Jotenkin ihmetyttää puhe yliopistoihin pääsyn vaikeudesta. Alla esimerkiksi Tampereen Teknilisen Yliopiston pisterajat. Pääsykokeesta ei tarvitse saada puoliakaan maksimipisteistä, kun jo voi alkaa valita linjaansa.
http://www.tut.fi/abi-info/tetypisterajat2003.htm
Onko kyse vain siitä, että joillekin rajatuille suosikkilinjoille on vaikea päästä ja että tämä yleistetään virheellisesti koskemaan kaikkia yliopistoja/oppiaineita ? Onko edes olemassa linjaa, jolle vaadittaisiin pääsykokeessa yli 90% maksimipisteistä ja/tai jossa pääsykoekirjojen määrä olisi liiallinen tai sisältö olisi jotenkin kohtuuttoman vaikea ?
http://www.tut.fi/abi-info/tetypisterajat2003.htm
Onko kyse vain siitä, että joillekin rajatuille suosikkilinjoille on vaikea päästä ja että tämä yleistetään virheellisesti koskemaan kaikkia yliopistoja/oppiaineita ? Onko edes olemassa linjaa, jolle vaadittaisiin pääsykokeessa yli 90% maksimipisteistä ja/tai jossa pääsykoekirjojen määrä olisi liiallinen tai sisältö olisi jotenkin kohtuuttoman vaikea ?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Opiskelemaan pääsemisen "vaikeus" riippuu todellakin paljon siitä mikä yliopisto, tiedekunta ja oppiaine on kulloinkin kyseessä.
Itse pääsin aikanaan opiskelemaan englantia ns. pelkän valintakoetuloksen perusteella 6 muun opiskelijan kanssa, eli aika pienestä prosentista on omalla kohdallani kyse: voinkin sitten omalta kohdaltani sanoa, että opinnot ovat sujuneet varsin hyvin. Eli ainakin omalla kohdallani "valintakoemenestys" on korreloinut suoraan pääaineopintojen sujumisen ja arvosanojen ja ylipäänsä opiskelumotivaation kanssa hyvin. YO-papereiden ja valintakokeen yhteispistemäärällä ratkaistaan käsittääkseni kuitenkin suurin osa opiskelupaikkojen jaosta.
Tekniset alat (sielläkin on toki vaihtelua) ovat niitä helpoimpia sisäänpääsyn kannalta ajatellen, taidealat kaikkein vaikeimpia.
Sisäänpääsyprosentti ei kerro kaikkea valintojen tiukkuudesta. Joillakin teknisillä aloilla on suuri sisäänpääsyprosentti, vaikka pisteitä sisäänpääsemiseen tarvitaan huomattavasti enemmän kuin toisilla aloilla.
Helppoahan niihin on tosiaan nykyään päästä, mutta toi sun vertailus siitä, että ei tarvii saada kuin puolet oikeen riippuu tietty suoraan tehtävien vaikeudesta. Helpot tehtävät => tarvii osata kaikki, että pääsee. Vaikeet tehtävät => riittää kun osaa edes puolet. Tärkeintä on vain olla parempi kuin kilpahakijat. Se on ainut joka ratkaisee...
Oma näkökulmani pohtii sitä, millaista opiskelupanosta pääsykoekirjojen opiskeluun tarvitaan, jotta sisäänpäsy olisi todennäköinen. Käsittääkseni kysymykset ovat edelleenkin aivan tavallisia ko. kirjojen pohjalta tehtyjä perustehtäviä - aivan samanlaisia kuin mitä yliopistojen tenteissäkin normaalisti on. Niinpä muutaman kuukauden (10-20 ov) panostus tuottaa tavallisesti onnistuneen tuloksen myös pääsykokeissa, jos lähtöpisteillä, erilaisilla lisäpisteillä tai "soveltuvuuskokeilla" ei pääsyä vaikeutettaisi.
Kilpahakijat koen ongelmaksi oikeastaan vain, jos valittavien kiintiö on poikkeuksellisen pieni. Tampereen Yliopiston rehtorin ajatus valintaryhmien koon kasvattamisesta onkin mielestäni paikallaan.
>> Käsittääkseni kysymykset ovat edelleenkin
>> aivan tavallisia ko. kirjojen pohjalta
>> tehtyjä perustehtäviä - aivan samanlaisia
>> kuin mitä yliopistojen tenteissäkin
>> normaalisti on. Niinpä muutaman kuukauden (10-
>> 20 ov) panostus tuottaa tavallisesti
>> onnistuneen tuloksen myös pääsykokeissa
varmasti pitää paikkansa.
>> Kilpahakijat koen ongelmaksi oikeastaan vain,
>> jos valittavien kiintiö on poikkeuksellisen
>> pieni.
Mutta eikö homma mene aina niin, että oppilaitos päättää ensin sisään otettavien määrän ja pisterajat määräytyvät hakijoiden kyvykkyyden mukaan, jolloin tämä pisteraja tulee siihen, missä haluttu määrä hakijoista on saanut suuremmat pisteet.
>> Tampereen Yliopiston rehtorin ajatus
>> valintaryhmien koon kasvattamisesta onkin
>> mielestäni paikallaan.
Mites toi käytännössä onnistuu, hakijoiden määrän kasvatus? Vai ymmärsinkö oikein?
Tietysti lisäämällä alan kiinnostusta.....
Tampereen Yliopiston rehtori ehdotti sunnuntain (?)Aamulehdessä tiedekuntakohtaisia valintakiintiöitä nykyisten 500 eri valintakiintiön sijaan. Lopullinen pääainevalinta tehtäisiin vasta opiskelun kestäessä. Minusta tämä olisi nykyistä sopivampi tapa valita teekkarit esim. tuotantotalouteen ja tekniseen fysiikkaan (joissa pieni kiintiö osaltaan nostattaa pääsyrajaa). Arkkitehtuurista en enää osaa sanoa, koska vaadittava osaaminen eroaa muusta rakennustekniikasta.
Toinen opetusministeriössä pohdittavana oleva uudistusmalli yhdistäisi maan eri yliopistojen saman oppiaineen valintakiintiöt yhteen. Esim. ensin valittaisiin koko maan liiketaloustieteen opiskelijat ja sitten nämä valitut jaettaisiin yliopistoihin esim. kotipaikan perusteella. Silloin Helsingin Kauppakorkeakoulun ylivoimainen suosio muihin samaa opetusta jakaviin yliopistoihin nähden purkautuisi.
Toisaalta nykyisessä AMK yhteisvalinnassa näkyy mitä tapahtuu kun yhdistely viedään liian pitkälle. Sisään pääsee vain huippupisteillä ja sen seurauksena keskeyttämisprosentit ovat huikeita (mietipä tätä paradoksia ?)
>>>
Tampereen Yliopiston rehtori ehdotti sunnuntain (?)Aamulehdessä tiedekuntakohtaisia valintakiintiöitä nykyisten 500 eri valintakiintiön sijaan. Lopullinen pääainevalinta tehtäisiin vasta opiskelun kestäessä."
>>>
Joillakin kauppatieteellisillä tiedekunnilla on ymmärtääkseni juuri näin tämä asia. Eli pääaine valitaan vasta ensimmäisen opiskeluvuoden aikana.
Mutta mitenkähän tuo onnistuisi vaikkapa humanistisessa tiedekunnassa, jossa voi olla todella monenlaisia ja todella erilaiselta pohjalta kumpuavia oppiaineita?
>>>
Toinen opetusministeriössä pohdittavana oleva uudistusmalli yhdistäisi maan eri yliopistojen saman oppiaineen valintakiintiöt yhteen. Esim. ensin valittaisiin koko maan liiketaloustieteen opiskelijat ja sitten nämä valitut jaettaisiin yliopistoihin esim. kotipaikan perusteella. Silloin Helsingin Kauppakorkeakoulun ylivoimainen suosio muihin samaa opetusta jakaviin yliopistoihin nähden purkautuisi.
>>>
Hmm... kieltämättä tämä kuulostaa maakuntayliopistojen kannalta aika hyvältä. Vaikuttaa että tuossa on aika paljon aluepoliittisia pyrkimyksiä taustalla. Saattaisi tuossa toki hakijoidenkin kannalta olla hyötyäkin. Monihan varmasti pyrkii (eikä välttämättä kuitenkaan pääse) opiskelemaan muualle vaikka kotipaikkakunnallakin olisi omia kiinnostuksen kohteita vastaavia opiskelumahdollisuuksia. Onko tästä ollut jossain enemmänkin keskustelua? Jos on, niin on päässyt jäämään itseltäni huomaamatta.
>> Toisaalta nykyisessä AMK yhteisvalinnassa
>> näkyy mitä tapahtuu kun yhdistely viedään
>> liian pitkälle. Sisään pääsee vain
>> huippupisteillä ja sen seurauksena
>> keskeyttämisprosentit ovat huikeita (mietipä
>> tätä paradoksia ?)
Johtuneekohan tämä siitä, että korkeilla pisteillä sisäänpäässeet haluavat vaihtaa myöhemmin, esimerkiksi ensimmäisen vuoden jälkeen yliopistoihin, joihin eivät ensimmäisenä vuonna ole päässeet....
Ajatuksesta eri yliopistojen valintakiintiöiden yhdistämiseksi en ole huomannut yhtä Aamulehden jutussa tehtyä mainintaa laajempaa keskustelua. Itsekin toivoisin siitä keskusteltavan, koska suuri osa valintaongelmista liittyy juuri maakuntayliopistojen huonoon suosioon. Poliittisesti ei liene mahdollista, että opintopaikkoja siirrettäisiin niistä Helsinkiin.
AMK:den lisäksi mm. luonnontieteet ja kielet toimivat muiden opintosuuntien hakijoiden varalaskupaikkoina.
Siis Ammattikorkeisiin pääsee sisään aivan liian helposti! Siitä se keskeyttämisprosentit johtuu, plus siitä että monet käyttää sitä varalaskupaikkana. Ei ole mitään paradoksia. Itse opiskelen Arvostetussa(?) AMKssa linjalla johon oli vaikein päästä ja voi herranjumala minkälaisia teletappeja täällä on! Porukka keskeyttää kun ne ei osaa tai haistelee liikkaa liimaa.
AMK:jen lisäksi myös suuri osa yliopistojen oppiaineista kokee samoja ongelmia. Kursseista ei päästä läpi, vaikka on selvitty tiukan karsinnan läpi. Mikähän on tilanne suurin osa sisäänotetuista on uusia ylioppilaita, jotka eivät ole käyttäneet välivuosia lukion oppimäärien syventämiseen tms. preppaamiseen.