http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Toivo Sukarin ajokortti hyllyllä/1135233295449
Ideaparkin pääomistaja Toivo Sukari on menettänyt ajokorttinsa väliaikaisesti, kertoo Iltalehti.
Sukari menetti ajokorttinsa jouluviikolla, koska hän oli saanut vuoden sisällä kolme rikesakkoa ylinopeudesta.
Sukari kertoo ajavansa vuodessa 50 000 kilometriä.
"Mielestäni noin paljolla ajolla 2–3 rikesakkoa on vuodessa aika normaali."
---
onks' toi teidän mielestänne normaalia? Itse olen ajanut viimeiset 6 vuotta noin 35-40 tkm/v enkä ole tuona aikana saanut yksiäkään rike- tai muita sakkoja. (Nuorempana tuli kyllä saatua muutamat ihan "oikeatkin" sakot.) Vai olenko mä jotenkin epänormaali nysväri? Mikäli muu liikenne sallii, niin yleensä viritän vakionopeudensäätimen 10km/h yli nopeusrajoituksen, ja nopeuden katson navista.
Ideaparkin pääomistaja Toivo Sukari on menettänyt ajokorttinsa väliaikaisesti, kertoo Iltalehti.
Sukari menetti ajokorttinsa jouluviikolla, koska hän oli saanut vuoden sisällä kolme rikesakkoa ylinopeudesta.
Sukari kertoo ajavansa vuodessa 50 000 kilometriä.
"Mielestäni noin paljolla ajolla 2–3 rikesakkoa on vuodessa aika normaali."
---
onks' toi teidän mielestänne normaalia? Itse olen ajanut viimeiset 6 vuotta noin 35-40 tkm/v enkä ole tuona aikana saanut yksiäkään rike- tai muita sakkoja. (Nuorempana tuli kyllä saatua muutamat ihan "oikeatkin" sakot.) Vai olenko mä jotenkin epänormaali nysväri? Mikäli muu liikenne sallii, niin yleensä viritän vakionopeudensäätimen 10km/h yli nopeusrajoituksen, ja nopeuden katson navista.
Vastaukset 20
Vanhimmat
"Mikäli muu liikenne sallii, niin yleensä viritän vakionopeudensäätimen 10km/h yli nopeusrajoituksen, ja nopeuden katson navista"
Sinulla on ollut hyvä säkä, ja Sukarilla on ollut huono säkä; tilanne voisi olla päinvastoinkin että sinulta on kortti pois ja Sukarilla ei. Tunnetko itsesi paatuneeksi rikolliseksi, jolta pitäisi nyppäistä kortti pois?
normaalia on ajaa siten, ettei sakkoja kerry. noihin ylinopeuksiin, joita sinä ajat, ei yleensä puututa ellei samalla vaaranna liikennettä jollain muullakin tavalla. tai siis ei ennen puututtu, nollatoleranssi voi muuttaa asiaa.
Joo joo!nollatoleranssia kun ei voi nopeusrajoituksiin laittaa koska se ei ole yksinkertaisesti mitenkään mahdollista,koska autojen nopeusmittarit heittävät aina,mikä johtuu autosta,sen iästä,renkaista jne.Tietysti jos halutaan kunnon autojonot ja ruuhkat nin nollatoleranssi on oiva keino.Eiköhän poliisilla ole ihan tarpeeksi jo nykyiselläänkin?vai onko nollatoleranssi jo kenties tulossa?ja jos tämä kortin menettänyt henkilö olisi joku ei"julkkis"niin ketään ei kiinnostaisi!Olen varma,että kaikki ajaa ylinopeutta,mutta vain murto-osa jää kiinni!
Tottakai voidaan asettaa nollatoleranssi, sitäpaitsi se mahdollisuus taitaa olla jo voimassa. Kyllä kaikkien pitäisi tietää autonsa mittarivirhe ainakin noin suurinpiirtein, eikä pienestä ylityksestä sakoteta ja tahallisesta ylinopeudesta saa ja pitäisikin ottaa kortti välittömästi pois. Ei siinä tarvittaisi mitään varoituksia. Nykypäivän liikenteestä pitäisi karsia kaaharit pois. Navigaattorin nopeusnäyttö on tarkka.
No ehkä se on normaalia lestadiolaiskodin kasvatille? Muistattehan Koististen veljekset.
Sukari ei ole ihan viime aikoina enää painottanut lestadiolaista kotitaustaansa ja raittiuden tärkeyttä.
on tehty? Itse kyllä pyrin noudattamaan niitä aina, eli kun tiedän paljonko mittarivirhe on niin ajan vain sen verran yli rajoituksen. En tietenkään sano että minäkään täydellinen ajaja olisin, eli saattaa tietysti joskus käydä että nopeus lipsahtaa ehkä 5 km/h yli sallitun, mutta ainakin pyrin noudattamaan rajoituksia. Pyri sinäkin.
Onhan sitä ihmiset puolesta ja vastaan ja siltä väliltä. Turha kinailla. Omien ratkaisujen kannalta seuraamuksia kutsuttakoon joku sitten sattumaksi, miten vain. Eiköhän me kaikki ajeta joskus yli, mutta rajoitusten ali ajaminen se se vasta on raivostuttavaa. Siitä pitäisi napsahtaa sakot!
itte ajan kuinka menee vähiten bensaa, siinä on kari-johannan turha töötätä, vauhtini ei siitä muutu.. tosin 80kmh alueella ajan 90, se on halvempaa mun autolla.
jos on kiire niin lähe aikasemmin matkaan, jos ei niin mitä hyötyä ajaa kovaa?
jossei pysty lähtee aikasemmin, niin kuka vitun urpo täytti sen kalenterin?
Kyllä, olet nysväri.
syystä pysty ymmärtämään, että liikennemerkki kertoo suurimman sallitun ajonopeuden. Siis hitaammin saa ajaa. Enpä ole koskaan tavannut merkkiä, joka osoittaisi hitaimman sallitun nopeuden. Mikäli jollain on niin kiire, ettei voi ajaa sallittuja nopeuksia, on hän laatinut aikataulunsa päin peetä.
Sukari saa anteeksi suurella ajolla paljon helpommin kuin muut.
sainkin ensimmäisen sakkoni pysäköintivirheestä
noin viikko sitten helsingissä. pari päivää sitten
tuli 28 vuotta täyteen ammattikuskina eikä edes
ainuttakaan ylinopeussakkoa ole tullut...
repikää siitä....
nuorena. Alle kolmekymppisenä tuli muutama,ehkä 4 ylinopeussakkoa. Nyt kun olen oppinut ajamaan,niin viimeisen 30v. aikana en ole saanut yhtään sakkoa.Kyllä se on korvienvälissä miten ajaa autoa.Haluaako rahoittaa valtiota.
Ompa taas isoista kyse. Olisi varmaan aika valtuuttamiemme päättäjien päättää onko tämän hetken suoritus yhteiskunnassa parempi nopeus vai hitaus! tiellä on hyssyteltävä rajoitusmerkin mukaan huomioimatta turvallista tilanne nopeutta, työpaikalla on painettava tukka putkella, kun on oltava nopein suorittaja.
Olisipa kiva lukea millä aikoisi edustajamme paikata tulo tyhjiön,jos vaikkapa vain esim. Ylinopeussakko tulot vähenisi 80 % vuositasolla.
Ajokortti on ollut minulla kohta 10 vuotta ja viimeiset 4 vuotta olen ajellut 30 tkm vuoteen siihen työajot (5 - 10tkm/vuosi). En ole saanut ainutakaan rikesakkoa tai rangaistusvaatimusta.
Olen ajnut viimeisen kolmen vuoden aikana reilut 50 000 km/vuosi.
Ei yhtään ylinopeussakkoa.
Ajotapani:
-Vakionopuden säädin päällä (Rajoitusten mukaan mennään. Motarilla useimmat viilettää ohi, hulluimmat ovat perässä kiinni ja vilkuttavat valojaan, kun itse ohitan hitaampia, en vaivaudu edes reagoimaan koska ajan rajoitusten mukaan, ylinopeutta ajavat eivät mielestäni ole oikeuttettuja antamaan ajo-ohjeita).
-En puhu puhelimeen kuin pakosta, koska se vie huomiota liikenteestä. Kun puhun, käytän hands freetä.
- Mukava musiikki tai äänikirja on hyvä seuralainen.
- Perille olen ehtinyt aina, joskus myöhässä, mutta kukaan ei ole valittanut.
- Huonolla säällä on hyvä hiljentää vauhtia vaikka rajoitukset muuta sallisivat. Liikkeelle voi lähteä vähän aiemmin kun on aikonut.
- Ohitukset teen niin että näkyvyys on riittävä.
- Sateella ohittaessa ajan hieman pidempään ohi etten heikennä takana olevan näkyvyyttä hätäisellä paluulla kaistalle.
- Muistan aina että keski-ikäinen mies voi menettää hermonsa kun nainen ohittaa, leikkiin ei kannata lähteä mukaan.
- Kun joku oikein hermostuu minulle ja esittelee sormeaan, lähetän hänelle lentosuukkoja.
- Kiitän aina kun joku antaa kohteliaasti tietä.
Mutta, mutta, voi se sakko minullekin napasahtaa jos epähuomiossa en huomaa nopeusrajoituksen muuttumista, ovat usein poliisien lempipaikkoja.
Näillä eväillä on menty ja hyvin on sujunut.
Minulla kun ei ole varaa palkata kuljettajaa...
En aja yhtä paljon, mutta ottaen huomioon, että kohtaan tutkan tai muun liikennevalvontatilanteen äärimmäisen harvoin kiinnijoutuminen kolme kertaa kalenterivuodessa on paljon.
Nopeusrajoitukset poukkoilevat ylös ja alas täysin epäjohdonmukaisesti. Jos on erehtynyt seuraamaan liikennettä tai esim. hirviä varoitusalueella, voi hyvinkin missata rajoituksen muutoksen. Jesuiittamaisesti voidaan tietysti tuomita kaikki, vaikka rikkeestä ei kenellekkään mitään haittaa olisi ollut. Ylinopeus rikemaksut tulisikin ymmärtää enemmänkin ylimääräisiksi veroluonteisiksi tiemaksuiksi, joilla valtion kassaan kerään rahaa. Liikenneturvallisuuden kanssa rikessakoilla ei ole paljoakaan tekemistä. Jos jotain oikeasti vaarallista olisi tehnyt, siitä ei pelkällä rikesakolla selviäisi.
Nimenomaan. Rajoitukset ei ole suhteessa tien "olosuhteisiin" rajoitus voi olla reilusti alakanttiin tai reilusti yläkanttiin.
Jos saan joskus rikesakon joka kuormittaa ajokortin, niin taatusti kiistän sen muutamalla valkoisella valheella ja saatan asian oikeuden käsittelyyn... Rahamäärähän ei haittaa sinänsä mitään mutta kortin kuormittuminen haittaa...
Toki itsehän olen töissä kuorma-auton kuljettajana, eli jos tulisi vaikkapa 1,5 kuuakuden ajokielto, niin samalla hetkellä alkaisi kauhea selkäsärky ja pitkä sairausloma. Pomohan ei ajokiellosta saisi tietää, ellei osaisi sitä kysyä
säähän puhut ihan mun suulla.