olin 20 kiloa ylipainoinen kun aloitin elämänmuutoksen,eli en juonut alkoholia(jota ennen join melkein päivittäin ja isoja määriä)ja aloin kävellä n. 5km päivässä,työmatkat.tällä lailla jo pelkästään sain nämä 20 ylimääräistä kiloa tippumaan,ilman mitään syömisen muutosta ja vieläpä puolessa vuodessa.
sitten alkoikin se syömispuolen ongelma,sillä pelkäsin lihovani takaisin entisiin mittoihin,jos en tarkkaile,mitä syön.se johti siihen,että nyt olen 10 kg alipainoinen ja saanut anorexia nervosa diagnoosin,enkä siltikään pysty lopettamaan tätä laihdutusta,se ikään kuin jäi päälle.
toki tiedostan olevani laiha,mutta se lihomisen pelko on se syy,miksi olen sairas,vaikka järki sanoo,että voisin hyvin syödä enemmän ja olla jopa lihavampikin ja olisin silti normaalipainossa,mutta jostain kumman syystä tämä ääripäihin joutuminen teki minun kohdallani sairaalloiseksi muuttuneen elämän ja tavat.
onko muita,joille olisi käynyt samoin?
sitten alkoikin se syömispuolen ongelma,sillä pelkäsin lihovani takaisin entisiin mittoihin,jos en tarkkaile,mitä syön.se johti siihen,että nyt olen 10 kg alipainoinen ja saanut anorexia nervosa diagnoosin,enkä siltikään pysty lopettamaan tätä laihdutusta,se ikään kuin jäi päälle.
toki tiedostan olevani laiha,mutta se lihomisen pelko on se syy,miksi olen sairas,vaikka järki sanoo,että voisin hyvin syödä enemmän ja olla jopa lihavampikin ja olisin silti normaalipainossa,mutta jostain kumman syystä tämä ääripäihin joutuminen teki minun kohdallani sairaalloiseksi muuttuneen elämän ja tavat.
onko muita,joille olisi käynyt samoin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Luulin olevani lihava vaikka olinkin ns.normaalipainon alarajoilla 176/55kg. Ensin paino putosi reilusti n 10kg, sitten laihdutin itseni 38kiloiseksi ja vieläkin olin omasta mielestäni se sama läski. Paransin kuitenkin itseni.. Nyt olen taas lihonut melkein normaalipainoiseksi,... ja olen taas lihava,joten laihdutan... Mun elämä pyörii vaan ja ainoastaan lihava-laiha välillä, nää kalori- ja läskiasiat tulee uniinikin jo. En saa hetkenkään rauhaa tältä sairaudelta, tää on aivan sairasta, eikä tästä näytä tulevan loppua koskaan. Laihdutan aina, aina ja aina. Iloitsen jokaisesta lähteneestä kilosta. Kohta en taas uskalla syödä enää mitään, kaikki lihottaa. Kasvikset sallin itselleni, samoin jotkut hedelmät. Onneksi en ole ainoa. Lihomisen pelko on suurin pelkoni.
Mulla kävi vähän samalla tavalla. Eli ensin olin ylipainoinen, ja laihdutin kilot pois. Sitten kun olin normaalipainoinen, niin kas kummaa en ollutkaan tyytyväinen, koska ihrapaakkuja ja löysää nahkaa oli jäänyt roikkumaan sinne sun tänne, ja vaatekoko oli kuitenkin 40. Joten päätin jatkaa laihdutusta. Siitä jouduin sitten kierteeseen ettei saanut lihoa yhtään. Liikunta ja syömisten rajoittaminen ei enää auttaneet, mutta annahan olla jos söin hiukankin tavallista enemmän tai skippasin pari treeniä (liikun 6 kertaa viikossa),niin paino nousi heti.
Mitä tästä seurasi? Se, että aloin oksentaa ruokani eli sairastuin bulimiaan. Kun oli kiljuva nälkä, oli pakko syödä, ja sitten syötyään tuli katumus. Piti oksentaa. Tässä kierteessä olen vieläkin. No, oksentelu on kyllä vähentynyt mutta painoa sitten on tullut muutama kilo takaisin. En jaksa tätä. Ei sillä, ihan hyvä laihduttaa jos on ylipainoinen, mutta itselläni se ei ainakaan lisännyt elämänlaatua koska ajauduin sitten tähän lihomis-laihtumiskierteeseen jossa paino ja ulkonäkö on tärkeimmät asiat enkä ole ikinä tyytyväinen. Treeni vie paljon aikaa ja olen väsynyt kun treenaan liikaa ja syön liian vähän eli olen nälissäni. Mutta jos vähennän treeniä ja alan syödä enemmän niin paino nousee, tiedän sen. Joten olen umpikujassa.
:´(
hienoa huomata,että saman kokeneita löytyy.en olis ikinä uskonu silloin kun muutin elämäntapojani,että pari vuotta siitä eteenpäin olen alipainoinen ja siitä kahden vuoden päästä siinä tilanteessa,että laihdutus oli viedä minulta hengen..
kummallista,joskus teininä toivoin itselleni anoreksiaa ja nyt sitten mulla on se,kornia!
en tiedä,pääsenkö koskaan eroon tästä ajattelu/syömismallista,eli koska pelkään lihoa,niin olen pysynyt alipainoisena ja tiedän,että silmukka on taas kiristymässä ja ottamassa otetta siihen suuntaan,että kohta ollaan taas sairaalassa,kun en uskalla syödä kunnolla ja koska ajan mittaan laihdun varmasti,satunnaisista herkuttelupäivistä huolimatta(joista tulee huono omatunto jo nyt)
Haluaisin sanoa vain pari kommenttia. Mulla on ollut samanlaista taustaa kuin teillä ja voin kertoa sen, että syömis/laihdutus kävi niin kauan mielessä ennekuin tulin raskaaksi. Sen jälkeen jotenkin "järkiinnyin" ja ajattelin lasta enemmän kuin omia kuvioitani. Eli uskon vaikka elämä kulkis näiden asioiden tiimoilla se saattaa joskus yhtäkkisesti muuttua!
Ymmärrän teidän "taisteluitanne" 100%, se on vaikeaa jos on lähtenyt sille tielle.
Tsemppiä!