Ymmärrän hyvin, että NL.n aikana "vänkyrät" Jaakko Laakso ja kumppanit, olivat suorastaan pitkällään työläisten paratiisiin päin. Mutta miksi sinne ollaan vieläkin ainakin kallellaan. Maahan jossa ei vieläkään ole vapaata AY-liikettä, ei työehtosopimuksia, ei irtisanomissuojaa,vain raakaa kapitalismia. Voisiko joku selittää ymmärtämättömälle?
Suora
kysymys.
14518
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
on täällä Suomessa paljon enemmän,täällä ei enää mikään muu merkitse kuin raha sillä mitataan ihmisarvokin.
Venäläisellä ihmisellä on lämmin sydän ,vaikka täällä tietämättömät änkyrät paskaa kirjoittavat,esim. stalin ei ollut venäläinen.
työläisen paratiisi?
Talvisota ja kymmenen eurooppalaisen maan miehitys 90-luvulle saakka. Sitäkö on lämmin sydän?
oli monelle kainuulaiselle.
Kuinka monessa maassa kansalaiset viimekädessä tiukan paikan tullen pystyvät vaikuttamaan päättäjien päätöksiin,ei etes lintukodossamme.
oli rakentamassa suomalaiset rakennusfirmat, ja voimassa suomalaiset työehtosopimukset, sekä vapaan suomenkansalaisen kaikki oikeudet.
On niin kamalan raakaa ilmaisen terveydenhuollon
ja ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen suhteen.
Suomen ja Venäjän yhteiskuntien vertailussa kaikil-
la tasoilla Suomi voittaa 100 vs 0 kaikkien muiden,
paitsi suomalaisten vinkukommarien mielestä.
Lakkaa mittailemasta sitä ihmisarvoa rahassa niin
helepottaa.
Ihan vaan itse päätät ja vot! Homma hanskassa.
Entisistä ja nykyisistä stallareista on Moskovassa sellaista tietoa, ettei auta kuin tanssia Putinin pillin mukaan.
Monella on edelleen tunnesiteet Venäjään. Aika näet vääristää muistot.
ettei änkyröiden tavoitteena ole työväestön etu vaan Venäjän etu.
Suomen hallitus on vapaan markkinatalouden kannalla, ja antaa samalla hallitus tukee tuotantovälineiden yksityisomistusta ja vapaata kapitalismia. Joten hallitus ei katso tarpeelliseksi puuttua työnantajan ja työläisen ristiriitoihin ja heidän eriarvoisuuteensa. Voimme katsoa, että työläinen on kuin orja, jolle maksetaan palkkaa. Näille orjille palkan antaa porvari, eikä työläisen saavutukset ja aineelliset tarpeet- joten porvari ei halua työehtosopimuksia, tai muuta, koska se voisi heikentää hänen asemaansa yhteiskunnassa. Ja suurin osa hallituksesta on porvarillisen aatteen kannalla ja sillä he parantavat porvarin asemaa poliittisesti ja työläisen asema heikentyy samalla. Irtisanomissuojaa ei porvaristo halua, koska porvarillisessa yhteiskunnassa vain porvari on vapaa ja porvaristo katsoo, että niitä suojia ei tarvita, koska se yksiselitteisesti estäisi porvaristoa päättämästä yksityisomaisuudesta!
Me kommunistit emme tue ideaa porvarillisesta yhteiskunnasta, koska se on mätää ja mätää korruptiota.
eivät "halua" (työehtosopimus, irtsanomissuoja, ylityökorvaukset) löytyy Suomesta, mutta ei Venäjältä. Miksi suomalaiset vänkyrät ovat kallellaan Venäjälle, kapitalistisempaan yhteiskuntaan päin?
missä nl/venäjä päihittää Suomen 100-0
on kommunistien likvidointi!