Kanerva

Ilkka Kanerva (kok) tapaa toistamiseen Yhdysvaltain ulkoministerin "Condy" Ricen Washingtonissa, nyt maalis-huhtikuussa. Tapaaminen on jatketta ministerien edellisellä kevään vierailulla alkanutta mutkatonta ja luontevaa vuorovaikutusta. Tällä kertaa esillä on ajankohtaisesti ETYJ ja Suomen puheenjohtajuus, mutta myös yleensäkin maailmanpoliittiset tapahtumat.

Täytyy nostaa hattua kokoomusministereille Kanervalle ja Häkämiehelle: reipasta ja päättäväistä asioiden hoitoa ja diplomatiaa! Hyvää työtä tekee parhaillaan myös pääministeri Vanhanen, joka keskustelee mm. varapresidentti Chaneyn kanssa The White Housessa. Keskusteluteemat liittyvät ilmasto- ja ympäristöuhkiin. Tarja Halonen on tällä haavaa kotiin jäänyt varamies...
391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • Seurasaaressa lapsille pipareita, no onhan sekin tärkeätä kai?

    Äänestä

Ilolla on saanut huomata Suomen ja Yhdysvaltojen suhteiden pikku hiljaa paranevan. Enää ei tarvitse hävetä niin kuin silloin sossut asioita hoitivat. No, Lipponen sentään loi suhteita Saksaan pääministerinä.

Esim. 11.9. muistotilaisuus, jonka Erkki kössi pilalle. Suomalaisena ei ollut kivaa sen jälkeen Nykissä. No, toivottavasti Erkistä tulle puheenjohtaja demareille. Demareilla alkaa olla ulkomaiset ystävät vähissä. Toisaalta se on hyvä, voivat käydä itkemässä Ruotsissa, säästää matkarahoissa.

Yhdysvallat on aikamoinen veturi ja kyllä se poikii kauppaa. Yhdysvaltain lamakaan ei ole vielä alkanut vaikka sitä kovasti Hakaniememessä hingutaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AAAA. kirjoitti:

Ilkka Kanerva (kok) tapaa toistamiseen Yhdysvaltain ulkoministerin "Condy" Ricen Washingtonissa, nyt maalis-huhtikuussa. Tapaaminen on jatketta ministerien edellisellä kevään vierailulla alkanutta mutkatonta ja luontevaa vuorovaikutusta. Tällä kertaa esillä on ajankohtaisesti ETYJ ja Suomen puheenjohtajuus, mutta myös yleensäkin maailmanpoliittiset tapahtumat.

Täytyy nostaa hattua kokoomusministereille Kanervalle ja Häkämiehelle: reipasta ja päättäväistä asioiden hoitoa ja diplomatiaa! Hyvää työtä tekee parhaillaan myös pääministeri Vanhanen, joka keskustelee mm. varapresidentti Chaneyn kanssa The White Housessa. Keskusteluteemat liittyvät ilmasto- ja ympäristöuhkiin. Tarja Halonen on tällä haavaa kotiin jäänyt varamies...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu