Vaikeat sairaudet opettavat elämäniloa. Jokainen
eletty päivä on lahja.
eletty päivä on lahja.
vaikeat sairaudet
kalleh.
261264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
ai että kärsimys kaunistaa. se on kärsimättömän suurin valhe. kivusta ja kärsimyksestä ei iloa revitä. mitähän tai ketä ajat takaa. vai onko pakko sanoa noin jos ei ole vaihtoehtoja.
Vaikea sairaus EI aina merkitse suurta fyysistä tuskaa, kuten pienessä pahantahtoisessa mielessäsi tunnut luulevan!!!
Nöyräksi sairaus kyllä tekee - mikähän sinuun tepsisi???
kumpihan tässä nyt on pahantahtoinen. mikä on vaikea sairaus taidan kyllä tietää. vaikeammaksi sen tekee vielä kivut ja säryt. pahantahtoinen en ole. taidan tietää nyt vaan vähän liikaa aivan henkilökohtaisesti. ennen kuoleman tulemista ihmisen on vaa hyväksyttävä kuolema. on lähdettävä ja aivan yksin.levittää kädet ja pyytää armahdusta tai huutaa saatanaa avukseen. jokainen tekee sen omalla tavallaan, mutta ei vapaaehtoisesti. Kärsiminen ei kaunista ketään.
pojalta isän ja pieneltä tytöltä äidin! Mitä nöyrää siinä on että lapsi jaa yksin!
ei ole mitään tekemistä nöyryyden kanssa!
Itselläni on ennenaikaiseen kuolemaan johtava sairaus, joka tässä vaiheessa on johtanut työkyvyttömyyseläkkeelle.
Kuolema ei satu - kerran jo sydän pysähtyneenä tiedän sen.
Kuoleman hyväksyminen (oman elämän peruuttamaton muutos) on muutakin kuin käsien levittelyä!
Jokainen kärsii tavallaan...
Yksinhän tässä maailmassa jokainen ihminen on!
Valitettavasti yleensä ihmisen kuollessa aina joku omainen menettää rakkaansa.
Yksin olet vain sinä itse - muut kyllä pärjäävät!
ihmisen ei tarvitse nöyrtyä kuin luojansa edessä. juuri sen joka elämän on antanut.
Kärsimys ei "kaunista" ainakaan ulkoisesti.
Kärsimykseen liittyvä kärsivällisyys ja hyväksyntä - toisaalta...
On sitten eri asia, minkä edessä nöyrrytään - Jumalan vai Elämän...kuka mihinkäkin uskoo!
Muut kyllä pärjäävät--Yksin olet vain sinä. Jos me kaikki ajateltais tällä tavalla ei kukaan tulisi autetuksi. Itsestään selvyys ei ole elämässä että kyllä toiset pärjää. Tarvitsemme konkreettisesti toisiamme täällä. Kukaan ei pärjää yksin. Sitä elämältä pyydän että en tulisi itsekkääksi enkä katkeraksi. Osaisi nähdä vähän kauemmaksi kuin nenäänsä pitemmälleja vain pienen suuren egonsa. Siinä onkin opettelemista.
että aikuiset ihmiset viittii kähinöidä.
Samalla tavalla olet itsekkin puhunut
omastasi jutusta jo ties monettako kertaa.
Viimeksi eilen tuon lukasin. Itselläni
aivan sama tilanne, mutta eipä tulisi
mieleeni joka mutkassa sitä toitotella.
kunhan annat heille siihen mahdollisuuden, etkä tuhoa heidän selviytymisviettiään turhalla itsesi korostamisella!
Neuvoja minäkin annan - nyt suullisesti - myöhemmin vielä kirjallisesti testamentissani.
Kuolemassa "pärjätään" ihan yksin - jokainen meistä!
Ettäs minä kehtaan!!!!
kun tein aiheesta aloituksen - kaada itsellesi vaan!
ei tarvitse olla kenellekään mieliksi!
Nöyryydellä tarkoitan nöyryyttä koko elinpiiriämme (luonto...) kohtaan.
Sukulaiselle helpoin edesmennyt on se, joka ei aiheuta syyllisyyttä/rahariitoja jälkeenjääneille.
Lehdistähän olemme saaneet lukea, kuinka vakava sairaus on pysäyttänyt ihmisen, ja elämänarvot ovat menneet uusiksi.
tulokseen kuka määrittelee kuinka vakava sairaus on ihmistä kaunistanut, sivistänyt, muuttanut ja mihin suuntaan. ahdistuin jo siitäkin kun olin saattamassa tai seurana meikussa kun sisareni oli eri kokeissa. minulle huomauteltiin että vuoronumero, ei saa etuilla ja yritänkö etuilla? sain selittää kummenen kertaa rttä en edes ole tulossa, olen seurana. sain nousta ylös paikaltani ja selitellä olemassa oloani koko ajan. jokainen menköön itseensä. sairas ja "terve". kenellekkään ei ole luvattu huomista. siitäkin uskallan olla eri mieltä että ei hyvän tekijää aina palkita. ei edes kiitetä kun on tehtävänsä tehnyt. ei enää tarvita ja nopeasti unohdetaan kuinka tarpeellinen joskus oli kun uhrautumista tarvittiin.
...Pitää Paikkansa, Tulee Elettyä Jokainen hetki=D
;DDD
Voi kun osaisinkin noin ajatella ,mutta pelko rakkaani menettämisestä on tällähetkellä niin suuri ettei tiedä elämänilosta mitään. No toivoa en ole hukannut, mutta myös Luojalle lähetän hätääntyneitä pyyntöjäni. Olla reipas ja iloinen,vaikka itku kuristaa kurkussa, se on vaikeaa. Toivotaan parasta.
samaa mieltä.
Miksi?
pysty tuntemaan iloa, vaikka tietysti jokainen eletty päivä on arvokas, tavallaan.
Pitää puheen oikein varpaillaan seisten ja peukalot
henkselien alla aivan vakavalla naamalla.
Olkoon nyt kun en muutenkaan niin kovin puhu.:)
Kyllähän se erikoiselta vähän tuntuu herätä,
kun ei näe toisella silmällä ja toisella vain
vähän.Kolme viikkoa kuitenkin vain sairaalassa
rollaattorilla liikkuen.Kotiin päästyä ei tunne
tuttuja maisemia.
Tämä on vain enää kuin pahaa unta.Nyt osaa jo
hyväkuntoisena arvostaa omaa kulutettua aikaansa.
Vaikea sairaus masentaa ja vie viimeisenkin ilon elämästä.
puolestasi!
Itselläni elämänjano vain kasvoi ja opin arvostamaan ihan eri tavalla monia pieniä asioita - nautin elämästä nyt täydemmin, kun en anna asioiden vilistää ohi.
Itse ajattelen näin, että vaikeat sairaudet aiheuttavat pelkoa, huolta ja ahdistusta.