Eräs ministereistä on ehdottanut lottoamisen ikärajan nostoa 18 vuoteen.Tulevaisuudessa nuoret odottavat sitä päivää että täyttäisivät 18 vuotta ja pääsisivät lottoamaan.Toki he voivat äänestää seurakuntavaaleissa jo 16 vuotiaina(tälläistä puhuttiin syksyllä)ja käydä töissä sekä ajella mopolla tai motskarilla nuorempanakin,mutta lottoa ei saa pelata kuin vasta täysi-ikäisenä.Siis me elämme 2000 lukua jos joku ei ole huomannut.
Ministerien
Viisauksia
4162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ei Suomen ministereillä ja kansanedustajilla ole paljon asioita, mistä voisivat päättää. Kaikki liittyvät johonkin seksin myymiseen ja ostamiseen, pelaamiseen. Viina olikin jo niin tärkeä asia, ettei suomalaisten etikettejä hyväksytty. 200 kansanedustajaa, mitä he tekevät päivät pitkät? Ministerit pakenevat velvollisuuksiaan, kun tulee kiperä paikka > esim. Kemijärvi, Fortum ym.!
mitä vielä voisi tässä maassa kieltää, verottaa ja kaikkea muuta että saadaan tavallinen kansa kuriin ja järjestykseen, aika kovapalkkaista porukkaa moisiin hommiin.
Poliitikot luulevat tekevänsä jotain hyödyllistä reissatessaan kansan rahoilla ympäri maailmaa ja istuessaan hyvillä korvauksilla valiokunnissa. Tosiasiassa lähes kaikki poliitikot valtakunnan tasolla ovat rikollisia (ns. rakenteellisen väkivallan edustajia). Kunnallistasolla taas liian moni poliitikko on rahan ahe paskantärkeä pyrkyri.
Jos loton ikäraja nousee 18 vuoteen,niin pitääkö lottoarvonta siirtää myöhäisemmäksi ajankohdaksi televisiossa,koska alle K18 ohjelmia ei tuohon aikaan saa näyttää televisiossa.Tuleeko ruutuun K18 logo,mikä velvoittaa nuoremmat poistumaan televisioiden äärestä.Voiko uudistuksen jälkeen Veikkaajalehteä myydä alle K18 vuotiaille.