Miksei Ahvenanmaa voisi itsenäistyä erilliseksi valtioksi? Olisi täysin riippumaton nykyisestä suhteesta mannersuomeen. Ei tarvitsisi täälläkään kinastella minkälaista kielipolitiikkaa siellä harrastetaan. Ja jättäytyisi vielä pois EU:sta niin saataisiin lähelle veroparatiisi.
Ahvenanmaa itsenäiseksi
57
4960
Vastaukset
- Virolle
vankilasaareksi. Joo ja Suomi sais hyvin rahaa jos koko läntti vuokrattas Virolle vankilasaareksi.
- uuno-eemeli
venäjälle laivastotukikohdaksi. Venäjä saisi perustaa sinne ohjustukikohdan,ehkä näin saataisiin enimpiä Nato höyryjä laskettua ulos!!
- olet pelle
pelle
Ahvenanmaalla vaikuttaa puolue nimeltä Ålands Framtid, jonka tavoitteena on maakunnan itsenäistyminen. Odotuksista huolimatta se ei saanut viime syksyn vaaleissa lisäpaikkoja, vaan sill on edelleen kaksi paikkaa maakuntapäivillä. Nuo Ruotsille, Venäjälle tai Virolle myymis- tai vuokraamisehdotukset eivät naurata ketään, joten niitten kirjoittelun tälle palstalle voi lopettaa.
- toinen maa
ei katselisi tuollaista touhotusta enää.
Vapaamielisyydelläkin on rajansa.
"Ålands Framtid" sakki monessa maassa laitettaisiin vastuuseen maanpetoksellisesta toiminnasta.
Itse lopettaisin moisen puuhastelun välittömästi ja muistuttaisin aina aamupuurolla missä maassa asutaan, siis näitä toiminnastaan tuomion saaneita niljakkeita. toinen maa kirjoitti:
ei katselisi tuollaista touhotusta enää.
Vapaamielisyydelläkin on rajansa.
"Ålands Framtid" sakki monessa maassa laitettaisiin vastuuseen maanpetoksellisesta toiminnasta.
Itse lopettaisin moisen puuhastelun välittömästi ja muistuttaisin aina aamupuurolla missä maassa asutaan, siis näitä toiminnastaan tuomion saaneita niljakkeita.Minun tietääkseni näitä itsenäisyysliikkeitä on mm Skotlannissa. Ja ihan demokratian ehtojen mukaisesti Ålands Framtid toimii. Itse en puoluetta äänestä, mutta on monia muitakin puolueita , joita en äänestä.
- tonkija
toinen maa kirjoitti:
ei katselisi tuollaista touhotusta enää.
Vapaamielisyydelläkin on rajansa.
"Ålands Framtid" sakki monessa maassa laitettaisiin vastuuseen maanpetoksellisesta toiminnasta.
Itse lopettaisin moisen puuhastelun välittömästi ja muistuttaisin aina aamupuurolla missä maassa asutaan, siis näitä toiminnastaan tuomion saaneita niljakkeita.Skotlannin lisäksi Baskimaa Espanjassa, Kurdit haluavat oman maan. Tosin heitä kuritetaan mennen tullen. Jerseyn saari Kanaalissa. Voi verrata Ahvenanmaahan. Ja mitä sanot Pohjois-Irlannista?
Kannattaa hiukan perehtyä maailman asioihin. - Samanarvoinen
ahvennainen kirjoitti:
Minun tietääkseni näitä itsenäisyysliikkeitä on mm Skotlannissa. Ja ihan demokratian ehtojen mukaisesti Ålands Framtid toimii. Itse en puoluetta äänestä, mutta on monia muitakin puolueita , joita en äänestä.
Suoraan ja väistelemättä "Ålands framtid" käyttäytyy
kaikissa asioissaan Suomea vihaavana järjestönä.
Muissa valtioissa heidät olisi jo häädetty maasta maan pettureina. - koska ahvenanmaakin
tonkija kirjoitti:
Skotlannin lisäksi Baskimaa Espanjassa, Kurdit haluavat oman maan. Tosin heitä kuritetaan mennen tullen. Jerseyn saari Kanaalissa. Voi verrata Ahvenanmaahan. Ja mitä sanot Pohjois-Irlannista?
Kannattaa hiukan perehtyä maailman asioihin.oli alunperin asutettu aivan muilla kuin ruotsinkielisillä siipiveikoilla.
Meillä suomenkielisillä sitten olisi oikeus vaatia saaret takaisin itsellemme vai...???
Herää ja tutki asioita niin hämmästyt kuka ja ketkä siellä saarella alunperin asuivat... - palstavierailija
koska ahvenanmaakin kirjoitti:
oli alunperin asutettu aivan muilla kuin ruotsinkielisillä siipiveikoilla.
Meillä suomenkielisillä sitten olisi oikeus vaatia saaret takaisin itsellemme vai...???
Herää ja tutki asioita niin hämmästyt kuka ja ketkä siellä saarella alunperin asuivat...Samalla perusteella lappalaiset voisivat vaatia Manner-Suomea itselleen ja ajaa suomalaiset sinne Volgan mutkaan, mistä jonkin väitteen mukaan ovat tulleet.
- Samanarvoinen
palstavierailija kirjoitti:
Samalla perusteella lappalaiset voisivat vaatia Manner-Suomea itselleen ja ajaa suomalaiset sinne Volgan mutkaan, mistä jonkin väitteen mukaan ovat tulleet.
Tässä tulee helposti ajatelleeksi, että mistä olet kotoisin. Suomalainen ei tuommoista kansastaan sano.
Eikös lappalaisilla ole ihan samat vapaudet, mitä muillakin suomalaisilla.
Jospa sinut passitetaan sinne Volgan mutkille vetelemään lauttoja,että rupeaisit käsittämään mistä oikeastaan perustelet. - se nyt kansastaan
Samanarvoinen kirjoitti:
Tässä tulee helposti ajatelleeksi, että mistä olet kotoisin. Suomalainen ei tuommoista kansastaan sano.
Eikös lappalaisilla ole ihan samat vapaudet, mitä muillakin suomalaisilla.
Jospa sinut passitetaan sinne Volgan mutkille vetelemään lauttoja,että rupeaisit käsittämään mistä oikeastaan perustelet.sanoi?
- tonkija
koska ahvenanmaakin kirjoitti:
oli alunperin asutettu aivan muilla kuin ruotsinkielisillä siipiveikoilla.
Meillä suomenkielisillä sitten olisi oikeus vaatia saaret takaisin itsellemme vai...???
Herää ja tutki asioita niin hämmästyt kuka ja ketkä siellä saarella alunperin asuivat...Herää tutki tekstiä. Missä väitin että ruotsalaiset ovat Ahvenanmaan alkuperäiskansaa? Kyllä mielipiteeni on, että jääkauden jälkeen siellä' ensimmäisinä tutkivat paikkoja mitä muuallakin eteläisessä Suomessa saamelaiset. That's it.
- Samanarvoinen
tonkija kirjoitti:
Herää tutki tekstiä. Missä väitin että ruotsalaiset ovat Ahvenanmaan alkuperäiskansaa? Kyllä mielipiteeni on, että jääkauden jälkeen siellä' ensimmäisinä tutkivat paikkoja mitä muuallakin eteläisessä Suomessa saamelaiset. That's it.
samaa minäkin, että saamelaiset voisivat muuttaa omille konnuilleen, koska ovat alkuperäistä kansaa.
Kerrankin olemme samoilla leveysasteilla ylevän ja fiksun, herran tonkijan kanssa. That sit. - hehhehhee
Samanarvoinen kirjoitti:
samaa minäkin, että saamelaiset voisivat muuttaa omille konnuilleen, koska ovat alkuperäistä kansaa.
Kerrankin olemme samoilla leveysasteilla ylevän ja fiksun, herran tonkijan kanssa. That sit."samaa minäkin, että saamelaiset voisivat muuttaa omille konnuilleen, koska ovat alkuperäistä kansaa.
Kerrankin olemme samoilla leveysasteilla ylevän ja fiksun, herran tonkijan kanssa. That sit."
Joo ja ne asui mantereellakin, varmaan samanarvoisen asuinalueellakin. Varmaan olet myös sitä mieltä, että ne vois vallata koko Suomen.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000001538&posting=22000000032057919 - Samanarvoinen
hehhehhee kirjoitti:
"samaa minäkin, että saamelaiset voisivat muuttaa omille konnuilleen, koska ovat alkuperäistä kansaa.
Kerrankin olemme samoilla leveysasteilla ylevän ja fiksun, herran tonkijan kanssa. That sit."
Joo ja ne asui mantereellakin, varmaan samanarvoisen asuinalueellakin. Varmaan olet myös sitä mieltä, että ne vois vallata koko Suomen.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000001538&posting=22000000032057919Mitähän varten Suomi ei saisi olla vapaa maa kansalaisilleen, muuttaa minne haluaa ja myös ahvenanmaalle. Rasismi ei ole mitään ylentävää katsottavaa ja se on minun kantani, myös koskee ahvenanmaata.
- kysytään nyt
Samanarvoinen kirjoitti:
Mitähän varten Suomi ei saisi olla vapaa maa kansalaisilleen, muuttaa minne haluaa ja myös ahvenanmaalle. Rasismi ei ole mitään ylentävää katsottavaa ja se on minun kantani, myös koskee ahvenanmaata.
"Mitähän varten Suomi ei saisi olla vapaa maa kansalaisilleen, muuttaa minne haluaa ja myös ahvenanmaalle."
Vaan tuolla aiemmin olit sitä mieltä, että saamelaiset voisivat vaatia Ahvenanmaata itselleen, koska ovat siellä aikaisemmin asuneet:
"Saamelaiset voisivat vaatia saaret itselleen"
Miksi he eivät voisi samoin perustein voisi vaatia koko Suomea? Onko logiikkasi eri paikoissa erilainen? - Vastataan nyt
kysytään nyt kirjoitti:
"Mitähän varten Suomi ei saisi olla vapaa maa kansalaisilleen, muuttaa minne haluaa ja myös ahvenanmaalle."
Vaan tuolla aiemmin olit sitä mieltä, että saamelaiset voisivat vaatia Ahvenanmaata itselleen, koska ovat siellä aikaisemmin asuneet:
"Saamelaiset voisivat vaatia saaret itselleen"
Miksi he eivät voisi samoin perustein voisi vaatia koko Suomea? Onko logiikkasi eri paikoissa erilainen?Logiikka on se,että saamelaiset saavat asua missä kohtaa suomea tahansa, eikä se häiritse minua yhtään. Ahvenanmaa on rasistinen paikka, eikä sinne luultavasti hyväksytä kuin ruotsalaisia ja somaleita.
- gugguu
palstavierailija kirjoitti:
Samalla perusteella lappalaiset voisivat vaatia Manner-Suomea itselleen ja ajaa suomalaiset sinne Volgan mutkaan, mistä jonkin väitteen mukaan ovat tulleet.
Lappi vois hyvinkin olla itsenäinen maa, ihan hyvä idea. Samoin Ahvenanmaa.
- Harry J
Ålands framtid on oikein juntti punaniska puolue.
- Aivan
Vastataan nyt kirjoitti:
Logiikka on se,että saamelaiset saavat asua missä kohtaa suomea tahansa, eikä se häiritse minua yhtään. Ahvenanmaa on rasistinen paikka, eikä sinne luultavasti hyväksytä kuin ruotsalaisia ja somaleita.
Tutustu Ahvenanmaalaisiin, niin huomaat, että meitä ”mannermaalaisia” hyväksytään ja kunnioitetaan. Suurin maakuntaan muuttaneiden ryhmä on mannersuomalaisia. Oikeita pakolaisia on Suomen mitoilla erittäin paljon. Somaleja ei kuitenkaan juuri ollenkaan.
Kirjoituksesi on oikein hieno, paikkaansa pitävyys meni kuitenkin aika penkin alle. Samanarvoinen kirjoitti:
Suoraan ja väistelemättä "Ålands framtid" käyttäytyy
kaikissa asioissaan Suomea vihaavana järjestönä.
Muissa valtioissa heidät olisi jo häädetty maasta maan pettureina.Esim. Neuvostoliitossa...
UPS! Mikä virhe! Sehän on jo hajonnut.Samanarvoinen kirjoitti:
Tässä tulee helposti ajatelleeksi, että mistä olet kotoisin. Suomalainen ei tuommoista kansastaan sano.
Eikös lappalaisilla ole ihan samat vapaudet, mitä muillakin suomalaisilla.
Jospa sinut passitetaan sinne Volgan mutkille vetelemään lauttoja,että rupeaisit käsittämään mistä oikeastaan perustelet.No eikö Ahvenanmaalaisilla ole samoja vapauksia kuin muillakin suomalaisilla?
Vastataan nyt kirjoitti:
Logiikka on se,että saamelaiset saavat asua missä kohtaa suomea tahansa, eikä se häiritse minua yhtään. Ahvenanmaa on rasistinen paikka, eikä sinne luultavasti hyväksytä kuin ruotsalaisia ja somaleita.
Paitsi että kotiseutuoikeudet Ahvenanmaalle voi saada vain suomalaistaustainen, ruotsia kohtalaisesti osaava henkilö.
- Tarpa
Jos puhuttaisiin vähän aiheestakin. Yllättävän hiljaista on itseasiassa ollut ahvenanmaalaisten itsenäistymisaikeiden kirjoittelu ainakin täällä mantereella. Onko niitä? Ehkä itsenäistymisvaatimusten vähäisyydelle saattaa olla omat melko hyvätkin syynsä? On paljon helpompi pitää korkeata elintasoa yllä mantereelta tulevilla verovaroilla.
- Oiken
Todella asiaa kirjoitat..en edes viitsi lukea välikommentteja mitä olet saanut,arvaan muutenkin.Miksi Ahvenanmaa todella voisi itsenäistyä,samaa mieltä.Eihän ole pakkoruotsiakaan enää lukiossa kirjoitettavana..edistytään pikkuhiljaa..HYVÄ SUOMI!
- ISOSTA rahamäärästä
Oiken kirjoitti:
Todella asiaa kirjoitat..en edes viitsi lukea välikommentteja mitä olet saanut,arvaan muutenkin.Miksi Ahvenanmaa todella voisi itsenäistyä,samaa mieltä.Eihän ole pakkoruotsiakaan enää lukiossa kirjoitettavana..edistytään pikkuhiljaa..HYVÄ SUOMI!
tietenkin. Pääsisimme elättämästä veromarkoillamme suomenkielisiä syrjivää sakkia. Mitä Suomi siöllä tekee? Pelkkää suurta rahanmenoa koko nurkkasaaresta.
- Ei mistään hinnasta
ISOSTA rahamäärästä kirjoitti:
tietenkin. Pääsisimme elättämästä veromarkoillamme suomenkielisiä syrjivää sakkia. Mitä Suomi siöllä tekee? Pelkkää suurta rahanmenoa koko nurkkasaaresta.
Suomen ei tarvitse myydä alueitaan ja mitä varten kaunista saaristoaan?
Ainut mitä valtiovallan pitäisi, sen pitäisi laittaa
Ahvenanmaan poliitikot kunnioittamaan suomenlakeja ja ihmisyyttä. Syrjintä on pahinta mitä ahvenanmaalla poliittisesti harrastetaan suomenkielistä vähemmistöä kohtaan, se pitäisi saada heti loppumaan keinolla millä hyvänsä. - Suomi pääsee elättämästä
Ei mistään hinnasta kirjoitti:
Suomen ei tarvitse myydä alueitaan ja mitä varten kaunista saaristoaan?
Ainut mitä valtiovallan pitäisi, sen pitäisi laittaa
Ahvenanmaan poliitikot kunnioittamaan suomenlakeja ja ihmisyyttä. Syrjintä on pahinta mitä ahvenanmaalla poliittisesti harrastetaan suomenkielistä vähemmistöä kohtaan, se pitäisi saada heti loppumaan keinolla millä hyvänsä.Loppuu verorahojen virtaus mantereelta sinne, ei mitään rahallista hyötyä mannersuomalaisille, menoja vaan jumalattomasti koko saaresta.
- Samanarvoinen
Suomi pääsee elättämästä kirjoitti:
Loppuu verorahojen virtaus mantereelta sinne, ei mitään rahallista hyötyä mannersuomalaisille, menoja vaan jumalattomasti koko saaresta.
Semmoisia kalastus paikkoja ei löydy mistään muualta kuin Ahvenanmaalta. Turha tuommoista edes ajatella.
Onhan tulojakin, maksavathan he veroja, kuin me muutkin kansalaiset. - Mannersuomi rahoittaa sitä
Samanarvoinen kirjoitti:
Semmoisia kalastus paikkoja ei löydy mistään muualta kuin Ahvenanmaalta. Turha tuommoista edes ajatella.
Onhan tulojakin, maksavathan he veroja, kuin me muutkin kansalaiset.P....t jostain laspellisista kalastuspaikoista, oletko laskutaidoton? Rahaa palaa sinne solkenaan. Ainoa järkevä tiimenpide olisi myydä Ruotsille.
- Saltvikin pikkupoika
Mannersuomi rahoittaa sitä kirjoitti:
P....t jostain laspellisista kalastuspaikoista, oletko laskutaidoton? Rahaa palaa sinne solkenaan. Ainoa järkevä tiimenpide olisi myydä Ruotsille.
Minulla on sen verran sanottavaa tähän keskusteluun , että nykyinen tilanne mikä Ahvenanmaalla on on osoittautunut tosi hyväksi. Sitä ei ole tarve muuttaa! Eiköhän tämä löpiseminen riitä tästä asiasta.Ahvenanmaa pysyy Suomella ja sillä sipuli.
- Rahat valuvat mantereelta
Saltvikin pikkupoika kirjoitti:
Minulla on sen verran sanottavaa tähän keskusteluun , että nykyinen tilanne mikä Ahvenanmaalla on on osoittautunut tosi hyväksi. Sitä ei ole tarve muuttaa! Eiköhän tämä löpiseminen riitä tästä asiasta.Ahvenanmaa pysyy Suomella ja sillä sipuli.
Verorahoilla yllä pidettävä ruotsalaisten paikka. Kustantakoot itse kaikki, tulee liian kalliiksi. Järkevin ratkaisu on, että myydään Ruotsille, saavat yksikieliset siellä seurustella ruotsinkielellään ehtojen ruattalaisten kanssa ja ISOT RAHAT säästyvät Suomeen.
- rahat valuvat etelästä
Rahat valuvat mantereelta kirjoitti:
Verorahoilla yllä pidettävä ruotsalaisten paikka. Kustantakoot itse kaikki, tulee liian kalliiksi. Järkevin ratkaisu on, että myydään Ruotsille, saavat yksikieliset siellä seurustella ruotsinkielellään ehtojen ruattalaisten kanssa ja ISOT RAHAT säästyvät Suomeen.
Verorahoilla yllä pidettävä lappalaisten paikka. Kustantakoot itse kaikki, tulee liian kalliiksi. Järkevin ratkaisu on, että myydään Norjalle, saavat saamenkieliset siellä seurustella saamenkielellään ehtojen saamelaisten kanssa ja ISOT RAHAT säästyvät Suomeen.
rahat valuvat etelästä kirjoitti:

Ja muutkin ruotsinkieliset alueet Ruotsille, Loppu Karjalakin Venäjälle, jos noi siun vittuilus toteutus olis Suomi aika pieni ja heikko valtio.
rahat valuvat etelästä kirjoitti:
Verorahoilla yllä pidettävä lappalaisten paikka. Kustantakoot itse kaikki, tulee liian kalliiksi. Järkevin ratkaisu on, että myydään Norjalle, saavat saamenkieliset siellä seurustella saamenkielellään ehtojen saamelaisten kanssa ja ISOT RAHAT säästyvät Suomeen.
Ja varmaan Helsingin seudunkin voi myydä vaikka Virolle Pohjois-Tallinnaksi. Päästäispähän eroon niistä nenäkkäistä Stadilaisista jotka muiden kansanryhmien maat ois valmiita muille maille jakaa.
- huhhuhh
.. Affenanmaata koko itsenäisen valtioelämämme ajan, joten olenkin vakaasti sitä mieltä, että Affenanmaan voisi vaihtaa Venäjän kanssa vaikkapa sodissa menetettyyn Sallan alueeseen. Saataisiin edes jotain hyötyä noista Suomelle nykyään täysin turhista rumista ja tuulisista kivikareista.
- Atwa
että lapsellisuus on noin laajalle levinnyttä?
Että jotkut jaksaa tuollaista mistään tietämätöntä tekstiä jauhaa. - höhhhöh
.. Saamenmaata koko itsenäisen valtioelämämme ajan, joten olenkin vakaasti sitä mieltä, että Saamennmaan voisi vaihtaa Venäjän kanssa vaikkapa sodissa menetettyyn kannaksen alueeseen. Saataisiin edes jotain hyötyä noista Suomelle nykyään täysin turhista rumista ja tuulisista tuntureista
- olisi Ahvenanmaa..
Venäjä tuntisi olevansa strategisesti paremmin turvattu itämeren alueella. Tällöin Suomen raja voisi olla lähempänä Pietaria. Taloudellisestikin se olisi Suomelle merkittävä asia. Aluevaihtona asia onnistuisi varmaan melko helposti. Ahvenanmaalaiset saisivat itse päättää, haluavatko passiinsa kaksipäisen kotkan vai muuttaako Ruotsiin tai manner suomeen.
Onko tätä venäjälle kukaan poliitikko edes ehdottanut? - ahvenanmaa on
olisi Ahvenanmaa.. kirjoitti:
Venäjä tuntisi olevansa strategisesti paremmin turvattu itämeren alueella. Tällöin Suomen raja voisi olla lähempänä Pietaria. Taloudellisestikin se olisi Suomelle merkittävä asia. Aluevaihtona asia onnistuisi varmaan melko helposti. Ahvenanmaalaiset saisivat itse päättää, haluavatko passiinsa kaksipäisen kotkan vai muuttaako Ruotsiin tai manner suomeen.
Onko tätä venäjälle kukaan poliitikko edes ehdottanut?kolmannella sijalla, vai ei muka täällä tiedetä, että on kallista elättää niitä? Rahaa palaa, MYYDÄÄN HETI RUOTSILLE! Päästään mokomasta rahareiästä eroon ja rahat säästyvät parempiin tarkoituksiin.
- ja varmaan
ahvenanmaa on kirjoitti:
kolmannella sijalla, vai ei muka täällä tiedetä, että on kallista elättää niitä? Rahaa palaa, MYYDÄÄN HETI RUOTSILLE! Päästään mokomasta rahareiästä eroon ja rahat säästyvät parempiin tarkoituksiin.
iso osa muutakin Lappia (sekä Pohjois-Karjalaa) kannattaisi heti myydä Venäjälle. Siellä ei mikään bisnes kannata ilman tukiaisia toisin kuin Ahvenanmaalla.
- uuno-eemeli
höhhhöh kirjoitti:
.. Saamenmaata koko itsenäisen valtioelämämme ajan, joten olenkin vakaasti sitä mieltä, että Saamennmaan voisi vaihtaa Venäjän kanssa vaikkapa sodissa menetettyyn kannaksen alueeseen. Saataisiin edes jotain hyötyä noista Suomelle nykyään täysin turhista rumista ja tuulisista tuntureista
puhut asiasta josta et tiedä kaikkea.Eihän tunturit ole tarpeettomia.Niillähän tehdään rahaa !!!!
Rumiksi tunturit muuttuivat kun sinne alettiin rakentamaan kaikkia helvetin hiihtohissejä ja hotelli ja huoltorakennuksia. Lappi oli joskus kaunista aluetta,muttei ole enää.Tosiaan kohta joka tunturilla "törröttää" joku hissirakennelma ja lisää rakennetaan kiihtyvällä vauhdilla. Eikä näistä hyödy paikalliset asukkaat juuri mitään. Että silleen !!! - uuno-eemeli
ja varmaan kirjoitti:
iso osa muutakin Lappia (sekä Pohjois-Karjalaa) kannattaisi heti myydä Venäjälle. Siellä ei mikään bisnes kannata ilman tukiaisia toisin kuin Ahvenanmaalla.
alat sepittelemään moisia satuja (vaikka onkin joulu tulossa) Ota selvää missä majailevat ne todelliset tuensaajat. Eivät ainakaan Kemijärvellä eikä Pohjois-Karjalassa !?
höhhhöh kirjoitti:
.. Saamenmaata koko itsenäisen valtioelämämme ajan, joten olenkin vakaasti sitä mieltä, että Saamennmaan voisi vaihtaa Venäjän kanssa vaikkapa sodissa menetettyyn kannaksen alueeseen. Saataisiin edes jotain hyötyä noista Suomelle nykyään täysin turhista rumista ja tuulisista tuntureista
Että ne Stalinin ydin- ja tehdasjätteillä täyteen pumpatut maat kelpaa meille edelleen. Selvä!
- Rudolf Nurejew
sen tiesi jo muinaiset roomalaiset.
http://video.google.com/videoplay?docid=8797525979024486145- heti lopettaa
Turha tuhlata rahavirtoja ylimieliseen, rasistisesti suomenkieleen suhtautuvaan paikkaan.
- Luokkayhteisö
heti lopettaa kirjoitti:
Turha tuhlata rahavirtoja ylimieliseen, rasistisesti suomenkieleen suhtautuvaan paikkaan.
Ahvenanmaalaista kiihkoruotsalaista luokkayhteiskuntaa johon kuuluu 1 luokka ja 2 luokka, kakkosluokkaan kuuluvat ovat suomenkielisiä jotka ovat muuttaneet saarelle. Nyt jokainen voi arvioida mihin yhteiskunta luokkaan kuuluu, kun se on selvästi argumentoitu Ahvenanmaalaisen eliitin toimesta.
- fy fan hähähähåhåhåh
Luokkayhteisö kirjoitti:
Ahvenanmaalaista kiihkoruotsalaista luokkayhteiskuntaa johon kuuluu 1 luokka ja 2 luokka, kakkosluokkaan kuuluvat ovat suomenkielisiä jotka ovat muuttaneet saarelle. Nyt jokainen voi arvioida mihin yhteiskunta luokkaan kuuluu, kun se on selvästi argumentoitu Ahvenanmaalaisen eliitin toimesta.
hurrien persiennuolijat. työntäkää no potut hanuriinne. olette degeneroituneita mulkosilmiä kaikki.
- Joo moroo...
Eiväthän Affenanmaalaiset kannata itsenäisyyttä, koska eihän se maa kauaa pystyssä välttämättä pysyisi, koska Manner-Suomihan sille kaiken kustantaa! Ja mitä saamelaisiin tulee...heidän ei pidä Suomesta omaa maata saada. Suomessa on vain murto-osa saamelaisista, Norjassa on kymmenen kertaa enemmän ja Ruotsissakin nelisen kertaa enemmän, Venäjällä puolet vähemmän kuin Suomessa.
- Samanarvoinen
Saamelaiset ovat alkuperäistä kansanosaa ja sille kuuluu oma alueensa.
Ruotsissa saamelaisilla on huonommat oltavat mitä täällä meillä Suomessa. - Parempi maailma
Minusta jokaisella kansalla tulee olla oikeus itsenäisyyteen mitään kysymättä, jos se niin haluaa.. Kyllähän Suomikin itsenäisyyttä vaatisi, jos jonkun muun maan vallan alla olisi? Minkä takia Suomi voi riistää saman oikeuden muilta pois, jolla meitä on siunattu? Jos Ahvenanmaalaiset oikeasti ovat ahvenanmaalaisia he yrittäisivät itsenäistyä, kunhan joku selittäisi miten.. Ja uskon että neuvottelemalla Suomi ei yrittäisi estää, kunhan Ahvenanmaa vetää oikeista vivuista.
- Sillee vaan pois
Pitäisi olla samanlainen systeemi ja vivusto jolla vetää sonnat viemäriin.
- Siitä se huuhtelee
Vivusto on jo keksitty, kun sen vain tekee tarpeeksi suureksi johon koko Ahvenanmaa sopii ja sitten vain vetelee oikeista vivuista niin kyllä lähtee.
- Ahvenanmaa
Ahvenanmaa muutettava samaan asemaan mitä on esim. Gotlanti ja Öölanti
- gwag
rantaruotsalaisia vaan turpaan ja puukoa per'' poltetaan vittu koko saari saatana
- kysyn vaan
Näin puhuu aito suomalainen junt... eiku mies.
Onko muuten kalsareissasi ruostetta?
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882