vetäneet itsensä muistamattomaan tilaan, muiden kummeksumisesta huolimatta jatkaneet dokaamista kakkospäivänä muiden potiessa kankkusta jne. Totta kai juomista pitää jatkaa hyvä tovi ennen kuin päästään siihen vaiheeseen että alkoholi ottaa sen ykköspaikan elämässä ja syrjäyttää kaikki muut, aiemmin tärkeinä koetut asiat. Mutta niillä joilla tuo taipumus on, riippuvuus kehittyy huomattavasti nopeammassa tahdissa kuin ns. normaaleilla ihmisillä. Nuoruuteni kiinteästi yhdessä aikaa viettäneessä kaveriporukassa alkoholinkäyttö oli erittäin runsasta periaatteella "raskas työ, raskaat huvit", mutta siitä huolimatta liki kymmenen hengen porukasta ei saatu aikaan kuin kaksi ihka oikeaa juoppoa. Minä olen toinen ja se toinen katsoi jokunen vuosi sitten parhaaksi mitellä voimiaan paljain käsin pikajunaa vastaan. Jäi toiseksi. Tuosta alkoholismin sairauskäsitteestä voidaan toki olla montaa mieltä, itsekään en sitä täysin allekirjoita. En nimittäin tiedä sellaisia sairauksia, joista voisi parantua omalla päätöksellään kunhan vain itse sitä riittävän lujasti haluaa. Mutta kuten sanottu, jokin sellainen fyysinen tai psyykkinen tekijä joka altistaa alkoholiriippuvuudelle on oltava olemassa. Muuten ei ole selitettävissä että samanlaisella alkoholinkäyttöhistorialla jostakusta kehittyy ripeässä tahdissa täysiverinen juoppo ja toisen käyttö joko pysyy vuosikaudet suurkulutuksena muuttumatta kuitenkaan varsinaiseksi alkoholismiksi, tai jopa vuosien saatossa pikkuhiljaa vähenee tai loppuu kokonaan.
voi löytyä aidin tissimaidosta tai isän munasolusta, mutta useassa tapauksessa, oheisten lisäksi, on kyseessä sosiaalinen tai psyykkinen alkoholin saamisen tarve.
Usein kuitenkin väheksytään yksilön itsensä kykyä päästä irti ongelmastaan tai tarjotaan avuksi esim. hengellistä kääntymistä/ -työtä, joka ei tosin ole pahimmassa tapauksessa se huonoin vaihtoehto, mutta yleismääritteenä huu-haata.
Itse olen yksilökeskeisen lopettamisvaihtoehdon kannalla.
Menin nuorena naimisiin miehen kanssa, joka osaasi pitää hauskaa. Iloinen selvin päin, iloinen humalassa. Hän oli hyväntahtoinen, huomaavainen, hyvä kaveri ja avulias, niin kotona kuin naapureille.
Mutta kun juominen muuttui sellaiseksi, että piti aina näyttää, että saa muut pöydän alle, kun aina piti olla niin kauan vauhdissa, kun oli tippakin vielä jäljellä, kun viinasta puhuttiin joka päivä, kun kaikki humalassa tehdyt törttöilyt olivat ihan hirveän hauskoja kertoa, niin aloin pelätä.
Kun puhuin juomisen hillitsemisestä sain vain hyväntahtoista naureskelua osakseni. Minä muka kun olin niin raittiista kodista, että pidin jokaista humalaa alkoholimina. "Älä nyt sure, kultapieni".
Aluksi ajattelin, että olen ylihuolestunut, mutta totuus paljastui sitten, kun oli jo pari lasta ja ikuiset velat.
Nyt olen viisaampi, mutta myös vuosikymmeniä vanhempi.
Kyllä minä alusta asti olin ollut oikeassa. Alkoholismi alkaa ennen jatkuvaa juomista. Se on ominaisuus, joka tulee esiin vuosien kuluessa, kuten voivat tulla muutkin luonteenpiirteet, kun henkilö aikuistuu lopullisesti.
Alle kolmikymppinen on oikeataan vielä kehitysvaiheessaan.
oli mielestäni synnynnäistä. Olin alkoholisti vetäessäni ensimmäisen huikkani työväentalon takana 14-vuotiaana, ja siksi allekirjoitan kyllä tämän Minnesota-hoidon "mainoslauseen". Kaikista suurkuluttajistakaan ei tule alkoholisteja, he ovat vain "kovia juomaan viinaa" ja voivat panna korkin kiinni niin halutessaan ja jättää sen kiinni. Heillä juominen ei ole tunne-elämän sairaus, joka alkoholismi on.
Suvussani ei ole alkoholisteja, joten en usko alkoholismin periytyvyyteen. Miksi minusta sitten tuli alkoholisti -voi olisin sen tiennyt, niin olisin voinut toimia toisin, enkä olisi ottanut sitä ensimmäistä huikkaa ja olisin säästynyt vuosien tuskalta. Kaikki kelpasi, mikä meni suusta alas. Jokin sisäinen pakko ajoi sekoittamaan päätä vaikka toki tiedostin, että se ei ollut minulle hyväksi ja vei väistämättä kohti kuolemaa. Kuinka tälläinen käyttäytyminen olisi jotenkin voinut olla vapaaehtoista? Jos olisin hankkiutunut juomalla alkoholistiksi, olisin toki lopettanut ymmärtäessäni kuitenkin mihin se minua johtaa. Mutta en kyennyt, koska olin syntymästäni saakka tuomittu sairastamaan alkoholismi-nimistä sairautta.
Lopulta ymmärsin tämän Kalliolassa ja lähdin hoitamaan itseäni oikealla tavalla. Ei ole kuin yksi tie. Ei ole parannusta, on vain hoitoa. Kuinka monta tunnette, joka on järkeillyt itsensä raittiiksi?
Nyt on kulunut 9 vuotta putsina. Tämä on ollut minun tieni. Vertaistuki.
sen huomaa, mitään yleispätevää selitystä alkoholismille ei löydy edes niiltä joille se on arkipäivää, eli alkoholisteilta itseltään. Rebekka kokee alkoholismin tunne-elämän sairaudeksi, joka on hänellä ollut jo ennen ensimmäistä huikkaa. Minä taas en koe olevani sairas, riippuvainen alkoholista kylläkin. Minun suvussani juoppoja on ollut maailman sivu, onneksi tosin ei omassa perheessä. Tunnen monia juoppoja jotka ovat "järkeilleet" itsensä raittiiksi. Yleensä tämän järkeilyn tai järkiinsä tulemisen on saanut aikaan viimeisen tuomion lähestyminen. Eli toisin sanoen sisuskalut on ryypätty siihen kuntoon että seuraava huikka alkaa sitten olla niitä viimeisiä. Ovatpa jotkut ottaneet onkeensa jo ensimmäisestä haimatulehduksesta ja pysyneet sen jälkeen vesipoikina jo vuosikaudet. Eli niin monta on tarinaa kuin alkoholistiakin. Enkä toisaalta tiedä onko kovin hedelmällistä tavan juopon kovinkaan paljon rasittaa mieltään sillä miksi sitä viinaa pitää imeä, tärkeämpää lienee pohtia keinoja lopettamiseen. Siis jos halua lopettamiseen oikeasti on. Minulla sitä halua riitti kolmen vuoden tarpeiksi. Sittemmin alkoi taas maistua oikein kunnolla. Nyt on jostain taas löytynyt pienen pieni kipinä, menossa on puolen vuoden päivittäisen kurlaamisen jälkeen peräti parin päivän kuivattelu. Saa nähdä miten tämä tästä etenee...
hyvä mahdollisuus jatkaa päivä kerrallaan, kunhan jätät tänään ottamatta sen ekan huikan, tietenkin vain jos sinulla on halu lopettaa juominen.
Nyt pitkän raittiuteni aikana kun olen ajatellut menneisyyttäni, käsitän olleeni alkoholisti jo ensimmäisestä humaltumisestani asti. Kun tieteiden keinoin ei ole saatu selville alkoholismin perimmäistä syytä, en minäkään pidä mahdollisena tai tärkeänä tietää sitä.
Juomiseni syitä sen sijaan tiedän, esimerkiksi ujouden, riittämättömyyden tunteen sekä hyväksynnän ja rakkauden etsimisen.
Itsensä tutkiminen ja eläminen muutenkin on mielenkiintoista toisten, samassa tilanteessa olevien raittiiden alkoholistien kanssa.
on todettava että olemme kaikki erilaisia ja se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Itsensä tunteminen toki on tärkeää ja itsetuntemuksen parantuessa saattaa löytyä selitys joillekin menneille teoille tai tekemättä jättämisille. Sinä kenties olet löytänyt etsimäsi hyväksynnän ja rakkauden toisten raittiiden alkoholistien seurasta, mikä on hienoa. Itse taas olen taipuvainen ahdistumaan muiden alkoholistien seurassa, olivatpa nämä sitten juovia tai raittiita. Tuppaa aina keskustelut kiertymään väkisinkin siihen yhteen ja ainoaan aihepiiriin josta mieluummin haluaisin pysyä erossa. Jos ei juoda niin puhutaan juomisesta.
Juoppo sana on loukkaava, jos sitä käytetään alkoholistista. Juopolla tarkoitetaan mitä ilmeisimmin henkilöä, joka on valinnut juomisen, kun taas alkoholisti on sairas ihminen, kyvytön lopettamaan juomistaan. Näin ollen myös juomisen lopettaminen ja raitistuminenkin ovat kaksi täysin eri asiaa. Juoppo kykenee ns. järkeilemään itsensä kuiville eli lopettamaan juomisensa, alkoholistilla ei ole nähdäkseni varsinaisesti tällaista mahdollisuutta... Alkoholisti tarvitsee toipumiseensa...
alkoholisti, en pysty lopettamaan juomista silloin kun se olisi järkevää ja jopa välttämätöntä läheisten, toimeentulon ja oman terveyden kannalta. Juopoksi minua on kutsuttu elämäni aikana satoja kertoja, mutta en ole siitä osannut loukkaantua. Sillä onko kauniissa suomenkielessämme sanaa joka osuvammin kuvaisi ihmistä jolle juominen on elämän merkityksellisin sisältö? Termit sinänsä ovat mielestäni epäolennaisia, samoin filosofointi raittiuden syvimmästä olemuksesta. Minulle raittiudeksi riittää viinasta irti pysyminen niin konkreettisella tasolla kuin henkisesti. Hienoimpia hetkiä on se kun parin kuukauden juomattomuuden jälkeen yhtäkkiä havahtuu siihen että on kulunut kokonainen päivä tai peräti pari kokonaan viinaa ajattelematta. Omalla kohdallani olen sitä pitänyt merkkinä tervehtymisen alkamisesta. Tosin tähän asti ei tila vielä ole muodostunut pysyväksi...
että alkoholisti ei ole vastuussa sairastumisestaan, mutta on kylläkin toipumisestaan!!
minä koen olevani vastuussa myös riippuvuuden kehittymisestä. Pistin pääni pensaaseen enkä lopettanut viinan kanssa läträämistä ensimmäisten huolestuttavien merkkien alkaessa olla näkyvillä. Silloin se lopettaminen nimittäin olisi ollut melkoisella varmuudella helpompaa kuin nyt. Toipumisvastuuta tässä kannetaan konkreettisesti niskassa juuri tällä hetkellä... Edessä on pitkä ja kivinen tie.
linjoilla Veteranon kanssa tuossa, että itsekin panin päätä pensaaseen enkä tiedostanut tai halunnut tiedostaa vaaranmerkkejä (loiventaminen tuli mukaan kuvaan ja yhä toistuvat päivien putket). Mutta meitä on moneen junaan ja juomiselle ei varmasti ole yhtä ja ainutta syytä. Meikäläisellä se ainakin tuntui kehittyvän hissun kissun, salakavalasti. Minusta on oikeastaan yhdentekevää, mikä juomisen syy on tai se, onko alkoholisti vai tuurijuoppo vai suurkuluttaja. Tärkeintä on hoksata se, että juomisesta aiheutuu ongelmia ja yrittää tehdä asian eteen jotain. Eli siis panna korkki lopullisesti kiinni tai muuttua kohtuukäyttäjäksi. Viimeksi mainittu on aika vaikeaa, olen huomannut.
Täällä ( www.avominne.fi "Lue, mitä alkoholismi on" )asiat on selitetty siten, että yksinkertaisempikin sen tajuaa. Alttius ja viina laukaisevat suurimmalta osin alkoholismin eli aina tarvitaan viinaa, että sairaus puhkeaisi.
se on aivan sama mitä sanoo joku mainoslause tai palstan vakkari ylihörhöt. Aivan yhden tekevää mitä sanoo AA_kiihkoilijat tai yksin "raitistelevat" jesuiitat.
Sinä olet ihminen ja tunnet itsesi parhaiten.
Älkää myykö sieuluanne.