Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Testosteronin puute?

Olen pian 17 vuotias poika. Mietin että kun kivekseni ovat pienet ja koulukirjoissa sanottiin että kivekset ovat 15 vuotiaana n. 5 cm pitkät mutta minulla ne ovat n. 2 cm että jos minulla on testosteronin puute. Minulla on lievästi ylipainoa ja sekin voi kuullemma aiheuttaa testosteronin puutetta. Olen todella lyhyt tosin karvoitus on kehittnyt joka puolelle kehoa. Ääneni on silti inhottavan tyttömäinen ja mitään äänenmurrosta ei ole tapahtunut. En ole erityisen miehinen ja parrankin kanssa näytän puskasta nousseelta lapsen näköiseltä pojalta. Ihan kuin kehoni kehitys olisi jotenkin viallinen. En ole myöskään koskaan nähnyt niitä "märkiä unia" eli en ole saanut siemensyöksyä unessa tosin masturboimalla olen saanut siemennestettä jonkun verran tulemaan.

Mutta en koe mitään seksuaalista. Jos eteeni tuotaisiin alastomia naisia niin se ei vaikuttaisi minuun mitenkään. Enkä ole homo eikä minua kiinnosta miehenkään vartalo. Ikään kuin seksuaalisuuteni olisi kuollut. Ei mitään tunnetta. Ei kiinnostusta aloittaa seurustelua. En ymmärrä miten jotkut pojat voivat kiihottua naisen rinnoista tai kehosta. En ole koskaan kokenut mitään sellaista. Minulla harvoin on erektioita. En ole tosin perustamassa perhettä tai hankkimassa lapsia ikinä. Minulla on siihen muitakin syitä kuin pelkästään haluttomuus.

En halua että suvussamme esiintyvät mielenterveyshäiriöt periytyvät enää kenellekään ja haluan estää sen omalta osaltani. Äidilläni on skitsofrenia ja monella sukulaisellani. Se on yksi suuren sukuni pahimmista sairauksista, useinmiten periytynyt isältä tyttärelle ja äidiltä pojalle. Pelkään että sairastun itsekin skitsofreniaan. Koska olen jo nyt masentunut ja lääkityksellä. Isäni lähti alunperin kun olin vauva niin sen takia koska hän sai tietää äidin sairaudesta synnytyksen jälkeen(äiti sai psykoosin minun synnyttyäni)

Luin vähän netistä tuosta testosteronista ja kuullemma se aiheuttaa sen että miehet ei itke niin herkästi eivätkä altistu mielenterveysongelmille niin pahasti kuin naiset. Mutta minä olen älyttömän herkkä, herkempi kuin jotkut tytöt. Ystäväpiirinikin koostuu vain tytöistä. Ja itkun saan kurkkuun jos mistäkin vastoinkäymisestä. En pidä erityisesti mistään miehisistä asioista. En pidä autoista, urheilusta jne..

Pelkään että minusta ei tule miestä koskaan. Tai ainakaan kunnollista sellaista. Suvunjatkajaksi minusta ei ole enkä halua lapsia koskaan. Lukiostakin erosin kun en kestänyt sitä enää. Jotkut ihmiset ovat sanoneet että eräät ongelmani johtuvat isän puutteesta. Myönnän toki kaivanneeni miehen seuraa koska olen kasvanut naisien keskuudessa koko ikäni, mutta en usko että isän kuuluminen elämääni olisi estänyt masennustani. No on liian myöhäistä yrittää etsiä isääni koska hän ei asu Suomessa enää ja en usko että isän puutteeseen on minun ikävaiheessani mitään parannuskeinoa. Isovanhempani ovat kuolleet.

Mitä minun pitäisi nyt tehdä? Minulle ei varmaankaan aloiteta mitään testosteroni-hoitoja kun olen vielä alaikäinen ja onko normaalia että kivekset jäävät niin pieniksi? Ne eivät ole kasvaneet parin vuoteen enää. Todennäköisesti muutenkin tuntuu että kasvu on pysähtynyt. En halua jäädä tälläiseksi.
134715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ensinnäkin täytyy kysyä että kauanko sä olet ollut lääkityksellä?koska se voi vaikuttaa sun kasvuun,ja sitä paitsi skitsofrenia EI välttämättä periydy, jotta skitsofrenia periytyisi, täytyisi olla olosuhdetekijöitä, esim. elinolosuhteet ja miten ne henkisesti vaikuttavat sinuun, tiedän tämän koska oma isäni oli skitsofreenikko ja kuoli kun olin 8v ja äitini kasvatti kaikista meistä neljästä lapsesta ihan normaaleja yksilöitä.

sun masennus siis voi osittain johtua siitä kun murehdit niin paljon miehisyyttäsi ja sen kasvun puuttumista.Ja nuoret myös kokevat jossain vaiheessa masennusta,eikä se välttämättä ole skitsofreniaa. ennemmin siis sulle suosittelisin jotain terapiakäyntejä ja keskustelua, kuin jotain lääkkeitä, koska lääkkeillä on aina sivuvaikutuksia, joista voi tulla entistä masentuneemmaksi.en sano siis että olisit hullu tai mitään,mutta valitse ennemmin terapia kuin lääkkeet,koska enemmän apua tällaisesta "syy-seuraus"keskustelusta on,kuin lääkkeistä joilla ei oikeastaan ratkota mitään näistä henkisistä ja psyykkisitä ongelmista.

ja vielä sinulle, toiset vain kehittyvät joiltain osa-alueiltaan hitaammin se on vain faktaa, jos sua kiusataan niin älä välitä, tai ainakin yritä olla välittämättä, sillä mitä enemmän kiinnität huomiota kiusaajiin, sitä enemmän he kiusaavat.

tuosta testosteronin puutteesta mainitsisin sen että ala vaikka harrastamaan jotain liikuntaa, missä oikein hiki virtaa ja adrenaliini,se voisi myös edesauttaa testosteronitason nousua, koska mitä olen itse ottanut selvää, niin useimmiten ylipainoiset naiset, kuin myös miehet ovat ns."haluttomia", mutta liikunnan ja ruokavalion uudistuksella on saatu "halutkin" takaisin..

toivottavasti tekstistäni oli apua sulle, ja lakkaahan murehtimasta liikaa, ja keskity elämään myös omaa elämääsi..

Äänestä
  • jos nyt rehellisiä ollaan, niin eihän tuo kuulosta ihan normaalilta 17-vuotiaalle nuorelle miehelle. eli ihan oman mielenrauhasi takia voisit pistäytyä siellä lääkärissä, koska asia sinua kuitenkin näyttää hieman vaivaavan. hyvää päivän jatkoa :)

    Äänestä

  • Masennusta olen sairastanut jo ennen murrosikää, n.9-10 vuotiaana. En silloin murehtinut näitä asioita, nämä ovat tulleet vasta nyt mieleeni. Joten on tullut niitä terapiakäyntejäkin tehtyä jo pari sataa kertaa. Eipä niistä mitään apua ole ikinä ollut. Vääränlaisia psykologeja tai sitten että jauhetaan aina samoista asioista. Kun mitään uuttakaan ei ole. Lääkkeillä mielentilani pysyy edes hieman paremmalla tasolla. Olen silti varma että kehityksessäni on jotain puutteita koska se on pysähtynyt, muutoksia ei ole ollut kohta 3 vuoteen. Ei ole tullut lisää pituutta jne..

    Äänestä

  • aloittaja-..--. kirjoitti:

    Masennusta olen sairastanut jo ennen murrosikää, n.9-10 vuotiaana. En silloin murehtinut näitä asioita, nämä ovat tulleet vasta nyt mieleeni. Joten on tullut niitä terapiakäyntejäkin tehtyä jo pari sataa kertaa. Eipä niistä mitään apua ole ikinä ollut. Vääränlaisia psykologeja tai sitten että jauhetaan aina samoista asioista. Kun mitään uuttakaan ei ole. Lääkkeillä mielentilani pysyy edes hieman paremmalla tasolla. Olen silti varma että kehityksessäni on jotain puutteita koska se on pysähtynyt, muutoksia ei ole ollut kohta 3 vuoteen. Ei ole tullut lisää pituutta jne..

    siis oletko ollut lääkityksellä 9-10 vuotiaasta asti?!siis toihan on tosi väärin että sen ikäiselle tuputetaan lääkkeitä.
    onko sulla varsinaista syytä ollut koskaan masennuksellesi?elinolosuhteet?koulukiusaus?muu?
    koska niin voimakkaat lääkkeet saattavat vaikuttaa kehitykseen jos niitä sulle on jo noin nuoresta syötetty,koska ne nyt ei ole mitään buranoita...
    oletko koskaan kokeillut olla ilman lääkkeitä?

    Äänestä

  • sivuvaikutukset... kirjoitti:

    Kai se on pakko kertoa koko lääke-ja sairaushistoriani totuus.
    Masennuksen syyt:
    -Koulukiusaus liikuntatunneista johtuen
    -siitä seurannut ahdistus
    -ahdistuksesta seurannut itsemurhan yritys 11-vuotiaana, sairaalahoito 3kk
    Sitten tapahtui
    -masennus todettiin
    -lääkitys muutamaksi kuukaudeksi
    -lopetettiin ilmoittamatta lääkärille sen vuoksi että näimme parhaaksi pistää lääkkeet jorpakkoon.

    -Aloitin lääkityksen uudestaan muutaman kuukauden kuluttua (joku seromex) ja en muista kuinka kauan sitä söin.

    -13 vuotiaana aloitin uudestaan syömällä samaa masennuslääkettä. Muutaman viikon kuluttua lääkityslopetettiin voimakkaan kutinan vuoksi (sivuvaikutus) Sitten aloitin toisen lääkärin määräyksestä syömään kolmivaikutteista mielialalääkettä (masennusta, uniongelmia ja ahdistuspäänsärkyä lievittävä lääke) Lääkitykset lopetettiin väärällä tavalla (suora katkaisu) jonka seurauksena mielialani vaihtelivat rankasti. Yritin itsemurhaa uudestaan näillä kolmivaikutteisilla pillereillä (30 mg x 70 = 2100 mg yliannostus siis kun normaali annos on 30 mg per päivä)

    Lääkitys lopetettiin ja minulta kiellettiin lääkkeet toistaiseksi itsemurhariskin vähentämiseksi. Jouduin sairaalaan 6kk. Masennuslääkitys tungettiin taas ja sitä söin muutaman kuukauden. Lopetettiin itsemurha riskin takia.

    Parin kuukauden päästä aloitettiin lääkitys uniongelmien takia, mutta epäsäännöllinen sellainen eli vain tarvittaessa jos unta ei tule. Sen jälkeen olen syönyt melkein joka ilta noin vuoden verran unilääkettä (stellaa ja tenoxia ollut) Ja nyt vielä masennuslääkkeitä ja unilääkettä. Olen jäänyt koukkoon lääkkeisiin ja käytän niitä joskus päihtymis tarkoitukseen, mutta hyvin harvoin. Itse asiassa olen tätäkin kirjoittaessani ottanut yhden tabletin tenoxia liikaa. En pärjää ilman lääkkeitä. Sekoan täysin jos lopetan ja sitten tulee piipaa auto hakemaan mielisairaalaan jossa lääkkeitä tyrkytetään taas ja taas joudun kierteeseen.

    Olen menossa psykiatrilleni nyt tällä viikolla. JOudun todennäköisesti vaihtamaan lääkkeet.

    Äänestä

Asiantuntevan lääkärin pakeille ja otatte kaikki veri- ja hormoniarvot, eipä tähän muuta voi sanoa. Toivottavasti syyt löytyy ja pääset elämässäsi vauhtiin.

Jostain ameriikalaisartikkelista luon kuinka lapsille syötetyt mielialalääkkeet haittaa ainakin pituuskasvua voimakkaasti ( prozac sun muut )

Äänestä
  • ap, juutuit kovasti tähän testosteroniasiaan.
    Minusta vaikutat muuten tavalliselta liki 17-vuotiaalta vähän epävarmalta nuorelta mieheltä. Lääkityksesi ei ehkä ole kohdallaan - siksi sinun pitäisi käydä lääkärilläsi. Kerro kaikki tuo, mitä avauksessa kirjoitit. Tee vaikka muistilappu mukaasi vastaanotolle, että muistat kaiken.

    Onko sinulla kavereita?
    Sanoit lopettaneesi lukion. Miten kulutat päiväsi? Ulkoiletko tarpeeksi, oletko tarpeeksi tekemisissä muitten ikäistesi kanssa?

    Et mainitse pituuttasi. Harvat suomalaiset ovat epänormaalin lyhyitä tai pitkiä. Vertaapa pituuttasi isäsi, äitisi ja muiden sukulaistesi pituuteen. Pituus tavallaan "peritään" ja luultavasti sinun pituuskasvusi on jo loppunut.

    Mutta käy nyt ensitöiksesi lääkärillä ensin puhumassa ihan yleisesti näistä sinua kiusaavista asioista.
    Luultavasti saat ihan hyviä uutisia.
    PS Onko kilpirauhasarvosi tutkittu? Arvon saa yksinkertaisesta verikokeesta.

    Äänestä

  • Ainoa mikä ei täsmää tuon Klinefelterin kuvauksen kanssa että partani kasvaa normaalisti (joudun ajamaan sitä joka toinen päivä nopean kasvun takia) ja muutenkin olen ikäisekseni kamalan karvainen tai en tiedä edes miten paljon sitä pitäisi olla. Penis on kyllä kasvanut mielestäni normaaliin tapaan.

    Ja koulussa pärjäsin mielestäni hyvin (peruskoulun päättötodistuksessa keskiarvo 8,7) ja äidinkielen osalta todella hyvin. Mutta se täsmää että ymmärrän toki mitä minulle selitetään, mutta en pysty ilmaisemaan itseäni kovin hyvin puheella. Saatan mennä ihan tönköksi enkä pysty vastaamaan. Se on oikeastaan koulussa ollut ainoa ongelma että en ole tunnilla pystynyt olemaan niin aktiivinen viittaajaa ja olen todella ujo. Lukiossa minua ahdisti viittaaminen ja pelkäsin aina sanovani jotain hassua.

    Minulta ei ole ikinä tutkittu mitään kromosomi tai hormoni hommia. Menisin lääkäriin mutta nyt on sellainen ongelma että lääkäri joka on minun alueeni lääkäri eli joudun menemään hänelle, on sellainen henkilö jolle minun on vaikea puhua. Hän on mies, mutta myös entisen koulukaverini isä. Enkä oikeastaan pidä hänestä ja hän kuvottaa minua. Ahdistaa mennä sille. En vain pysty. Monet ovat sanoneet että on epämiellyttävä eikä osaa asiaansa. Yksityiselle lääkärillekään ei ole varaa. Ujouteni myös saattaa tulla esteeksi. En ole puhunut kenenkään kanssa näistä asioista joten voi olla vaikeaa. Ehkä odotan muutaman vuoden vielä ja seuraan tilannetta.

    Äänestä

  • alksalksl kirjoitti:

    Ainoa mikä ei täsmää tuon Klinefelterin kuvauksen kanssa että partani kasvaa normaalisti (joudun ajamaan sitä joka toinen päivä nopean kasvun takia) ja muutenkin olen ikäisekseni kamalan karvainen tai en tiedä edes miten paljon sitä pitäisi olla. Penis on kyllä kasvanut mielestäni normaaliin tapaan.

    Ja koulussa pärjäsin mielestäni hyvin (peruskoulun päättötodistuksessa keskiarvo 8,7) ja äidinkielen osalta todella hyvin. Mutta se täsmää että ymmärrän toki mitä minulle selitetään, mutta en pysty ilmaisemaan itseäni kovin hyvin puheella. Saatan mennä ihan tönköksi enkä pysty vastaamaan. Se on oikeastaan koulussa ollut ainoa ongelma että en ole tunnilla pystynyt olemaan niin aktiivinen viittaajaa ja olen todella ujo. Lukiossa minua ahdisti viittaaminen ja pelkäsin aina sanovani jotain hassua.

    Minulta ei ole ikinä tutkittu mitään kromosomi tai hormoni hommia. Menisin lääkäriin mutta nyt on sellainen ongelma että lääkäri joka on minun alueeni lääkäri eli joudun menemään hänelle, on sellainen henkilö jolle minun on vaikea puhua. Hän on mies, mutta myös entisen koulukaverini isä. Enkä oikeastaan pidä hänestä ja hän kuvottaa minua. Ahdistaa mennä sille. En vain pysty. Monet ovat sanoneet että on epämiellyttävä eikä osaa asiaansa. Yksityiselle lääkärillekään ei ole varaa. Ujouteni myös saattaa tulla esteeksi. En ole puhunut kenenkään kanssa näistä asioista joten voi olla vaikeaa. Ehkä odotan muutaman vuoden vielä ja seuraan tilannetta.

    "On kuitenkin muistettava, että vaikka XXY-pojilla on yhteisiä piirteitä, voivat yksilölliset erot olla suuriakin" (suora lainaus).

    Kaikilla XXY miehillä ei ole kaikkia Klinefelterin oireita. Tämä asia selviäisi tutkimuksissa (kromosomit/hormonit ym.), mutta tosi sääli, ettet pysty menemäään mainitsemistasi syistä.

    Yritä vaikka kouluterveydenhuollon kautta tai ainakin myöhemmin jos vaikka omalääkäri vaihtuisi jossain vaiheessa. Ehdottomasti kannattaisi tutkia, sillä hoito on olemassa.

    Äänestä

  • Tiedän tapauksen kirjoitti:

    ja itse tekstityöläisenä kiinnitin heti huomiota, miten tiiviisti ja hyvin kirjoitit. Myöhemmin tämä sai selityksensä, kun kerroit keskiarvosi koulussa olleen 8,7.

    Olet selvästi älykäs nuori mies, jolla on hyvä kyky rationaaliseen ajatteluun ja kirjalliseen itsensä ilmaisuun.

    On sääli että jätit lukion kesken. Pystysitkö opiskelemaan yksityisesti?

    Kuten edellä oleva kirjoittajat totesivat, minäkin luulen että terveysongelmasi voivat johtua jo lapsena aloitetusta lääkityksestä.

    Mielestäni sinun kannattaa ehdottomasti hakeutua jollekin erikoislääkärille (en tiedä olisiko se tässä tapauksessa urologi tai sisätautilääkäri vai mikä).

    Samoin kannattaisi hakeutua jollekin psykiatrille ja hänen kanssaan neuvotella hoidosta, jolla lääkeriippuvaisuutesi saataisiin katkaistua. Netistä löytyy joku Tukiasema-keskustelupalsta, jossa oli pitkä keskustelu näillä bentso-vieroittujilla.

    Varattomuutesi ja se että inhoat paikkakuntasi lääkäriä ei saa muodostua esteeksi! Käy sosiaalitoimistossa selvittämässä asiaa.

    Miten minä näen tilanteen, on että olet älykäs ja monin tavoin fiksu nuori mies, jonka ongelmat varmasti aika pitkälle juontavat onnettomista lapsuudenkokemuksista.

    Niile ei mahda mitään, mutta niiden ei tarvitse enää vaikuttaa elämääsi! Suosittelen myös terapiaa, jossa voit puhua itsesi lapsuuden asioista ikään kuin "ulos".

    Älä jää yksin kämmäilemään. Olet arvokas ihminen ja selviät kyllä ihan hyvään elämään!

    Äänestä

  • Luin tekstisi kirjoitti:

    Muista myös että kehitys on yksilöllistä! -91 ei ole vielä kovin vanha. Ehkä saisit mielenrauhan jos kävisit lääkärillä, kertoisit asiastasi ja tämä luultavasti testaisi testotasot, LH:n ja FSH:n. Jos testo on matala, voit saada testogeeliä joka auttanee kehityksessäsi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Poika-91-.-.-. kirjoitti:

Olen pian 17 vuotias poika. Mietin että kun kivekseni ovat pienet ja koulukirjoissa sanottiin että kivekset ovat 15 vuotiaana n. 5 cm pitkät mutta minulla ne ovat n. 2 cm että jos minulla on testosteronin puute. Minulla on lievästi ylipainoa ja sekin voi kuullemma aiheuttaa testosteronin puutetta. Olen todella lyhyt tosin karvoitus on kehittnyt joka puolelle kehoa. Ääneni on silti inhottavan tyttömäinen ja mitään äänenmurrosta ei ole tapahtunut. En ole erityisen miehinen ja parrankin kanssa näytän puskasta nousseelta lapsen näköiseltä pojalta. Ihan kuin kehoni kehitys olisi jotenkin viallinen. En ole myöskään koskaan nähnyt niitä "märkiä unia" eli en ole saanut siemensyöksyä unessa tosin masturboimalla olen saanut siemennestettä jonkun verran tulemaan.

Mutta en koe mitään seksuaalista. Jos eteeni tuotaisiin alastomia naisia niin se ei vaikuttaisi minuun mitenkään. Enkä ole homo eikä minua kiinnosta miehenkään vartalo. Ikään kuin seksuaalisuuteni olisi kuollut. Ei mitään tunnetta. Ei kiinnostusta aloittaa seurustelua. En ymmärrä miten jotkut pojat voivat kiihottua naisen rinnoista tai kehosta. En ole koskaan kokenut mitään sellaista. Minulla harvoin on erektioita. En ole tosin perustamassa perhettä tai hankkimassa lapsia ikinä. Minulla on siihen muitakin syitä kuin pelkästään haluttomuus.

En halua että suvussamme esiintyvät mielenterveyshäiriöt periytyvät enää kenellekään ja haluan estää sen omalta osaltani. Äidilläni on skitsofrenia ja monella sukulaisellani. Se on yksi suuren sukuni pahimmista sairauksista, useinmiten periytynyt isältä tyttärelle ja äidiltä pojalle. Pelkään että sairastun itsekin skitsofreniaan. Koska olen jo nyt masentunut ja lääkityksellä. Isäni lähti alunperin kun olin vauva niin sen takia koska hän sai tietää äidin sairaudesta synnytyksen jälkeen(äiti sai psykoosin minun synnyttyäni)

Luin vähän netistä tuosta testosteronista ja kuullemma se aiheuttaa sen että miehet ei itke niin herkästi eivätkä altistu mielenterveysongelmille niin pahasti kuin naiset. Mutta minä olen älyttömän herkkä, herkempi kuin jotkut tytöt. Ystäväpiirinikin koostuu vain tytöistä. Ja itkun saan kurkkuun jos mistäkin vastoinkäymisestä. En pidä erityisesti mistään miehisistä asioista. En pidä autoista, urheilusta jne..

Pelkään että minusta ei tule miestä koskaan. Tai ainakaan kunnollista sellaista. Suvunjatkajaksi minusta ei ole enkä halua lapsia koskaan. Lukiostakin erosin kun en kestänyt sitä enää. Jotkut ihmiset ovat sanoneet että eräät ongelmani johtuvat isän puutteesta. Myönnän toki kaivanneeni miehen seuraa koska olen kasvanut naisien keskuudessa koko ikäni, mutta en usko että isän kuuluminen elämääni olisi estänyt masennustani. No on liian myöhäistä yrittää etsiä isääni koska hän ei asu Suomessa enää ja en usko että isän puutteeseen on minun ikävaiheessani mitään parannuskeinoa. Isovanhempani ovat kuolleet.

Mitä minun pitäisi nyt tehdä? Minulle ei varmaankaan aloiteta mitään testosteroni-hoitoja kun olen vielä alaikäinen ja onko normaalia että kivekset jäävät niin pieniksi? Ne eivät ole kasvaneet parin vuoteen enää. Todennäköisesti muutenkin tuntuu että kasvu on pysähtynyt. En halua jäädä tälläiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu