Otetaan päivän seurantaan Lyonin HT/FT merkit 2/2 kertoimella 2,80. Matsi alkaa jo puolen tunnin kuluttua. Aiemmassa ketjussa oli linkkivinkki asiaan liittyen. Le Mans ei kolmeen peliin tehnyt liigassa maalia, neljä ukkoa on Afrikan reissulla. Lyon parempi porukka. Vaikka onkin cup-peli niin kyllä vieraiden pitäisi tää hoidella.
Lyonia lapulle
Sinkkumaestro
141008
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Paf antaisi 2.00 -kertoimen Palermolle. Kyseessä niinikään cup -ottelu.
Ne mun tennikset sattu osumaan nappiin! Niin näytti maestronkin isommalla tasotuksella ja isommalla kertoimella.
Iskin tuplan palermo-udinese Puoliaika X kerroin oli jotain 2,johon kaveriksi Lyonin puoliaikajohto kertoimella 2,3! Unibetillä oli myös herkullinen 4 kerroin tarjottavana jos palermo ei onnistu ottelussa maalia tekemään mutta siihen kohteeseen en koskenut!
Palermon kotikerroin on niin hyvä että ei pysty jättämään kokeilematta. Laitan siis Lyonin kanssa Palermon hyvällä kotikertsalla.
joten en sano siihen mitään kommenttia. Tasurista voisi lähteä liikkeelle, jos olisi Serie A matsi, mutta kun on cupia niin jätän väliin. Puoliaikatasuria ei ole Nordicilla edes tarjolla. Sen sijaan Lyonin puoliaikajohdosta saa heillä 2,50, sitä tuli pelattua.
Sen sijaan jollain foormuilla oli juttua Cataniasta, että Milan ei aio peluuttaa ukkoja jotka pelaavat liigaa sunnuntaina. Moni avauksen ukko ei liene edes mukana matkalla. Tässä mielessä Catania 3,3 voisi olla ihan jees kotikerroin.
Milan leputtaa joitakin avainpelaajiaan mutta ei ne ihan paskalla mukana ole.Milan (4-4-2): Kalac; Oddo, Digao, Simic, Favalli; Cafu, Gattuso, Emerson, Brocchi; Gourcuff; Gilardino
http://forum.bettingadvice.com/viewtopic.php?t=73706
Jees, olen samaa mieltä että kyllä tää kakkospermanentti on myös laadukas. Mutta varmasti suurin mielenkiinto on voittaa nuo liigan rästipelit että pääsisi mukaan taistelemaan Mestareiden liigan paikasta ensi vuodelle. Sen rinnalla joku Coppa Italia ei kovin paljoa tuo näkyvyyttä tai hilloa kassalaariin.
Ykköstä vois kokeilla.
Ja Palermo melkeinpä parhaalla miehityksellä joten kyllähän tuo ykkönen on tuolla kertoimella erittäin hyvä kokeilu.
No jos näin on niin sitten kyl. Kohde tuntui niin ympäripyöreältä, että edes alkanut sitä sen enempää tarkastelemaan.
Tekis mieli heittää joku korisvihje tähän vielä. Kun tuo Bostonin kyykytys tuotti viimeksi tulosta, niin nyt voisi yrittää sitä uudestaan kun kyläilemään tulee Portland. Suoraa voittoa ei viitsi yrittää, mutta 9 pisteen tasoituksella kyllä.
Boston Celtics - Portland Trail Blazers
H(0.00 - 9.00) 2 1.91
Componenta - Kouvot
H(4.50 - 0.00) 2 1.85
Ja huomiselle:
SaiPa - KalPa (Double Total) KalPa wins and scores over 3,5 goals 5.00
Näyttää tulevan vaikea matsi Lyonille...
vihjasi Lyonia mitä häh?!!! :D
No puoliaikavedot meni kyllä pöpelikköön, ei auta enää muu. Täytynee jatkossa jättää pelaamatta ne kohteet, jotka otan tuohon seurantaa koska niiden osumaprosentti näyttää olevan todella surkea. Betfairilla on vielä livekohteita, odotellaan Lyonin vastaiskua. Toivottavasti sellainen tulee.
Siinä nähtiin taas hehkutuskohde. Palermon peli näyttää olevan tasan mutta lyonihan se tietenkin kusee
..Näyttää siltä, että Lyonin porukka on viettänyt hotellissa viime yönä railakasta elämää.
Ruotsin vihjesaitti Sporttjänsten iski kyseistä kohdetta 1000 kruunun singlellä. Näyttää kyllä kusaisevan ellei Lyon tuosta piristy..Plääh..
Ja kusi lentää komeasti kaaressa Le Mansista aina Lyoniin asti.
Molemmat pelit perhana päättyi just päinvastoin kuin tuli veikattua. Minun puolestani nämä cup-pelit saavat kyllä toistaiseksi jäädä ihan omaan rauhaan.