S-pankin talletuksesta.

Ihmettelijä...

Kävin eilen tallettamassa viikin Prisman S-pankin toimipisteellä rahaa tililleni. Sen jälkeen menin ostoksille. Kassalla maksaessani kortti ei toiminut- syy ei katetta.
Marssin toimipisteelle selvittämään miksi näin. Selittivät, ettei heti ilmesty tilille vaan pieni viive on.
No onneksi on edelleen(ja jatkossakin) toisen pankin kortti millä sain maksettua tavarat. Jollei olisi ollut niin tavarat olisi jäänyt ostamatta vaikka rahaa olin juuri tililleni laittanut.
Tänään ei vieläkään rahat ole tullut. Olen soittanut asiakaspalveluun ja puheluun vastattiin 10s. Yllätyin kyllä siitä!
Siellä kertoivat, että heti pitäisi näkyä tilillä. Sanoin, että siellä sanottiin muuta. Oli kuulemma jouduttu laittamaan kaupan talletustavalla koska S-pankin talletustapa oli jumissa- mitä tuo nyt sitten tarkoittaakaan?

Sitten asiakaspalvelija sanoi, että no sitten se on niin. Ja sanoi, että viimeistään huomenna olisi varmaan tänäänkin jo. Eli kaksi päivää joutuu odottamaan rahoja jopa.

Tämä ei kyllä vetele jos tulee tavaksi. Ymmärrän jos olisi eri pankista mutta laitoin S-pankin toimipisteestä.

Eli en tule kyllä isompia rahoja tuonne laittamaan. Jos jatkossa toimii niin hyvä, jos ei niin lopetan koko tilin. Piste.

Ja en ole mikään kilpailijan työntekijä.

Mielestäni tämä on asiallista kritiikkiä S-pankista. Rahani on nyt siis kohta toista päivää pankin käytössä-törkeää.

Hyvät puolet tähän asti on- kortti tuli 10 päivässä ja puheluun vastattiin 10s tänään.

48

14888

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei voi olla

      noin miten kirjoitit. Jos talletat rahaa, se näkyy heti siinä s-pankin asiakaspalvelupisteessä ja sinun verkkopankissasi,(jos kassalla talletat rahaa, niin siinähän on 2-3 pv viive, ennenkuin näkyy tilillä). Jos olet soittanut s-pankin asiakaspalvelupisteeseen, he kyllä kertovat tunnistuksen jälkeen tilisi tilanteen.
      Kaupalla ei ole mitään omaa talletustapaa!
      Jos tarinasi on tosi, ota yhteyttä toimipaikan s-pankki vastaavaan.

      • ihmettelijä...

        Kirjoittamani juttu on täysin totta. Soittakaa asiakaspalveluun ja kysykää paljon on viive jos esim. käyt alepan kassalla tallettamassa rahaa- vastaus on n. kaksi päivää. Niin mulle sanottiin eilen. Kuten aiemmin kirjoitin niin jos pano olisi tehty s-pankin asiakaspisteessä normaalilla tavalla niin silloin olisikin näkynyt heti. Mutta kun jouduttiin jonkin järjestelmävian vuoksi laittamaan kaupan talletustavalla niin siksi kesti 2 päivää. Tänään olivat rahat tulleet ja toissapäivänä talletin. Että näin.

        Ne ketkä ei usko soittakaa asiakaspalveluun ja sanokaa, että kävitte esim. alepan kassalla tallettamassa niin kauanko kestää, että näkyy tilillä tai kokeilkaa itse tallettamista vaikka alepan kassalla.

        Ps. kirjoitusvirheitä on pilkuissa en jaksa korjata =)

      • aionkin soittaa

        Taidankin soittaa asiasta sinne vastaavalle jos tavoitan ja kysyn asiaa. Kuten sanoit niin kaupan kassalla on se viive, mutta kävin toimipisteessä ja siksi ihmettelin miksi kestää 2 päivää. Asian selvitän, pankkihan panttaa rahaa ja käyttää sitä vajaa kaksi päivää ja minä en saa mitään. Toivon, että oli yksittäistapaus. Sillä toimipistehän voi aina sanoa, että nyt joutuu laittamaan kaupan talletustavalla ja siten joutuu venaamaan kaksi päivää ja kuka siitä hyötyy? No pankki tietenkin vaan. Mielestäni tämä on asiallinen ja aiheellinen palaute, eikö vaan?

        Ihmettelijä...

      • Kasa rahaa
        ihmettelijä... kirjoitti:

        Kirjoittamani juttu on täysin totta. Soittakaa asiakaspalveluun ja kysykää paljon on viive jos esim. käyt alepan kassalla tallettamassa rahaa- vastaus on n. kaksi päivää. Niin mulle sanottiin eilen. Kuten aiemmin kirjoitin niin jos pano olisi tehty s-pankin asiakaspisteessä normaalilla tavalla niin silloin olisikin näkynyt heti. Mutta kun jouduttiin jonkin järjestelmävian vuoksi laittamaan kaupan talletustavalla niin siksi kesti 2 päivää. Tänään olivat rahat tulleet ja toissapäivänä talletin. Että näin.

        Ne ketkä ei usko soittakaa asiakaspalveluun ja sanokaa, että kävitte esim. alepan kassalla tallettamassa niin kauanko kestää, että näkyy tilillä tai kokeilkaa itse tallettamista vaikka alepan kassalla.

        Ps. kirjoitusvirheitä on pilkuissa en jaksa korjata =)

        Vein Nordean konttoriin kasan rahaa. Lähettivät laskentakeskukseen ja suoritus tuli 3 vuorokauden päästä siitä kun rahat jätettiin konttoriin.

        Ei oo mitään uutta tuo. Riippuen summasta menetys on isompi tai pienempi.

        Nordea panttasi mun määräaikais talletusta ja siitä tuli 350 euroa korkotappiota. Koska eivät maksa tuolta ulkopuoliselta ajalta mitään korkoa. Se sai mut taas kimpaantumaan niiden toimintaan.

      • Muitakin uhreja!

        Ja on todellakin perkeleen totta täysin. Itselleni kävi täysin samoin ja eipä ollut varaa ostaa ruokaa tuon "viiveen" takia. Menin hölmö tallettamaan 300 euroani S-pankkiin Kataanokan Alepassa ja maksaessani ei ollutkaan katetta ja piti rahani. Yritin kyllä siepata rahat mukaani ja raivosin kassalle ja haukuin varkaaksi. Soitin heti sulkuun ja suljin korttini, koska pidin itsestään selvänä, että rahani on huijattu kassan toimesta. Sulkuni takia uudesta kortista jouduin maksamaa 99 euroa! TÄYSIÄ SIKOJA! Uudesta kortista kuulemma joutuu maksamaan sääntöjen mukaan ko. summan. Finanssivalvontaan tällaiset "pankit" ja pankkioikeudet pois heti.

      • 258
        Muitakin uhreja! kirjoitti:

        olisit ensin käynyt RAHALLA kaupassa ja jos noista vielä jotain jäi niin sitte vienyt pankkiin.... järjen käyttö.... ensin tallettaa pikkusumman jonka heti samalla reissulla kaupassa käyttää.... huh,huh...

      • rferferferferfeeee33

        Niin. Tuollaisia te PK-seudun ihmiset olette. Alkeellisimmatkin käytöstavat hukassa.

      • hanzolo84

        Toimipaikoilla ei ole mitään s-pankki vastaavaa.

      • Ääsasiakas
        258 kirjoitti:

        olisit ensin käynyt RAHALLA kaupassa ja jos noista vielä jotain jäi niin sitte vienyt pankkiin.... järjen käyttö.... ensin tallettaa pikkusumman jonka heti samalla reissulla kaupassa käyttää.... huh,huh...

        Joo mutta ääs boonuksia saa 0.5% enemmän maksamalla muovilla vs maksamalla käteisellä.
        Itse kyllä maksan kaiken käteisellä, mutta jos on köyhä ja kipee, se 0.5% on paljon, tosin liiteristä saa paljon halvemmalla enemmän ilmaln boonuksia :)

      • Anonyymi
        rferferferferfeeee33 kirjoitti:

        Niin. Tuollaisia te PK-seudun ihmiset olette. Alkeellisimmatkin käytöstavat hukassa.

        Kyllä ihmiset hermostuu noihin k-päihin väkisinkin vaikka asuisi missä. On pelit ja vehkeet, mutta silti mikään ei toimi ja asiakas"palvelijat" on täysiä muuleja, anteeksi Muulit, olette fiksumpia

    • toimimattomaksi..

      melkein vois sanoa että ns. humpuukipankiksi. Pankki-termin käyttö ei tee siitä oikeaa pankkia.

      Taidanpa minäkin lopettaa tilini, vahinko vaan että silloin joutuu irtisanomaan jäsenyyden eikä saa bonuksia. Bonusten kerääminen kun on sidottu siihen että on S-tili mutta parempi olla kokonaan ilman kuin asioida tuollaisessa lelupankissa.

      • vastustusta

        Sinulla on näköjään jotain syvästi hampaan kolossa S-Pankkia vastaan. Sinunhan ei tarvitse tehdä mitään toisin kuin ennen S-Pankin tuloa. Bonukset menivät aiemmin S-Tilille, niin ne menevät nytkin. Bonukset voit aiemminkin nostaa kaupan kassalta, niin voit tehdä edelleenkin. S-Tilissä ei aiemmminkaan ollut palvelumaksuja, eikä ole edelleenkään. S-Tilille sait aiemminkin hyvää korkoa päiväsaldolle, nyt saat vielä huomattavsti parempaa korkoa.

        Eli sinun ei ole mikään pakko asioida S-Pankin kanssa, jos et halua hyödyntää muita sen tarjoamia etuja. Voit hyvin jatkaa tyytyväisenä asiakasomistajana ja unohtaa että Säästökassa muuttui pankiksi, jos se niin paljon harmittaa.

      • ei periaatteesta
        vastustusta kirjoitti:

        vaan siitä että olen huomannut, avannut silmäni, siihen miten huonosti S-pankissa asiat toimii. Edes asiakaspalvelu ei toimi. Kaikki toimii helvetin pitkällä viiveellä jos toimii yleensä ollenkaan.

        Aiemmin puolsin S-pankkia mutta kun sain omakohtaisesti kokea miten retuperällä asiat ovat siinä "pankissa", jos tuota pankiksi edes kehtaa kutsuakaan, niin mieleni muuttui.

      • olet.

        melkein vois sanoa että ns. humpuukipankiksi. Pankki-termin käyttö ei tee siitä oikeaa pankkia.
        ----------------------------

        nyt olet haukkunut jo kaikki pankit,
        vai,
        onko yksi jäänyt haukkumatta,
        mikä on parempi sinun mielestäsi ?

      • täällä on kuule
        olet. kirjoitti:

        melkein vois sanoa että ns. humpuukipankiksi. Pankki-termin käyttö ei tee siitä oikeaa pankkia.
        ----------------------------

        nyt olet haukkunut jo kaikki pankit,
        vai,
        onko yksi jäänyt haukkumatta,
        mikä on parempi sinun mielestäsi ?

        muitakin kirjoittajia kuin minä, yks haukkuu Sampoa, yks Nordeaa, joku jotain muuta ja minä S-pankkia! Et voi kaata kaikkia haukkukirjoituksia mun syliin koska en ole niitä kirjoittanutkaan kaikkia.

        Näistä kaikista tapahtumista päätellen mikä tahansa pankki on parempi kuin S-pankki!

        Luottaisin esim. Sampoon, Nordeaan ja Nooa-pankkiin. Vaikka niissä on palvelumaksut, kuitenkin ne sentään TOIMIVAT! Toisinkuin S-pankki.

      • kyllä tarvii
        vastustusta kirjoitti:

        Sinulla on näköjään jotain syvästi hampaan kolossa S-Pankkia vastaan. Sinunhan ei tarvitse tehdä mitään toisin kuin ennen S-Pankin tuloa. Bonukset menivät aiemmin S-Tilille, niin ne menevät nytkin. Bonukset voit aiemminkin nostaa kaupan kassalta, niin voit tehdä edelleenkin. S-Tilissä ei aiemmminkaan ollut palvelumaksuja, eikä ole edelleenkään. S-Tilille sait aiemminkin hyvää korkoa päiväsaldolle, nyt saat vielä huomattavsti parempaa korkoa.

        Eli sinun ei ole mikään pakko asioida S-Pankin kanssa, jos et halua hyödyntää muita sen tarjoamia etuja. Voit hyvin jatkaa tyytyväisenä asiakasomistajana ja unohtaa että Säästökassa muuttui pankiksi, jos se niin paljon harmittaa.

        kyllä tarvii tehdä, koska me ei olla tehty ja s-kortti ei _toimi_
        esimerkkinä: ennen pystyi maksamaan ostokset kortille kerääntyneillä bonuksilla.
        nykyisin (ainakaan meidän) kortilla ei ole pystynyt kaupassa maksamaan bonuksilla, eli bonuksia ei saa sieltä tililtä mitenkään pois, muutakun menemällä palvelutiskille. jota ei meidän pienellä paikkakunnalla ole. jotain tunnuksia tai jotain pitäisi kuulemma hankkia. ihmettelen kuin olen kuullut että muiden ei ole tarvinut tehdä mitään, ja silti voivat bonuksilla maksaa.
        vähän hämärää... bonuksia keräämme, muttemme saa niitä käyttää.

      • jos on niin voisit
        kyllä tarvii kirjoitti:

        tilata S-pankista verkkopankkitunnukset, voit sitten siirtää aika ajoin bonuksista kertyneet summat toisen pankin tilille. Eikä tuohon tarvita korttejakaan, verkkopankkitunnukset riittää.

      • meinasin
        jos on niin voisit kirjoitti:

        tilata S-pankista verkkopankkitunnukset, voit sitten siirtää aika ajoin bonuksista kertyneet summat toisen pankin tilille. Eikä tuohon tarvita korttejakaan, verkkopankkitunnukset riittää.

        että ilman toimenpiteitä tuosta s-muutoksesta ei selviä. olisi ihan kätevä että bonuksilla saisi nykyäänkin maksettua ostokset, eikä tarvisi ensin siirtää niitä s-pankista omalle tilille ja sitten maksaa sieltä tililtä ostokset.. todella monimutkaista. myöskään ilman niitä tunnuksia ei enää pääse katsomaan kertyneitä bonuksia :/

      • voi maksaa
        kyllä tarvii kirjoitti:

        kyllä tarvii tehdä, koska me ei olla tehty ja s-kortti ei _toimi_
        esimerkkinä: ennen pystyi maksamaan ostokset kortille kerääntyneillä bonuksilla.
        nykyisin (ainakaan meidän) kortilla ei ole pystynyt kaupassa maksamaan bonuksilla, eli bonuksia ei saa sieltä tililtä mitenkään pois, muutakun menemällä palvelutiskille. jota ei meidän pienellä paikkakunnalla ole. jotain tunnuksia tai jotain pitäisi kuulemma hankkia. ihmettelen kuin olen kuullut että muiden ei ole tarvinut tehdä mitään, ja silti voivat bonuksilla maksaa.
        vähän hämärää... bonuksia keräämme, muttemme saa niitä käyttää.

        Vanhat kortit toimii ninkuin ennenkin, kyllä niillä voi edelleen maksaa.

      • ole voinut
        voi maksaa kirjoitti:

        Vanhat kortit toimii ninkuin ennenkin, kyllä niillä voi edelleen maksaa.

        yritetty on monta kertaa, eri paikoissa, missään ei ole toiminut! bonuksia kyllä siellä on tarpeeksi, se tiedetään, mutta kassoilla vaan levitellään käsiä että mene tarkistaan bonussaldo neuvontatiskiltä.
        tämä onkin ainoa asia mikä ottaa pattiin, kun olen kuullut tutuilta että heillä toimii.
        mitä ollaan tehty tai oltu tekemättä että kortti ei toimi, en voi ymmärtää.
        tosin tämä ei ole ainoa moka s-puolelta, ensimmäinen tuli jo ennen tätä pankkihässäkkää, ja isompi sellainen.

    • oiminta.

      Anna jotain anteeksi, kun saat hyvää korkoa ja ilmaispalveluja,

      varmaan S-panki oli yhtä tervetullut kuin Lidl-kauppakin,

      eli ovat esimeekki että uusia tulee,
      kun vanhat ryöstävät liikaa.

    • tapauksessa

      olisi pitänyt kaupassa tomia niin, että kuka nyt ne rahat tallettikaan normaali toiminnan takia kassa järjestelmän kautta, hänen olisi pitänyt kysyä, että tarvitaanko rahat heti, koska näin talletettuna kestää sen kaksi päivää (johtuu siitä, että kassajärjestelmä ei ole suorassa yhteydessa s-pankkiin) silloin sinulla olisi ollut mahdollisuus kieltää rahojen talletuksen tällä tavoin. Tiedän, että varmasti tämänkin prisman työntekijä on ollut tietoinen tästä kahden päivän viiveestä, koska sitä painotettiin hirmuisesti koulutuksessa, että asiakkaan pitää tietää tuo viive. Juu ja kyllä olen kaupan työntekijä s-ryhmässä ja koulutettu s-pankki asiaoihin.

      • Ihmettelijä...

        Olen samaa mieltä, olisi voinut sanoa siitä että nyt kestää kaksi päivää kun joutuu laittamaan kassan tavalla ja että käykö näin?
        No kyllähän mulle sanottiin- sitten kun menin kysymään miksei kortti toiminut.
        Sanoi kyllä heti, että joutuu laittamaan kassan tavalla MUTTEI sanonut mikä ero niissä on.
        Eli mistä olisin voinut tietää ja sanoa esim. että sitten en talleta nyt jos ei kerta heti näy tilillä.
        No olen sen verran anteeksi antava ihminen, että jos oli kertaluontoinen toimintahäiriö niin ei se mun asiakkuutta vielä poista. Tosin kun mainitset, että koulutuksessa on painotettu kertoa asiakkaalle siitä jos joutuu tallettamaan eri tavalla ja mitä eroa siinä on niin tuli lisä miinus sitten vielä.
        No katsotaan miten jatkossa toimivat kun menen toimipisteelle, aioin testata varmasti jatkossa miten toimivat.
        Sain eilen sähköpostia kun olin asiasta yhteydessä pankkiin- tällä kertaa jonotin n.1min ihan ok. Sähköpostissa kertoivat syyksi toimipisteen järjestelmä häiriön. Kertoivat kyllä, että arvopäivä on tullut heti silloin kun rahat sinne jätin.

    • aasiakasomistaja

      Itsellä ainakin on tilanne ollut alkajan kuvaamassa tallennustilanteessa se, että niin pankin piste kuin kassakin on sanonut että tapahtumassa voi olla viive, mutta se ei estä korttitapahtumaa..... siis olen tehntyt itse noin monesti, etät laitan vaikka kahvipaketin hinnan tilille ja ostan.....

      Koskaan ei debit kortti s-kaupassa ottanut katevarausta.

      Jos olis rahaa niinkuin on mieli, niin tottakai tellettaisin rahaa s-pankkiin viitesiirtona ja maksaisin kortilla vasta sitten kun viitesuoritus näkyy oikealla tilillä, mutta olen joskus ajanut jopa päin punaista ja laittanut rahaa jopa oston jälkeenkin.

      • Ainavarmentava

        Se riippuu korttityypistä, että tehdäänkö katevaraus vai ei. Jos on itse pyytänyt tai S-Pankki laittanut Visa Debitin ainavarmentavaksi, niin se myös varmentaa aina ja tällöin rahojen täytyy näkyä tilillä.

      • Seed3
        Ainavarmentava kirjoitti:

        Se riippuu korttityypistä, että tehdäänkö katevaraus vai ei. Jos on itse pyytänyt tai S-Pankki laittanut Visa Debitin ainavarmentavaksi, niin se myös varmentaa aina ja tällöin rahojen täytyy näkyä tilillä.

        "Se riippuu korttityypistä, että tehdäänkö katevaraus vai ei. Jos on itse pyytänyt tai S-Pankki laittanut Visa Debitin ainavarmentavaksi, niin se myös varmentaa aina ja tällöin rahojen täytyy näkyä tilillä."

        Talletustapahtuma on pakkovarmennustapahtuma off-line korteillakin.
        Samoin on nostot, ne on S-Pankin tapahtumia ei tavallisia ostoksia.
        S-Pankin pitää tietää mitä korteilla tehdään.

    • Mikä viive?

      Itse kävin tänään S- Marketissa tallettamassa tililleni 340 €. Kysäsin myyjältä tietääkö se että tuleeko rahat viiveellä. Myyjä sanoi, ettei tiedä, mutta uskoi että talletus näkyy samantien. Eihän näiden myyjien tarvitsekkaan näitä viive asioita tietää, eihän ne mitään pankkiireja ole, vaan myyjiä. Kotona kurkkasin nettipankkia, rahat oli tulleet samantien tilille. Eipäs ole moitittavaa :)

    • Makeasa

      Miksi Salessa S-pankin tililleni tallettamani rahat ovat kortilla käytettävissä vasta seuraavana päivänä???? Ja arvopäiväksi merkitään tuo myöhempi päivä??? Törkeää!!

      • Anonyymi

        Tämä on vanha ketju mutta s-pankkiin saa tallettaa kk vain 5kertaa siis kaupan kassalla..Tätä ei missään ole kerrottu ..Otto automaatti ei ota s-pankin kortilla rahaa talletukseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on vanha ketju mutta s-pankkiin saa tallettaa kk vain 5kertaa siis kaupan kassalla..Tätä ei missään ole kerrottu ..Otto automaatti ei ota s-pankin kortilla rahaa talletukseen

        Lisäksi kaverini jolla ei ole vakituista osoitetta eli osoite poste restante niin S-pankin korttia ei saa koska eivät luovuta kortteja S-pankin toimipisteestä eikä kortteja saa lähettää poste restante osoitteella..siis köyhä ei saa olla s-pankin asiakas muissa pankeissa kortin voi hakea konttorista..menee kohta vaihtoon tämä ihme s-pankki ,asiakaspalvelu todella huonoa.

        Vakituisen osoitteen puuttuminen on Suomessa äärimmäisen harvinaista. Ymmärtääkseni S-pankki on nimenomaan onnistunut keräämään keskimääräistä vähävaraisempia asiakkaikseen edullisilla palvelumaksuillaan.
        Outo käytäntö tuo noutomahdollisuuden puuttuminen heiltä kyllä.

    • Anonyymi

      Minä irtaudun S-pankista, ei vastannut minun odotuksia, ei alkuunkaan.

      • Anonyymi

        Jaaha,vai niin. No,mitäköhän ne "odotukset" nyt sitten mahtavat olla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaaha,vai niin. No,mitäköhän ne "odotukset" nyt sitten mahtavat olla?

        Talletuksista. Olen 3 kertaa soittanut s-pankin asiakaspalveluun, syy; envoi tallettaa debit kortilla rahaa tililleni s-marketin kassalla. Neuvonnan puhelut olivat 10-25 min, mutta syy ei selvinnyt.
        Tilille ei ole aikaisemmin tehty käteistalletuksia koskaan, mutta s-marketissa usean yrityksen jälkeen luovuttiin. Summa oli 200 euroa.
        Maanantaina Kaaren s-pankkiin selvittämään mistä oikein on kyse.
        Eniten ihmetyttää, että asiakaspalvelusta ei ole ollut mitään apua, ehdotuksia en ole saanut, kuinka toimitaan jatkossa.
        Kortti toimii maksaessa ihan hyvin, mutta ei talletuksissa.

    • Anonyymi

      S-pankki on todella sekava, vaikeakäyttöinen ja huono. Nytkin jätettiin lähettämättä vahvistusviesti niin ettei pysty kirjautumaan verkkopankkiin, mitä tekee pankilla jota ei voi edes käyttää. Vain kolmet avainluvut meni hukkaan, koitin myös mobiilisovellusta siinä sama ongelma ei tullut vahvistusviestiä kirjautumiseen. Tiedän nyt miksi tämä on ns. "ilmainen" pankki. Muuten kaikki oikeat palvelut maksaa, jos toimivat. Olin asiakas kauan nyt täytynee lopettaa. Jättävät oikein pulaan tuolla tavoin. Liian heikosti toimii. Pankin kirjautumisen tulisi toimia kaikilla numeroilla, nyt ei toiminut. Saman tyylisiä mutta eri vikoja ollut aikaisemminkin eikä koskaan ole pahoiteltu, ei edes silloin kun tili hakkeroitiin. Aina kaikenlaista uutta vikaa ja mitään ei pahoitella edes. Kiva olla täysin tietämätön paljonko on rahaa tilillä, vai onko enää mitään.

    • Anonyymi

      Onko aloittaja saanut jo rahat tilille ? Itellä vastaava tilanne, mikä avuksi?

      • Anonyymi

        12v aikaa aloituksesta. Varmaan on saanut rahansa. Minulla on s pankissa kaksi tiliä. Käytän toista pankkia pääpankkina ja siirrän sieltä rahaa s pankin kakkostilille säästöön. Kun siirrän rahaa arkisin normaaliaijana, niin siirtoon menee 3'-4 tuntia. Siis klo 14 tehty siirto on perillä viimeistään klo 17

    • Anonyymi

      Turhaa uhittelua... eihän meillä normi eläjillä ole rahaa tilillä niinkuin juuri kerroitkin... eipä ole laittaa niitä isompia summiakaan... joista uhosit...

    • Anonyymi

      Minulle on käynyt niin että sanoin kassalle ostojen yhteydessä että laitan rahaa tilille. Hän sanoi että maksetaan ensin ostot ja tehdään talletus sitten. Kuulema tilin ylitys ei haittaa kun se hoidettiin heti pois.

      Mutta oikeasti. Jos on rahaa toisessa pankissa, niin eikö sitä voi siirtää vaikka edellisenä päivänä verkkopankin kautta pankista toiseen ja varmistaa siirto ennen korttimaksua!

    • Anonyymi

      Kannattaako moisen kanssa pelata säästääkseen muutaman euron per kk , isommat pelaa niin saumattomasti ja kaikkialla etten luottaisi enään kaupan kassan toimintaan kun näitä lueskelee .

    • Anonyymi

      Olisi kannattanut maksaa ensin käteisellä kaupan kassalla ja viedä loput tilille.

    • Anonyymi

      Pysyykö nostaan rahaa vaikka verkkopankkitunnukset on lukossa automaatista

      • Anonyymi

        Pystyy. Tunnukset ja kortti ei silleen liity toisiinsa

    • Anonyymi

      Taivaan vanhoihin aloituksiin ei kannattaisi enää kommentoida nostaa niitä ylös.

      16v sitten tilanne oli monessa mielessä eri. EI ollut esim. älypuhelinta jolla olisi voinut tarkistaa tilin kate heti talletuksen jälkeen kun meni ostoksille. S-pankki oli uusi ja kaikki oli kankeaa. En osaa sanoa tarkkaan milloin ekat älypuhelimet tuli. Itse hankin ekan älypuhelimen 2011 ja se alle satasen puhelin oli todella kankea. Olisiko ekat tulleet 2010

    • Anonyymi

      Olen tallettanut aiemmin Salen kassalla tililleni rahaa, ja raha on näkynyt välittömästi.
      Eilen samaisen Salen kassalla talletin jälleen. Raha näkyy vain tulevana katevarauksena. Ei siis tilin saldona. Outo juttu.

      • Anonyymi

        Outoa on ettet voi tallettaa rahaa normaalina tilisiirtona. Itse asiassa varsin epäilyttävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Outoa on ettet voi tallettaa rahaa normaalina tilisiirtona. Itse asiassa varsin epäilyttävää.

        Miksi pitäisi käyttää tilisiirtoa, jos kaupan kassalla voi omalle tililleen tallettaa käteistä rahaa? Tiliirto on hiukan hankala, jos raha on itsellä (lahjaksi saatu seteli), ja rahan haluaa laittaa omalle pankkitilille, jotta voi esimerkiksi tankata korttimaksuisella automaatilla aitoa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2691
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      154
      1290
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1145
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      979
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      15
      939
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      879
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      875
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      865
    Aihe