Siis mitä veikkaatte Arin tulevaisuudesta? Onko niin, että Ari yrittää hakata päätänsä seinään turhaa?
Idols fanit ovat jo häipyneet, niin riittääkö levylle ostajia sen ulkopuolelta, kun ottaa huomioon ns truuhevareiden negatiivisen asenteen Aria kohtaan? Saako Ari tarvitsemaansa uskottavuutta, vaan riittääkö se, että tässä maassa on kuitenkin niitä hevimusan/rockin ystäviä, jotka pitävät Arista sen idols taustasta huolimatta?
Oliko teidän mielestänne Arin pahin moka osallistua idols kisaan ja saako hän koskaan tuota idols tahraa pois harteiltaan? Todellisuuhan on se, että hänen äänenlahjoillaan olisi jokatapauksessa ennemmin tai myöhemmin tultu pinnalle.
Itse luulen, että Ari tulee menestymään ns "bonjovi" segmentissä. Eli kevyttä heviä naisille. Tämäkin on aika suuri kohderyhmä kaiken kaikkiaan, täyttäähän jovi taas stadikan kesällä. Toisaalta Ari on kyllä onnistunut mallikkaasti verkostoitumaan hevimusiikin tämän maan huippujen kanssa, josta konkreettisimmillaan on RJ kiertue osoitus. JP Leppäluodon, Marco Hietalan, Aholan yms kanssa samalla lavalla oleminen voisi jo kertoa jotain.
Idols fanit ovat jo häipyneet, niin riittääkö levylle ostajia sen ulkopuolelta, kun ottaa huomioon ns truuhevareiden negatiivisen asenteen Aria kohtaan? Saako Ari tarvitsemaansa uskottavuutta, vaan riittääkö se, että tässä maassa on kuitenkin niitä hevimusan/rockin ystäviä, jotka pitävät Arista sen idols taustasta huolimatta?
Oliko teidän mielestänne Arin pahin moka osallistua idols kisaan ja saako hän koskaan tuota idols tahraa pois harteiltaan? Todellisuuhan on se, että hänen äänenlahjoillaan olisi jokatapauksessa ennemmin tai myöhemmin tultu pinnalle.
Itse luulen, että Ari tulee menestymään ns "bonjovi" segmentissä. Eli kevyttä heviä naisille. Tämäkin on aika suuri kohderyhmä kaiken kaikkiaan, täyttäähän jovi taas stadikan kesällä. Toisaalta Ari on kyllä onnistunut mallikkaasti verkostoitumaan hevimusiikin tämän maan huippujen kanssa, josta konkreettisimmillaan on RJ kiertue osoitus. JP Leppäluodon, Marco Hietalan, Aholan yms kanssa samalla lavalla oleminen voisi jo kertoa jotain.
Vastaukset 17
Vanhimmat
idols-ajan saawutukset eli ei ottais niist itellee mitää kunniaa waik tietty tehny sikana jobii keikoil mut antas sen mennä kuiteskin ***
meitsi diggaa todellakin idolsist huolimatta mut siit oon kyl eri mielt et oisko koskaan tullu läpi ilman sitä...ei wälttämättä olis***
tulewaisuuden ennustaminen on waikeet mut must ei pidäkkää menestyy helpol ja mitä epäsuositumpi on niin sen parempi*** esim nirwana oli aikoinaan nii epäsuosittu et hywä ku ei jätkii tapettu mut kattokaas ny mitä niist on tullu ***
mä luulen et arist digataan enempi ulkomail ja siel ei haittaa waik onki idolsist tullu pinnal ku ne ottaa näytöt näyttöinä eikä oo nii fakkei ja mielipideriippuwaisii ku suomes ollaa ***
ny pitäs tehdä sellast musaa ku ite diggaa eikä antaa periks mihinkää suuntaan eli kowapäisyyt tarwitaan ja eiköhän sitä irtookkin *** tinkimättömyys ja periksiantamattomuus tulee olemaan awainsanat tulewaisuudes *** ei pidä lähtee helpoil wesil waan puskee läpi just siit kohtaa ku ite haluu sanoo wäki sit mitä sanoo *** musa-urahan on oma eikä mitään yhteist omaisuut ja sil saa periaattees tehdä ihan mitä haluu ***
ei mitää witun bonjowi-segmenttei eli ei saa tyytyy siihen mitä tarjotaan waan pitää tawoitel sitä mitä ite haluu*** bändin pitää aina ekaks näyttää et se on tosissaan eli periks ei pidä antaa waik ei ois keikoil ketään ku yks henki ja sekin heittäis pullol päähän *** mitä rankempi matka sen rankempi bändi;;; niin se on aina ollu*** helppoohan sen ei tarwii ollakkaa ***
... on taas puhunu asiaa. Kyllä Koivunen ja bändi on tosiaan ratkaisevassa vaiheessa uransa kannalta. Nyt pitäs valita linja, mihin lähtee etenemään. Osa yleisöstä tippuu pois ensin, mutta uusia tulee tilalle myöhemmin. Sen takia uuden materiaalin odottaminen Koivusilta on just niin kiinnostava juttu.
Pahinta on, jos jätkät ei pysty määrittämään itelleen musiikillista linjaansa ja löytämään bändin "johtamistyyliä", vaan jää epätoivosesti hakemaan suosiota ja kyttäämään levymyyntejä. Levy-yhtiö on sitten toinen juttu - toiset levy-yhtiöt jaksaa uskoa vähittäiseen urakehitykseen ja toiset haluaa pajatson tyhjäksi heti.
Jää kyllä meikäläisellä levyt ostamatta jos sille linjalle lähtee.
Toivottavasti ei ala mitään kevytheviä tekemään sen takia että saisi sillä isoja myyntilukuja ja suurta suosiota, eihän siinä ole mitään järkeä. Kai sitä musaa pitää tehdä semmoista mistä itse tykkää.
siit ei sit pääse enää weks kirweelläkää*** ei jowikkaa päässy waik ois myöhemmin ollu haluukin*** ne sinetöitiin pehmohewiks ikuisiks ajoiks ja lukon awain heitettii jorpakkoo***
tehkööt just sellast musaa mist ite diggaa ku se on pääasia et on ite sen takan mitä tuottaa ja siit ei pidä antaa periks noille muottiin tunkijoille ***
yrittää hakata päätä seinään, mutta en uso arin siinä onnistuvan, kun ei vielä tähän menessäkään ole onnistunut eli kaikki on sujut mainiosti.
no joo, mutta ensimmäinen levy, siis oma, näyttää jo vähän suuntaa mihin ollaan menossa. jos biisit ovat hyviä ja laulu toimii edelleen, niin tuskinpa tuosta idolsista enää siinä vaiheessa ainakaan mitään haittaa on.
lyödä vetoo? Aika näyttää mikä on suunta. Se ei kuitenkaan tapahdu yhdessä- eikä kahdessakaan yössä. Joten malttia!
ny kaikki ku oon lyöny arin puolest wetoo et jotai woittaa *** toi tulokas pysti ois hywä ja oikee ***
lewyst ei kantsi ottaa kunniaa ku se ei oo oma ***
wai haluisko joku niist helppoo suosioo??? mitäs luulette jos joku tuntee niit paremmin?????
ari ny ei yksinää woi mitään ku se on ny osa bändii ja sen mukaa mennää et on siin wiel toiki pointti jota en tullu ajatelleeks***
erkkii tiedän jonku werran ja se menis warmaa riskiin mukaan mut muist en tiedä mitä ne haluu***
pystys tekemään ihan uuden musagenren jos haluais. Mahiksia olis ja tuskin löytys matkijoita ainakaan kovin monta.
Tosta Jovista Ari sano jossain haastiksessa, että sen tyyppinen musa ei toimi kuin Jovilla, ettei se sille linjalle lähe olleskaan.
Tällä eka levyllä ei ole loppupeleissä mitään merkitystä. Oma musa on se joka merkkaa. Jos jotakin häiritsee idols tausta, niin kyllä kannattas löysätä pipoo. Ei se oo helppo tie ollu ainakaan Arille jos kenellekkään.
joka helpol saa ei kyl sitä arwostakkaa ***
mahiksii ois joo waik mihin*** katotaan ny mihin päin ne ne lähtee*** ei woi siit sanoo juuta eikä jaata täs waihees***
Saipa siinä ohessa myös näyttöö, että kundi pysyy myrskyssäkin jaloillaan. Sai jonkinlaisen pikakatsauksen sisälle persoonaan joka muuten olisi jäänyt näkemättä.
myöskään tulevaisuudessa. Tuntuu että Arilta vaaditaan, sellasta mitä ei muilta vaadita. No se mikä ei tapa niin vahvistaa.
et oikeesti osallistuu biisien tekoon siis waik wideol näytettäis et ari se täs puurtaa *** hahhaaa siis jokaselt bändilt kans takeet et jokajätkä/sisko on takuulla kans ollu kybäl mukana hommissa;;; aika järjetönt messuu ***
mut toisaalt päähänpotkinta auttaa pääseen eteenpäin niinku hanoitki aikanaan teki***
hyysäys ny ei oo mistää kotosin eikä liika kehuminen***
maineensa ja Arin fanit tekevät jäänteistä täystuhoa urakalla. Kun onllaan ahneita, tyhmiä ja suuruudenhulluja, niin lopputulos on täysi floppi.
avohoitopotilaiden houreita, kiitos päivän nauruista! :D
Kykenetkö YHTÄÄN perustelemaan näitä naurettavia väitteitäsi? Epäilen.
a ja o tässä vaihees. Ja sellaset et ne sopii Arin saundiin. Jos se ny pitää hevii olla, niin sitten melodista sellasta. Ei herrajestas mitää örinää. Muutama rankka biisi, pari erittäinki rankkaa ja slovareita ehdottomasti sekaan. Kyl truuhevarit tunnistaa jos biiseis on oikeesti sitä jotain ja diggaa sen mukaan, en mä usko et siin on ongelmaa. idolsille ny on jo ihan sama, se ny oli Arin tie ja sillä selvä. enkä kyl tiiä oisko se ilman sitä tullu esiin, ollaan ny vaan tyytyväisii ettei tarvinnu kymmentä vuotta oottaa..
naulakkoo pidemmäl*** eka kun ois pitäny ol oma bändi ja sehän tietääkseni sahas waan siel sun tääl cower-biisien merkeis et ei sellast suunnitelmallisuut ollu olleskaa ja ku se ei oo kai tyrkkykää eikä ittenskehuja nii waikee sellasen on mitää diilei saada ***
en mäkään örinäst wälitä mut rankempaa wois hywin olla ku noi ekat*** ja jotai kokeellist kantsis koklaa waik punk- tai grungewiwahteit sekaan mut tehkööt nyt mitä ite diggaawat ku sen mukaanhan sitä pitää mennä eikä sen mitä joku mahdollisest toiwois***
joka tapaukses ite duunatut on aina ite duunattui waik ei mitään kuolemattomii heti syntyskää ku harwalthan niit syntyy ees kerrankaa elämässään***