Kiirettä on taas pitänyt ja kaukalontakaisia palaverejä. Eilen missasin muutaman hyvän haun, kun koneelle ei yksinkertaisesti ennättänyt varsinaisen päätoimen mennessä kuitenkin sentään edelle. Nooh, riittäähän noita pelikohteita joka päivälle. Niiden puntaroimiseen käytettävän ajan kanssa onkin sitten vähän niin ja näin. Ihan hatusta noita ei kuitenkaan kannata vetää. Vaikka kantapäät vielä kovia onkin niiden kautta varsin karvaiseviakin opetuksia on tullut aivan riittävästi koettua.
LINKÖPINGvsHV-71
Länsinaapurin kiekkoliigassa on näköjään reagoitu voimakkaasti tuon kärkiottelun kertoimiin. Kotijoukkue Linköping on siellä saanut kohtalaisesti peliä ja lähestulkoon kaikki bookkerit ovat yrittäneet pienentää riskiä laskemalla sen kerrointa tuonne kahden pintaan. Paria peluria lukuunottamatta HV:n poissaolot ovat pitkäaikaispotilaita. Voidaankin kyseenalaistaa löytyykö Elitserienin ylivoimaiselta kärkijoukkueelta reserveistä eväitä kiusata käytännössä yhden ketjun varassa olevaa Linköpingiä sen kotiaskissakin. Mun mielestä löytyy.
Kotimaisista vihjepuljuista "Täyshosuma" etunenässä tuntuu voimakkaasti ottavan kantaa Linköpingin puolesta ja omalta osaltaan se kuormittaa bookkereiden riskiä. Tasaisessa Elitserienissä kaikki on kuitenkin mahdollista. Itse en saa millään Linköpingin voitolle kuin max. 45% näillä nykyisilläkin tiedoilla, joten tuohon hehkutukseen ei mua ainakaan saa mukaan. Valitan.
HPKvsÄSSÄT
Kotoisesta kiekkoliigasta pisti silmään puolestaan tuo Kerhon kertoimen putoaminen markkinoilla. Ässistä Saarelan ja Lammersin lähtöjen vaikutuksesta joukkueen nykytilaan voidaan olla montaa mieltä. Edellisen häipyminen oli varmasti herätys puolin ja toisin, jälkimmäisen lähtö kirpaisi varmasti enemmän. Kerho sai Nielikäisen vaihteeksi taas takaisin "Stadin kingeistä". Mä en pidä tätä nivalalaista tyhjäkuulaa edes vahvistuksena. Päinvastoin. Hankkihan tämä veijari aikoinaan kyseenalaista kunniaa juuri Ässistäkin enkä ihmettelisi jonkinsuuntaista hanskausta tänäänkin. Ape todnäk hakee taas voittoa (yksikö niitä on vuodessa vieraissa, tosin kaikki kunnia Apelle-eihän rintamakarkuri ole vielä vuotta Ässiä valmentanut eikä muuten valmennakaan) kaikin keinoin mikä tarkoittaa, että miehestä otetaan jossain vaiheessa mittaa..;)
Vaikka Kerholla onkin järkyttävän paljon poissaoloja ei nyky-Ässistä pitäisi sille uhjaajaksi Rinkelinmäellä olla. Eri asia sitten onko nykyiset 1.80:n tarjoukset kotivoitosta pelikelpoisia. Mun mielestä kyllä. 55% ja 1.80 riittää juuri ja juuri peleihin.
BOSvsTOR
Mitäs sitten NHL:stä? Toronto on edelleen todella surkea, vaikka onnistui Carolinan nenän viimeksi odotetustikin niistämään. GM Ferguson istuu vielä omilla palleillaan ja koutsi Mauricekin sormista taitaa kaikki kynnet olla jo pureskellut. Leafs on hidas mutta kankea. Toskalan, Sundinin, Blaken, Tuckerin, Ponikarovskyn ja Antropovin lisäksi joukkue luistelee varjojen mailla. Ainoa keino kääntää kurssi on tehdä jotain radikaalia ja mua ihmetyttää miksei sitä tehty vielä tiistaina.
Vähän arveluttaa pelata Bostonia neljän huilipäivän jälkeen, kun se lisäksi palaa vieraskiertueelta kotiinsa. Kolme kertaa se on tuossa tempussa kuitenkin tällä kaudella onnistunut. Kerran jopa juuri tuon neljän päivän tauon jälkeenkin. Lisäksi se on voittanut Toronton kahdesti jo vieraissakin.
Expektin 2.20 Bruinsin kotivoitosta on mun mielestä räikeä virhe ja toteutuu jopa 47% todennäköisyydellä.
Summarumina siis peliä saa multa HPK ja Boston tänään!
Saa ja täytyy kommentoida!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vakuuttavat perustelut, joita tosin on jo pitkin päivää täällä pyöritelty. Itsellä kuitenkin on vielä hyvin muistissa HPK:n viime kauden otteet, jolloin näennäisesti selvässä ottelussa pelattiin aina tasan. Moni asia tietenkin on muuttunut viime kaudesta, mutta usko HPK:n kykyyn/haluun ratkaista näitä lähtökohdiltaan "helppoja" matseja on kohdallani hyvinkin puutteellinen. Sen vuoksi laitan omalle lapulle kyseisen matsin kohdalle ristin kertoimella 4,40. Että näin...
Mitä luulet, vaikuttavatko Bergeronin, Axelssonin ja Allenin loukkaantumiset Bostonin peliin?
Axelssonia lukuunottamatta nuo ovat olleet jo tovin poissa pelaavasta kokoonpanosta. Bruinsin löytyy kyllä leveyttä ilman mahdollista Axelssoninkin poissaoloa Leafsien kaatamiseen. Huomioin nuo myös aiemmissa arvioissani.
Uskon, ettei Leafsien hermokontrolli ja hitaus riitä Bostonissa. Charaa tuskin saavat hiiltymään yrityksistä huolimatta. Ei liene yllätys, että Savard, Kobasew, Sturm -kolmikko taitaa taas kerran päästä tehotilastoihin. Noista ensimmäinen valittiin täysin ansaitusti Heatleyn (Ott) tilalle myöhemmin tässä kuussa Atlantassa pelattavaan All Stars-peliinkin.