Kertopaaka

miilä saataisiin sähkönhinnalla rosvoajat kuriin.
Olisi mukava tietää kiusaako ketän muta tuo asia kuin meikäläistä?
Ihan tolkuttomaksi on touhu mennyt.
Pitäisikö sähkönmyyntiin olla oikeuus ainoastaan valtiolla?
Auttaisiko jos panisimme kulutuksen aivan minimiin pariksi kolmeksi kuukaudeksi?
Tälläisenahan homma ei voi jatkua.
Alkaa touhu jo vituttamaan hiljaisempaakin miestä.

No eihän tuo rikkaita heilauta, mutta kun pienempipalkkaiselle se on jo rasite kaiken muun elämisen tarpeiden tyydyttämiseen. Kohta pitää pimeässä syödä se minkä valoisassa on hankkinut.
3104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kalleudesta yhtään mitään...
kun mennään viisi vuotta eteenpäin sähkö on vähintään kolmanneksen kalliimpaa kuin nyt ja bensan hinta huitelee lähes kahdessa ja puolessa eurossa...

sitten voi jo hiljaistakin miestä vituttaa..

Äänestä

Sähkön tuotantokustannukset ovat pysyneet kohtuullisina eivätkä ole nousseet samassa suhteessa eli suhteettoman paljon kuin kuluttajahinnat!

Ilmeisesti sähköpörssi on kannatavajärjestelmä sähköntuottajille ja myyjille! En sitten tiedä, kuinka paljon päästökauppa on tässä osaltaan ollut nostamassa hintoja vai onko se vaikuttanut niihin yhtään.

Fortumin kustannukset pysyvät kurissa ja myymänsä sähkönhinta nousee jatkuvasti (oli vettä Norjassa paljon tai vähän). Näin ollen Fortum saa sievoiset voitot, jotka vaan kasvavat vuosi vuodelta. Eikä vähiten saa Lilius, jonka optiopotti vaan paisuu, vaikka hänen ei käytännössä tarvi tehdä muuta kuin nostaa jatkuvasti hintaa! Viisas mies, tuo Lilius! Harmi, ettei samanlaista viisautta löytynyt niiltä demaripoliitikoilta, jotka tuon optio-ohjelman hyväksyivät aikoinaan. Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se, joka suostuu maksamaan!

Energiaveroakin nostettiin vain hiukan! Niin vähän, että se ei vaikuta kulutukseen, mutta tuo valtiolle satoja miljoonia €:ja lisää rahaa. Ketkä ovat ne, jotka tästä kärsivät eniten? Tietenkin ne, joilla on jo nyt vaikeuksia selvitä pienien tulojensa kanssa! Tämäkö ei ole sitä köyhien kyykytystä?

Äänestä
  • ja niiden alullepanemalle kyykytykselle pitäisi saada stoppi.
    Demarithan ajatteli että kansa se äänestää heitä aina vaan enemmän mitä enemmän ahdingossa olevia ihmisiä on.
    Onneksi demupellet joutuivat oppositioon, etteivät tyhmyyttään ja osaamattomuuttaan sekä omaa ahneuttaan saaneet maatamme ihan konkurssiin.

    Nyt pitäis vain saada nuo yhtiörosvot jollain keinolla kuriin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


te älyniekat kirjoitti:

miilä saataisiin sähkönhinnalla rosvoajat kuriin.
Olisi mukava tietää kiusaako ketän muta tuo asia kuin meikäläistä?
Ihan tolkuttomaksi on touhu mennyt.
Pitäisikö sähkönmyyntiin olla oikeuus ainoastaan valtiolla?
Auttaisiko jos panisimme kulutuksen aivan minimiin pariksi kolmeksi kuukaudeksi?
Tälläisenahan homma ei voi jatkua.
Alkaa touhu jo vituttamaan hiljaisempaakin miestä.

No eihän tuo rikkaita heilauta, mutta kun pienempipalkkaiselle se on jo rasite kaiken muun elämisen tarpeiden tyydyttämiseen. Kohta pitää pimeässä syödä se minkä valoisassa on hankkinut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu