"Pakkokummi" potuttaa

Ä-85

Meillä oli viikko sitten esikoisemme ristiäiset. Pyysimme kummeiksi oman siskoni ja mieheni siskon, sekä pari kaveria. Nyt minua on alkanut potuttaa ihan kunnolla kun tämä mieheni sisko otettiin kummiksi. Tämä tyttö ei ole ollut juurikaan kiinnostunut lapsestamme tämän syntymän jälkeen, eikä edes raskausaikana. Ajattelimme kuitenkin että hän ehkä kiinnostuisi lapsesta enemmän kummiksi tulon jälkeen, koska hän oli ilmoittanut jo aikaisemmin tahtovansa lapsen kummiksi ja koko perehe vihjaili että kai te nyt siskon pyydätte kummiksi. Tämä kyseinen tyttö on 19 vuotias, joten ajattelin hänen olevan tarpeeksi "aikuinen" kummin hommaan. Noh, parannusta ei ole tapahtunut, ei edes kastepäivänä. Hän ei vilkaissutkaan lapseen koko aikana, ainoastaan valokuvauksen aikana piti sylissä kun äitinsä käski ottaa syliin. Ennen juhlista poistumista hän vielä ilmoitti että -Minä en sitten ota sitä hoitoon, ainakaan ennenkuin se osaa pyyhkiä itse. Harmittaa näin jälkikäteen kun suostuin ottamaan hänet kummiksi. Kaiken lisäksi hän tuli meille päivää ennen ristiäisiä kun hänen piti auttaa minua siivoamisessa ja lopuissa ristiäisvalmisteluissa ja tehdä täytekakku, koska hän opiskelee kokiksi. Mutta, yllätys yllätys, eipä auttanut missään, ei pedannut aamulla edes omaa petiään. Meikkasi ensin pari tuntia ja kävi sitten sohvalle katsomaan telkkaria kun minä siivosin ja järjestelin paikkoja vauva kainalossa. Mieheni oli koko aamun hakemassa kukkia ja muita tarvikkeita joten ei voinut auttaa. Kakun hän sentään sai tehtyä viimetingassa kun mieheni tuli kotiin ja vihdoin ärähti sille ja sanoi että voisit nyt prkl tehä jotain. Kakun koristelu jäi kyllä sitten tälle ystävälleni, josta tuli myös kummi. Hän soitti itse aamulla ja kysyi tarvitsinko apua. Luojan kiitos hän on olemassa! Aijon kyllä muistaa häntä jollain lahjalla kun tarjosi itse apua ja tulikin auttamaan. Oli ihan pakko avautua jollekkin tästä asiasta, kun ottaa niin päähän! Voiko kummille antaa "potkut"?

22

2380

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • antaa..

      kummille potkuja. Odotitko tosiaan 19- vuotiaalta aikuismaista suhtautumista? Ehkä tämä nuorempi kummi onkin lapsen mieleen sitten muutamien vuosien kuluttua, kun ei ole ihan "kalkkis". Tosin ette itsekään taida olla kovn vanhoja, nimimerkistäsi päätellen. Antaisin neuvon, että antakaa koko asian olla. Teillä on muitakin kummeja, ette menetä mitään, vaikka yksi ei olekaan teidän mielestänne täydellinen.

      • Kati'85

        Nykyään kummit voi vaihtaa!!! Meillä kaverin muksu sai uudet kummit, kun vanhoista ei ollut kuulunut sitten lapsen vanhempien erottua (aikaa kului n. 3 vuotta). Ja kommentti siihen, ettei 19-vuotias muka olisi kypsä on naurettava. Itse olin 19-vuotiaana jo kahden lapsen äiti ja kypsä hoitamaan lapseni sekä itseni.

      • EI voi..
        Kati'85 kirjoitti:

        vaihtaa. Lisätä joskus voi, mutta vaihtaa ei. Siis kirkon kirjoihin. Itsehän vanhemmat voivat kutsua kummiksi vaikka perheen koiraa.

        Ja en tietysti tarkoittanut, että KUKAAN 19- vuotias ei olisi kypsä, mutta suuri osa ei ole. Sitä paitsi on eri asia, jos itse tulee nuorena äidiksi, silloin usein "joutuu" kypsymään aikaisemmin ja laittamaan toisen tarpeet omien edelle.

    • ei-äiti

      Kurja tilanne teillä :(
      Mielestäni kummille ei voi antaa "potkuja", tietysti voi kieltää olemasta tekemisissä lapsen kanssa, mutta eipä taida olla kovin fiksua ja aikuismaista käytöstä ;)

      Mielestäni todella törkeää tulla sitten mukamas auttamaan, jos ei ole aikomustakaan tehdä mitään.
      Itse koittaisin vaikka keksiä jonkun Uskottavan tekosyyn jos en oikeasti jostain syystä halua hoitaa jotakin hommaa (noloa tunnustaa, mutta näin ehkä tekisin..) ennemmin ku menisin lorvimaan..

      Voin niiin hyvin kuvittella että tuo olis mun kirjottama jonkin ajan kulttua jos/kun pikkuisen saamme.
      Suku "odottaa" että ilman muuta miehen siskosta tulee yksi kummi. Olen jo valmiiksi ajatellut asiaa.. Hän on mukava silloin kun itse haluaa olla/tarvitsee apua tms. :(

    • Yksi vain

      Kuulostaa ihan nomaalilta 19-vuotiaalta, jolla ei ole vielä hirveästi käytännön kokemusta elämästä. Veikkaan että juuri tämä tyttö on lapsellesi sitten 15 vuoden päästä hyvin rakas, hän kun on nuorin kummeista.

      Muistathan, että kummilla ei ole minkäänlaista lapen hoito vastuuta. Lapsesi ei myöskään tarvitse kummia mihinkään pitkään aikaan vaan vasta vuosien kuluttua, jolloin tuo tyttökin on jo vanhempi.

    • Kummia hommia

      Vähän sä olet kilahtanut.

      Ei oo kummin hommia puunata sun kotia ja laitella kakkuja. Järkkää ite kekkeris!

      Itsekäs paska oot, kun et tajuu, että on ihan ookoo, vaikkei ottais lasta hoitoon ikinä.

      Kato peiliin kurttuturpa. Ukkoski lähti sua karkuun, muka kukkia osti koko päivän. Hah-hah.

      • ei...

        aina näitä urputtajia löytyy palstalta kuin palstalta...ja nyt en puhu ap:stä vaan tuosta edellisestä...provohan se on mutta kirjoittelis vaikka noita haukkumisiaan itsestään eikä muista.

        Itse vastaisin tuohon ap:n kertomukseen että valitettavasti kaikki 19 -vuotiaat eivät ole aikuistuneet tarpeeksi jotta tietäisivät miten käyttäytyä kylässä ja tässä tapauksessa toimia kummia. Toivottavasti hänen kohdallaan ikä lisää sitä mielenkiintoa lastasi kohtaan.

        Itse voin kertoa, että 'tulin' kummiksi (sylikummi) 16 -vuotiaana ja nyt jälkeenpäin ajateltuna, en minäkään sitä hommaa silloin kovin hyvin hoitanut. En osannut (tajunnut) pitää yhteyttä, kuulin äitini kautta mitä lapselle kuuluu jne jne. En tiedä miksi näin kävi ja näin jälkeenpäin harmittaa kun jäi paljon lapsen kehityksestä huomaamatta. Mutta siinä hieman vanhempana yhteydenpito nopeasti tiivistyi ja nyt olen erittäis rakas kummitäti tälle kummitytölleni...ja tietysti hän on erittäin rakas minulle:) Minun kohdallani tämä kummitytön äiti oli myös aktiivinen ja näköjään ymmärsi että olen nuori ja en tiedä lapsista saatika kummiudesta mitään, joten hän kärsivällisesti piti minuun yhteyttä ja kertoili lapsen kuulumisia...sitä myöten itsekin valpastuin ja kiinnostuin aikaamyöten lisää lapsesta. Ehkä asiaan vaikutti sekin että kummityttöni äiti on huomattavasti minua vanhempi, ettei olla ns. samaa ikäluokkaa...ehkä sekin nuorta ihmistä aikoinaan hämmensi että miten hänen (heidän) kanssaan sitten ollaan ja sosialisoidaan...vaikuttivat niin hurjan aikuisilta ja kaikkitietäviltä lapsen suhteen:)

        Toivottavasti tämä teidän nuori kumminne tajuaa ennenpitkään kiinnostua enemmän kummilapsestaan...jos ei, niin miehesihän voisi aina hieman vihjailla siskolleen mistä kummiudesta on kyse:)

      • Kumma täti
        ei... kirjoitti:

        Miksi pitäisi jättää pelkkään vihjailuun? Mielestäni olisi parempi, kun puhuisivat suoraan tämän nuoren kummi-tädin kanssa. Kertoisvat, mitä he odottavat kummilta jne. Itseasiassa tuollainen keskustelu kannattaisi käydä jo ennen kastetilaisuutta. Ei tarvitsisi jälkikäteen ruikuttaa.

        Tuosta vielä, provo tai ei, mutta en minäkään ymmärrä tuota, että aloittaja on sitä mieltä, että kummin olisi pitänyt juhlia laittaa.

        Itse olen omien lasteni juhlat laittanut, milloin kenenkin avustuksella, mutta kummit ovat tulleet juhlavieraiksi, ei orjiksi.

        Itse olen myöskin ollut omien kummilasteni juhlassa vieraana, en apulaisena. Mitäs juhlaa se on kummille, jos pitää ne juhlat vielä järjestääkin?

        Minunkin mielestä ap vaikuttaa itsekkäältä ja lapselliselta itse. Ei he ja heidän lapsensa ole kaikille maailman napa, vaikka se heille onkin.

      • mieltä!
        Kumma täti kirjoitti:

        Ja ap:n mielestä tämän pakkokummin olisi pitänyt olla kiinnostunut lapsesta jo peräti raskausaikana...

      • aika outoa
        mieltä! kirjoitti:

        Ja ap:n mielestä tämän pakkokummin olisi pitänyt olla kiinnostunut lapsesta jo peräti raskausaikana...

        Kyllä on itsekeskeinen tuo aloittajan ajatusmaailma!

      • Ap- kirjoittaja

        Ehkä tarvitsette hiukan selvennystä. En ala samalle linjalle kanssasi, eli en ala haukkua ketään. En myöskään mielestäni maininnut sanallakaan että tämä kyseinen kummi olisi paska tai mitään. Sanoin vain että harmittaa hänen käytöksensä. Ja selvennykseksi, tämä kummi ilmoitti itse haluavansa kummiksi jo heti raskauden alussa ja itse kysyi voiko hän tulla päivää ennen ristiäisiä meille ja että hän voi vaikka autella siivouksessa ym. en tietenkään odottanut häneltä apua kummin ominaisuudessa vaan perheen jäsenenä, kun vielä itse lupautui avuksi. Muuten kyllä pidän tästä tytöstä, vaikka onkin vähän ajattelematon. Olen kuitenkin nähnyt vierestä hänen "kasvavan" ja kypsyvän vaikka en itsekään vielä kovin vanha ole. Ollaan kuitenkin tunnettu jo 8 vuotta. Ja en todellakaan odottanut muiden järjestävän juhliani, mutta jos on avuksi luvattu tulla, niin oletan että silloin myös autetaan. PISTE! Saatte ihan vapaasti olla erimieltä, mutta minä en ainakaan aijo lähteä ketään haukkumaan takaisin mielipide erojen vuoksi!

      • kuitenkin...........
        Ap- kirjoittaja kirjoitti:

        Kitiset ja nariset.

        Sitäpaitsi sun kertomukset on ristiriidassa keskenään. Mikähän lienee alkiuperäinen totuus?

        Jokatapauksessa ottanet opiksi hyvistä vinkeistä, joita niitäkin olet täällä saanut.

        Tässähän näyttää käyneen vain niin, että asiat eivät ole menneet sinun mielesi mukaisesti. ei sen kummempaa. Sinun odotuksesi eivät toteutuneet. Toisilla on toisenlaisia odotuksia.

        Usein osa kummeista on perhepiiristä.

        Kiva, kun annoit oikein luvan olla eri mieltä kanssasi ;)

        Kyllä tässä on kasvunpaikkaa sinulle itsellesikin ja vielä varaa kypsyä.

        Muuten, ihmettelen minäkin, miten se miehesi viipyi niin kauan niitä kukkia ostamassa.

      • Juotikas
        kuitenkin........... kirjoitti:

        Sulla taitaa olla luetunymmärtämisongelmia! ap:han sanoo että kukkia ja muita tarvikkeita. Ja mitä tarkoitat ristiriidalla? Ja eiköhän tällä ap:lla ole jo kerennyt suurin ärsytys laantua, kun kuitenkin sanoo tykkäävänsä tästä tytöstä, joten ihan luonnollista että suutuspäissään ensin mesoo! Ja mistä sä tiiät kuinka pitkästä ajasta oli kyse näillä kukka ym. hankinta reissuilla. Muutenkaan ap ei kerro ihan kaikkea, joten paha lähtee sanomaan onko joku ollu kauan vai ei ja nehän saattaa vaikka asua jossain landella josta pitkä matka kaupunkiin! Totta kyllä että aika hyviä vinkkejä on tullu ja 19 vee ei ehkä ole hirveen ajattelevainen!

      • Satuin lukemaan
        Juotikas kirjoitti:

        Ois hommannu edellisenä päivänä muut tarvikkeet, ettei mee tunnelma niin kireäksi.

        Tuossahan se kirjoitti, että ukko ollut koko aamupäivän reissussa. Sun peilistä katsoo ymmärysongelma.

        Maalla-asuvat ymmärtävät tilata kukkansa edeltäkäsin. Mikä on pitkä matka?

        Ja miksi se muutenkaan valittaa? Olihan se tyttö kakunkin, tehnyt toinen kummi vain koristellut.

        Sekin vielä, että aloittaja ei kerro kaikkea, kunhan vin kiukuttlee täällä. Lapsellinen on itsekin.

      • sitä Enterin käyttöä
        kuitenkin........... kirjoitti:

        Kitiset ja nariset.

        Sitäpaitsi sun kertomukset on ristiriidassa keskenään. Mikähän lienee alkiuperäinen totuus?

        Jokatapauksessa ottanet opiksi hyvistä vinkeistä, joita niitäkin olet täällä saanut.

        Tässähän näyttää käyneen vain niin, että asiat eivät ole menneet sinun mielesi mukaisesti. ei sen kummempaa. Sinun odotuksesi eivät toteutuneet. Toisilla on toisenlaisia odotuksia.

        Usein osa kummeista on perhepiiristä.

        Kiva, kun annoit oikein luvan olla eri mieltä kanssasi ;)

        Kyllä tässä on kasvunpaikkaa sinulle itsellesikin ja vielä varaa kypsyä.

        Muuten, ihmettelen minäkin, miten se miehesi viipyi niin kauan niitä kukkia ostamassa.

        jookos?

      • paljon..
        sitä Enterin käyttöä kirjoitti:

        jookos?

        kappaleenjakoja, kuin koko teksti yhteen pötköön. Esimerkiksi alkuperäisen tekstiä on raskasta lukea juuri siksi, kun kappaleita ei ole jaettu.

    • rauhassa

      ihan samaa meininkiä oli meillä.. muutaman kerran meinasi mennä hermot oikein kunnolla kun nuori kummi ei käyttäytynyt omasta mielestäni niinkuin odotin kummin käyttäytyvän. Todella ärsyttävää. 19vuotias saattaa olla hyvinkin kakara vielä kauan. Jotkut vaan ovat sellaisia ja on uhma vielä päällä. Yritä kestää. Voihan hänelle hienovaraisesti ( tai vähemmän hienovaraisesti) ilmottaa mitä mieltä hänen käytöksestään ollaan. Mutta ei sekään välttämättä mitään auta koska
      Tosi ajattelemattomalta vaikuttaa tyttö. Jotkut vaan ovat sellaisia. Mutta odota vaikka 10 vuotta niin asiat ovat luultavasti muuttuneet hieman. 19v on vielä lapsi itsekin.

    • solmussa

      Niin kumminne on todellakin vasta 19-vuotias ja varmasti vielä kypsyttelee itseään enemmän kuin jaksaa kiinnostua muista. Ihan normaalia aikuisuuteen pyristelyä!

      Tuliko hän omasta halustaan teille auttelemaan, vai oliko se anoppisi/miehesi idea? Oletko ajatellut että hän on ehkä saattanut odottaa sinulta myös jotain tehtävänantoa jeesaamiseensa? Kaikki tuon ikäiset kun eivät vielä ole ihan oma-aloitteisia.

      Oma kummiuteni alkoi juuri keittiöhommilla, ristiäisiin valmistellen. En ehtinyt edes laittaa itseäni ja jouduinkin lähtemään viime tingassa vaihtamaan vielä vaatteita. Olen muutenkin piikonut kummiperhettäni aivan tarpeeksi ja niin sitten kävi että nuo ristiäiset oli minulle se viimeinen tikki. Nyt näen omaa kummityttöäni hyvin harvoin, aina kun minä vaan jaksan kulkea matkan takaa käymään. Kummiperhe ei ole katsonut velvollisuudekseen liikkua ollenkaan.

      Muistathan sinä nuoren kummin kasvaessa myös olla se aktiivinen osapuoli ja johdatella häntä lähemmäksi perhettänne.

      • että autellaan

        Meille on ihan selvää, että jos joku tulee (ja majoittuu meille) ristiäisten tai muiden juhlien aikaan, hän myös auttaa juhlien valmisteluissa sinä aikana kuin majailee meillä. Näin teemme mekin tietysti vastavuoroisesti.
        Huomaavainen juhlavieras myös huolehtii osaltaan työmäärän vähentämisestä. (palauttaa likaiset astiat jne..) Tuollaisesta ei pitäisi juhlamieli mennä. Paitsi ns. turhantärkeiltä.

      • kelle vastasit
        että autellaan kirjoitti:

        Meille on ihan selvää, että jos joku tulee (ja majoittuu meille) ristiäisten tai muiden juhlien aikaan, hän myös auttaa juhlien valmisteluissa sinä aikana kuin majailee meillä. Näin teemme mekin tietysti vastavuoroisesti.
        Huomaavainen juhlavieras myös huolehtii osaltaan työmäärän vähentämisestä. (palauttaa likaiset astiat jne..) Tuollaisesta ei pitäisi juhlamieli mennä. Paitsi ns. turhantärkeiltä.

        Nuori perheenjäsen vaan voi olla eri asia kuin kypsä aikuinen, joka jo tietää olevansa velvollinen auttelemaan kotitöissä majapaikkaa vastaan. Ehkä siinä se suurin syy miksi en itse muiden nurkissa majailekaan. Toisen koti ja järjestys kun on usein eri kuin omansa.

        On vaan ikävä törmätä siihen tosiasiaan että oma arvo on mitattavissa vaan työmäärällä. Paras tilanne sattui serkun tytön 1-vuotis-juhlien alla. Pyysi minua auttelemaan keittiöhommissa. No teimme kakut ja muut leivonnaiset, ja kun vieraiden tulo koitti (miehensä sukulaiset) patisti minut ulos talosta. Kiitos ja näkemiin.

        Aikuisen huonoa käytöstä onkin todella vaikea käsittää, mutta nuorilta on turha odottaa liikoja -niin ei joudu pettymäänkään. Ja oman perheen kesken nuo huomaavaisuudet ja apu saattaa unohtua, jos on tottunut jo passattavan malliin kotona.

    • ....vaikeaaaa

      Olitko koskaan tavannut tätä tyttöä, ennen kun halusit hänet kummiksi? Jos olit, niin sinulle varmaan oli selvää hänen luonteensa ja mahdollinen laiskuus, joten miten kuvittelit hänen muuttuvan ihan vain kummiuden myötä? Mielestäni odotuksesi kummien velvollisuudesta vaikuttavat melko epärealistisilta, joten mitä jos hoitaisit vastaisuudessa ihan vain suosiolla itse lapsesi ja juhlasi ja annat toisten keskittyä omaan elmäänsä...

      • sama tilanne

        ainakin samankaltainen tilanne kuin ap:lla. mieheni 17-vuotiasta siskon tyttöä oikein urakalla usutettiin kummiksi, olisi pitänyt vielä pyytää silloinen poikakaverikin. no, siihen vedin viivan, sanoin, että ei. tämäkin tyttönen aivan ínnosta tärisi, miten hän sitten työntelee vaunuja puistossa ja vie leikkipuistoon ja ostelee barbeja ja vaikka mitä.

        ristiäisissä oli vielä oikein valokuvauksellinen ja keikisteli kameralle vauva sylissä.

        lapsella on toki muitakin kummeja, joilta keltään en mitään erityistä odottanut. tämän tyttösen into lopahti aika äkkiä. eihän se mikään yllätys ollut.

        viime kesänä sitten kun vauvamme oli 2,5 vuotias ja pikkuveljenkin jo saanut tämän tytön äiti, eli mieheni sisko keksi, että kun tyttö ei ole saanut kesätöitä, hän tulee meille auttamaaan minua vauvan ja kummityttönsä hoidossa, siivoilemaan ym. mieheni on reissutyössä ja paljon poissa kotoa. ei tarvitse palkkaa maksaa, mutta jos jotakin pientä sitten kesän lopuksi.... no tietysti suostuin - luulin jopa tytön sitä itse haluavan.

        se kesä oli painajaismainen. tyttö istui tietokoneella tai telkun ääressä pikkutunneille, heräsi puolen päivän aikoihin ja valitti, ettei saanut nukuttua, kun meillä alkoi normaalit aamutoimet. ei tehnyt petiään, pyyhkeensä suihkun jälkeen jätti lattialle, ei vienut edes likaisia astioitaan pois. jos pyysin korjaamaan jälkensä,hän vain katsoi hitaasti ja vaihtoi paikkaa. kun heräsi, alkoi parin tunnin meikkaaminen, sen jälkeen soitti minun lankaliittymästäni kavereilleen. sen komensin lopettamaan. tekemäni ruoka ei kelvannut, olisi pitänyt hakea mäkkäriaterioita.. en edes viitsi muistella enempää.

        tyttö oli meillä kuukauden ja kun hän lähti, viimeisenä päivänä kysyi palkkaansa! minä kysyin, että mistä? no, kun hän on auttanut minua --- huh huh. no en maksanut ja kerroin, että minä voisin laskuttaa täyshoidosta, puhelinkuluista jne.

        kun kerroin äidilleen, miten kesä oli mennyt ja miksen mitään maksanut, ei äitinsä uskonut ja haukkui minut. sen jälkeen ei olla yhteyksissä oltu.

        ei nuorilta ja lapsellisilta voi mitään odottaa. ehkä tämäkin tyttönen kasvaa ja hänestä voi tulla ihan kiva kummitäti joskus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5199
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3420
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      298
      2802
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      55
      2608
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      169
      2294
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2109
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1871
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1835
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1381
    Aihe