Eli olen ostamassa windows vistan. Kumpi kannataa ostaa 32 vai 64? Nyt minulla on windows xp 64, jonka käyttö on ollut yhtä tuskaa, koska suurin osa ohjelmista ei toimi. Olin varma jo tuosta 32:sta, mutta kysytään nyt vielä.
32 vai 64
kohta tilataan vista
8566
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Johan sinä tuossa itse vastasit itsellesi eli osta se 32-bittinen.
että siinä vistan 64:ssa voisi ohjalmat toimia. Taitaa kuitenkin olla sama paska kuin toi xp64, mutta hienomissa vaatteissa.
Kun ei Mikkis vaan osaa tehdä käyttistään yhtä aikaa sekä 64- että 32-bittiseksi niin kuin Apple osaa. Miksi noiden versioiden pitää olla erikseen? Ei vissiin osata ohjelmoida siellä.
Mitähän tuolla tarkoitat?
Vista 64-bittisessä toimii myös 32-bittiset ohjelmat ongelmitta.
Ja mitä tuohon ohjelmointiin tulee niin aika pakkohan on tehdä kaksi erillistä jos halutaan käyttää 64-bittisyyden edut hyödyksi.
Mac OS X:ssä on aivan kaikki 64-bittisen käyttiksen edut ja ominaisuudet eli on tosiaan mahdollista tehdä vain yksi käyttis joka toimii täydellisesti kummassakin tarpeessa. On myös hyvä muistaa että se on OS X joka lehdistössä on valittu vuoden parhaaksi käyttikseksi eikä Vista. Yksi syy parhauteen on juuri nerokas rakenne, johon Microsoft ei pystynyt.
Niin tuohan XP 64-bittinen käyttis joka oli tarkoitettu lähinnä testikäyttöön, serveri jne... , eikä sille todellakaan löytynyt ajureita jne... kotikäyttöön tarkoitetuista jutuista.
Mutta Vista 64-bittinen on ihan eriasia, 32-bittiset ohjelmat toimii ongelmitta, mutta tällöin siinä ohjelmassa ei vain saada sitä hyötyä mitä 64-bittisyys tarjoisi.
Ajuri tilanne on nykyään ihan hyvä kunhan käyttää kohtuu uusia laitteita.
Itselläni on Premium 64-bittinen koska tarvitsin 4-gigaa muistia ja bittisyyden edut. Ainoa "ongelma" on ollut ettei Topfield 5100 digiboksille ole ajureita, mutta tiedostot pystyy siirtää koneelle live-linuxilla joten tuolla onnistuu kerran kuukaudessa. Muita ongelmia en ole huomannut, kaikki käyttämäni ohjelmat ja pelit toimii.
Mutta mihkä käyttöön tarvitset konetta? Entäs ostatkos OEM vai ihan retail? Retail nimittäin sisältää molempi bittiset.
Itsellä jo muistiavaruuden vuoksi 64-bittinen. Lisäksi tuossa parempi tietoturva. Googlettamalla voit tarkistaa aika helposti toimiiko tarvitsemasi ohjelmat/ajurit myös 64-bittisessä. Palomuurina modeemin (Zyxelin 660HW) rautapalomuuri ja Vistan oma palomuuri; ei ole ollut ongelmia. Virusten torjujana Avast (64-bit versio); myös toiminut moitteettomasti.
Vista ollut nyt 6 kk käytössä,eikä minkäänlaisia kaatumisia tai sekoiluja ole ollut. Niin ja kohta tulee SP1:n (esiversio jo tullut), joka auttanee moneen ongelmaan, mm ajurit.
kun sanoisin, että xp. Vista on tooooosi syvältä. Aika jännä, että xp ei toiminut, se on ollut mun mielestä Windowsin parhaita järjestelmiä. Vista nyt ei pelaa kumminkaan. Mutta nätti se on, jos lohduttaa.
Mulla on 32-bittinen Vista. Ainakaan siihen en saa asennettua yhtään mitään, vaikka kuinka hikoilisin. Tosin en oo mikään nörtti, mutta ei kai nörttiyttä voi edellyttääkään maksavalta asiakkaalta?