Orpokoti on liian rankkaa katsottavaa niin lapsille kuin aikuisille varsinkin herkkämielisille. Ikäraja 13v ei riitä.
orpokoti
kauhistunu
5313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Elokuvassa ei ole juuri ollenkaan väkivaltaa eikä yhtään verta...Ikäräja k13 on ihan sopiva.
ajatella asiaa, eihän elokuva ole linjassa; onhan se toisaalta linjassa, koska sse sopii omaan kulttuuriympäristöönsä kuin nakutettu
ehdoton johtopäätös: jos ne olisi puhunu suomea, elokuva olisi ollut naiivi ja typerä
ottaako Olli Saarela vastaan kutsuja lähteä hänen kansaan elokuviin vain sen takia, että niistä voisi sitten keskustella jälkeenpäin vai käykö se vain Tanjan kanssa, edelleenkin, tai vie omia muksujaa tai Tanjan muksuja tai ketä nyt milloin milläkin yhdistelmällä
- puolen tunnin päästä voit mennä saunaan
- puolen tunnin päästä vois mennä saunaan
- joo, joo
oli hiukan toista, kaikki napsahti kohdalleen, jopa varpaille astuminen lopuksi, kiitos
copyright ehdoton
ikinä nähnyt, nyt ainakin tuntuu siltä
uudelleen silti sitä ei voi mennä katsomaan, koska aika varmasti juonen muistaisi eikä yksityiskohtiakaan voisi alkaa märehtiä uudelleen
espanjaa on ihana kuunnella, ymmärtää kaiken, vain ranskaa lukeneena, mikä ihana tunne; lasten puhe on vaikeammin ymmärrettävää, myönnetään
olen haltioitunut, musiikki tuki, naispääosan esittäjä kuvankaunis, kaikkien näyttelijätyö luontevaa; hetkeäkään ei tullut tunne, ettei jännite säilyisi
typerätkin aiheet oli saatu sopimaan kuosiin, kuka on tuo ohjaaja; vai kummalle kiitos enemmänkin kuuluu, ohjaajalle vai käsikirjoittajalle vai onko se yksinomaan lavastajan vai näyttelijöiden ansiota... mieti sitä
Elokuva oli todella hyvä mutta mielestäni olisi ollut k-15 olisi ollut paljon sopivampi.