Siirtyä humaanimpaan ja haittoja vähentävään huumausaine politiikkaan?
Huumeongelmaiset eivät saa tarvitsemaansa hoitoa ja harmittomia hamputtelijoita otetaan kiinni ja tuomitaan.
Huumeongelmaiset eivät saa korvaushoitoa, koska sitä ei sallita. Tällä voitaisiin pelastaa jo monta kovien huumeiden orjaa. Myös se, että ei tarvitsisi pelätä poliisia ja viranomaisia auttaisi kummasti hoitoon hakeutumista. Tiedämpä tapauksen, jossa ei uskallettu soittaa ambulanssia paikalle, koska pelättiin poliisia. Ruiskujen vaihtopisteet olivat oiva esimerkki haittoja vähentävästä politiikasta. Vaikka tätä paheksutaankin niin silti suonensisäisten huumeiden käytöstä johtuvat taudit vähentyneet. Eikö tämä sitten ole hyvä? Pitäisi myös pohtia heroiini riippuvaisille piikityshuonetta, jossa he saavat päivittäisen annoksensa. Tuloksena rikosten ja väkivalta tapausten vähentyminen. Näin siis yhteiskunta säästäisi mukavia summia, koska heroiiniriippuvainen ei ryöstäisi annostaan(vahingoittaisi samalla ehkä jotain ihmistä), vaan saisi sen piikityspisteestä. Lisäksi pisteestä saatava heroiini olisi puhdasta ja paikalla olisi ammattilainen valvomassa=vähemmän kuolemaa(ei yliannostuksia). Paikalla pitäisi tottakai olla apua eli henkilö/henkilöitä, joilta saisi apua ongelmaansa= huumeista mahdollisesti kuiville(ei puhumalla, mutta kun saa apua niin siitä pikkuhiljaa eteenpäin).
Sitten kun puhutaan mietojen huumeiden käyttäjistä kuten kannabiksen käyttäjät. Jos aikuinen henkilö on haivainnut kyseisen päihteen itselleen sopivaksi niin miksei? Jos tämä ei aiheuta teollaan kellekkään vaaraa. Nykyinen laki on haitallisempi kuin itse kannabis. Jo yhden harmittoman jointin polttelun jälkeen poliisi voi ottaa säilöön(jopa 3pv) kuulustella ja sen jälkeen lätkäistä sakkoa(merkintä rekisteriin). Kyseinen henkilö on ennen ollut reipas ja taitava työssään, mutta silti hänet erotetaan tapahtuneen vuoksi? Lisäksi sosiaaliset suhteet voisivat kärsiä ja mahdollinen tyttöystävä/perhe ei kestäisi ja lähtisi pois. Miten käy tälle henkilölle? Hän putoaa yhteiskunnan pohjalle ja sieltä on vaikea nousta. Miksi näin pitää nykyään toimia? Miksi pitää rangaista näinkin harmittomasta teosta kuin hampun poltto? Lisäksi kannabiksen kotikasvattajia suorastaan vainotaan, vaikka he itseasiassa ovat hyödyksi. Nämä henkilöt eivät osta mafialta kannabistaan vaan käyttävät puhdasta kasvattamaansa yrttiä. Kotikasvatus siis on pois mafialta. Ilmeisesti tätäkään ei vielä olla ymmärretty? Vai halutaanko mafian asemaa vahvistaa suomessa? Lisäksi kannabiksen kotikasvattajat eivät aiheuta toimillaan kenellekkään minkäänlaista vaaraa. Itsellekkin vain hyvin minimaalista vaaraa. Jos kotikasvattaja antaa/myy pienen määrän kavereilleen/kaverille en näe tässä mitään pahaa. Nimittäin luulen, että moni kotiviinin tekijä on antanut tai on joskus myynyt viinejään.
Mikä siis mättää? Miksi siis haittoja ei tahdota vähentää vaan lisätä?
Linkki vinkki:
http://www.hppry.org/index.php
Huumeongelmaiset eivät saa tarvitsemaansa hoitoa ja harmittomia hamputtelijoita otetaan kiinni ja tuomitaan.
Huumeongelmaiset eivät saa korvaushoitoa, koska sitä ei sallita. Tällä voitaisiin pelastaa jo monta kovien huumeiden orjaa. Myös se, että ei tarvitsisi pelätä poliisia ja viranomaisia auttaisi kummasti hoitoon hakeutumista. Tiedämpä tapauksen, jossa ei uskallettu soittaa ambulanssia paikalle, koska pelättiin poliisia. Ruiskujen vaihtopisteet olivat oiva esimerkki haittoja vähentävästä politiikasta. Vaikka tätä paheksutaankin niin silti suonensisäisten huumeiden käytöstä johtuvat taudit vähentyneet. Eikö tämä sitten ole hyvä? Pitäisi myös pohtia heroiini riippuvaisille piikityshuonetta, jossa he saavat päivittäisen annoksensa. Tuloksena rikosten ja väkivalta tapausten vähentyminen. Näin siis yhteiskunta säästäisi mukavia summia, koska heroiiniriippuvainen ei ryöstäisi annostaan(vahingoittaisi samalla ehkä jotain ihmistä), vaan saisi sen piikityspisteestä. Lisäksi pisteestä saatava heroiini olisi puhdasta ja paikalla olisi ammattilainen valvomassa=vähemmän kuolemaa(ei yliannostuksia). Paikalla pitäisi tottakai olla apua eli henkilö/henkilöitä, joilta saisi apua ongelmaansa= huumeista mahdollisesti kuiville(ei puhumalla, mutta kun saa apua niin siitä pikkuhiljaa eteenpäin).
Sitten kun puhutaan mietojen huumeiden käyttäjistä kuten kannabiksen käyttäjät. Jos aikuinen henkilö on haivainnut kyseisen päihteen itselleen sopivaksi niin miksei? Jos tämä ei aiheuta teollaan kellekkään vaaraa. Nykyinen laki on haitallisempi kuin itse kannabis. Jo yhden harmittoman jointin polttelun jälkeen poliisi voi ottaa säilöön(jopa 3pv) kuulustella ja sen jälkeen lätkäistä sakkoa(merkintä rekisteriin). Kyseinen henkilö on ennen ollut reipas ja taitava työssään, mutta silti hänet erotetaan tapahtuneen vuoksi? Lisäksi sosiaaliset suhteet voisivat kärsiä ja mahdollinen tyttöystävä/perhe ei kestäisi ja lähtisi pois. Miten käy tälle henkilölle? Hän putoaa yhteiskunnan pohjalle ja sieltä on vaikea nousta. Miksi näin pitää nykyään toimia? Miksi pitää rangaista näinkin harmittomasta teosta kuin hampun poltto? Lisäksi kannabiksen kotikasvattajia suorastaan vainotaan, vaikka he itseasiassa ovat hyödyksi. Nämä henkilöt eivät osta mafialta kannabistaan vaan käyttävät puhdasta kasvattamaansa yrttiä. Kotikasvatus siis on pois mafialta. Ilmeisesti tätäkään ei vielä olla ymmärretty? Vai halutaanko mafian asemaa vahvistaa suomessa? Lisäksi kannabiksen kotikasvattajat eivät aiheuta toimillaan kenellekkään minkäänlaista vaaraa. Itsellekkin vain hyvin minimaalista vaaraa. Jos kotikasvattaja antaa/myy pienen määrän kavereilleen/kaverille en näe tässä mitään pahaa. Nimittäin luulen, että moni kotiviinin tekijä on antanut tai on joskus myynyt viinejään.
Mikä siis mättää? Miksi siis haittoja ei tahdota vähentää vaan lisätä?
Linkki vinkki:
http://www.hppry.org/index.php
Vastaukset 18
Vanhimmat
Lääkkeiden, viinan ja dopingin yhteiskäyttö pitäisi viedä sallivampaan suuntaan. Tällä voitaisiin myös työllistää huomattavasti Suomen terveydenhuoltoa koska koomaan vaipuneet käyttäjät joutuisivat hoitoon viikkokausiksi. Lisäksi saisimme työllistettyä lisää poliiseja mikäli käsiaseiden luvanvaraisuus purettaisiin ja niitä jaettaisiin kansalaisille.
Alas työttömyys, lisää henkilökuntaa terveydenhuoltoon ja poliisiin!!!
Poliisit ja sairaanhoitajat samalla lailla kuin armeijakin. Päiväraha kolme euroa ja ilmainen ruoka ja asunto asuntolassa. Jokaiselle viisi vuotta palvelusta, voisi valita poliisina, sairaanhoitajana tai nykyisen armeijan näkkäreissä. Ja kaikille kansalaisille ilmaiset viinat. Heh, taisi tulla entisen Neuvostoliiton malli. Mutta ei siinä mitään, hyvä niin.
Noita kahta viestiä ei kehtaa edes kommentoida ;D
Ei millään pahalla...
Melko hullu kommentti. En ole Lääkkeiden, viinan ja dopingin yhteiskäyttön erikoisasiantuntija, mutta jotain siitäkin tiedän. Ja eikö sivistysvaltiossa (kuten useissa Euroopan maissa on) se pitäisi olla jokaisen ihmisen oma asia mitä subtsansseja kehoonsa laittaa? Ja eikö jokaisen henkilön, joka päihteitä (tai päihdettä) käyttää, pitäisi olla mahdollisuus valita itselleen sopivin päihde. Itse olen käyttänyt alkoholia välillä runsaastikin pari kymmentä vuotta. Minussa on alkavan alkoholistin piirteitä. Ja aina kuin juon, juominen lähtee käsistä. Juovuksissa olen riitaa haastava ääliö, joka yleensä saa turpaansa ja joutuu putkaan. Alkoholi oli minulle yksinkertaisesti liian kova huume, sillä menen siistä aivan liian sekaisin. Siksi en käytä sitä enää, vaan kasvatan kotonani Pyhää-Yrttiä, josta myös päihdyn. Päihtymykselläni en todella häiritse ketään. Kannabiksen käytöstäni ei ole ainakaan vielä tullut mitään ongelmia. Kerran toki kannabis meinasi näyttää minulle vakavimman haittavaikutuksensa, aineen laittomuuden, kun kotini tutkittiin. Hamppujumala kuitenkin suojelia minua, eikä minulla ollut silloin mitään laitonta.
Muu osa kirjoituksestasi on myöskin täysin hullua, mutta ei pakota kommentoimaan.
Aika olisi antaa huumeet ilmaiseksi huumeiden käyttäjille. Huumeiden kallis hinta aiheuttaa yhteiskunnassa paljon rikollisuutta ja kustannuksia. Vakuutusmaksut voitaisiin puolittaa ellei huumeiden hinta hipoisi pilviä. Keskimäärin vakuutuksia maksetaan vuodessa tuhannen euron verran. Säästöä 500 euroa jos huumeet olisivat ilmaisia eikä murtoja varkauksia tulisi huumeiden käyttäjien toimesta.
Rikollisuuden tutkinta ja vankeinhoito maksaa huumeiden osalta miljardin. Säästöä taas 500 euroa. Mafian aiheuttamista kulusita säästöä 200 euroa. Uusia huumeiden käyttäjiä ei tulisi koska kukaan ei enää houkuttelisi käyttämään huumeita. Tässä muutamia säästökohteita mitä saataisiin jos huumeet jaettaisiin ilmaiseksi.
Kun huumeet jaetaan ilmaiseksi, ei mafian kannata enää toimia täällä pelkän naiskaupan takia vaan se siirtyy muihin maihin. Naiskauppa loppuu. Ryöstöt ja varkaudet loppuvat kun ei enää tarvitse hankkia rahaa huumeisiin.
Jokainen huumeiden käyttäjä voisi saada haluamansa huumeen ilmaiseksi. Uusia huumeiden käyttäjiä ei tule, sillä ei ole enää ketään jotka niitä levittäisivät. Nykyiset käyttäjät kuolisivat tai lähtisivät katkaisuhoitoon.
Lääkärit, jotka nykyisin käyttävät kannabista ja tappavat sitä käyttäessään suuren määrän potilaita hoitovirheillään, pääsisivät myös hoitoon tai sitten käyttämään ilmaisia huumeita. Heidän ei enää tarvitsisi olla työssä rahan takia vaarantamassa potilaiden henkeä. He voisivat elää ja nauttia huumeestaan piippua tuprutellen ja muistellen aikaa jolloin piti tehdä 72 tunnin päiviä saadakseen riittävästi rahaa huumeiden hankintaan. Käyttäjillehän kannabis ei aiheuta paljon vaaraa.
Haluatko sinä joutua kannabista käyttävän lääkärin potilaaksi? Entä leikattavaksi? Entä muuhun hoitoon? Tai haluatko saada hätätilanteessa kyydin ambulanssikuskilta joka on nauttinut kannabista?
"Haluatko sinä joutua kannabista käyttävän lääkärin potilaaksi? Entä leikattavaksi? Entä muuhun hoitoon? Tai haluatko saada hätätilanteessa kyydin ambulanssikuskilta joka on nauttinut kannabista?"
Minä suorastaan vaadin päästä kohtuullisesti pajauttavan lääkärin vastaanotolle! Ablulanssikuskista en tiedä, tuo sanamuoto vaikutti siltä, että kuski olisi sillä hetkellä pilvessä, mutta mikäli näin ei ole, niin mikäpä ettei.
"Narkkari" purkaa ilmeisesti omaa hätäänsä toivoen helpompaa elämää itselleen ja mahdollisuutta jatkaa narkkarin elämäänsä suojatuissa olosuhteissa. Se toive hänelle suotakoon, mutta todellisuus on toisenlaista. Heroiini-, amfetamiini- ym. addiktit ovat kroonisesti sairaita, ja sellaisina heitä pitäisi kohdella tarjoamalla hoitoa. Monet heistä, päin vaston kuin ehkä "Narkkari", haluaisivat ainakin jollakin tavalla sijoittua aktiivielämään. Jos ei täydellinen vieroitus enää onnistu, toiseksi paras vaihtoehto on korvaava hoito mm. metadonilla ja buprenorfiinivalmisteilla. Näiden avulla addikti voi viettää suhteellisen normaalia elämää siinä missä kuka tahansa jatkuvasta lääkityksestä riippuvainen potilas, esimerkiksi diabeetikko. Heroiinin jakelu sen sijaan helpottaisi vain kaikkein toivottomimpia tapauksia, parantaisi heidän todennäköisesti lyhyeksi jäävän loppuelämänsä laatua. Muuten sitä ei voi mitenkään puolustaa, koska pitkäaikainen "turvallinenkin" heroiininkäyttö tuhoaa aivoja ja tekee käyttäjästä normaalielämään kelpaamattoman. Turha tässä yhteydessä puhuakaan amfetamiinin, kokaiinin ja lukemattomien muiden vaarallisten huumeiden käytöstä.
Helsingin Sanomien mielipidesivulla oli 8.7. Järvenpään sosiaalisairaalan ylilääkäri Antti Holopaisen ja A-kiltojen liiton päihdeasiamies Marjo Tervon vakava ja painokas puheenvuoro,jossa he toteavat muun muassa: "Minkään muun yhteiskunnallisen voiman kuin huumekauppiaiden ja heidän takanaan olevan rikollisuuden etua ei palvele suomalaisen sosiaali- ja terveyspalvelutoiminnan kyvyttömyys järjestää lääkekorvaushoitoa kaikille niille opiaattiriippuvaisille, jotka hoitoa tarvitsevat." sekä "...päihdehuoltolain mukaisesti palvelujen tuottamisvastuussa olevat kunnat ovat jarruttaneet hoitojen käynnistämistä..." Kuin kaikuna seuraa viimeinen uutinen, että Kelan tämän vuoden lasten ja nuorten psykiatriseen kuntoutukseen varatut rahat ovat lopussa. Tämä koskee nimenomaan päihdeongelmaisten hoitoa. Ja päihdeongelmaisista on tietenkin ylivoimainen valtaosa alkoholiongelmaisia, joiden huumetta Valtio myy (eli ottaa siitä runsaan voiton verotuksen muodossa) ollen täten sataprosenttisesti vastuussa heidän tilastaan.
Kaiken edeltävän perusteella on selvää, että Suomen päihdepolitiikka on häpeällisen kelvotonta. "Varsinaisten" huumeiden kohdalla pahin erhe on keskittyä amerikkalaisen mallin mukaiseen "huumeiden vastaiseen taisteluun". Vaikka olemme ehkä muuten niin eurooppalaisia niin eurooppalaisia, muualla Euroopassa puhaltaa aivan toinen tuuli: haittojen minimointi. Toisin kuin jenkkiharhan vallassa olevat politiikot ja muut vaikuttajat väittävät, tämä uusi ote ongelmaan on kohtuulisessa ajassa tuottanut erittäin myönteisiä tuloksia. Suomessa toimii organisaatio Humaania päihdepolitiikka ry
joka levittää tuoreita näkemyksiä ja tutkimustuloksia.
Erikoinen heitto "Narkkarilta" on huomion kiinnittäminen lääkärien ja pelastushenkilökunnan väitettyyn kannabiksen käyttöön. Ikään kuin lääkärien joukossa ei kautta aikain olisi ollut päihdeongelmaisia, joiden toiminta on ollut vaaraksi potilaille. Miksi juuri kannabis? Onko kyseessä todellisten narkkareiden kateus kannabiksen käyttäjiä kohtaan, koska nämä voivat nauttia "paheestaan" yleensä ilman mitään haittavaikutuksia. Varmasti lääkäreiden joukossa on vastuulisia kannabiksen käyttäjiä kuten kohtuudella alkoholiakin nauttivia. He eivät ole vaaraksi kenellekään - paitsi itselleen, jos jäävät kiinni lainvastaisesta toiminnastaan.
Kannabiksen osuudesta likenneturmiin ei ole minkäänlaista objektiivista tietoa toisin kuin esimerkiksi alkoholin, amfetamiinin, rauhoitteiden ja unilääkkeiden. Jos jonkun känni- tai piripäisen kaaharin hallusta löytyy myös kannabista, ei se vielä todista mitään. En suinkaan väitä, että kannabiksen vaikutuksen alaisena olisi turvallista mennä ajamaan autoa. Sattuu vain olemaan niin, etteivät pilvenpottajat kovin hanakasti ryhdy siihen toisin kuin humalaiset, joille usein tulee vastustamaton halu päästä kaasuttelemaan baanalle.
Nykyisin kun muutamasta annoksesta saa maksaa 1000 euroa, haluaisi varmaan jokainen että aineet saisi ilmaiseksi. Ei tarvitsi ihmisten autoja "puhdistaa" tai asuntoja näin loma-aikaan. Mummotkin saisivat kulkea rauhassa omia polkujaan, nykyisen lepää rauhassa tilanteen asemasta.
Kun uusia käyttäjiä ei tulisi, jäisi meille nykyisille käyttäjille hoitopaikkoja riittävästi ja pääsisimme eroon huumeista. Muuten se ei onnistu.
Kun kannabista vertailee alkoholin käyttöön niin ulkopuolisen kannalta ero on valtava. Ajattele jos olisin ottanut puoli pulloa vodkaa ja tulisit vastaanotolleni. Huomaisit heti tilanteen ja voisit olla varovainen. Jos alkaisin leikkaamaan sinua, voisit ottaa jalat alle ja sanoa muuttaneesi mieltä ja tulevasi ensi viikolla vasta. Kun hoidan sinua kannabista nauttineena, et voi tietää onko antamani lääkitys oikea sinulle, etkä voi tietää leikkaatko juuri siitä kohtaan mistä olisi tarkoitus. Siinä se ero.
Huumeita käyttävät ovat sairaita, he tarvitsevat hoitoa. Huumeet heille tulee antaa ilmaiseksi niin kauan kuin he niitä haluavat. Hoitoa heille tulee järjestää jos he sitä haluavat. Paras hoitoympäristö on kaukana asutuksesta oleva rauhallinen maalaisympäristö. Hoidosta huolehtivat parhaiten kannabista käyttävät lääkärit, joita voidaan sinne palkata. He tietävät että parhaat hoitotulokset saadaan aktiivisella huumeiden käytöllä.
Aktiviteettien järjestämiseksi jokainen potilas osallistuu järjestelmän ylläpitoon, keväällä kylvämiseen, kesällä istutusten hoitoon, kalastukseen, syksyllä sadonkorjuuseen. Talvella lumitöitä ja pientä askaretta.
Noissa ympyröissä huumeet hiljalleen haihtuvat elimistöstä ja seuraavaksi voi siirtyä kaupunkimaisempaan ympäristöön, lähemmäs asutusta. Tyhjiä kouluja ja muita paikkoja löytyy kaupunkien liepeiltä joihin huumepotilaat voivat muuttaa opettelemaan uudestaan elämää. Kolmantena vaiheena sitten normaaliin yhteiskunta elämään palaaminen.
Näin menetellen huumeiden käyttö hiipuu hiljalleen ja maamme sosiaalivarat riittävät kaikille tarvitseville.
Narkkari, esität uusia ja radikaaleja mielipiteitä päihdepolitiikasta. Hienoa! Jatka tällä saralla valitsemallasi tiellä. Kirjoituksesi ovat todella inspiroivia.
Mielestäni kaikkia huumeita ei tulisi jakaa ilmaiseksi. Ei ainakaan näitä: alkoholi, tupakka, kannabis ja kokaiini, extacy. Listaan varmaankin olisi hyvä liittää muitakin huumeita, mutta en ole huumausaineiden erikoisasiantuntija. Heroiinia tulisi mielestäni jakaa kaikille sitä haluaville ilmaiseksi valtion toimesta.
Heroiini. Sen jakelu ilmaiseksi olisi kauhistus mummoille. Tämä johtuu kauhuvalistuksesta. Niinpä ongelmaa pienentääkseen valistusjärjestöjen olisi syytä tehdä ainakin jyrkkä 90 asteen mutka asiallisemman valistuksen suuntaan. Jos heroiinia jaettaisiin ilmaiseksi, niin kuinka moni kävisi hakemassa piikin? En ainakaan minä. Heroiini on ns. rappiohuume. Mutta jos sitä jaettaisiin ilmaiseksi, valtio säästäisi valtavan summan rahaa. Heroiinin tuotantokustannukset ovat mitättömät. Nistin ei tarvitsisi rahoittaa käyttöään varastelulla, josta tulee älyttömät kustannukset valtiolle. Tokikaan ainetta ei tulisi jakaa täysin vastikkeetta. Nistin tulisi antaa "toimistolle" ainakin perustiedot itsestään. Hoitohenkilökunnalla olisi huumeen jakopisteessä kontakti nisteihin, mahdollisuus tarjota tietoa sekä tiedottaa hoitomahdollisuuksista. Ja mielestäni korvaushoitoa tulisi jakaa todella aivan kaikille sitä haluaville.
Alkoholi ja tupakka. Vaikka nämä mielestäni ovat heroiiniin verrattavissa olevia rappiohuumeita, niitä ei tulisi antaa nisteille ilmaiseksi ja vastikkeetta. Näiden huumeiden haittavaikutukset ovat niin pahat ja käyttö niin yleistä, että haittaverot ovat enemmän kuin tarpeen.
Kannabis. Tämä huume ei aiheuta ollenkaan fyysistä riippuvutta ja henkistäkin riippuvuutta vain harvoille. Siksipä kannabishörhöjä ei oikeastaan pidä edes kutsua nisteiksi, sillä he eivät ole riippuvaisia aineesta. Kyseessä siis on huumaava nautintoaine. Ja nautintoaineita ei tule jakaa ilmaiseksi. Sen sijaan kannabiksen kasvattaminen olisi saatettava laillisien elinkeinojen piiriin ja kotikasvatus tulisi säätää luvanvaraiseksi. Kotikasvatuksesta sopiva vero olisi mielestäni 150 euroa / vuosi, jonka itse maksaisin enemmän kuin mielelläni. Valtiolla on ilmeisesti liikaa rahaa kuin minun rahani ei kelpaa?
Kokaiini. Tätäkään ei tulisi jakaa ilmaiseksi. Kokaiinin tuottaminen on käsittääkseni kallista. Ainakin katukaupassa se on pirun kallista. Lisäksi kokaiinin käyttö on melko harvinaista. Kokaiini on muotihuume. Jos kokaiinia saisi ilmaiseksi, niin minä lopettaisin alkoholin juomisen kokonaan ja korvaisin sen kokaiinilla. (Kenties se saattaisi olla minun kannaltani hyväkin ratkaisu, sillä alkoholi aiheuttanee enemmän haittavaikutuksia kuin kokaiini.) En kuitenkaan ole kokeillut kokaiinia, ja valtio tuskin ikinä tulee sitä ilmaiseksi jakamaan, joten en tulle myöskään sitä kokeilemaan, ja ihan hyvä niin.
Extacy. Kyseessä on kokaiinin verrattavissa oleva muotihuume, joskin halvempi. Extacya ei tulisi mielestäni jakaa vastikkeetta valtiolta, sillä sen aineen käyttö riistäytyisi liian helposti alaikäisten käsistä. Koska Extacy kuitenkin aiheuttaa kovat riippuvuusoireet, ja siihen aineeseen on varmaankin moni nuori koukussa, tulisi Extacynisteille tarjota nykyistä enemmän korvaushoitoja ja vieroitushoitoja.
Amfetamiini. Tästä en osaa sanoa, olisiko sitä hyvä jakaa ilmaiseksi. Toisaalta kyse on muotihuumeesta, toisaalta rappiohuumeesta. En ota kantaa. Mutta ainakin korvaushoitojen saatavuutta voisi tämänkin aineen kohdalla lisätä.
Listaa voisi jatkaa pitkäänkin, mutta muista "mömmöistä" minulla ei ole juuri tietoa.
Ja kyllä, suorastaan hakeutuisin kannabista kohtuukäyttävän lääkärin vastaanotolle, sillä kannabishörhöt eivät useinkaan läträä viinan kanssa. Ja kyllä, jos minun olisi lähdettävä jonkun psykoaktiivisen aineen vaikutuksen alaisena olevan ambulanssikuskin kyytiin, niin silloin valitsisin sen kannabiksen vaikutuksen alaisena olevan. Kannabiksen vakavin vaikutus ambulanssikuskille olisi varmaankin, ettei hän uskaltaisi ottaa liikenteessä yhtä paljon riskejä kuin normaalisti, joten matka saattaisi kestää hieman pidempään kuin normaalisti.
Lain monimutkaisuus on osoittautunut monessa tapauksessa ongelmaksi. On niitä väliinputoajia. Sen vuoksi kaikki huumeet ilmaiseksi. Alkoholiahan meillä jo annetaan ilmaiseksi alkoholisteille. Heillä on aina piikki auki sosiaalihuollon kassalla. Parempi olisi jos tyhjilleen jääneet koulut ja muut rakennukset otettaisiin hyötykäyttöön.
Ilmainen huumeiden jakelu näihin pisteisiin, asunnot olisivat lähellä, ympärille riittävän suuri aitaus labyrintti sisäänkäynteineen (vain riittävän hyvässä kunnossa olevat osaisivat pois piha-alueelta) ettei naapurit joutuisi kärsimään mahdollisista lieveilmiöistä. Ruokaa porukka osaa valmistaa kun raaka-aineita toimitetaan näihin paikkoihin, perunaa, makkaraa ja maitoa.
Kuka sitten tarvitsee votkaa, kuka heroiinia. Kaikkea saisi sen verran kuin sisäänsä haluaa. Kannabista käyttävä hoitohenkilökunta voi olla ansiotöissä ja samalla hoitaa piikitykset ja muut jakamiseen liittyvät toimet. Hoitoon siirtymisestä säännöllisiä tilaisuuksia että olisi jotakin virallistakin touhussa. Kirkollakin olisi hyvä paikka saada asiakkaita, joten rukoushuone samaan yhteyteen. Kaikkihan ovat samaa mieltä ettei ketään pakottamalla hoitoon saa. Hoitolaitoksista oli jo edellisessä juttua.
Vaikka huumeiden saanti on vähän syrjäinen sijainniltaan (hylätyt koulut ja muuthan ovat syrjäseuduilla), ilmaisuus vetää kyllä suurimman osan porukosita sinne ja onhan ympärillä hengenheimolaisia, joten eihän sen parempaa paikkaa olekaan. Ja välillä voi käydä katsomassa äitimuoria kaupungissa ilmaisella viikottaisella bussikuljetuksella.
Loput, jotka eivät hyväksyisi tätä ilmaista jakelua, ostaisivat tietenkin entiseen malliin, mutta sen osuus olisi tosi pieni eikä siitä olisi enää haittaa yhteiskunnalle. Samalla saataisiin Helsingin rannatkin siisteiksi turisteille, samoin rautatieasemat ja muut. Suurin osa viihtyisi erinomaisesti ympärivuoden lämpimissä tiloissa omiensa kanssa. Yhteiskunnan kustannukset vain kymmenyksen nykyisistä kustannuksista. Vakuutusmaksut puolittuisivat, turvallisuus lisääntyisi.
Voi mummotja muut sosiaalitantat kun te tajuaisitte tämän.
Näkemyksesi on sen verran radikaali, että se ehkä vaatii jonkin verran sulattelua, ennen kuin siitä voi olla mitään mieltä.
Sanoisin kuitenkin, että "huumeet" ovat uskomattoman laaja ainekirjo, eikä näiden aineiden käyttäjiä yhdistä huumeiden käytön lisäksi mikään muu. Niinpä mielestäni olisi hieman outoa laittaa nämä kaikki käyttäjät samaan paikkaan. En veikanne hirveän väärin, että juuri kukaan kannabiksenkäyttäjä ei hakeutuisi tuollaiseen paikkaan. Kannabis kun on käyttäjille ennemmin nautintoaine, ei huume. Täten kannabiksenkäyttäjät pitävät itseään ihan normaleina kansalaisina, eikä heillä ole mitään tarvetta luoda kontaktia kovien huumeiden käyttäjien kanssa. Sitä paitsi kannabista saa nykyäänkin lähes ilmaiseksi kun vain jaksaa nähdä kasvattamisen vaivan. Mutta kannabiksen käytöstä ja kasvatuksesta rankaisemalla valtio tekee karhunpalveluksen itselleen; tällöin kannabiksenkäyttäjän on pakko luoda kontakti mafiaan jos hän haluaa edelleen käyttää kannabista. Moni ei näin tee, vaan laittaa uuden projektin pystyyn -onneksi.
Huumeet voivat olla laajakirjo. Mutta kaiken takana on mafia, ei nainen, kuten yleensä.
Jos saamme rahan pois huumeiden takaa, kenelläkään ei ole intressiä ylläpitää huumeita käyttävää populaa. Jos sitä ee ylläpidetä, se vähenee radikaalisti.
Kannabiksen voi rinnastaa alkoholiin. Alkoholistit voidaan saada laitostettua kuten huumeidenkäyttäjätkin tarjoamalla ilmaista alkoholia tai huumetta erityisissä laitoksissa. Ilman pakkoa, kyllä kaikki käyttäjät hakeutuva paikkoihin jossa saa ilmaiseksi.
Eli jos kannabis aiheuttaa ympäristöhaittoja, pakkohoito kuten alkoholisteille ja muille huumeiden käyttäjille. Ammateissa, jossa henkilö on vastuussa muista, kannabiksen käyttö tulee säätää kielletyksi. Ei siis sen käyttö, vaan ammatti eli kyseisessä ammatissa oleva ei voi käyttää kannabista. Esimerkiksi kaikki terveydenhoitoon liittyvät ammatit ovat näitä, samoin poliisin, opetukseen tai liikenteeseen liittyvät ammatit. Kirvesmies tai siivooja voivat käyttää vaikka kannabista.
Tosiaan aika radikaaleja ehdotuksia, mutta voisivat jopa toimia! Ei ainakaan nykyiset konstit näytä auttavan ja hoitopaikkoja on aivan liian vähän.
Ehdottomasti myös terapiaa pitäisi saada jokaisen halukkaan! Useimmilla on kuitenkin jokin syy siihen huumeiden käytön aloittamiseen, joka ehkä selviäisi ammattiauttajan kanssa.
Pitäisi vaan löytää sopiva henkilö ajamaan näin suurta asiaa eteenpäin.
Olen itse ollut onnellinen; koska kuulun siihen pieneen ryhmään joka on päässyt korvaushoitoon. Olen ollut hoidossa nyt n. 2 vuotta ja asiat alkaa rullaa pikkuhiljaa. Kerkesin käyttää kaikenlaisia aineita n. 10 vuotta ja elämä ei näyttänyt enää jatkuvan kauan. Oon nähnyt helvetin maan päällä, mutta Subutexin ja hyvän hoidon ansiosta oon vielä elävien kirjoissa. Onnex tullut lisää määrärahoja korvaushoitoon; sen ansiosta moni muukin saa mahd. uuteen elämään.
Aisha, miten iloinen olenkaan puolestasi. Ja samoin pitäisi kaikkien olla. Olisipa vain jokaisella kohtalotoverillasi mahdollisuus samaan kuin sinulla.
Lienetkö lukenut, mitä olen kirjoittanut aiheesta keskustelun toiseen haaraan? Toisena osapuolena on nimimerkki "Narkkari". Nyt hänen viimeinen puheenvuoronsa on sellainen, että en löydä sanoja vastaukseksi. Hän on ilmeisesti vielä addiktion siinä vaiheessa, että piikki vie hänet kauniisiin unelmiin. Vaikka olen läheltä nähnyt en ole itse kulkenut sitä tietä, joten kuulostaisin varmaankin falskilta. Osaisitko sinä ehkä lähestyä häntä oikealla tavalla?
Aisha, miten iloinen olenkaan puolestasi. Ja samoin pitäisi kaikkien olla. Olisipa vain jokaisella kohtalotoverillasi mahdollisuus samaan kuin sinulla.
Lienetkö lukenut, mitä olen kirjoittanut aiheesta keskustelun toiseen haaraan? Toisena osapuolena on nimimerkki "Narkkari". Nyt hänen viimeinen puheenvuoronsa on sellainen, että en löydä sanoja vastaukseksi. Hän on ilmeisesti vielä addiktion siinä vaiheessa, että piikki vie hänet kauniisiin unelmiin. Vaikka olen läheltä nähnyt en ole itse kulkenut sitä tietä, joten kuulostaisin varmaankin falskilta. Osaisitko sinä ehkä lähestyä häntä oikealla tavalla?
teidänkin ongelmistanne, kohta ei ole työhön asiaa jos jotain suosittelemaasi on käyttänyt, kunnan ja veronmaksajien vaivoiksi jäätte, vain terve raitis tupakoimaton nuori kelpaa töihin joista maksetaan vähintään edes siedettävää palkkaa.
Minun TA:tani ei kiinnosta hevonv-un vertaa mitä teen vapaa-ajallani niin kauan kuin hommat hoituu. Tämä sopii minulle hyvin, olen työskennellyt pitkään ison, kansainvälisen yrityksen palveluksessa K-Euroopassa, asiakaskuntani ulottuu Ecuadorista Singaporeen ja Nordkappilta Kapkaupunkiin. Suurin osa asiakaskontakteista on toistuvia.
Olen käyttänyt kannabista kohta kaksikymmentä vuotta. Voisitko sinä kertoa minulle milloin tulee se maaginen raja vastaan kun jään kunnan ja veronmaksajien vaivoiksi?