Tuossa alempana joku kyseli ompeluyrityksen tuntitaksasta ja ajattelin ensin vastata siihen, mutta sitten päätinkin tehdä aloituksen asiastani.
Olen siis juuri lopettanut ompeluyrityksen. Syynä liian kireäksi muodostuneet alihankintahinnat. Olin siis alihankkija.
Toimeksiantajani (heitä oli vain yksi) laskutti työstäni asiakkailta 29 euroa tunnista, josta itse sain 40% eli rahassa 11,60/tunti. Tästä vielä kaikki kulut pois (ALV 22% jne), niin katsoin, että työni oli niin aliarvostettua että pakko oli lopettaa. Toimeksiantajani laittoi myöskin langat minun maksettavakseni, vaikka itse laskutti niitä asiakkailta.
Tein myös muuta kuin tuntityötä, kappalehinnalla ja jopa metrihinnallakin. Näissä kävi usein niin, että tuntipalkaksi muutettuna saattoi käteen jäävä osuus jäädä alle viidenkin euron tunnilta.
Toimeksiantajani oli suuri alan ketju, ja jäin miettimään lopettamispäätöksen tehtyäni, että unohtaako yrittäjä suureksi kasvettuaan, mitä ongelmia pienyrittäjällä on?

Vastaukset 1
Vanhimmat
vaan menestyäkseen yrityksen täytyy tuottaa voittoa. Voitto hankitaan yksikertaisesti ostamalla eurolla ja myymällä tuotteen kahdella eurolla, jos yritys lähtee hinnoittelussaan miettimään alihankkijan toimeentuloa ei voida puhua yritystoiminnasta. Alihankkijan täytyy hinnoitella palvelunsa siten että oma toiminta ei lopu, jotkut palvelut vaan saadaan edullisemmin muualta joten alihankkijan tulee olla selvillä omasta kilpailukykyisyydestään ja minimoida riippuvuus yhdestä asiakkaasta.